-
Teksti: Virpi Vedenkannas
Saavutettava viestintä on erittäin selkeää, helposti käytettävää ja sisäistettävää viestintää. Sisältö on mahdollisimman helppo ymmärtää, vaikka vastaanottajalla olisi viestin välittymistä rajoittavia tekijöitä. Niitä voivat olla esimerkiksi aistivammat, kognitiiviset ja tiedolliset rajoitteet, korkea ikä ja puutteellinen kielitaito. Saavutettava viestintä poistaa tai kiertää toimintarajoitteista johtuvia esteitä.
Tulkkaus- ja käännöspalveluiden lisäksi saavutettavassa viestinnässä hyödynnetään monipuolisesti erilaisia viestinnän keinoja, jotta tieto olisi saavutettavissa eri aisteilla. Kirjoitetun tekstin lisäksi viestiä välitetään esimerkiksi liikkuvan kuvan ja äänen avulla, ja tekstin tukena käytetään kuvia ja symboleita.
Saavutettavan viestinnän periaatteita voi soveltaa sekä sisäiseen että ulkoiseen viestintään. Sisäinen viestintä tarkoittaa opiston henkilökunnan viestintäkanavia, kuten intranetiä, Teams-sovellusta, WhatsApp-ryhmää tai sähköpostitiedotusta. Ulkoista eli niin sanotulle suurelle yleisölle suunnattua viestintää kansalaisopisto voi toteuttaa esimerkiksi verkkosivustollaan, blogissaan, sosiaalisen median kanavissaan tai printtijulkaisuissaan.
Saavutettavuus on pidettävä mielessä viestin sisältöä luotaessa ja viestintäkanavaa valittaessa. On tärkeää pohtia, mitä viestitään, kenelle viesti kohdennetaan sekä missä, millä tavalla ja milloin viestintä toteutetaan.
Kansalaisopiston pyrkimyksenä on tavoittaa mahdollisimman laaja ja moninainen joukko sen toiminnasta kiinnostuneita ihmisiä. Tähän joukkoon kuuluu myös paljon sellaisia henkilöitä, joita opistot eivät tavoita kaikkein tavanomaisimmilla ratkaisuilla. Tästä syystä kansalaisopiston viestinnästä kannattaa tehdä mahdollisimman monikanavaista ja monimediaista.