13.4.21 KOTITALOUS

13.4.21

Oppiaineen tehtävä

Vuosiluokilla 7-9

Kotitalous-oppiaineen tehtävä on kehittää kodin arjen hallinnan ja kestävän elämäntavan edellyttämiä tietoja, taitoja, asenteita ja toimintavalmiuksia. Kotitalousopetuksessa edistetään luovuutta, kädentaitoja ja valmiuksia toimia arjessa kestävästi. Opetus antaa valmiuksia oman kotitalouden hoitoon. Kotitalousopetuksessa luodaan perusta kestävään asumiseen, ruokaosaamiseen ja kuluttajuuteen.

Kotitalouden oppimistehtävien avulla kehitetään kotitalouden suunnittelu-, organisointi-, työskentely- ja voimavarojen hallinnan taitoja. Kotitalouden keskeisten sisältöjen lisäksi vahvistetaan pitkäjänteistä työskentelyä, yhdessä toimimisen taitoja ja kriittistä tiedonhallintaa. Oppilasta kasvatetaan toiminnallisuuteen ja yritteliäisyyteen sekä vastuullisuuteen ja taloudellisuuteen. Steinerkoulun kotitaulousopetuksessa kiinnitetään erityistä huomiota kasvisruokavalioon, ikäkausiopetukseen ja kausiruokaan.

Kotitalouden opetusta integroidaan muihin oppiaineisiin esim. kemiaan, terveystietoon ja matematiikkaan. Eheyttävä opetus tukee erilaisten kodin arkeen liittyvien käsitteiden, asioiden tai ilmiöiden keskinäisten yhteyksien ja syy-seuraussuhteiden ymmärtämistä ja syventää oppimista. Kotitalouden sisältöjen monipuolisuus ja käytännön toiminta tukevat laaja-alaisen osaamisen kehittymistä.

Tietoja ja taitoja syvennetään vaiheittain kokonaisuuksiksi. Oppilaan itsenäisyys ja vastuu kasvavat vähitellen ja häntä ohjataan ongelmanratkaisuun, tiedon ja taidon soveltamiseen ja luovuuteen. Opittua sovelletaan ja syvennetään omassa kodissa ja lähipiirissä kotitehtävien avulla.

Kotitalouden opetuksen tavoitteet

Vuosiluokka 7

T1 Harjaannuttaa oppilasta kotitaloudessa tarvittaviin kädentaitoihin.

T2 Harjaannuttaa oppilasta järkevään ajankäyttöön ja järjestykseen oppimistilanteissa.

T3 Ohjata oppilasta hygieeniseen ja turvalliseen työskentelyyn.

T5 Kannustaa oppilasta kestävään kulutukseen materiaaleissa.

T7 Ohjata oppilasta sekä itsenäiseen työskentelyyn että toimimaan ryhmässä.

T8 Kannustaa

T6 Ohjata oppilasta harjoittelemaan kuuntelua sekä rakentavaa keskustelua ja argumentointia oppimistehtävien suunnittelussa ja toteuttamisessa.

entointia oppimistehtävien suunnittelussa ja toteuttamisessa.

mimaan hyvien tapojen mukaisesti

T9 Harjaannuttaa oppilasta ymmärtämään kotitalouteen liittyviä merkkejä ja symboleja.

T10 Ohjata oppilasta ympäristö- ja kustannustietoisuuteen ja ohjata häntä taloudelliseen ajatteluun.

Lisäksi: Ohjata oppilaita nauttimaan ruoanlaiton ilosta.

Vuosiluokka 8

T1 Harjaannuttaa oppilasta kotitaloudessa tarvittaviin kädentaitoihin.

T2 Harjaannuttaa oppilasta järkevään ajankäyttöön ja järjestykseen oppimistilanteissa.

T3 Ohjata oppilasta hygieeniseen ja turvalliseen työskentelyyn.

T4 Ohjata oppilasta työn järkiperäiseen suunnitteluun.

T6 Kannustaa oppilasta kestävään kulutuksee materiaalien lisäksi työvälineissä ja laitteissa.

T6 Ohjata oppilasta harjoittelemaan kuuntelua sekä rakentavaa keskustelua ja argumentointia oppimistehtävien suunnittelussa ja toteuttamisessa.

T9 Harjaannuttaa oppilasta ymmärtämään kotitalouteen liittyviä merkkejä ja symboleja.

T10 Ohjata oppilasta ympäristö- ja kustannustietoisuuteen ja ohjata häntä taloudelliseen ajatteluun.

Lisäksi: Ohjata oppilaita nauttimaan ruoanlaiton ilosta.

Vuosiluokka 9

T2 Harjaannuttaa oppilasta järkevään ajankäyttöön ja järjestykseen oppimistilanteissa.

T3 Ohjata oppilasta hygieeniseen ja turvalliseen työskentelyyn.

T4 Ohjata oppilasta työn järkiperäiseen suunnitteluun.

T6 Ohjata oppilasta harjoittelemaan kuuntelua sekä rakentavaa keskustelua ja argumentointia oppimistehtävien suunnittelussa ja toteuttamisessa.

T9 Harjaannuttaa oppilasta ymmärtämään kotitalouteen liittyviä merkkejä ja symboleja.

T10 Ohjata oppilasta ympäristö- ja kustannustietoisuuteen ja ohjata häntä taloudelliseen ajatteluun.

Lisäksi: Ohjata oppilaita nauttimaan ruoanlaiton ilosta.

Kotitalouden tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet

Vuosiluokka 7
  • Tavallisimpien ruoka-aineiden käyttö monipuolisen ruoan valmistuksessa. S1
  • Opetus seuraa terveystiedon opetusta. Tähän liittyen kiinnitetään huomiota ruoka-ainekolmioon ja ravintoaineiden saantia ruoasta. S1
  • Pöytätapoihin ja kauniiseen kattamiseen kiinnitetään huomiota S1, S2
  • Opetellaan kodinhoitoa sekä vaatehuoltoa. Kiinnitetään erityistä huomiota siisteyteen ja puhtauteen. S2, S3
  • Huomiota kiinnitetään kierrätykseen ja elintarvikkeiden elinkaareen sekä energian ja veden säästämiseen. S2,S3

Vuosiluokka 8
  • Syvennetään edellisen vuoden aiheita. S1
  • Opetellaan valmistamaan monipuolista terveellistä arkiruokaa. S1, S2,
  • Opetellaan omaksumaan terveellisiä ruokatottumuksia. S1
  • Harjoitellaan ostoksien suorittamista tarpeellisuus- ja taloudellisuusnäkökohtien mukaan. S3

Vuosiluokka 9
  • Jatketaan perehtymistä erilaisiin ruoanvalmistusmenetelmiin sekä ravinnon laatuun vaikuttaviin tekijöihin. S1
  • Tutustutaan vieraiden maiden ruoka- ja tapakulttuuriin. S1
  • Pyritään aikaisempaa itsenäisempään työskentelyyn ja suunnitteluun. S1, S2, S3
  • Pohditaan ruoanvalmistuksen eettisiä ja ympäristönsuojelullisia valintoja ja noudatetaan niitä käytännön töissä.

Kotitalouden oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet

Vuosiluokilla 7-9

Oppimisympäristön tulee olla turvallinen, kiireetön ja kannustava. Se voi laajeta koulun ulkopuolelle, kuten esim. ruokakauppoihin, tuotantolaitoksiin sekä kotiin, jossa voidaan suorittaa mm. kodinhoidollisia tehtäviä.

Työtapojen tulee tukea sekä itsenäistä työskentelyä että kykyä työskennellä ryhmässä. Työtavoissa otetaan huomioon ympäristönäkökohdat ja kestävä kehitys. Työskentelyn lähtökohtana tulee olla oman ja toisten työn arvostaminen sekä pitkäjänteinen työskentelytapa töiden loppuun saattamiseksi. Työtavat tukevat vastuullista ja itsenäistä työskentelyä.

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki kotitaloudessa

Vuosiluokilla 7-9

Opettajan välittämä kannustava ohjaus luo innostusta ja turvallisuutta ja tukee oppilasta parhaalla tavalla. Opettaja voi ohjata oppilaitaan kasvavan osaamistason mukaisesti yhä vaativampiin tehtäviin huomioiden oppilaan pitkäjännitteisyyden, vuorovaikutuskyvyt sekä tietoperustan. Taitojen karttuessa ohjataan suunnittelemaan terveellisiä ateriakokonaisuuksia esim. tietotekniikkaa apuna käyttäen. Tarpeen vaatiessa käytännön taitoja voidaan harjoitella kotona. Erilaisten ruoanvalmistusmenetelmien tunteminen vahvistaa uskoa omiin kykyihin sekä lisää oma-aloitteisuutta. Selkeät kuvat ja ohjeet edesauttavat oppilaita ymmärtämään kokonaisuuksia.

