Evankelisluterilainen uskonto
Evankelisluterilaisen uskonnon paikallisesti päätettävät asiat
Työtavat Pornaisissa uskonnonopetuksessa vuosiluokilla 3–6
Uskonnonopetuksessa käytetään monimuotoisia, elämyksellisiä työtapoja niin, että uskonto oppiaineena koetaan mielekkääksi ja kiinnostavaksi. Mielekkyys lähtee omakohtaisista kokemuksista ja mahdollisuuksista vaihtaa ajatuksia ja tunteita keskustelemalla toisten kanssa. Kulloinkin esillä olevia asioita pyritään käsittelemään mahdollisimman monista eri näkökulmista.
Tärkeimpinä työvälineinä uskonnonopetuksessa ovat oppikirjojen ohella kertomukset sekä Raamatusta että muista kirjoista. Kertomisen ja lukemisen lisäksi voidaan nykytekniikkaa hyödyntäen kuunnella ja katsella ja tehdä omia tallenteita. Raamattu on tärkeä lähdekirja, jota oppilaan tulee oppia käyttämään itsenäisesti.
Pedagoginen draama eri muodoissaan tarjoaa monia käyttökelpoisia menetelmiä. Taiteet ovat eriomainen tapa tutkia ja tulkita asioita. Opetusta voi elävöittää taidekuvin ja tekemällä itse kuvia, laulamalla ja kuuntelemalla erilaista opetukseen soveltuvaa musiikkia ja tutustumalla kirjallisuuden avulla käsillä olevaan aiheeseen. Elämyksiä voidaan prosessoida itse tehtyihin töihin esimerkiksi askarrellen, muotoillen ja maalaten käyttämällä erilaisia materiaaleja ja välineitä.
Tiedon hankkimisessa ja käsittelemisessä hyödynnetään oppikirjojen ja opetuskeskustelujen lisäksi tietotekniikkaa.
Vierailut erilaisiin kohteisiin (kotiseurakunta ja nähtävyydet ym.) sekä vierailijoiden kutsuminen koululle mahdollistaa opiskeltavien asioiden tutkimisen aidoissa tilanteissa kysellen ja keskustellen. Yhteistyö kotiseurakunnan ja sen työntekijöiden kanssa on erityisen tärkeää.
Oppimisympäristöön liittyvä paikallinen tavoite
Monimuotoisen oppimisen toteutuminen edellyttää opetustilojen muunneltavuutta. Lähtökohtana toimivalle kokonaisuudelle ovat sekä rauhallisen yksilöllisen työskentelyn että ryhmätyöskentelyn mahdollistavat kalusteet. Draamatyöskentelyä, kuvataiteita, askartelua ja portfolioita varten tarvitaan monenlaista välineistöä.
Käyttökelpoisia opetusvälineitä ovat edelleen opetusohjelmat ja dokumentit, kartat, pohjapiirrokset ja mahdolliset pienoismallit. Sähköisiin perusvälineisiin kuuluvat tietokone verkkoyhteyksineen ja muut AV-välineet.
USKONTO 3.lk
Opetuksen tavoitteet |
Tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisällöt |
Kuntakohtainen toteutus |
Laajaalainen osaaminen |
T1 Auttaa oppilasta perehtymään opiskeltavan uskonnon pyhiin kirjoihin ja kertomuksiin sekä keskeisiin oppeihin -oppilas tutustuu Vanhan testamentin kertomuksiin -oppilas rohkaistuu luottamaan Jumalan huolenpitoon |
S1 Suhde omaan uskontoon -syntiinlankeemus-kertomus - Nooa, Aabraham, Joosef ja Mooses -Daavid ja Salomon -Paimenpsalmi -Herran siunaus |
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen |
|
T2 Ohjata oppilas perehtymään opiskeltavan uskonnon rituaaleihin ja tapoihin, sekä pyhiin paikkoihin, rakennuksiin -oppilas laajentaa tietojaan joulun ajan tapahtumista -oppilas ymmärtää vanhan ja uuden testamentin välisen yhteyden |
S1 Suhde omaan uskontoon -joulun tapahtumat, Vanhan testamentin ennustusten toteutuminen, Jesajan kirja |
L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu |
|
T8 Ohjata oppilas perehtymään opiskeltavan uskonnon eettisiin opetuksiin, sekä eri uskontoja yhdistäviin eettisiin periaatteisiin T11 Antaa oppilaalle mahdollisuus keskustella eettisistä kysymyksistä ja opetella perustelemaan omia näkemyksiä -oppilas pohtii oikeaa ja väärää |
S1 Suhde omaan uskontoon S2 Uskontojen maailma S3 Hyvä elämä -Jumalan kymmenen käskyä -kultainen sääntö ja sen merkitys |
L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot |
|
T1 Auttaa oppilasta perehtymään opiskeltavan uskonnon pyhiin kirjoihin ja kertomuksiin, sekä keskeisiin oppeihin -oppilas laajentaa tietojaan pääsiäisen tapahtumista -oppilas ymmärtää pääsiäisen jälkeisten tapahtumien merkityksen kirkon syntyyn |
S1 Suhde omaan uskontoon -pääsiäisen tapahtumat ehtoollisen, ristiinnaulitsemisen ja ylösnousemuksen merkitys -helatorstain ja helluntain merkitys. |
L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu |
|
T7 Antaa oppilaalle valmiuksia kunnioittaa omaa ja toisen pyhää, sekä käyttäytyä luontevasti erilaisissa uskonnollisissa tilaisuuksissa - oppilas tutustuu kotiseurakunnan lapsille ja nuorille tarkoitettuun toimintaan |
S1 Suhde omaan uskontoon -kotiseurakunnan kerhotoiminta, leirit, ja pyhäkoulu -partiotoiminta
|
Mahdollisuuksien mukaan vierailijoita kouluun kertomaan lapsille ja nuorille suunnatusta seurakunnan toiminnasta |
L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen |
Arvioinnissa noudatetaan valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteita. Arvioinnin kohteina ovat työskentely, oppimistulokset (summatiivinen arviointi esim. kokeet, projektit, esitelmät, vihkotyöt) ja koko oppimisprosessi. Tärkeässä roolissa on oppimista ohjaava formatiivinen arviointi eli itse- ja vertaisarviointi sekä opettajan välitön ja jatkuva palaute, joka on oppilasta tukevaa ja kannustavaa. Lisäksi arvioidaan tuntityöskentelyä, johon kuuluu mm. tuntiaktiivisuus eli osallistuminen eri työtapojen mukaiseen työskentelyyn.
Hyväksytyn suorituksen kriteerit vuosiluokan päättyessä: Oppilaan on osallistuttava säännöllisesti uskonnon oppitunneille, työskenneltävä opetukselle asetettujen tavoitteiden suuntaisesti ja osoitettava riittävä osaamisensa suhteessa opetuksen tavoitteisiin ja sisältöihin. (Hyväksytty arvosana esim. koe, esitelmä, yms. oppimistulokset).
USKONTO 4.lk
Opetuksen tavoitteet vuosiluokalla 4 |
Tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisällöt |
Kuntakohtainen toteutus |
Laaja-alainen |
T1 Auttaa oppilasta perehtymään opiskeltavan uskonnon pyhiin kirjoihin ja kertomuksiin sekä keskeisiin oppeihin - Oppilas tutustuu Uuteen testamenttiin ja sen kertomuksiin Jeesuksesta - Oppilas opettelee käyttämään Raamattua |
S1 Suhde omaan uskontoon -Jeesuksen lapsuus ja toiminta: Jeesus ja Johannes, joulun ajan tapahtumat, Jeesuksen kaste, opetuslapset - Jeesuksen tunnustekoja, esimerkiksi Kaanaan häät, Jairuksen tytär, Kaksi sokeaa, Myrskyssä, Ruokkimisihme - Tutustutaan Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumeihin |
L2 Kulttuurinen osaaminen |
|
T8 Ohjaa oppilasta perehtymään opiskeltavan uskonnon eettisiin opetuksiin sekä eri uskontoja yhdistäviin eettisiin periaatteisiin T12 Auttaa ja tukee oppilasta muodostamaan ja vahvistamaan myönteistä maailmankuvaa ja luottamusta elämään -Oppilas oppii Isä meidän–rukouksen Jeesuksen opettamana rukouksena |
S1 Suhde omaan uskontoon - Opetellaan Isä meidän -rukous |
||
T2 Ohjaa oppilasta perehtymään opiskeltavan uskonnon rituaaleihin ja tapoihin sekä pyhiin paikkoihin, rakennuksiin -Oppilas tutustuu kirkkovuoden juhlapyhiin ja niiden alkuperään. |
S1 Suhde omaan uskontoon - kirkkovuoden juhlapyhät sekä liturgiset värit |
L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu |
|
T4 Ohjaa oppilasta etsimään, arvioimaan ja käyttämään uskontoa koskevaa tietoa erilaisista lähteistä - Oppilas pohtii pääsiäisen sanomaa ja merkitystä kristillisessä kirkossa. |
S1 Suhde omaan uskontoon -Pääsiäisen tapahtumat evankeliumien mukaan
|
Osallistutaan mahdollisuuksien mukaan koululaisille järjestettävään pääsiäishartauteen |
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen |
Arvioinnissa noudatetaan valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteita. Arvioinnin kohteina ovat työskentely, oppimistulokset (summatiivinen arviointi esim. kokeet, projektit, esitelmät, vihkotyöt) ja koko oppimisprosessi. Tärkeässä roolissa on oppimista ohjaava formatiivinen arviointi eli itse- ja vertaisarviointi sekä opettajan välitön ja jatkuva palaute, joka on oppilasta tukevaa ja kannustavaa. Lisäksi arvioidaan tuntityöskentelyä, johon kuuluu mm. tuntiaktiivisuus eli osallistuminen eri työtapojen mukaiseen työskentelyyn.
Hyväksytyn suorituksen kriteerit vuosiluokan päättyessä: Oppilaan on osallistuttava säännöllisesti uskonnon oppitunneille, työskenneltävä opetukselle asetettujen tavoitteiden suuntaisesti ja osoitettava riittävä osaamisensa suhteessa opetuksen tavoitteisiin ja sisältöihin. (Hyväksytty arvosana esim. koe, esitelmä, yms. oppimistulokset).
USKONTO 5.lk
Opetuksen tavoitteet |
Tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisällöt |
Kuntakohtainen toteutus |
Laaja-alainen osaaminen |
||
T1 Auttaa oppilasta perehtymään opiskeltavan uskonnon pyhiin kirjoihin ja kertomuksiin sekä keskeisiin oppeihin T11 Antaa oppilaalle mahdollisuus keskustella eettisistä kysymyksistä ja opetella perustelemaan omia näkemyksiään Oppilas -tutustuu Jeesuksen opetuksiin ja vertauksiin -pohtii Jeesuksen opetusten sanomaa yhdessä muiden kanssa -oppii käyttämään Raamattua itsenäisesti |
S1 Suhde omaan uskontoon -Käsitellään vertauksia Jumalasta ja Jumalan valtakunnasta sekä Jumalan rakkaudesta. Kertomuksina ovat esimerkiksi Sinapinsiemen, Mereen heitetty nuotta, Kadonnut lammas, Armoton palvelija, Uskotut leiviskät, Hyvä paimen ja Kylväjä. |
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen |
|||
T2 Ohjata oppilas perehtymään opiskeltavan uskonnon rituaaleihin ja tapoihin sekä pyhiin paikkoihin ja rakennuksiin T5 Perehdyttää oppilas Suomen ja Euroopan uskonnollisiin ja katsomuksellisiin juuriin ja nykytilaan Oppilas -tutustuu ainakin joiltakin osin keskiajan kirkolliseen kulttuuriin Euroopassa - kertoo kokemuksistaan muista uskonnoista ja uskonnollisista yhteisöistä -tutustuu lähiympäristössään kohtaamaansa uskonnollisuuteen - oppii hyväksymään vakaumukseltaan erilaisia ihmisiä. |
S1 Suhde omaan uskontoon S2 Uskontojen maailma -Tutustutaan apostoleihin, erityisesti Pietariin ja Paavaliin sekä heidän toimintaansa -Tarkastellaan kristinuskon asemaa Rooman valtakunnassa alkuseurakunnan aikana. -Opetellaan uskontunnus. -Pohditaan Pyhän kolminaisuuden käsitteen merkitystä -Tutustutaan kristinuskon leviämiseen Euroopassa ja kristillisen kirkon jakautumiseen ortodoksiseksi ja katoliseksi -Perehdytään keskiajan kristillisyyden ilmenemiseen Euroopassa, kuten luostareihin, arkkitehtuuriin, musiikkiin ja maalaustaiteeseen -Tutustutaan erilaisiin kristillisiin yhteisöihin ja niiden juhlaperinteisiin
|
Keskustellaan kotiseudulla toimivista kristillisistä yhteisöistä, tehdään mahdollisuuksien mukaan tutustumiskäyntejä tai kutsutaan vierailijoita kouluun |
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu |
||
Hyväksytyn suorituksen kriteerit vuosiluokan päättyessä: Oppilaan on osallistuttava säännöllisesti uskonnon oppitunneille, työskenneltävä opetukselle asetettujen tavoitteiden suuntaisesti ja osoitettava riittävä osaamisensa suhteessa opetuksen tavoitteisiin ja sisältöihin. (Hyväksytty arvosana esim. koe, esitelmä, yms. oppimistulokset). |
|||||
Opetuksen tavoitteet |
Tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisällöt |
Kuntakohtainen toteutus |
Laaja-alainen osaaminen |
||
T5 Perehdyttää oppilas Suomen ja Euroopan uskonnollisiin ja katsomuksellisiin juuriin ja nykytilaan T11 Antaa oppilaalle mahdollisuus keskustella eettisistä kysymyksistä ja opetella perustelemaan omia näkemyksiään Oppilas -tutustuu luterilaisen kirkon syntyvaiheisiin. - oppii ymmärtämään uskonpuhdistuksen vaikutuksen kirkkoon ja yhteiskuntaan -vahvistaa luterilaista identiteettiään -pohtii luterilaisuuden merkitystä nyky-yhteiskunnassa ja omassa elämässään |
S1 Suhde omaan uskontoon S2 Uskontojen maailma -Tutustutaan uskonpuhdistukseen ja Lutherin opetuksiin ja toimintaan. -Käsitellään luterilaisuuden syntyä ja sen leviämistä Suomeen -Agricolan merkitys uskonpuhdistajana -Pohditaan luterilaisen kirkon vaikutusta ympäröivään yhteiskuntaan |
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu |
T 2 Ohjata oppilas perehtymään opiskeltavan uskonnon rituaaleihin ja tapoihin sekä pyhiin paikkoihin ja rakennuksiin T7 Antaa oppilaalle valmiuksia kunnioittaa omaa ja toisen pyhää sekä käyttäytyä luontevasti erilaisissa uskonnollisissa tilaisuuksissa -Oppilas tutustuu luterilaisen kirkon toimintaan |
S1 Suhde omaan uskontoon S2 Uskontojen maailma -Tutustutaan paikallisen seurakuntaan, sen työntekijöihin ja päätöksentekoon -seurakunnan toiminta ja sen eri muodot -Oppilas tutustuu kirkon valtakunnalliseen ja paikalliseen viestintään |
Mahdollisuuksien mukaan vierailu kirkkoon ja seurakuntakeskukseen tai vierailijoita seurakunnasta kouluun |
L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen |
T1 Auttaa oppilasta perehtymään opiskeltavan uskonnon pyhiin kirjoihin ja kertomuksiin sekä keskeisiin oppeihin T3 Auttaa oppilasta hahmottamaan uskonnollisen kielen erityispiirteitä T11 Antaa oppilaalle mahdollisuus keskustella eettisistä kysymyksistä ja opetella perustelemaan omia näkemyksiään Oppilas -tutustuu Uuden testamentin syntyyn ja sisältöön - tutustuu kristilliseen etiikkaan Jeesuksen opetuksien pohjalta -pohtii ja keskustelee omaan ja ympäristönsä elämään liittyviä eettisiä kysymyksiä |
S2 Uskontojen maailma S3 Hyvä elämä -Jatketaan tutustumista Jeesuksen tunnetuimpiin vertauksiin ja opetuksiin - Perehdytään varhaisnuoren elämään kuuluviin eettisiin kysymyksiin esimerkiksi tupakka ja päihteet, seksuaalisuus, kaupallisuus ja sen muokkaama ihmiskuva, luonnon ja eläinten oikeudet, kiusaaminen, väkivalta ja väkivaltaviihde |
L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot |
Perusopetuksen arviointikriteerit kuudennen vuosiluokan päätteeksi