Käsityön tavoitteet vuosiluokalla 2
Oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet on kuvattu valtakunnallisissa opetussuunnitelman
perusteissa.(LINKKI PERUSTEISIIN)
Opetuksessa käytetään teknisen työn ja tekstiilityön työtapoja.
Oppiaineen tavoitteiden kannalta keskeistä on luoda pedagogisesti erilaisia työtapoja ja
vuorovaikutustilanteita, joilla tuetaan sekä yksilöllistä käsityötaitojen
oppimista ja suunnittelua että yhteisöllistä työskentelyä. Opetuksessa otetaan
huomioon oppilaiden erilaiset edellytykset ja tarpeet sekä tehdään sen mukaisia
eriytettyjä ratkaisuja esimerkiksi käytettävien materiaalien, työtapojen ja
oppimistehtävien valinnassa. Käsityön toiminnallinen oppiminen edellyttää
riittävästi aikaa, tilaa ja ohjausta.
T1 rohkaista oppilasta kiinnostumaan ja innostumaan käsin tekemisestä sekä
herättää uteliaisuutta keksivään ja kokeilevaan käsityöhön
Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen: L1 Ajattelu ja oppimaan
oppiminen, L2 Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu
T2 ohjata oppilas kokonaiseen käsityöprosessiin ja esittämään omia ideoitaan
kuvallisesti sekä kertomaan käsityön tekemisestä ja valmiista tuotteesta
Ohjataan oppilasta työskentelemään kokonaisen käsityöprosessin mukaisesti
painottaen materiaalien, tekniikoiden ja laitteiden kokeilua.
Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen: L1 Ajattelu ja oppimaan oppiminen, L4 Monilukutaito,
L5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen
T3 ohjata oppilasta suunnittelemaan ja valmistamaan käsityötuotteita tai
teoksia luottaen omiin esteettisiin ja teknisiin ratkaisuihinsa
Suunnittelun pohjana voi käyttää eri aisteja.

oppiminen, L7 Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden
rakentaminen
T4 opastaa oppilasta tutustumaan moniin erilaisiin materiaaleihin ja niiden työstämiseen
sekä ohjata toimimaan vastuuntuntoisesti ja turvallisesti
Ohjataan käyttämään työvälineitä oikein.
Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen: L4 Monilukutaito, L6
Työelämätaidot ja yrittäjyys
T5 tukea oppilaan itsetunnon kehittymistä käsityössä onnistuminen,
oivaltamisen ja keksimisen kokemusten kautta
Tuetaan oppilaan aktiivista roolia.
Huomioidaan jokaisen oppilaan erilaisuus ja lähtötaso

oppiminen, L3 Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot