2. Ovatko väittämät oikein vai väärin? Ovatko väittämät oikein vai väärin? Korjaa väärät väittämät oikeiksi.

2. Ovatko väittämät oikein vai väärin? Ovatko väittämät oikein vai väärin? Korjaa väärät väittämät oikeiksi.

a) Uusiutuvien, biopohjaisten luonnonvarojen käyttöä muun muassa ravinnon, tuotteiden ja palveluiden tuottamiseen kutsutaan biotaloudeksi.
Oikein.
b) Tekstiilien kierrättämistä vaikeuttaa esimerkiksi se, että vaate on valmistettu pelkästä puuvillasta.
Väärin. Puuvillavaate on helppo kierrättää, jos siinä on käytetty vain puuvillaa. Mikäli vaatteessa on puuvillan lisäksi esimerkiksi elastaania ja viskoosia, sen kierrättäminen on vaikeampaa, koska kuituja on vaikeaa erotella toisistaan.
c) Kiertotalous on talousmalli, jossa uusia tavaroita esimerkiksi jaetaan ja vuokrataan uusien tuotteiden ostamisen sijasta.
Oikein.
d) Kiertotalous ja kierrätystalous on sama asia.
Väärin. Eivät ole sama asia. Kiertotalouden ideana on, että tuotteen valmistamisessa käytetyt raaka-aineet voidaan käyttää uudelleen kokonaan tai lähes kokonaan, jolloin jätettä syntyy hyvin vähän tai ei lainkaan.