Kiina pyrki eristäytymään länsimaista 1400-luvun puolivälistä lähtien.
Se suostui käymään kauppaa vain omilla ehdoillaan, vain tietyistä kaupungeista, ja se suostui lähinnä vientikauppaan, eli ei sallinut tuotteiden maahantuontia.
Kiina halusi kaupasta vastineeksi hopeaa, ei tuotteiden vaihtoa
Länsimaisia vaikutteita ei haluttu ottaa muutenkaan hyötykäyttöön, vaan ajateltiin Kiinan olevan edellä Eurooppaa ja muita länsimaita. Tämä oli virhe.
Iso-Britannia aloitti oopimiumisodat Kiinaa vastaan, koska Iso-Britannia halusi käydä kauppaa omilla ehdoillaan, ei Kiinan ehdoilla.
Kiina hävisi molemmat oopiumisodat ja ajautui ”puolisiirtomaaksi”. Se oli periaatteessa itsenäinen, mutta sillä ei ollut mahdollisuuksia neuvotella länsimaiden kanssa.
Keisarikunnan loppuvuosina koettiin muun muassa boksarikapina, joka oli kohdistettu länsimaisia ihmisiä ja vaikutteita vastaan.
Keisarivalta päättyi vuonna 1911, ja Kiina ajautui sisällisotien kauteen.
Kommunistit saivat kannatusta jo ennen toista maailmansotaa. Ajattelumalli tuli Euroopasta.
Toisen maailmansodan aikana Japani miehitti Kiinaa.
Toisen maailmansodan päätyttyä sisällissota jatkui ja se päättyi kommunistien voittoon. Kiinan kansantasavalta perustettiin vuonna 1949.
Aluksi kansantasavallan kumppanina oli Neuvostoliitto, mutta sen kanssa ajauduttiin erimielisyyksiin Stalinin kuoleman jälkeen.
Kiinassa hyökättiin länsimaista ajattelua ja vaikutteita vastaan kulttuurivallankumouksessa 1969–1976.
Maon kuoleman jälkeen (1976) yhteydet länteen alkoivat hiljalleen parantua ja kauppasuhteet tiivistyä. Lännestä haluttiin ottaa mallia etenkin talouselämässä.
Länsimaiset vaikutteet rynnivät Kiinaan 1980-luvulta eteenpäin kaikilla tavoilla (talous, kulttuuri). Yksilönvapaudet (muun muassa sananvapaus) eivät ole toteutuneet samoin kuin lännessä, sillä Kiinaa johtaa tiukkaotteisesti yksi puolue.
Nykyään kommunismi ilmenee enää johtavan puolueen nimessä, muutoin Kiina on taloudellisesti markkinatalousmaa.
