Aavikoilla kasvien kasvua rajoittaa veden puute. Puut eivät selviä aavikoilla, koska sadetta ei saada edes joka vuosi. Kuivuutta kestääkseen kasvien täytyy säästää vettä kaikin mahdollisin keinoin. 

Aavikon kasvit ovat usein pieniä ja pienilehtisiä. Toiset aavikkokasvilajit varastoivat vettä meheviin osiinsa. Esimerkiksi kaktusten varsien pulleus johtuu niiden varteen säilötystä vedestä. Monien kasvien pintaa peittää vahakerros tai pienet karvat, jotka estävät veden haihtumista. Jotkut kasvilajit piileksivät vuosikausia siemeninä hiekassa. Sateen tullen siemenet itävät, kasvit kasvavat, kukkivat nopeasti ja tekevät siemeniä. Tällöin aavikkokin voi loistaa kukkamerenä. Pian kuivuus kuihduttaa kasvit, mutta siemenet jäävät maahan odottamaan seuraavaa sadetta. Vettä voi saada myös maan alta, sillä aavikoiden alla voi olla pohjavettä ja esimerkiksi taatelipalmun juuret kurkottavat kymmeniä metrejä alaspäin.

Lounais-Australian aavikon pensaat kukkivat sateen jälkeen. Maan punainen väri johtuu rauta- ja alumiiniyhdisteistä.LÄHDE: FLICKR (Murray Foubister, CC BY-SA 2.0)

Aavikoilla elää kasvien tuottaman niukan ravinnon varassa erilaisia selkärangattomia, kuten muurahaisia ja termiittejä. Myös liskot ja jyrsijät viihtyvät aavikolla. Osa lajeista liikkuu vain öisin, koska silloin on viileämpää.

Maailman suurimmat aavikot, kuten Sahara sijaitsevat kääntöpiirien tuntumassa. Mantereiden sisäosissa on aavikoita, kuten Aasian Gob. Rannikoilla kylmät merivirrat kuivattavat alueita, esimerkiksi Afrikassa Namibin aavikko ja Etelä-Amerikassa Atacaman autiomaa ovat syntyneet kylmän merivirran rannikoille.