Matalasti koulutetut ihmiset
Matalasti pohjakoulutettujen ihmisten opiskelua kansalaisopistoissa on tuettu opintoseteliavustuksilla. Opintosetelillä voidaan tukea matalasti koulutettujen henkilöiden lisäksi myös maahanmuuttajien, työttömien, oppimisvaikeuksia kokevien henkilöiden, eläkeläisten ja peruskoulun päättäneiden nuorten osallistumista vapaan sivistystyön aikuiskoulutukseen. Kansalaisopistojen ylläpitäjät voivat hakea opintoseteliavustusta Opetushallitukselta kerran vuodessa.
Matalasti pohjakoulutettujen ihmisten kohdalla on hyvä pohtia, mitä osallistumisen kynnykset voisivat olla. Onko aiemmista opiskeluista niin huonoja kokemuksia, ettei opiskelu kansalaisopistossakaan kiinnosta? Kerrotaanko kurssikuvauksissa selkeästi millaista osaamista kurssille osallistuminen edellyttää? Jos kurssin sisältö kuulostaa liian vaativalta, opiskelija saattaa luulla, ettei hän pärjää ja jättää siksi ilmoittautumatta kurssille.
Myös tämän kohderyhmän tavoittamista pohdittaessa on hyvä miettiä, tavoittaako opiston tekemä markkinointi ryhmään kuuluvia ihmisiä. Voisiko opiston kursseja markkinoida kohdennetusti paikoissa, jossa matalasti pohjakoulutetut ihmiset viettävät aikaa? Ovatko kurssit sisällöiltään tätä kohderyhmää kiinnostavia? Myös aiemman kurssikokemuksen puuttuminen tai kurssien kalliiksi koettu hinta voivat nostaa kynnystä kansalaisopiston toimintaan. Maksuton tutustumiskerta tai avointen ovien tapahtuma voivat toimia houkuttimina tutustua opiston kurssitarjontaan.