Lohjan ops: käyttäytymisen arviointi

Valtakunnalliset kriteerit (OPS16)

Käyttäytyminen arvioinnin kohteena

Käyttäytymisen ohjaus sekä käyttäytymiseen liittyvien tietojen ja taitojen opettaminen ovat osa koulun kasvatustehtävää. Oppilaita ohjataan ottamaan huomioon muut ihmiset ja ympäristö sekä noudattamaan yhteisesti sovittuja toimintatapoja ja sääntöjä. Heille opetetaan koulun erilaisissa vuorovaikutustilanteissa asiallista, tilannetietoista käyttäytymistä ja hyviä tapoja.

Käyttäytymistä arvioidaan ja oppilaille annetaan käyttäytymisestä ohjaavaa palautetta suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa käyttäytymiselle asetettuihin tavoitteisiin. Käyttäytymien tavoitteet perustuvat koulun kasvatustavoitteisiin, yhteisön toimintakulttuuria määrittäviin linjauksiin ja järjestyssääntöihin. Oppilailla ja huoltajilla tulee olla mahdollisuus osallistua koulun kasvatustavoitteita ja käyttäytymiselle asetettavia tavoitteita koskevaan keskusteluun ja tavoitteiden määrittelyyn.

Käyttäytymisen arvioinnissa erityisen tärkeä on huolehtia, että arviointi ei kohdistu oppilaan persoonaan, temperamenttiin eikä muihin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Käyttäytyminen arvioidaan todistuksissa omana kokonaisuutena, eikä se vaikuta oppiaineesta saatavaan arvosanaan tai sanalliseen arvioon. Päättö- ja erotodistukseen käyttäytymisen arviota ei merkitä.

LOHJAN OPS

LOHJALLA

Käyttäytymisen arviointi, tavoitteet ja arviointiperusteet:

Vuosiluokilla 1- 5 arvioitavat asiat

•Käyttäydyt huomaavaisesti ja ystävällisesti
•Noudatat sääntöjä
•Ylläpidät työrauhaa
•Huolehdit ympäristöstä
•Asennoidut koulutyöhön myönteisesti

Asteikko: harvoin - toisinaan - usein - aina

Vuosiluokilla 6 - 9

Erinomainen (10)
Oppilas
- käyttäytyy huomaavaisesti ja ystävällisesti muita kohtaan
- on rehellinen
- luo ja ylläpitää työrauhaa ja myönteistä ilmapiiriä
- huolehtii ympäristöstä sekä yhteisistä tehtävistä ja välineistä tunnollisesti ja oma-aloitteisesti
- noudattaa sääntöjä ja hyviä tapoja

Kiitettävä (9)
Oppilas
- tulee toimeen muiden kanssa
- on rehellinen
- asennoituu myönteisesti koulutyöhön
- ylläpitää työrauhaa ja myönteistä ilmapiiriä
- huolehtii ympäristöstä sekä yhteisistä tehtävistä ja välineistä tunnollisesti ja oma-aloitteisesti
- noudattaa sääntöjä ja hyviä tapoja

Hyvä (8)
Oppilas
- tulee yleensä toimeen muiden kanssa
- on yleensä rehellinen
- huolehtii omalta osaltaan työrauhasta
- huolehtii pääsääntöisesti ympäristöistä ja yhteisistä tehtävistä ja välineistä
- noudattaa pääsääntöisesti sääntöjä ja hyviä tapoja

Tyydyttävä (7)
Oppilas
- on toisinaan vaikeuksissa muiden kanssa
- saattaa käyttäytyä vilpillisesti
- häiritsee ajoittain työrauhaa
- suhtautuu toisinaan huolettomasti ympäristöön sekä yhteisiin tehtäviin ja välineisiin
- noudattaa sääntöjä ja hyviä tapoja vaihtelevasti

Kohtalainen (6)
Oppilas
- on toistuvasti vaikeuksissa muiden kanssa
- käyttäytyy vilpillisesti
- laiminlyö ympäristöä sekä yhteisiä tehtäviä ja välineitä
- häiritsee työrauhaa usein
- suhtautuu välinpitämättömästi sääntöihin ja hyviin tapoihin

Välttävä (5)
Oppilas
- ei tule toimeen muiden kanssa
- syyllistyy jatkuvasti rangaistaviin rikkomuksiin
- halveksii ja laiminlyö ympäristöä sekä yhteisiä tehtäviä ja välineitä
- estää muiden työskentelyn
- ei välitä säännöistä eikä hyvistä tav