Pajulahden koulu

Tavoitteenamme hankkeessa kehittää yksilöllisiä oppimispolkuja ja toimintakulttuuria koulussamme

Lukuvuosi 2017 - 2018

Pajulahden koulussa aloitettiin viikkotavoitetyöskentely 1. - 2. sekä 6. luokassa tammikuussa 2018. Tavoitteita tehtiin ja arviointiin matematiikasta, äidinkielestä ja ympäristöopista. Välillä olemme pitäneet siitä taukoakin, mutta oppilaat ovat silti jatkaneet itsenäisesti työskentelyä idean mukaisesti, vaikka opettajalla ei ole aina ollut joka tehtävään omaa tavoitetaulukkoa. Oppilaat ovat pitäneet siitä, että he ovat saaneet valita opiskeleeko välillä yksin, parin kanssa vai opettajan kanssa.

3.-4. luokkalaiset ovat käyttäneet urakkatyöskentelyä, jossa on myös viikkotavoitetaulukko mukana.

Opettajat ovat pitäneet tavoitetyöskentelystä erityisesti sen takia, että nopeat ja lahjakkaat oppilaat ovat saaneet edetä omaan tahtiin ja laajentaa oppimistaan/tietoaan. Olemme kuitenkin havainneet, että urakkatyöskentelyä pitää olla sopivassa suhteessa muuhun "opettajajohtoiseen" opiskeluun. Tärkeää on myös tarkkailla, mitä oppilaat kirjoittavat tietokoneella. Opettaja merkitsee lopuksi tehtävän tarkistetuksi. 

Viikkotavoitemallit Pajulahden koulun 3. luokassa lv. 2018 - 2019 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä