13.4.18 KUVATAIDE

13.4.18

Oppiaineen tehtävä

Yleisesti

Taide kasvattaa oppilaita luovaan vapauteen, se kuuluu jokaiselle oppilaalle. Taide on

avain ihmisluonnon todelliseen ymmärtämiseen ja siihen, miten ihminen liittyy maailman

kokonaisuuteen. Steiner tarkoittaa taiteellisella tajullaan paljon muutakin kuin konkreettisia taiteen tekemisen ja kokemisen mahdollisuuksia. Kyse on enemmänkin taiteellisesta ajattelukyvystä ja ihmistuntemuksesta, joka on vapaata ja rakkaudellista. Se näkee ihmisen kokonaisvaltaisena hengen, sielun ja ruumiin kokonaisuutena, jota harjoittaa kokemalla ja tekemällä taidetta. Aito taide koskettaa ihmisen henkeä ja sielua, mutta on ennen kaikkea jotakin, joka saa ihmisen kasvamaan, tervehtymään ja menestymään[1]. Taiteellinen työskentely on tasapainottavaa, minkä takia itse työskentely on lopputulosta tärkeämpää. Monipuolinen taiteellinen harjoittelu kehittää sielun alueita eli tunnetta, älyä ja tahtoa.[2] Taiteella on tärkeä rooli tunne-elämän kehityksessä, mielikuvituksen rikastuttamisessa, sosiaalisuuden vahvistamisessa samalla, kun se luo pohjaa myös ajattelulle ja

itsetuntemukselle. Taidekasvatuksella pyritään kehittämään arvostelykykyä laadullisten erojen tajuamisen kautta.[3] Wileniuksen[4] mukaan, todellisuus voidaan tavoittaa taiteen kautta.

Taidetta ei siksi tarkastella pelkästään sen hyödyllisyyden perusteella tai kykyjen kehittämisen näkökulmasta. Kuvataidetunneilla ei kehitetä pelkästään oppilaiden taiteellista lahjakkuutta, vaan tuetaan oppilaiden ajatus-, tunne- ja tahtoelämän kehitystä. Erityisesti kuitenkin puhutellaan oppilaiden tunne-elämän kehitystä. Kun oppilas eläytyy esimerkiksi värien erilaisiin laadullisuuksiin, hänen aistinsa herkistyvät ja hän alkaa hahmottaa maailmaa taiteellisesti oman kokemuksen kanssa. Laadullisuuksien taju ja tunne-elämän herkistyminen auttavat empatiakyvyn kehittymistä: oppilas oppii tajuamaan myös sosiaalisia laadullisuuksia ympäristössään.

Taide nähdään steinerkoulussa luontaisena osana kasvatusta. Niinpä esimerkiksi kuvataide kuuluu olennaisesti myös lukuaineiden tunneille. Taiteellisen työn lähtökohtana ovat oppilaan omat tunnot, omat kokemukset ja omat havainnot. Omasta kokemuksesta käsin tehty taiteellinen työskentely rakentaa oppilaille tervettä yksilöllistä identiteettiä. Taiteen alueella ulkomaailma ja oppilaan sisäinen maailma saavat tilan, missä kohdata.

Steinerkoulun alaluokilla opetus painottuu tunteeseen ja toiminnallisuuteen sekä mielikuvituksen käyttöön, 12 vuoden ikää lähestyttäessä painopiste siirtyy ulkoisen luonnon havainnointiin. Taiteellisten havainnointiharjoitusten kautta oppilas luo tervettä suhdetta ympäröivään maailmaan. Taiteen harjoittamisella voikin parhaimmillaan olla eheyttävä ja tervehdyttävä vaikutus. Alaluokilla on tärkeintä taiteellisen kokemisen kehittäminen.

Ylemmillä luokilla oppilaat alkavat vähitellen ymmärtää taiteen ja visuaalisen kulttuurin eri ilmiöitä ja he esimerkiksi tarkastelevat kuvataiteen yhteiskunnallista merkitystä sekä taiteilijoiden roolia eri aikakausina ja eri kulttuureissa. Opetus tukee oppilaiden kriittisen ajattelun kehittymistä ja kannustaa vaikuttamaan omaan elinympäristöön ja yhteiskuntaan.

Lukio-opetus puolestaan vetoaa ensisijaisesti älyyn opettajan yhä huolehtiessa myös syvien tunne-elämyksien tuottamisesta sekä tahdon toiminnan aktivoimisesta.[5] Kuvataiteessa tämä tarkoittaa tietoisemman ja tutkivamman työskentelyn vaihetta. Myös taiteellisten elämysten merkityksellisyys nousee uudelle tasolle, kun nuori on valmis syventämään tunneperäisiä kokemuksiaan.

Keskeinen kuvataideopetuksen tavoite on oppia sietämään hämmennystä ja erilaisia näkökulmia. Oppilaissa tulisi kehittyä avoin suhtautuminen eri tapoihin tuottaa ja ymmärtää taidetta.[6] Elämysten kokeminen liittyy omaan itseen, mutta muut tavoitteet liittyvät vahvasti suhteeseen, mikä otetaan muihin ihmisiin ja ympäröivään. Silmät aukeavat ympäristön ilmiöille ja ne herättävät ajatuksia. Esimerkiksi nykytaiteen parissa työskentely voi herättää jopa yhteiskunnalliseen ajatteluun.

Taiteen keinoin voi etsiä ratkaisuja oman sisäisen maailman kysymyksiin ja saada vastauksia jo pelkästään sen kautta, että ilmaisee itseään puhumattakaan siitä, että voi jakaa kysymyksensä jonkun kanssa tekemällä ne näkyväksi. Avoin suhtautuminen eri tapoihin tehdä ja ymmärtää taidetta voi johtaa myös maailmankatsomukselliseen avoimuuteen ja vuorovaikuttamiseen paremmin maailman kanssa.

Vuosiluokilla 1-2

Vuosiluokilla 1-2 tärkeää on taiteellisen kokemisen kehittäminen: oppilaat oppivat kokemaan ja luonnehtimaan värien herättämiä sisäisiä tuntoja, kuvia ja kokemuksia.

Oppilaat tutustuvat väreihin ja maalauksen ja piirtämisen perustekniikoihin. Kuvien jälkitarkastelun kautta oppilaat oppivat pukemaan kokemuksensa sanoiksi. Yhteiset kuvatarkastelut ovat samalla sosiaalisen kanssakäymisen harjoittelua: opitaan antamaan palautetta ja ottamaan vastaan sitä. Töitä ei aseteta paremmuusjärjestykseen, jokainen työ on arvokas ja ainutlaatuinen. Kuvatarkastelun kautta oppilaat oppivat rehellisyyttä ja kunnioitusta toisten tekemää työtä kohtaan. Kuvataiteen avulla oppilaat opettelevat pitkäjänteistä työskentelyä.

Vuosiluokilla 3-6

Vuosiluokilla 3-6 oppilaat laajentavat omakohtaista suhdetta kuvataiteeseen. Edelleen kehitetään teknisiä taitoja ja kokeillaan uusia. Kuvataiteen keinoin eläydytään ja tutustutaan eri kulttuureihin samassa yhteydessä kuin ne tulevat oppilaille tutuksi myös muiden aineiden tunneilla. Alaluokilla painottuu mielikuvituksen käyttö, 12 vuoden ikää lähestyttäessä painopiste siirtyy ulkoisen luonnon havainnointiin: kuvataiteen tekemisen kautta syvennytään luonnon herättämiin vaikutelmiin. Kuvataide vastaa siihen, miten oppilaan kehittyvä sisäisen elämän puhutteleminen ilmenee eri ikävaiheissa. Kuvien tuottamisen ja tulkinnan taitoja syvennetään hyödyntämällä vastuullisesti tieto- ja viestintäteknologiaa ja verkkoympäristöjä.

Vuosiluokilla 7-9

Vuosiluokilla 7-9 kuvataiteen tehtävänä on kiinnostuksen herättäminen ulkomaailmaan ympäristön taiteellisen tarkastelun kautta. Näillä luokilla opitaan näkemään ja kuvaamaan esineitä ja ympäristöä realistisesti tutkimalla mm. valoja, varjoja ja perspektiivin ilmiöitä. Omakohtaista suhdetta ulkomaailmaan syvennetään kuvataiteen kautta, ja painopiste siirtyy vähitellen oman luovuuden kokemiseen ja kehittämiseen sekä omaan aloitteellisuuteen. Kuvataideopetus vahvistaa oppilaan identiteettiä ja rohkeutta yksilölliseen ilmaisuun. Opetus harjaannuttaa hyödyntämään myös tieto- ja viestintäteknologiaa ja verkkoympäristöjä luovasti, kriittisesti ja vastuullisesti. Toisaalta kuvataideopetus kehittää oppilaan arviointikykyä ja vahvistaa oppilaiden ymmärrystä taiteen eri ilmaisukeinoista ja tavoitteista. Oppilas oppii arvostamaan sekä omaa että muiden taiteellista työtä.

Kuvataideopetuksen tehtävä on myös kannustaa oppilasta pohtimaan taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin vaikutusta omaan taiteelliseen tekemiseen.

Kuvataiteen opetuksen tavoitteet

Vuosiluokka 1

Lisäksi tavoitteena on oppia havainnoimaan kuvia tekemällä.

  • Havaitseminen ja visuaalinen ajattelu
    • T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan ympäristöä, taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti

Lisäksi tavoitteena on perustekniikoiden hallitseminen (vesiväri, vahaliitu, mehiläisvaha ja savi), innostaa oppilasta kokeilemaan erilaisia materiaaleja ja tekniikoita, tehdä värien maailma ja värien nimet oppilaille tutuiksi, oppia värien hallittu sekoittaminen ja uusien värien luominen, hallita värien eri voimakkuusasteet (tummuus-vaaleus) sekä kannustaa rikkaaseen värien käyttöön (esim. vihreä ei koskaan ole vain yhtä vihreää).

  • Havaitseminen ja visuaalinen ajattelu
    • T3 ohjata oppilasta harjoittelemaan tavoitteiden asettamista, suunnitelmien tekemistä ja oman työskentelyn arviointia

Lisäksi tavoitteena on luoda kannustava ilmapiiri kuvien tekemisessä ja kuvien tarkastelussa.

  • Havaitseminen ja visuaalinen ajattelu
    • T2 rohkaista oppilasta keskustelemaan havainnoistaan ja päätelmistään
  • Visuaalinen esittäminen
    • T5 ohjata oppilasta työskentelemään rohkeasti ja pitkäjänteisesti yksin ja yhdessä muiden kanssa

Lisäksi tavoitteena on kannustaa oppilasta pitkäjänteiseen kuvalliseen työskentelyyn yksin ja muiden kanssa.

  • Visuaalinen esittäminen
    • T4 rohkaista ja ohjata oppilasta kokeilemaan erilaisia materiaaleja sekä harjoittelemaan kuvan tekemisen tapoja ja ilmaisun keinoja

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta tarkastelemaan omia ja muiden töitä avoimin ja kunnioittavin silmin: kuvani kelpaa , minä kelpaan.

  • Visuaalinen esittäminen
    • T6 kannustaa oppilasta keskustelemaan omiin ja muiden kuviin vaikuttavista tekijöistä
  • Visuaalisen kulttuurin tulkinta
    • T9 kannustaa oppilasta pohtimaan taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin vaikutuksia ajatuksiinsa, ihmissuhteisiinsa ja toimintatapoihinsa

Lisäksi tavoitteena on hakea aiheita luonnosta, lähiympäristöstä, vuodenaikojen vaihtelusta, saduista, tarinoista ja eri kulttuureista.

  • Visuaalisen kulttuurin tulkinta
    • T7 ohjata oppilasta keskustelemaan kuvista ja työskentelyprosesseista käyttämällä kuvataiteen peruskäsitteitä
    • T8 rohkaista oppilasta käyttämään taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria kuviensa lähtökohtana

Vuosiluokka 2

Lisäksi tavoitteena on perustekniikoiden hallitseminen (vesiväri, vahaliitu, mehiläisvaha ja savi).

  • Havaitseminen ja visuaalinen ajattelu
    • T3 ohjata oppilasta harjoittelemaan tavoitteiden asettamista, suunnitelmien tekemistä ja oman työskentelyn arviointia

Lisäksi tavoitteena on kannustaa oppilasta havainnoimaan kuvia tekemällä.

  • Havaitseminen ja visuaalinen ajattelu
    • T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan ympäristöä, taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti

Lisäksi tavoitteena on, että värien maailma ja värien nimet tulevat oppilaille tutuksi.

  • Havaitseminen ja visuaalinen ajattelu
    • T3 ohjata oppilasta harjoittelemaan tavoitteiden asettamista, suunnitelmien tekemistä ja oman työskentelyn arviointia

Lisäksi tavoitteena on oppia värien hallittu sekoittaminen ja uusien värien luominen.

  • Havaitseminen ja visuaalinen ajattelu
    • T3 ohjata oppilasta harjoittelemaan tavoitteiden asettamista, suunnitelmien tekemistä ja oman työskentelyn arviointia

Lisäksi tavoitteena on hallita värien eri voimakkuusasteet (tummuus-vaaleus).

  • Havaitseminen ja visuaalinen ajattelu
    • T3 ohjata oppilasta harjoittelemaan tavoitteiden asettamista, suunnitelmien tekemistä ja oman työskentelyn arviointia

Lisäksi tavoitteena on kannustava ilmapiiri kuvien tekemisessä ja kuvien tarkastelussa.

  • Havaitseminen ja visuaalinen ajattelu
    • T2 rohkaista oppilasta keskustelemaan havainnoistaan ja päätelmistään
  • Visuaalinen esittäminen
    • T5 ohjata oppilasta työskentelemään rohkeasti ja pitkäjänteisesti yksin ja yhdessä muiden kanssa

Lisäksi tavoitteena on kannustaa rikkaaseen värien käyttöön (esim. vihreä ei koskaan ole vain yhtä vihreää) ja pitkäjänteiseen kuvalliseen työskentelyyn yksin ja muiden kanssa.

  • Visuaalinen esittäminen
    • T4 rohkaista ja ohjata oppilasta kokeilemaan erilaisia materiaaleja sekä harjoittelemaan kuvan tekemisen tapoja ja ilmaisun keinoja

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta tarkastelemaan omia ja muiden töitä avoimin ja kunnioittavin silmin: kuvani kelpaa, minä kelpaan.

  • Visuaalinen esittäminen
    • T6 kannustaa oppilasta keskustelemaan omiin ja muiden kuviin vaikuttavista tekijöistä
  • Visuaalisen kulttuurin tulkinta
    • T9 kannustaa oppilasta pohtimaan taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin vaikutuksia ajatuksiinsa, ihmissuhteisiinsa ja toimintatapoihinsa

Lisäksi tavoitteena on hakea aiheita luonnosta, lähiympäristöstä, vuodenaikojen vaihtelusta, saduista, tarinoista ja eri kulttuureista.

  • Visuaalisen kulttuurin tulkinta
    • T7 ohjata oppilasta keskustelemaan kuvista ja työskentelyprosesseista käyttämällä kuvataiteen peruskäsitteitä
    • T8 rohkaista oppilasta käyttämään taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria kuviensa lähtökohtana

Lisäksi:

  • Esteettinen, ekologinen ja eettinen arvottaminen
    • T10 kannustaa oppilasta pohtimaan ympäristöä, taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria kestävän kehityksen ja kulttuurisen moninaisuuden kannalta
    • T11 ohjata oppilasta tunnistamaan kuvallisia vaikutuskeinoja teoksissa, tuotteissa ja ympäristöissä sekä pohtimaan omien valintojensa vaikutuksia
    • T12 ohjata oppilasta tunnistamaan aineelliseen ja aineettomaan kulttuuriperintöön liittyviä arvoja ja arvostuksia

Vuosiluokka 3

Lisäksi tavoitteena on kannustaa oppilasta havainnoimaan ympäristöä, taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja kuvia tekemällä; opittuja taitoja syvennetään ja hiotaan.

  • Havaitseminen ja visuaalinen ajattelu
    • T1 innostaa oppilasta tarkastelemaan ympäristöä, taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria eri näkökulmista

Lisäksi tavoitteena on rohkaista oppilasta keskustelemaan ympäristöön, taiteeseen ja muuhun visuaaliseen kulttuuriin liittyvistä havainnoistaan ja ajatuksistaan sekä harjoittelemaan näkemystensä perustelemista.

  • Havaitseminen ja visuaalinen ajattelu
    • T2 ohjata oppilasta havainnoimaan ympäristöä, taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria käyttämällä taiteellisia lähestymistapoja

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta käyttämään monipuolisesti erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisun keinoja sekä harjaannuttamaan kuvan tekemisen taitojaan.

  • Havaitseminen ja visuaalinen ajattelu
    • T3 ohjata oppilasta havainnoimaan ympäristöä, taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria käyttämällä taiteellisia lähestymistapoja

Lisäksi tavoitteena on kannustaa oppilasta pitkäjänteiseen kuvalliseen työskentelyyn yksin ja muiden kanssa.

  • Visuaalinen esittäminen
    • T4 ohjata oppilasta käyttämään erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja visuaalisen esittämisen tapoja

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta tutustumaan erilaisiin kuvallisen viestinnän tapoihin

  • Visuaalinen esittäminen
    • T5 kehittää oppilaan yksilöllisiä taitoja ja kannustaa häntä käyttämään niitä yhdessä muiden kanssa

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta tarkastelemaan omien ja muiden töitä avoimin silmin eri lähtökohdista.

