6.12.2 Kerrostulivuori

ge7_shutterstock_110578778_peda.jpgKerrostulivuoria on paljon esimerkiksi Tyynenmeren ympärillä alityöntövyöhykkeillä, tulirenkaan alueella. Tällaisilla alueilla kerrostulivuoria voi olla useita vierekkäin rivissä. Näitä alueita myötäilevät myös syvänmeren haudat, kuten Perun-Chilen hauta.

Kun toinen laatta menee toisen alle, sen mukana maan sisälle tulee merivettä ja merenpohjan aineksia. Tällöin syntyy runsaasti kaasua sisältävää magmaa, mikä aiheuttaa räjähdysmäisen purkauksen. Purkauksessa laava, ilmaan lentävä tuhka ja erikoiset kivet vuorottelevat tulivuoren kerroksissa. Näitä vapautuvia aineita voidaan kutsua myös pyroklastisiksi aineksiksi tai tefraksi. Tästä kerroksellisesta rakenteesta tulivuori on saanut nimensäkin, kerrostulivuori.

Kerrostulivuoressa magman purkausaukko voi tukkeutua kymmeniksi vuosiksi. Kerrostulivuoren laavan jäykempi koostumus ja kerrosrakenne antavat kerrostulivuorelle tyypillisen jyrkkärinteisen ja symmetrisen ulkonäön.

Maailman korkein tulivuori, Ojos de Salado, korkeudeltaan lähes 6 900 m, sijaitsee Chilessä. Aktiivisia tulivuoria sijaitsee kaikissa Andien valtioissa. Aktiiviset tulivuoret pitävät ihmisiä jännityksessä, sillä purkautuessaan ne uhkaavat kenties vain muutaman kilometrin säteellä olevia suuriakin kaupunkeja.

Meksikon Popocatépetl on kuuluisa kerrostulivuori, ja se on antanut merkkejä aktiivisuudestaan useita kertoja 2000-luvullakin. Tätä tulivuorta pidetään vaarallisena, koska se sijaitsee vain 70 kilometrin päässä yhdeksän miljoonan asukkaan Mexico Citystä.

Antillien Montserratissa sijaitseva Soufrière Hills -tulivuori oli ollut nukkumassa jo 1600-luvulta alkaen. Vuonna 1995 saarella asui 11 000 ihmistä, eikä aiemmista maanjäristysten sarjoista välitetty, vaan pääkaupunki Plymouthia asutettiin normaalisti tasaiselle tulivuoresta purkautuneen aineksen päälle. Vuonna 1997 tulivuori purkautui koillispuolelta ja seitsemästä kylästä kuoli 20 ihmistä. Uudessa purkauksessa reilua kuukautta myöhemmin noin 1,2 metrin tuhkakerros peitti lopuksi pääkaupungin. Uusia räjähdyksiä tuli vielä useita. Purkauksen tuhkapilvi oli yli kymmenen kilometriä korkea ja siitä kulkeutui tuhkaa yli 40 kilometrin päähän lähisaarille. Ihmiset pakenivat saaren pohjoisosiin ja osa muutti isäntämaa Ison-Britannian raha-avustuksen turvin muille saarille tai Isoon-Britanniaan. Tulivuori on pysynyt näiden tapahtumien jälkeen edelleen aktiivisena ja ihmisiä on jouduttu evakuoimaan, kun tulivuorella on havaittu aktiivisuutta. Tällaisessa räjähdyspurkauksessa syntyy kevyttä hohkakiveä, kun kaasuja sisältävä laava jäähtyy niin nopeasti, että kaasut eivät ehdi poistua. Tämä kivi kelluu vedessä.

Antilleilla on myös kolme muuta Soufriére-nimistä tulivuorta: Guadalupen Soufriére, Grande Soufriére Hills Dominicalla ja Saint Vincentin La Soufriére. Suomeksi soufriére tarkoittaa rikkiä, jota vapautuukin tulivuoren purkauksessa.