Eroosio ja aavikoituminen (s. 74-79)

ALLA OLEVA TEKSTI ETENEE IHAN OPPIKIRJAN TEKSTIN MUKAAN (JOITAKIN LISÄYKSIÄ ON MUKANA). 

 

Maantieteessä eroosio on maaperän ja kallioperän kulumista.

Eroosiota aiheuttavat:

1. Vesi (ja erityisesti virtaava vesi, joka kuljettaa mukanaan kallioperää ja maaperää kuluttavaa ainesta, vesi voi olla myös niin hapanta, että se liuottaa esim. kalkkikiveä)
2. Tuuli (erityisen selvästi tuulieroosion vaikutus näkyy rannikoilla ja aavikoilla, joilla voimakas tuuli kuljettaa lentohiekkaa)
3. Aallokko (erityisen hyvin herkkiä aallokon aiheuttamalle eroosiolle ovat laajojen merenselkien rannikot)
4. Jää (Nimenomaan liikkuvaa jää aiheuttaa eroosiota, toisaalta myös pelkkä veden jäätyminen kivenraoissa rikkoo kiviä ja kalliota. Erityisen selvästi Suomessa näkyy jääkaudenaikaisen aikaisen mannerjäätikön kulutustyö: silokallioita, tunturien ja vaarojen laet pyöristyneet, drumliinit ja jäätikön kulkusuunnan mukaiset järvialtaat)
5. Näiden lisäksi eroosiota aiheuttavat myös eliöt (puiden juuret rikkovat kovaakin kalliota ja suuret sorkkaeläinjoukot kuluttavat sorkillaan maaperää Afrikassa).

 

Erityisen herkkiä eroosiolle ovat erittäin runsassateiset alueet (vesieroosio jokilaaksoissa) ja toisaalta vähäsateiset aavikkoalueet (aridit eli hyvin vähäsateiset alueet), joilta puuttuu eroosiolta suojaava kasvipeite.

 

Maaperän eroosio (s. 74-75)

Jyrkillä rinteillä viljely altistaa eroosiolle, mutta etenkin tropiikissa (Aasiassa ja Etelä-Amerikassa) eroosiota on jo pitkän osattu torjua pengerviljelyksillä (kuva 11.1 !!!)

Tropiikissa ja subtropiikissa harjoitetaan yhä kaskiviljelyä. Kaskiviljelyssä metsä kaadetaan ja suuret rungot siirretään muualle, loppu poltetaan ja saadaan hyvää viljelysmaata muutamaksi vuodeksi.

Kaskiviljely ei aiheuta laajamittaista eroosiota, jos väestömäärä on pieni, koska silloin kaskiviljelmätkin ovat pieniä.

Jos väestömäärä on suuri, kaskiviljely voi aiheuttaa voimakasta eroosiota, sillä tropiikissa latosoli-maannos muuttuu helposti eroosion takia kivikovaksi lateriitiksi, jota ei voi viljellä.

Liikalaidunnus lisää eroosion vaaraa, sillä karja syö kasvillisuuden pois ja maaperä paljastuu eroosiolle. Myös karjan sorkat rikkovat maaperää, joka lisää eroosioriskiä.

1930-luvulla tuulieroosio tuhosi laajojen alueiden viljelysmaat USAn Keski-Lännessä. (Tästä ajasta kertoo John Steinbeckin romaani Vihan hedelmät (1939)).

 

Aavikoituminen (s. 76)

 

Aavikoitumista tapahtuu luontaisesti ja ihmisen toiminnan takia (syinä muun muassa liikalaidunnus ja polttopuiden keruu vähäpuustoiselta puoliaavikolta).

Luontaisesti aavikko voi levitä puoliaavikolle.

Ilmastonmuutos lisää aavikoitumisriskiä

Aavikoitumisriski on erittäin suuri muun muassa Sahelin alueella (Saharan eteläpuolella).

 

Maan suolaantuminen (s. 76)

Usein viljelysmaa suolaantuu kuivilla ja kuumilla alueilla sen takia, että viljelyksiä keinokastellaan. Tällöin osa kosteudesta imeytyy maahan. Haihdunnan ollessa erittäin suuri, kohottaa kapilaari-ilmiö maahan imeytynyttä vettä maanpinnalle takaisin kapilaari-ilmiön avulla. Veden mukana pintaan nousee kuitenkin suoloja. Lopulta nämä suolat suolaannuttavat maan.

 

Massaliikunnot (s. 77-78)

Massaliikunnot ovat maa- ja kiviaineksen sekä lumen liikkumista rinnettä alas painovoiman ansiosta.

Massaliikunnot voivat olla nopeita, kuten on laita yleensä maanvyöryissä ja lumivyöryissä tai melko hitaasti, kuten tapahtuu vuotomaailmiössä (kuva s. 77).

Massaliikuntojen todennäköisyyttä lisäävät: A) jyrkkä rinne, B) maanjäristys, C) voimakas sade ja D) metsänhakkuut.

Myös esimerkiksi laharit (kappale 5 Laavaa ja rjähdyksiä) luetaan massaliikuntoihin.

Lumivyöryjä kutsutaan myös laviineiksi.

Erityisesti lumivyöryriskiä lisää pakkaslumen muuttuminen raskaaksi nuoskalumeksi.

 

Eroosion ja aavikoitumisen torjuminen (s. 78-79)

1. Puiden ja muun kasvillisuuden istutus!!!
2. Kaistaviljely
3. Terassiviljely!!!
4. Peltometsäviljely!