  • Visuaalinen esittäminen
    • T6 kannustaa oppilasta vaikuttamaan ja osallistumaan ympäristöönsä erilaisten kuvien avulla
  • Visuaalisen kulttuurin tulkinta
    • T8 ohjata oppilasta tarkastelemaan taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria teoksen, tekijän ja katsojan vuoropuheluna

Lisäksi tavoitteena on hakea aiheita luonnosta, lähiympäristöstä, vuodenaikojen vaihtelusta, saduista, tarinoista ja eri kulttuureista.

  • Visuaalisen kulttuurin tulkinta
    • T7 ohjata oppilasta pohtimaan toden ja fiktion suhdetta sekä tarkastelemaan kuvia eri lähtökohdista ja eri yhteyksissä
    • T8 ohjata oppilasta tarkastelemaan taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria teoksen, tekijän ja katsojan vuoropuheluna

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta näkemään kauneus niin luonnossa kuin omissa ja muiden töissä ja ohjata kunnioittamaan eri kulttuurien moninaisuutta sekä ekologisia ja eettisiä arvoja

  • Visuaalisen kulttuurin tulkinta
    • T8 ohjata oppilasta tarkastelemaan taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria teoksen, tekijän ja katsojan vuoropuheluna

Lisäksi tavoitteena on esteettisten, ekologisten ja eettisten arvojen huomioiminen opetuksessa.

  • Visuaalisen kulttuurin tulkinta
    • T9 kannustaa oppilasta tarkastelemaan taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin tuottamiseen ja vastaanottamiseen vaikuttavia tekijöitä

Vuosiluokka 4

Lisäksi tavoitteena on kannustaa oppilasta havainnoimaan ympäristöä, taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja kuvia tekemällä; opittuja taitoja syvennetään ja hiotaan.

  • Havaitseminen ja visuaalinen ajattelu
    • T1 innostaa oppilasta tarkastelemaan ympäristöä, taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria eri näkökulmista

Lisäksi tavoitteena on rohkaista oppilasta keskustelemaan ympäristöön, taiteeseen ja muuhun visuaaliseen kulttuuriin liittyvistä havainnoistaan ja ajatuksistaan sekä harjoittelemaan näkemystensä perustelemista.

  • Havaitseminen ja visuaalinen ajattelu
    • T2 ohjata oppilasta havainnoimaan ympäristöä, taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria käyttämällä taiteellisia lähestymistapoja

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta käyttämään monipuolisesti erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisun keinoja sekä harjaannuttamaan kuvan tekemisen taitojaan; vahvistetaan sisäistä omaa mielikuvamaailmaa (periferiasta käsin maalaaminen ja piirtäminen).

  • Havaitseminen ja visuaalinen ajattelu
    • T3 ohjata oppilasta havainnoimaan ympäristöä, taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria käyttämällä taiteellisia lähestymistapoja

Lisäksi tavoitteena on kannustaa oppilasta pitkäjänteiseen kuvalliseen työskentelyyn yksin ja muiden kanssa.

  • Visuaalinen esittäminen
    • T4 ohjata oppilasta käyttämään erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja visuaalisen esittämisen tapoja

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta tutustumaan erilaisiin kuvallisen viestinnän tapoihin.

  • Visuaalinen esittäminen
    • T5 kehittää oppilaan yksilöllisiä taitoja ja kannustaa häntä käyttämään niitä yhdessä muiden kanssa

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta tarkastelemaan omien ja muiden töitä avoimin silmin eri lähtökohdista.

  • Visuaalinen esittäminen
    • T6 kannustaa oppilasta vaikuttamaan ja osallistumaan ympäristöönsä erilaisten kuvien avulla
  • Visuaalisen kulttuurin tulkinta
    • T8 ohjata oppilasta tarkastelemaan taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria teoksen, tekijän ja katsojan vuoropuheluna

Lisäksi tavoitteena on hakea aiheita, lähiympäristöstä, vuodenaikojen vaihtelusta, myyteistä, legendoista ja eri kulttuureista.

  • Visuaalisen kulttuurin tulkinta
    • T7 ohjata oppilasta pohtimaan toden ja fiktion suhdetta sekä tarkastelemaan kuvia eri lähtökohdista ja eri yhteyksissä
    • T8 ohjata oppilasta tarkastelemaan taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria teoksen, tekijän ja katsojan vuoropuheluna

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta näkemään kauneus niin luonnossa kuin omissa ja muiden töissä ja kunnioittamaan eri kulttuurien moninaisuutta sekä ekologisia ja eettisiä arvoja.

  • Visuaalisen kulttuurin tulkinta
    • T8 ohjata oppilasta tarkastelemaan taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria teoksen, tekijän ja katsojan vuoropuheluna

Lisäksi tavoitteena on esteettisten, ekologisten ja eettisten arvojen huomioiminen opetuksessa.

  • Visuaalisen kulttuurin tulkinta
    • T9 kannustaa oppilasta tarkastelemaan taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin tuottamiseen ja vastaanottamiseen vaikuttavia tekijöitä

Vuosiluokka 5

Lisäksi tavoitteena on kannustaa oppilasta havainnoimaan ympäristöä, taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja kuvia tekemällä; opittuja taitoja syvennetään ja hiotaan.

  • Havaitseminen ja visuaalinen ajattelu
    • T1 innostaa oppilasta tarkastelemaan ympäristöä, taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria eri näkökulmista

Lisäksi tavoitteena on rohkaista oppilasta keskustelemaan ympäristöön, taiteeseen ja muuhun visuaaliseen kulttuuriin liittyvistä havainnoistaan ja ajatuksistaan sekä harjoittelemaan näkemystensä perustelemista.

  • Havaitseminen ja visuaalinen ajattelu
    • T2 ohjata oppilasta havainnoimaan ympäristöä, taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria käyttämällä taiteellisia lähestymistapoja

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta käyttämään monipuolisesti erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisun keinoja sekä harjaannuttaa kuvan tekemisen taitoja.

  • Havaitseminen ja visuaalinen ajattelu
    • T3 ohjata oppilasta havainnoimaan ympäristöä, taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria käyttämällä taiteellisia lähestymistapoja

Lisäksi tavoitteena on kannustaa oppilasta pitkäjänteiseen kuvalliseen työskentelyyn yksin ja muiden kanssa.

  • Visuaalinen esittäminen
    • T4 ohjata oppilasta käyttämään erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja visuaalisen esittämisen tapoja

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta tutustumaan erilaisiin kuvallisen viestinnän tapoihin.

  • Visuaalinen esittäminen
    • T5 kehittää oppilaan yksilöllisiä taitoja ja kannustaa häntä käyttämään niitä yhdessä muiden kanssa

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta tarkastelemaan omien ja muiden töitä avoimin silmin eri lähtökohdista.

  • Visuaalinen esittäminen
    • T6 kannustaa oppilasta vaikuttamaan ja osallistumaan ympäristöönsä erilaisten kuvien avulla
  • Visuaalisen kulttuurin tulkinta
    • T8 ohjata oppilasta tarkastelemaan taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria teoksen, tekijän ja katsojan vuoropuheluna

Lisäksi tavoitteena on hakea aiheita luonnosta, lähiympäristöstä, vuodenaikojen vaihtelusta, myyteistä, legendoista, eri kulttuureista ja eri aikakausista.

  • Visuaalisen kulttuurin tulkinta
    • T7 ohjata oppilasta pohtimaan toden ja fiktion suhdetta sekä tarkastelemaan kuvia eri lähtökohdista ja eri yhteyksissä
    • T8 ohjata oppilasta tarkastelemaan taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria teoksen, tekijän ja katsojan vuoropuheluna

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta näkemään kauneus niin luonnossa kuin omissa ja muiden töissä ja kunnioittamaan eri kulttuurien moninaisuutta sekä ekologisia ja eettisiä arvoja.

  • Visuaalisen kulttuurin tulkinta
    • T8 ohjata oppilasta tarkastelemaan taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria teoksen, tekijän ja katsojan vuoropuheluna

Lisäksi tavoitteena on esteettisten, ekologisten ja eettisten arvojen huomioiminen opetuksessa.

  • Visuaalisen kulttuurin tulkinta
    • T9 kannustaa oppilasta tarkastelemaan taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin tuottamiseen ja vastaanottamiseen vaikuttavia tekijöitä

Vuosiluokka 6

Lisäksi tavoitteena on kannustaa oppilasta havainnoimaan ympäristöä, taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja kuvia tekemällä; opittuja taitoja syvennetään ja hiotaan.

  • Havaitseminen ja visuaalinen ajattelu
    • T1 innostaa oppilasta tarkastelemaan ympäristöä, taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria eri näkökulmista

Lisäksi tavoitteena on rohkaista oppilasta keskustelemaan ympäristöön, taiteeseen ja muuhun visuaaliseen kulttuuriin liittyvistä havainnoistaan ja ajatuksistaan sekä harjoittelemaan näkemystensä perustelemista.

  • Havaitseminen ja visuaalinen ajattelu
    • T2 ohjata oppilasta havainnoimaan ympäristöä, taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria käyttämällä taiteellisia lähestymistapoja

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta käyttämään monipuolisesti erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisun keinoja sekä harjaannuttamaan kuvan tekemisen taitojaan; nyt kiinnitetään erityistä huomiota musta-valko työskentelyyn ja varjojen tutkimiseen.

  • Havaitseminen ja visuaalinen ajattelu
    • T3 ohjata oppilasta havainnoimaan ympäristöä, taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria käyttämällä taiteellisia lähestymistapoja

Lisäksi tavoitteena on kannustaa oppilasta pitkäjänteiseen kuvalliseen työskentelyyn yksin ja muiden kanssa.

  • Visuaalinen esittäminen
    • T4 ohjata oppilasta käyttämään erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja visuaalisen esittämisen tapoja

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta tutustumaan erilaisiin kuvallisen viestinnän tapoihin.

  • Visuaalinen esittäminen
    • T5 kehittää oppilaan yksilöllisiä taitoja ja kannustaa häntä käyttämään niitä yhdessä muiden kanssa

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta tarkastelemaan omien ja muiden töitä avoimin silmin eri lähtökohdista.

  • Visuaalinen esittäminen
    • T6 kannustaa oppilasta vaikuttamaan ja osallistumaan ympäristöönsä erilaisten kuvien avulla
  • Visuaalisen kulttuurin tulkinta
    • T8 ohjata oppilasta tarkastelemaan taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria teoksen, tekijän ja katsojan vuoropuheluna

Lisäksi tavoitteena on hakea aiheita luonnosta, lähiympäristöstä, vuodenaikojen vaihtelusta, myyteistä, legendoista, eri kulttuureista ja eri aikakausista.

  • Visuaalisen kulttuurin tulkinta
    • T7 ohjata oppilasta pohtimaan toden ja fiktion suhdetta sekä tarkastelemaan kuvia eri lähtökohdista ja eri yhteyksissä
    • T8 ohjata oppilasta tarkastelemaan taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria teoksen, tekijän ja katsojan vuoropuheluna

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta näkemään kauneus niin luonnossa kuin omissa ja muiden töissä ja kunnioittamaan eri kulttuurien moninaisuutta sekä ekologisia ja eettisiä arvoja.

  • Visuaalisen kulttuurin tulkinta
    • T8 ohjata oppilasta tarkastelemaan taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria teoksen, tekijän ja katsojan vuoropuheluna

Lisäksi tavoitteena on esteettisten, ekologisten ja eettisten arvojen huomioiminen opetuksessa

  • Visuaalisen kulttuurin tulkinta
    • T9 kannustaa oppilasta tarkastelemaan taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin tuottamiseen ja vastaanottamiseen vaikuttavia tekijöitä

Lisäksi:

  • Esteettinen, ekologinen ja eettinen arvottaminen
    • T10 ohjata oppilasta tarkastelemaan ympäristöä, taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria kestävän kehityksen ja kulttuurisen moninaisuuden näkökulmista
    • T11 ohjata oppilasta pohtimaan esteettisten, eettisten ja ekologisten tekijöiden vaikutusta omiin valintoihinsa sekä taiteeseen ja muuhun visuaaliseen kulttuuriin eri aikoina ja eri yhteyksissä
    • T12 ohjata oppilasta hahmottamaan kulttuuriperinnön jatkumo sekä näkemään omat mahdollisuutensa kestävän kehityksen edistämisessä

Vuosiluokka 7

Lisäksi tavoitteena on kannustaa oppilasta havainnoimaan ympäristöä, taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja kuvia tekemällä.

  • Havaitseminen ja visuaalinen ajattelu
    • T1 ohjata oppilasta tunnistamaan havaintojensa ja visuaalisen ajattelunsa lähtökohtia

Lisäksi tavoitteena on rohkaista oppilasta keskustelemaan ympäristöön, taiteeseen ja muuhun visuaaliseen kulttuuriin liittyvistä havainnoistaan ja ajatuksistaan sekä harjoittelemaan näkemystensä perustelemista.

  • Havaitseminen ja visuaalinen ajattelu
    • T2 ohjata oppilasta havainnoimaan ympäristöä, taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria soveltamalla taiteellisen tutkimisen menetelmiä

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta soveltamaan erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisun keinoja sekä syventämään kuvallisen tuottamisen taitojaan Oppilaat oppivat hahmottamaan ja kuvaamaan konkreettista maailmaa realistisesti. Esineitä piirtämällä harjoitellaan tarkkaa havaintoa. Huomiota kiinnitetään muodon, valojen ja varjojen kuvaamiseen. Kun lisäksi harjoitellaan perspektiivin kuvaamista, oppilaat saavat esille tilallisuuden tunnun töissään.

  • Havaitseminen ja visuaalinen ajattelu
    • T3 rohkaista oppilasta luottamaan omiin näkemyksiinsä, perustelemaan niitä ja hyödyntämään niitä yhteistyössä muiden kanssa

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta tutkivaan lähestymistapaan itsenäisessä ja yhteistoiminnallisessa kuvallisessa työskentelyssä.

  • Visuaalinen esittäminen
    • T4 ohjata oppilasta syventämään visuaalisen esittämisen taitojaan ja soveltamaan erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisukeinoja

Lisäksi tavoitteena on rohkaista oppilasta ilmaisemaan mielipiteitään sekä soveltamaan kuvallisen viestinnän ja vaikuttamisen keinoja omissa kuvissaan.

  • Visuaalinen esittäminen
    • T5 ohjata oppilasta työskentelemään itsenäisesti ja tutkivasti sekä yhteistoiminnallisesti muiden kanssa

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta soveltamaan kuvallisia, sanallisia ja muita kuvatulkinnan menetelmiä.

  • Visuaalinen esittäminen
    • T6 kannustaa oppilasta osallistumaan visuaaliseen kulttuuriin aktiivisena tuottajana ja toimijana

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta tarkastelemaan taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin merkityksiä yksilölle, yhteisölle ja yhteiskunnalle historian ja kulttuurin näkökulmista.

  • Visuaalisen kulttuurin tulkinta
    • T7 ohjata oppilasta soveltamaan erilaisia kuvallisia, sanallisia

ja muita kuvatulkinnan menetelmiä

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta arvioimaan omien ja muiden kuvien esteettisiä, ekologisia ja eettisiä arvoja sekä käsittelemään kuvailmaisussaan kestävään kehitykseen ja kulttuuriseen moninaisuuteen liittyviä kysymyksiä.

  • Visuaalisen kulttuurin tulkinta
    • T8 ohjata oppilasta tarkastelemaan taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria yhteiskunnallisen vaikuttamisen muotona sekä yksilölle ja yhteisölle merkityksellisenä voimavarana

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta arvioimaan esteettisten, eettisten ja ekologisten arvojen vaikutusta ympäristössä, taiteessa ja muussa visuaalisessa kulttuurissa sekä vaikuttamaan ympäristöön kuvallisen tuottamisen avulla

  • Visuaalisen kulttuurin tulkinta
    • T9 ohjata oppilasta tarkastelemaan kriittisesti taiteen ja visuaalisen kulttuurin tuottamisen, esittämistapojen ja vastaanottamisen rakenteita

Vuosiluokka 8

Lisäksi tavoitteena on kannustaa oppilasta havainnoimaan ympäristöä, taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja kuvia tekemällä.

  • Havaitseminen ja visuaalinen ajattelu
    • T1 ohjata oppilasta tunnistamaan havaintojensa ja visuaalisen ajattelunsa lähtökohtia

Lisäksi tavoitteena on rohkaista oppilasta keskustelemaan ympäristöön, taiteeseen ja muuhun visuaaliseen kulttuuriin liittyvistä havainnoistaan ja ajatuksistaan sekä harjoittelemaan näkemystensä perustelemista.

  • Havaitseminen ja visuaalinen ajattelu
    • T2 ohjata oppilasta havainnoimaan ympäristöä, taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria soveltamalla taiteellisen tutkimisen menetelmiä

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta soveltamaan erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisun keinoja sekä syventämään kuvallisen tuottamisen taitojaan.

  • Havaitseminen ja visuaalinen ajattelu
    • T3 rohkaista oppilasta luottamaan omiin näkemyksiinsä, perustelemaan niitä ja hyödyntämään niitä yhteistyössä muiden kanssa

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta tutkivaan lähestymistapaan itsenäisessä ja yhteistoiminnallisessa kuvallisessa työskentelyssä.

  • Visuaalinen esittäminen
    • T4 ohjata oppilasta syventämään visuaalisen esittämisen taitojaan ja soveltamaan erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisukeinoja

Lisäksi tavoitteena on rohkaista oppilasta ilmaisemaan mielipiteitään sekä soveltamaan kuvallisen viestinnän ja vaikuttamisen keinoja omissa kuvissaan.

  • Visuaalinen esittäminen
    • T5 ohjata oppilasta työskentelemään itsenäisesti ja tutkivasti sekä yhteistoiminnallisesti muiden kanssa

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta soveltamaan kuvallisia, sanallisia ja muita kuvatulkinnan menetelmiä

  • Visuaalinen esittäminen
    • T6 kannustaa oppilasta osallistumaan visuaaliseen kulttuuriin aktiivisena tuottajana ja toimijana

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta tarkastelemaan taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin merkityksiä yksilölle, yhteisölle ja yhteiskunnalle historian ja kulttuurin näkökulmista.

  • Visuaalisen kulttuurin tulkinta
    • T7 ohjata oppilasta soveltamaan erilaisia kuvallisia, sanallisia ja muita kuvatulkinnan menetelmiä

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta arvioimaan omien ja muiden kuvien esteettisiä, ekologisia ja eettisiä arvoja sekä käsittelemään kuvailmaisussaan kestävään kehitykseen ja kulttuuriseen moninaisuuteen liittyviä kysymyksiä.

  • Visuaalisen kulttuurin tulkinta
    • T8 ohjata oppilasta tarkastelemaan taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria yhteiskunnallisen vaikuttamisen muotona sekä yksilölle ja yhteisölle merkityksellisenä voimavarana

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta arvioimaan esteettisten, eettisten ja ekologisten arvojen vaikutusta ympäristössä, taiteessa ja muussa visuaalisessa kulttuurissa sekä vaikuttamaan ympäristöön kuvallisen tuottamisen avulla

  • Visuaalisen kulttuurin tulkinta
    • T9 ohjata oppilasta tarkastelemaan kriittisesti taiteen ja visuaalisen kulttuurin tuottamisen, esittämistapojen ja vastaanottamisen rakenteita

Vuosiluokka 9

Lisäksi tavoitteena on kannustaa oppilasta havainnoimaan ympäristöä, taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja kuvia tekemällä.

  • Havaitseminen ja visuaalinen ajattelu
    • T1 ohjata oppilasta tunnistamaan havaintojensa ja visuaalisen ajattelunsa lähtökohtia

Lisäksi tavoitteena on rohkaista oppilasta keskustelemaan ympäristöön, taiteeseen ja muuhun visuaaliseen kulttuuriin liittyvistä havainnoistaan ja ajatuksistaan sekä harjoittelemaan näkemystensä perustelemista.

  • Havaitseminen ja visuaalinen ajattelu
    • T2 ohjata oppilasta havainnoimaan ympäristöä, taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria soveltamalla taiteellisen tutkimisen menetelmiä

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta soveltamaan erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisun keinoja sekä syventämään kuvallisen tuottamisen taitojaan.

  • Havaitseminen ja visuaalinen ajattelu
    • T3 rohkaista oppilasta luottamaan omiin näkemyksiinsä, perustelemaan niitä ja hyödyntämään niitä yhteistyössä muiden kanssa

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta tutkivaan lähestymistapaan itsenäisessä ja yhteistoiminnallisessa kuvallisessa työskentelyssä.

  • Visuaalinen esittäminen
    • T4 ohjata oppilasta syventämään visuaalisen esittämisen taitojaan ja soveltamaan erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisukeinoja

Lisäksi tavoitteena on rohkaista oppilasta ilmaisemaan mielipiteitään sekä soveltamaan kuvallisen viestinnän ja vaikuttamisen keinoja omissa kuvissaan.

  • Visuaalinen esittäminen
    • T5 ohjata oppilasta työskentelemään itsenäisesti ja tutkivasti sekä yhteistoiminnallisesti muiden kanssa

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta soveltamaan kuvallisia, sanallisia ja muita kuvatulkinnan menetelmiä.

  • Visuaalinen esittäminen
    • T6 kannustaa oppilasta osallistumaan visuaaliseen kulttuuriin aktiivisena tuottajana ja toimijana

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta tarkastelemaan taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin merkityksiä yksilölle, yhteisölle ja yhteiskunnalle historian ja kulttuurin näkökulmista.

  • Visuaalisen kulttuurin tulkinta
    • T7 ohjata oppilasta soveltamaan erilaisia kuvallisia, sanallisia ja muita kuvatulkinnan menetelmiä

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta arvioimaan omien ja muiden kuvien esteettisiä, ekologisia ja eettisiä arvoja sekä käsittelemään kuvailmaisussaan kestävään kehitykseen ja kulttuuriseen moninaisuuteen liittyviä kysymyksiä.

  • Visuaalisen kulttuurin tulkinta
    • T8 ohjata oppilasta tarkastelemaan taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria yhteiskunnallisen vaikuttamisen muotona sekä yksilölle ja yhteisölle merkityksellisenä voimavarana

Lisäksi tavoitteena on ohjata oppilasta arvioimaan esteettisten, eettisten ja ekologisten arvojen vaikutusta ympäristössä, taiteessa ja muussa visuaalisessa kulttuurissa sekä vaikuttamaan ympäristöön kuvallisen tuottamisen avulla.

  • Visuaalisen kulttuurin tulkinta
    • T9 ohjata oppilasta tarkastelemaan kriittisesti taiteen ja visuaalisen kulttuurin tuottamisen, esittämistapojen ja vastaanottamisen rakenteita

Lisäksi:

  • Esteettinen, ekologinen ja eettinen arvottaminen
    • T10 ohjata oppilasta arvioimaan ympäristöä, taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria kestävän kehityksen ja kulttuurisen moninaisuuden näkökulmista
    • T11 ohjata oppilasta ymmärtämään esteettisten, eettisten ja ekologisten näkemysten vaikutuksia visuaalisen kulttuurin ilmenemismuotoihin sekä tekemään vastuullisia valintoja
    • T12 ohjata oppilasta ymmärtämään visuaalisen kulttuuriperinnön merkitys kulttuurisesti kestävälle kehitykselle sekä toimimaan vastuullisesti

Kuvataiteen tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet

Vuosiluokka 1

Ensimmäisen luokan opetussisältöinä on värien laadullisuuksien tutkiminen, maalauksen ja piirtämisen perustekniikoiden kehittäminen, esim. sivellintekniikan hallitseminen ja värisointien tarkastelu (S1). Maalaukset eivät tässä vaiheessa ole välttämättä esittäviä. Vahaliiduilla piirretään kuvia esim. saduista ja opetellaan monipuolista värien käyttöä, tekniikkana maalaava piirtäminen. Tärkeänä osana työskentelyä on yhteinen kuvatarkastelu (S1, S3). Kuvien aiheet valitaan saduista ja vuoden kiertokulusta (S2, S3) Työskentelymateriaalina voidaan käyttää myös esimerkiksi mehiläisvahaa.

Vuosiluokka 2

Syvennetään värien tutkimusta ja perustekniikoiden hallintaa. Uusina aiheina tulevat kertomukset, esim. eläinkertomukset ja yksinkertaiset luontoaiheet. Uutena materiaalina voi tulla esimerkiksi savi ja erilaiset luonnonmateriaalit. Kuvatarkastelua jatketaan.

Opetuksessa valitaan sisältöjä myös oppilaiden omista kuvista, joita he tuottavat omaehtoisesti vapaa-aikanaan esimerkiksi leikkien ja harrastusten parissa. (S1). Opetuksen sisältöjä valitaan eri aikoina, eri ympäristöissä ja eri kulttuureissa tuotetusta kuvataiteesta (S3) Opetuksen sisältöjä valittaessa otetaan huomioon erilaiset ympäristöt, mediat ja virtuaalimaailmat (S2). Toteutustapa on kuitenkin perinteisiin perustekniikoihin harjaannuttava.

Vuosiluokka 3

Syvennetään perustekniikkaa ja opetellaan uusia ilmaisukeinoja (esim. muovailu) (S1). Kuva-aiheet valitaan jakso-opetuksesta, vuodenkierrosta, luonnosta (luomiskertomus, vanhat ammatit, maanviljely jne.) (S1, S2 ja S3) Oppilaiden kanssa tutkitaan taiteilijan ammattia ja työtä eri aikoina ja eri ympäristöissä sekä pohditaan ammattilaisten tekemän taiteen ja harrastajataiteen suhdetta (S2).Tärkeänä osana työskentelyä on yhteinen kuvatarkastelu (S1, S3) Harjoitellaan murrettujen värien luomista, esim. ruskean sävyt.

Vuosiluokka 4

Syvennetään perustekniikoita, uutena tekniikkana on muodon hakeminen ympäristöstä, harjoitusaiheina ovat esim. päärynä, omena tai muu selkeä muoto ja sen jälkeen eläinaiheita S1. Vahaliitujen lisäksi harjaannutaan käyttämään puuvärejä, syvennetään muovailun taitoja eläinopin jakson yhteydessä S2. Kuva-aiheet otetaan jakso-opetuksesta, luonnosta, ja vuodenkierrosta (Kalevala, eläinoppi, kotiseutuhistoria jne.) (S1, S2, S3). Tärkeänä osana työskentelyä on yhteinen kuvatarkastelu (S1, S3). Esineiden piirtäminen mallista vahvistaa havaintojen tekemistä.

Vuosiluokka 5

Perustekniikoiden lisäksi tutustutaan kuultomaalaukseen ja sekatekniikoihin S1. Kuvataideopetus liittyy läheisesti jakso-opetukseen, esim. kasvioppiin, historiaan ja maantietoon, esim. karttamaalaus (S1, S2, S3). Yhteinen kuvatarkastelu on (S1, S3) tärkeä osa opetusta. Mallista piirtämistä ja vahaliiduilla piirtämistä sekä muovailua jatketaan. Opetuksessa hyödynnetään oppilaiden tekemiä kuvia ja kuvakulttuureja, joihin he osallistuvat omaehtoisesti, muun muassa lasten ja nuorten tekemiä sarjakuvia, pelejä ja nettitaidetta (S1).

Vuosiluokka 6

Uutena tekniikkana tulee mustavalkopiirustus hiilellä (pimeys-valoharjoitelmia, varjotutkimuksia) S1. Kuvataideopetus liittyy läheisesti jakso-opetukseen, esim. fysiikkaan, historiaan ja geologiaan (S1, S2, S3). Yhteinen kuvatarkastelu herättää pohtimaan maailman lainalaisuuksia. Vesivärimaalausta harjoitellaan teemana luonnontunnelmat, puut ja kartat. Tehdään väritunnelmia ja -harjoituksia. Harjoitellaan vinoviivatekniikan käyttöä. Esittävässä piirtämisessä pyritään tarkkaan ja asialliseen kuvaamiseen ja piirretään tietoisesti mallin mukaan. Muovailuun syvennytään osana kuvataidetta. Opetuksessa käsitellään oppilaiden laajenevaa elinpiiriä ja medioiden merkitystä yhteiskunnassa (S2).

Vuosiluokka 7

Kannustetaan opittujen tekniikoiden itsenäiseen soveltamiseen; uusia tekniikoita harjoitellaan, esim. pastelliliidut S1. Keskeisenä teemana on perspektiivin tutkiminen S1, S2. Oppilaat oppivat hahmottamaan ja kuvaamaan konkreettista maailmaa realistisesti. Esineitä piirtämällä harjoitellaan tarkkaa havaintoa. Huomiota kiinnitetään muodon, valojen ja varjojen kuvaamiseen. Kun lisäksi harjoitellaan perspektiivin kuvaamista, oppilaat saavat esille tilallisuuden tunnun töissään. Kuvataideopetus liittyy läheisesti jakso-opetukseen S1,S2, S3. Yhteinen kuvatarkastelu herättää pohtimaan omaa taiteellista kehitystä ja antaa virikkeitä omalle taiteelliselle ilmaisulle S1, S3. Kuultomaalaus jatkuu. Mustemaalausta ja/tai tussipiirustusta mahdollisuuksien mukaan.

Sisältöjen valinnassa huomioidaan myös oppilaiden omat kuvakulttuurit ja instituutioiden ulkopuoliset kuvakulttuurit. Tutkimisen kohteina voivat olla muun muassa sarjakuva, pelisuunnittelu, katutaide ja pukeutumiskulttuurit (S1,S2).

  • Instituutioiden kuvakulttuurit (S2, S3)
    • S2 Valittaviin sisältöihin kuuluvat taiteen traditiot ja aikalaistaide. Traditioihin tutustutaan pääasiallisesti nykyisyydestä käsin ja ilmiökeskeisesti. Opetuksessa ilmiöihin syvennytään pitkäjänteisesti muun muassa nykytaiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin menetelmiä soveltamalla. Taiteen instituutioihin tutustutaan kansalaisten, palvelujen ja työelämän näkökulmasta sekä osana yhteiskuntaa. Sisältöjä voidaan tarkastella esimerkiksi tutkimalla taiteen lähtökohtia ja merkityksiä eri aikakausina, eri ympäristöissä ja eri yhteyksissä.
    • S3 Valittavien sisältöjen kautta oppilaat tarkastelevat visuaalisen ympäristön instituutioita sekä harjoittelevat aktiivista osallisuutta omassa elinympäristössään. Opetuksessa tutkittavia sisältöjä ovat esimerkiksi esineet, rakennettu ympäristö, mainonta, visuaalinen suunnittelu ja yhteisöllinen media sekä muu visuaalinen kommunikaatio ja vaikuttaminen mediaympäristöissä.

Vuosiluokka 8

Kannustetaan opittujen tekniikoiden itsenäiseen soveltamiseen S1. Keskeisenä teemana on ihminen S1, S2, S3. Nuoren tunteiden heilahtelu löytää vastaavuutensa luonnontunnelmista; kuvallisina aiheina ovat esim. myrsky, ukkonen, kuutamo, auringonnousu. Tunteiden elekieltä käsitellään myös savitöiden kautta. Yhteinen kuvatarkastelu herättää pohtimaan omaa taiteellista kehitystä ja antaa virikkeitä omalle taiteelliselle ilmaisulle S1, S3. Luupiirokset valkoisella mustalle. Hyönteissuurennokset pastelliväreillä. Vinoviivatekniikka ja perspektiivi jatkuvat. Muovailua osana kuvataidetta.

Vuosiluokka 9

Yhdeksännen luokan kuvataiteen tunnin voidaan käyttää kokonaan taidehistorian jaksoon. Tällöin muut kuvataiteen teemat integroidaan siihen ja muuhun jakso-opetukseen. Taidehistoria voidaan toteuttaa myös lyhyempänä jaksona ja jättää esimerkiksi ⅓ vuosiviikkotunnista mustavalkoisen ilmaisun teemalle. Oppilaat saavat taidehistorian kautta käsityksen erilaisten kulttuurien ja aikakausien taiteesta. He voivat suhteuttaa oman aikamme käsityksiä mm. kauneudesta muiden kulttuureiden ihanteisiin.

Taideopetuksessa korostuu mustavalkoinen ilmaisu lukuun ottamatta taidehistorian jaksoa. Tämän katsotaan vastaavan murrosikäisen nuoren sisäistä, usein hyvin polarisoivaa ja mustavalkoista maailmaa. Harjoitellaan mustavalkoista piirtämistä, maalaamista jne. Pääteemana ovat polariteetit eri muodoissaan, tärkeimpänä valo ja pimeys, jotka yhdessä tuovat esille muodon ja tilan. Teemallisesti voidaan käsitellä myös esim. sosiaalisia ongelmia ja epäoikeudenmukaisuuksia taiteen keinoin. Vastakohtia yhdistämään haetaan taiteellisessa ilmaisussa vastakohtien väliin jääviä sävyjä tai laatuja. Nuori löytää vastakohtaisuuksien maailmassa myös erilaisia vivahteita.

Taidehistoriaan ja muuhun jakso-opetukseen integroidusti työskennellään kolmiulotteisesti. Erityisesti saven muovailussa lähtökohtana ovat vastakkaiset muodot kuten kovera-kupera, terävä-pehmeä jne. Muovailuharjoitusten avulla voidaan tarkastella orgaanisten ja epäorgaanisten muotojen luonnetta ja ilmenemismuotoja.

Tutkitaan varjomaailman lainalaisuuksia sekä perspektiivin luomaa maailmankuvaa. Tehtävät pyrkivät kohtaamaan yhdeksäsluokkalaisen sisäisen problematiikan ja purkamaan sitä rakentavalla tavalla. Valo ja varjo eivät esitä vain ulkoisia ilmiöitä ja tilanteita, vaan kuvastavat myös ihmisen sisäisiä sielullisia ja henkisiä tunnelmia. Piirustuksen opetus on näköaistin harjoittamista havaintojen kautta, maailman kokemista erisävyinä tai valona ja varjona, missä kohtaamispaikat muodostavat ns. ääriviivan. Opetellaan mm. käyttämään vinoviivatekniikkaa, työskennellään sekä mallista vapaasti että taidejäljennöksistä (esim. Dürerin grafiikka) ja tutustutaan grafiikan alkeisiin. Savityöskentelyssä opetellaan eri perustekniikoita ja ihmishahmon muovailua. Päämääränä oman keskustan ja tasapainon löytäminen. Taidehistorian jaksolla perehdytään eri aikakausien taiteeseen, luolamaalauksista – Rembrandtiin. S1-S3

Kuvataiteen oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet

Vuosiluokilla 1-2

Vuosiluokilla 1-2 kuvataidetta opiskellaan pääasiassa omassa kotiluokassa tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Teemoja ja materiaaleja haetaan lähiympäristöstä ja luonnosta, sisältöjä työstetään taiteellisesti; inspiraatiota ja aiheita maalauksiin, piirustuksiin ja muovailuun saadaan muiden oppiaineiden sisällöistä, esim. kertomusaineistosta. Oppimiselle luodaan työrauha ja korostetaan tekemiseen tarvittavia rutiineja. Oppilaita rohkaistaan harjoitteluun ja kokeilemiseen.

Vuosiluokilla 3-6

Vuosiluokilla 3-6 oppimisympäristö laajenee omasta luokkahuoneesta myös mahdolliseen maalaussaliin, museoihin, gallerioihin, luontoon ja lopulta myös verkkoympäristöihin. Oppilaita kannustetaan monipuoliseen materiaalien ja ilmaisukeinojen käyttämiseen. Oppiaineiden sisältöjä työstetään taiteellisesti: inspiraatiota ja aiheita maalauksiin, piirustukseen ja muovailuun saadaan muiden oppiaineiden sisällöistä, esim. historiasta, maantiedosta, biologiasta. Verkkoympäristöä ja tietoteknologiaa hyödynnetään turvallisesti, vastuullisesti ja toiminnallisesti.

Vuosiluokilla 7-9

Vuosiluokilla 7-9 luodaan rohkaiseva ja keskusteleva oppimisympäristö, jossa kannustetaan ilmaisemaan omia kokemuksia kuvataiteellisin keinoin. Oppilaita kannustetaan monipuoliseen materiaalien ja ilmaisukeinojen käyttämiseen sekä tutustumaan erilaisiin teknologisiin mahdollisuuksiin kuvataiteessa. Oppiaineiden sisältöjä työstetään taiteellisesti: inspiraatiota ja aiheita maalauksiin, piirustuksiin ja muovailuun saadaan muiden oppiaineiden sisällöistä, esim. historiasta, maantiedosta, biologiasta ja fysiikasta. Erityisesti yhdeksännellä luokalla on toivottavaa, että oppilaat voivat käydä myös taidenäyttelyissä, joissa he harjoittelevat taiteen vastaanottamista ja kuva-analyysiä. Tällöin myös kirjalliset tehtävät ovat suositeltavia. Luokilla 7-9 on tärkeää vaihdella työtapoja ja käyttää erilaisia materiaaleja ja tekniikoita kuvataidetunneilla.

Steinerkoulun yläluokkien aikana on tarkoitus herättää oppilaiden kiinnostusta ja syvempää ymmärrystä taiteeseen. Yhdeksännellä luokalla taidehistoria on oma jaksonsa, mutta lukion kuvataideopetuksessa jatkuvat kolme taidetiedon pääteemaa ja -tavoitetta: 1) aistihavaintojen herkistäminen 2) laadullisten ja esteettisten arvojen havaitsemisen kehittäminen 3) tiedon saaminen taidehistoriasta ja sen suhteesta ihmisen tietoisuuden kehitykseen.[7] Taidehistorian jakso 9. luokalla on ikäänkuin perusta, mihin myöhemmin nojataan ja jatketaan rakentamista.Taidehistoriajakson yhteydessä on hyvä käyttää internetin mahdollisuuksia taiteen tarkastelussa ja myös oppilaiden etsiessä materiaalia taidehistoriavihkoon piirtämilleen tai maalaamilleen kuville. Yhdeksännellä luokalla kiinnitetään huomiota siihen, että kuvataidetöistä ja kuvista keskustellaan, olivatpa ne sitten itse luotuja tai muiden tekemiä.

Ohjaus, tuki ja eriyttäminen kuvataiteessa

Vuosiluokilla 1-2

Oppilasta tuetaan havaintojen ja tunteiden visuaalisessa esittämisessä sekä motoristen taitojen kehittymisessä yhteisten tehtävien kautta, joissa yksilöllinen työ toteutetaan omasta sisäisestä elämyksestä käsin. Työskentely tukee pitkäjänteisyyttä ja yhteisten kuvatarkastelujen kautta ohjataan ja kannustetaan yksilölliseen kehittymiseen, jolloin luottamus omaan taiteelliseen tekemiseen kasvaa. Oppilasta autetaan oikean tekniikan löytämiseen kaikessa työskentelyssä. Opetuksessa rohkaistaan ja kannustetaan rikkaaseen värien käyttöön.

Vuosiluokilla 3-6

Opetuksessa tuetaan jokaista oppilasta tuetaan hänen omista lähtökohdistaan käsin,

rohkaistaan värien ja muiden materiaalien (esim. hiili, savi, valokuva) monipuoliseen käyttöön. Oppilasta autetaan henkilökohtaisesti oikean tekniikan löytämisessä. Kuvataiteen tehtävät ovat oppilaille yhteisiä, mutta niiden toteutuksessa tuetaan yhä voimakkaammin yksilöllisyys. Yhteisten kuvatarkastelujen kautta ohjataan ja kannustetaan yksilölliseen kehittymiseen. Luottamus omaan taiteelliseen tekemiseen kasvaa

Vuosiluokilla 7-9

Opetuksessa painotetaan persoonallista suunnittelua ja toteutusta, pyritään pitkäjänteiseen työskentelyyn ja siksi työt voivat valmistua eri tahdissa. Oppilaat voivat mahdollisuuksien mukaan auttaa toisiaan ja tehdä ryhmätöitä. Edelleen yhteisten kuvatarkastelujen kautta ohjataan ja kannustetaan yksilölliseen kehittymiseen, rohkaistaan kokeiluun ja edistetään luottamusta omaan tekemiseen. Ohjauksen ja tuen tavoitteena on vahvistaa kuvataiteellista osaamista perusopetuksen jälkeisiin opintoihin valmistavasta näkökulmasta.

Oppilaan oppimisen arviointi kuvataiteessa Vuosiluokka 1
  • palautetta annetaan tekemisen yhteydessä suullisesti: opettaja ohjaa ja kannustaa
  • arvioinnilla tuetaan oppilaan kehitystä ja itsetuntoa; arvioinnin tarkoitus on herättää oppilaassa kokemus: työni kelpaa, minä kelpaan
  • tarkastellaan yhteisesti luokan töitä; harjoitellaan omien ajatusten ilmaisemista ja toisten näkemysten arvostamista
  • vanhemmille annettavassa kirjallisessa arvioinnissa otetaan huomioon aiemmin kohdassa 4 esitetyt ainekohtaiset tavoitteet

  • palautetta annetaan tekemisen yhteydessä suullisesti: opettaja ohjaa opittujen taitojen syventämiseen ja kannustaa uusien ilmaisutapojen löytämiseen
  • arvioinnilla tuetaan oppilaan kehitystä ja itsetuntoa;arvioinnin tarkoitus on herättää oppilaassa kokemus: työni kelpaa, minä kelpaan
  • arvioidaan oppilaan innostusta ja kiinnostusta, työtapaa, esimerkiksi pitkäjänteisyyttä ja yhteistyökykyä
  • tarkastellaan yhteisesti luokan töitä; harjoitellaan omien ajatusten ilmaisemista ja toisten näkemysten arvostamista
  • vanhemmille annettavassa kirjallisessa arvioinnissa otetaan huomioon aiemmin kohdassa 4 esitetyt ainekohtaiset tavoitteet
Vuosiluokka 4
  • palautetta annetaan tekemisen yhteydessä suullisesti: opettaja ohjaa opittujen taitojen syventämiseen ja kannustaa uusien ilmaisutapojen löytämiseen
  • arvioinnilla tuetaan oppilaan kehitystä ja itsetuntoa
  • kuvatarkastelujen kautta kehitetään itsearviointikykyä ja opitaan ilmaisemaan omia ajatuksia ja arvostamaan toisten näkemyksiä
  • arvioidaan oppilaan innostusta, kiinnostusta ja työtapaa, esimerkiksi pitkäjänteisyyttä ja yhteistyökykyä
  • tarkastellaan yhteisesti luokan töitä; harjoitellaan omien ajatusten ilmaisemista ja toisten näkemysten arvostamista
  • arvioinnin lähtökohta on oppilaan oma kehityskaari
  • sanallisessa arvioinnissa huomioidaan aiemmin kohdassa 4 esitetyt tavoitteet

Vuosiluokka 5
  • palautetta annetaan tekemisen yhteydessä suullisesti: opettaja ohjaa opittujen taitojen syventämiseen ja kannustaa uusien ilmaisutapojen löytämiseen
  • arvioinnilla tuetaan oppilaan kehitystä ja itsetuntoa
  • arvioidaan oppilaan innostusta, kiinnostusta ja työtapaa, esimerkiksi pitkäjänteisyyttä ja yhteistyökykyä
  • tarkastellaan yhteisesti luokan töitä; harjoitellaan omien ajatusten ilmaisemista ja toisten näkemysten arvostamista
  • oppilaalle annettava sanallisen arvioinnin lähtökohtana on oppilaan oma kehityskaari
  • kirjallisessa arvioinnissa huomioidaan aiemmin kohdassa 4 esitetyt tavoitteet

Vuosiluokka 6
  • palautetta annetaan tekemisen yhteydessä suullisesti: opettaja ohjaa opittujen taitojen syventämiseen ja kannustaa uusien ilmaisutapojen löytämiseen
  • arvioinnilla tuetaan oppilaan kehitystä ja itsetuntoa
  • kuvatarkastelujen kautta kehitetään itsearviointikykyä ja opitaan ilmaisemaan omia ajatuksia ja arvostamaan toisten näkemyksiä
  • arvioidaan oppilaan innostusta, kiinnostusta, kykyä monipuoliseen kuvailmaisuun sekä hänen työtapaansa
  • sanallisessa arvioinnissa huomioidaan aiemmin kohdassa 4 esitetyt tavoitteet

Kuvataiteen arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/ arvosanaa kahdeksan varten

Opetuksen tavoite

Sisältö-alueet

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Hyvä/arvosanan kahdeksan osaaminen

Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu

T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja erilaisia kuvallisia välineitä hyödyntäen

S1, S2, S3

Taiteen, ympäristön ja muun visuaalisen kulttuurin havainnoiminen

Oppilas osaa tehdä monipuolisia havaintoja ympäristöstä ja sen kuvista käyttämällä kuvallisia välineitä

T2 rohkaista oppilasta keskustelemaan havainnoistaan ja ajatuksistaan sekä harjoittelemaan näkemystensä perustelemista

S1, S2, S3

Havaintojen ja ajatusten sanallistaminen

Oppilas osaa kuvailla taiteeseen, ympäristöön ja muuhun visuaaliseen kulttuuriin liittyviä havaintojaan ja perustella ajatuksiaan sanallisesti

T3 innostaa oppilasta ilmaisemaan havaintojaan ja ajatuksiaan kuvallisesti ja muita tiedon tuottamisen tapoja käyttäen

S1, S2, S3

Havaintojen ja ajatusten kuvallinen ilmaiseminen

Oppilas osaa ilmaista havaintojaan ja ajatuksiaan hyödyntämällä kuvien rinnalla myös muita tiedon tuottamisen tapoja

Kuvallinen tuottaminen

T4 ohjata oppilasta käyttämään monipuolisesti erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisun keinoja sekä harjaannuttamaan kuvan tekemisen taitojaan

S1, S2, S3

Kuvallisten ilmaisukeinojen käyttäminen

Oppilas osaa soveltaa erilaisia materiaaleja, tekniikoita ja ilmaisukeinoja kuvallisessa tuottamisessaan

T5 ohjata oppilasta tavoitteelliseen kuvallisten taitojen kehittämiseen yksin ja yhteistyössä muiden kanssa

S1, S2, S3

Kuvailmaisun taitojen kehittäminen

Oppilas osaa asettaa tavoitteita ja pyrkii kehittämään kuvailmaisuaan yksin ja ryhmän jäsenenä

T6 ohjata oppilasta tutustumaan erilaisiin kuvallisen viestinnän tapoihin ja käyttämään kuvallisen vaikuttamisen keinoja omissa kuvissaan

S1, S2, S3

Kuvien avulla vaikuttaminen ja osallistuminen

Oppilas osaa käyttää erilaisia kuvallisen vaikuttamisen keinoja ilmaistessaan mielipiteitään

Visuaalisen kulttuurin tulkinta

T7 ohjata oppilasta tarkastelemaan kuvia eri lähtökohdista ja eri yhteyksissä sekä pohtimaan todellisuuden ja fiktion suhdetta

S1, S2, S3

Kuvien tarkastelu

Oppilas osaa tarkastella sisällön, muodon ja asiayhteyden vaikutusta erilaisten kuvien tulkintaan

T8 ohjata oppilasta tarkastelemaan taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria teoksen, tekijän ja katsojan näkökulmista sekä pohtimaan historiallisten ja kulttuuristen tekijöiden vaikutusta kuviin

S1, S2, S3

Kuvatulkinnan menetelmien käyttäminen

Oppilas osaa tulkita kuvia teoksen, tekijän ja katsojan näkökulmista sekä hyödyntää tulkintojaan kuvista keskusteltaessa

T9 innostaa oppilasta kokeilemaan eri aikojen ja kulttuurien kuvailmaisun tapoja omissa kuvissaan

S1, S2, S3

Kuvailmaisun tapojen käyttäminen

Oppilas osaa hyödyntää erilaisia kuvailmaisun tapoja tarkastellessaan taidetta ja muuta visuaalista kulttuuria sekä tehdessään omia kuvia

Esteettinen, ekologinen ja eettinen arvottaminen

T10 ohjata oppilasta keskustelemaan taiteessa, ympäristössä ja muussa visuaalisessa kulttuurissa ilmenevistä arvoista

S1, S2, S3

Arvojen tarkasteleminen

Oppilas osaa ilmaista näkemyksiään taiteessa, ympäristössä ja muussa visuaalisessa kulttuurissa ilmenevistä arvoista

T11 kannustaa oppilasta ottamaan huomioon kulttuurinen moninaisuus ja kestävä kehitys kuvailmaisun sisältöjä ja toimintatapoja valitessaan

S1, S2, S3

Kuvailmaisun sisältöjen ja toimintatapojen valinta

Oppilas ottaa kuvailmaisussaan huomioon kulttuurisen moninaisuuteen ja kestävään kehitykseen liittyviä näkökulmia

Vuosiluokka 7
  • palautetta annetaan tekemisen yhteydessä suullisesti: opettaja ohjaa opittujen taitojen syventämiseen ja kannustaa uusien ilmaisutapojen löytämiseen
  • arvioinnilla tuetaan oppilaan kehitystä ja itsetuntoa
  • kuvatarkastelujen kautta kehitetään itsearviointikykyä ja opitaan ilmaisemaan omia ajatuksia ja arvostamaan toisten näkemyksiä
  • arvioidaan oppilaan kiinnostusta, ideointikykyä ja aloitteellisuutta sekä kykyä monipuoliseen kuvailmaisuun ja kuvien tulkintaan
  • sanallisessa arvioinnissa huomioidaan aiemmin kohdassa 4 esitetyt tavoitteet

Vuosiluokka 8
  • palautetta annetaan tekemisen yhteydessä suullisesti: opettaja ohjaa opittujen taitojen syventämiseen ja kannustaa uusien ilmaisutapojen löytämiseen
  • arvioinnilla tuetaan oppilaan kehitystä ja itsetuntoa
  • kuvatarkastelujen kautta kehitetään itsearviointikykyä ja opitaan ilmaisemaan omia ajatuksia ja arvostamaan toisten näkemyksiä
  • arvioidaan oppilaan kiinnostusta, ideointikykyä ja aloitteellisuutta sekä kykyä monipuoliseen kuvailmaisuun ja kuvien tulkintaan
  • sanallisessa arvioinnissa huomioidaan aiemmin kohdassa 4 esitetyt tavoitteet

Vuosiluokka 9
  • Oppilasarvioinnin kohteena ovat oppilaan aktiivisuus ja pitkäjänteisyys työskentelyn aikana.
  • Oppilaan kuvataiteellisia töitä arvioitaessa korostuvat työn loppuun saattaminen taiteellisessa ilmaisussa, taitavuus tekniikan käytössä sekä taiteellinen omaleimaisuus..
  • Ryhmätöiden kohdalla arvioidaan yhteistyökykyä ja positiivista vuorovaikutusta.
  • Myös näyttelykäyntejä arvioidaan: minkälaisella tasolla on oppilaan kyky arvioida ja tarkastella taidetta.
  • Palaute on opetusjaksojen aikana suullista neuvomista ja rohkaisua. Töitä myös katsellaan ja tarkastellaan niiden kiinnostavia ja hyvin onnistuneita Palaute on kannustavaa ja positiivista töitä tarkasteltaessa.

Kuvataiteen päättöarvioinnin kriteerit hyvälle osaamiselle (arvosanalle 8) oppimäärän päättyessä

Opetuksen tavoite

Sisältö-alueet

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Arvosanan kahdeksan osaaminen

Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu

T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan, taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja käyttämään monipuolisesti kuvallisen tuottamisen menetelmiä

S1, S2, S3

Taiteen, ympäristön ja muun visuaalisen kulttuurin havainnoiminen

Oppilas osaa käyttää erilaisia havaintovälineitä ympäristön ja sen kuvien tarkastelussa.

T2 rohkaista oppilasta keskustelemaan omista ja muiden havainnoista ja ajatuksista sekä perustelemaan näkemyksiään

S1, S2, S3

Havaintojen ja ajattelun vaikutusten pohtiminen

Oppilas osaa sanallistaa havaintojaan ja ajatteluaan taiteesta, ympäristöstä ja muusta v

Varoitus: sisältö oli liian pitkä, ja sen loppu on poistettu. Koko sisältö näkyy vain muokkausnäkymässä.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä