GE4 kevät 2022

kuvituskuva

Geomedia - tutki, osallistu ja vaikuta (GE4)

Opetussuunnitelmassa on asetettu tavoitteiksi kartografian perusteiden osaaminen ja paikkatietojärjestelmien periaatteiden ja sovellusmahdollisuuksien tunteminen. Tämän lisäksi opiskelijan tulee osata kerätä alueeseen liittyvää tietoa eri tavoin. Tiedonkeruumenetelmistä tulee tuntea kenttähavainnointi, kysely ja haastattelu sekä toisten tuottamiin lähteisiin, kuten kartastoihin, tilastoihin, kirjallisuuteen ja tietoverkoissa oleviin digitaalisiin aineistoihin perustuva aineiston keruu.

Opiskelijan tulee osata hyödyntää tietoverkkoja laajemminkin. Aineistojen hankinnan lisäksi tietoverkkoja tulee osata hyödyntää aineistojen vuorovaikutteisessa työstämisessä ja tulosten julkaisemisessa. Opiskelijan on osattava analysoida ja tulkita eri tavoin hankkimaansa aineistoa ja laatia niiden avulla aluekuvaus valitsemastaan alueesta. Aluekuvauksessa hänen tulee osata visualisoida alueellista tietoa karttoina, diagrammeina ja valokuvina. Kuvituksen tuottamisen lisäksi opiskelijan on osattava tieteellisen kirjoittamisen perusteet, joihin kuuluvat lähdekritiikki, viittaustekniikka ja tekijänoikeuksien tunteminen.

Kurssi perehdyttää aiemmilla kursseilla hankittujen maantieteellisten tietojen ja taitojen soveltamiseen tutkielman laatimisessa tai osallistumis- ja vaikuttamisprojektin toteuttamisessa. Keskeisiä näkökulmia kurssilla ovat osallistuva suunnittelu, maailmanlaajuiset kehitystrendit ja geomedian käyttö tutkimuksessa ja vaikuttamisessa. Kurssilla tehdään oma tutkimus käyttäen digitaalisia menetelmiä, kuten paikkatietosovelluksia ja siitä tehdään kirjallinen raportti.


Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä