Symbolismi eli uusromantiikka

  • Symbolismi syntyi 1800-luvun lopun Ranskassa vastustamaan realismin ajan ihanteettomuutta.
  • Symbolismissa taiteen tehtäväksi nähtiin ihanteiden etsiminen arjen ulkopuolelta ja niiden kuvaaminen aistein havaittavin keinoin esim. maalauksina tai runoina.
  • Runous oli symbolismin ajan valtalaji ja runoissa suosittiin mystisyyttä, unenomaisuutta ja mielikuvituksellisuutta.

  • Suomessa 1800-luvun venäläistämistoimet synnyttivät vastareaktion ja suomalaiset taiteilijat ammensivat kansallismielisinä innostusta Kalevalasta ja Karjalasta. 1900-luvun alkua on kutsuttu myös suomalaisen taiteen kultakaudeksi (Sibelius, Gallen-Kallela, Leino).
=> Suomalainen symbolismi olikin karelianismia.

  • Eino Leino
    • Leino oli boheemi taiteilijaluonne, joka on tunnettu runoilijana, mutta toimi myös suomentajana ja lehtimiehenä.
    • Leino tavoitteli runoissaan kauneuden ihannetta, mutta sisällytti runoihinsa monesti myös ironiaa.
    • Kalevalan vaikutus näkyy selvimmin Leinon kaksiosaisessa Helkavirsiä I ja II -kokoelmissa (1903, 1916), joissa kerrotaan synkkäsävyisiä, eeppisiä sankaritarinoita.

  • Aino Kallas
    • Kallaksen tunnetuin teos Sudenmorsian (1928) on kertomus hiidenmaalaisesta Aalosta, joka muuttuu ihmissudeksi vaistojensa vallassa. Tarina on luettavissa fantasikertomuksena mutta syvällisemmin kertomus käsittelee naisen itsemääräämisoikeutta omiin tunteisiinsa ja seksuaalisuuteensa.