Jokapäiväisessä arjessa asenteet tulevat näkyviin vuorovaikutuksessa ja kohtaamisissa. Ihmiset voivat jännittää toistensa kanssa olemista yleensäkin, ja jännitys liittyy ehkä enemmän sosiaaliseen tilanteeseen kuin toiseen ihmiseen. On hyvä sietää epävarmuuden tunnetta ja luottaa siihen, että ihminen oppii vuorovaikutustakin.

 

Opettajia ja muuta henkilökuntaa saattaa jännittää esimerkiksi erityistä tukea tarvitsevan kurssilaisen kohtaaminen. Se voi tuntua hämmentävältä ja aiheuttaa tunteen osaamattomuudesta ja riittämättömyydestä. Kohtaamisessa tärkeintä on läsnäolo ja avoimuus sekä halu ja pyrkimys pitää jokainen kurssilainen mukana yhdenvertaisena ryhmän jäsenenä. Kaikkea ei tarvitse tietää ja osata, eikä se ole mahdollistakaan.

 

Yhteistyö vammaisten ja pitkäaikaissairaiden ihmisten järjestöjen kanssa voi tarjota apua erityistä tukea tarvitsevien kohtaamiseen. Voisivatko opistot pyytää järjestöiltä työnohjausta? Kohtaamista ja vuorovaikutusta voi pohtia myös suoraan erityistä tukea tarvitsevien ihmisten kanssa: mikä vuorovaikutuksessa meni hyvin, mikä oli hankalaa ja miten tästä jatketaan?

 

Vuorovaikutuksen kehittäminen yhdessä erityistä tukea tarvitsevien ihmisten kanssa edellyttää, että he osallistuvat kansalaisopistojen kursseille. Toistaiseksi he ovat yksi aliedustetuista ryhmistä. Yhteinen keskustelu kuitenkin kannattaisi, sillä se vahvistaisi kurssilaisten osallisuutta ja yhdenvertaisuutta. Samalla se auttaisi toteuttamaan sekä kansalaisopistojen että kolmannen sektorin järjestöjen yhteisiä tavoitteita ja arvopohjaa.