Oppilaan oppimisen arviointi kotitaloudessa

Vuosiluokka 7
  • Yhteistyötaidot
  • Työskentelytaidot
  • Oppimisen taidot

Vuosiluokka 8
  • Yhteistyötaidot
  • Työskentelytaidot
  • Oppimisen taidot
  • Oman työn suunnittelu

Vuosiluokka 9
  • Yhteistyötaidot
  • Työskentelytaidot
  • Oppimisen taidot
  • Oman työn suunnittelu
  • Tieto- ja viestintätekniset taidot
  • Kestävän kehityksen huomioon ottaminen

Arvioinnin käytännöt

Arvioinnin käytänteinä ovat opettajan suullinen, jatkuva palaute, oppilaan itsearviointi sekä opettajan antama kirjallinen palaute ja arviointi.

Kotitalouden päättöarvioinnin kriteerit hyvälle osaamiselle (arvosanalle 8) oppimäärän päättyessä

Opetuksen tavoite

Sisäl­tö­alu­eet

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Arvosanan kahdeksan osaaminen

Käytännön toimintataidot

T1 ohjata oppilasta suunnittelemaan, organisoimaan ja arvioimaan työtä ja toimintaa

S1, S2, S3

Tavoitteiden asettaminen, työn toteutus, ja oppimaan oppimisen taidot

Oppilas asettaa tavoitteita toiminnalleen ja työskentelee niiden saavuttamiseksi. Oppilas arvioi itse tavoitteiden saavuttamista ja omaa työskentelyään. Oppilas tunnistaa omaa osaamistaan itsearvioinnin, opettajan antaman palautteen ja vertaispalautteen perusteella.

T2 ohjata oppilasta harjoittelemaan kotitalouden hallinnassa tarvittavia kädentaitoja sekä kannustaa luovuuteen ja estetiikan huomioimiseen

S1, S2

Kädentaidot ja estetiikka

Oppilas osaa käyttää tavallisimpia työmenetelmiä ruoan valmistuksessa ja leivonnassa sekä asumiseen liittyvien perustehtävien toteuttamisessa ja ottaa huomioon esteettiset näkökulmat

T3 ohjata ja rohkaista oppilasta valitsemaan ja käyttämään hyvinvointia edistävästi ja kestävän kulutuksen mukaisesti materiaaleja, työvälineitä, laitteita sekä tieto- ja viestintäteknologiaa

S1, S2, S3

Kuluttajataidot sekä terveyden edistäminen ja teknologian käyttö

Oppilas valitsee ja käyttää taloudellisesti materiaaleja ja teknologiaa kotitalouden toiminnassaan sekä pohtii valintoja terveyden ja kestävyyden kannalta.

T4 ohjata oppilasta suunnittelemaan ajankäyttöään ja työn etenemistä sekä ylläpitämään järjestystä oppimistehtävien aikana

S1, S2

Ajanhallinta ja järjestyksen ylläpitäminen

Oppilas osaa toimia annettujen ohjeiden mukaisesti vaiheittain ja järjestystä ylläpitäen sekä suunnitella ajankäyttöään sen mukaisesti.

T5 ohjata ja motivoida oppilasta toimimaan hygieenisesti, turvallisesti ja ergonomisesti sekä ohjata kiinnittämään oppilaan huomiota käytettävissä oleviin voimavaroihin

S1, S2, S3

Turvallisuus ja voimavarojen kannalta kestävä toiminta

Oppilas työskentelee ohjeiden mukaan hygieenisen ja turvallisen työskentelyn periaatteita noudattaen sekä ajan, kustannusten tai energiankäytön kannalta tarkoituksenmukaisesti. Oppilas pyrkii kiinnittämään huomiota ergonomiaan.

Yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot

T6 ohjata oppilasta harjoittelemaan kuuntelua ja rakentavaa keskustelua ja argumentointia oppimistehtävien suunnittelussa ja toteuttamisessa

S1, S2, S3

Kuuntelu, keskustelu ja argumentointi

Oppilas pyrkii kuuntelemaan eri näkökulmia ja ilmaisemaan rakentavasti omia näkemyksiään yhteisissä suunnittelu- ja työtilanteissa.

T7 aktivoida oppilasta tunnistamaan arjen rakentumista ja kulttuurisesti monimuotoisia toimintaympäristöjä sekä kotitalouksien perinteitä

S1, S2, S3

Arjen rakentumisen ja kotitalouksien erilaisuuden hahmottaminen

Oppilas osaa kuvailla kodin arkirutiineita. Oppilas osaa antaa esimerkkejä erilaisista perherakenteista ja kotitalouksien perinteistä sekä pohtia niiden vaikutusta arjen rutiineihin.

T8 ohjata oppilasta työskentelemään yksin ja ryhmässä sekä sopimaan työtehtävien jakamisesta ja ajankäytöstä

S1, S2

Voimavarojen käyttäminen ja sopimuksen tekeminen

Oppilas osaa työskennellä yksin ja pyrkii toimimaan ryhmässä rakentavasti ja työtehtävistä neuvotellen. Oppilas osaa selittää, mitä tarkoittaa tasapuolinen työnjako sekä pääsee sopimukseen ajankäytöstä ja työtehtävien jakamisesta osallistumalla päätöksentekoon.

T9 kannustaa oppilasta toimimaan hyvien tapojen mukaisesti vuorovaikutustilanteissa sekä pohtimaan oman käytöksen merkitystä ryhmän ja yhteisön toiminnassa

S1, S2, S3

Ei käytetä oppiaineen arvosanan muodostamisen perusteena. Oppilasta ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia.

Tiedonhallintataidot

T10 kannustaa oppilasta hankkimaan ja arvioimaan kotitalouteen liittyvää tietoa sekä ohjata käyttämään luotettavaa tietoa valintojen perustana

S1, S2, S3

Tietojen hankinta ja käyttö

Oppilas osaa etsiä kotitalouden sisältöalueisiin liittyviä tietoja eri tietolähteistä ja pohtia erilaisen tiedon luotettavuutta sekä osaa tulkita pakkausmerkintöjä. Oppilas tuntee ruoka- ja ravintoaineryhmät ja niiden ominaisuuksia.

T11 harjaannuttaa oppilasta lukemaan, tulkitsemaan ja arvioimaan toimintaohjeita sekä merkkejä ja symboleja, jotka käsittelevät kotitaloutta ja lähiympäristöä

S1, S2, S3

Toimintaohjeiden, merkkien ja symbolien käyttö ja jäsentyminen

Oppilas osaa tulkita ja käyttää kotitalouden toimintaohjeita ja osaa nimetä tyypillisiä kotitalouden merkkejä ja symboleja sekä tulkita niitä arjen ilmiöiden yhteydessä.

T12 ohjata oppilasta, ongelmanratkaisuun ja luovuuteen erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä

S1, S2, S3

Käsitteiden omaksuminen, tietojen ja taitojen soveltaminen,

luova ilmaisu sekä palveluiden tunnistaminen

Oppilas pystyy käyttämään kotitalouden käsitteitä, tietojaan ja taitojaan monialaisessa oppimiskokonaisuudessa tai tilanteessa, jossa kotitalouden osaamista sovelletaan eri ympäristöissä Oppilas osaa kuvailla erilaisia kotitalouden palveluita ja pohtia niiden merkitystä ja mahdollisuuksia arkielämässä.

T13 ohjata oppilasta kestävään elämäntapaan kiinnittämällä oppilaan huomiota ympäristö- ja kustannustietoisuuteen osana arjen valintoja

S1, S2, S3

Mittaamisen ja laskemisen sekä kierrättämisen soveltaminen omaan toimintaan ja päätöksentekoon

Oppilas osaa huolehtia kodin jätteiden peruslajittelusta ja osaa selittää mittaamisen ja laskemisen sekä ympäristöä säästävän kodin arjen toiminnan yhteydet osana kustannus- ja ympäristötietoista toimintaa.

Laaja-alainen osaaminen

Vuosiluokka 7
  • Opetellaan valmistamaan perus ruokalajeja tavallisimpia ruoka-aineita käyttäen L1, L2, L3
  • Opetellaan kodinhoitoa L1, L3

Vuosiluokka 8
  • Syvennetään edellisen vuoden aiheita.L1, L2, L3
  • Opetellaan valmistamaan monipuolista terveellistä arkiruokaa. L1, L2, L3, L4
  • Opetellaan omaksumaan terveellisiä ruokatottumuksia monipuolisesti. L1-L4
  • Harjoitellaan ostoksien suorittamista tarpeellisuus- ja taloudellisuus näkökohtien mukaan. L2-L5, L7

Vuosiluokka 9
  • Jatketaan perehtymistä erilaisiin ruoanvalmistusmenetelmiin sekä ravinnon laatuun vaikuttaviin tekijöihin. L2- L5, L7
  • Tutustutaan vieraiden maiden ruoka- ja tapakulttuuriin. L2, L4, L5
  • Pyritään aikaisempaa itsenäisempään työskentelyyn ja suunnitteluun. L4, L5, L7



Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä