Kuvataide

Vesomuistio

Harjun koulu VESO 20.2.18

Kuvataide

pj. Tarja Id

siht. Anu Jouha

jäsen Riitta Huttunen

Keskusteluaiheet oppiaineryhmät:

1. Ops:n sisältöjen purkaminen – mitä esiopetuksessa/alakoulussa? Mitä alakoulussa/ yläkoulussa?

2. Oppiainekohtaiset tvt-käytänteet ja oppimateriaalit

3. Arviointi – huomioita oppilasarvioinnista

1)

Kuvailmaisua lähdetään syventämään oppilaan omista lähtökohdista; rohkaistaan oppilasta kokeilemaan eri menetelmiä ja tutkimaan ops:ssa mainittuja sisältöjä.

Oppilasta kannustetaan työntekemiseen, yritteliäisyyteen, oman ja toisen työn arvostamiseen.

Asetetaan kannustavat yksilölliset tavoitteet ja ohjataan pitkäjänteiseen työskentelyyn.

Kehitetään ajattelun taitoja; kuvan tekeminen on ajattelua.

Rohkaistaan opettajaa perehtymään erilaisiin materialeihin, tekotapoihin ja menetelmiin. Ops:n sisällöt edellyttävät kaikille eri kouluasteille monipuolisia mahdollisuuksia erilaisten tekotapojen toteuttamiseen.

 

2)

Peda.net Oma Tila-kuvataide –sivun tekeminen jo alakoulussa, viimeistään kuudennella. Suositellaan sivun tekemistä jo alkuopetuksesta alkaen. Kehityksen kaari saadaaan näkyväksi. Sähköisessä ympäristössä työskentely tukee opetuksen tavoitteiden ja sisältöjen toteuttamista.

Paikalliset ja alueelliset kuvataideopetuksen kehittyvät sivustot; yhteistoiminnallisuus/jaetut ideat/vuorovaikutus

 

3)

Prosessin dokumentointi ja itsearviointi/ vertaisarviointi (pariarviointi) on jatkuvaa.

Oppimisarviointi on luoteeltaan kannustavaa ja työskentelyprosessia ohjaavaa, sekä yksilöllisen edistymisen huomioivaa. Oppilaita ohjataan rakentavan palautteen antamiseen.

Arvosana/arviointi mittaa edistymistä ei tuotosta/teosta.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä