Sademetsäalueiden maannos ei ole ravinteikas

Sademetsäalueilla luontainen metsäkasvillisuus on hyvin rehevää, mutta maa köyhtyy nopeasti muutaman vuoden viljelyn jälkeen. Sademetsäalueiden perinteinen maanviljelymuoto on ollut kaskiviljely. Siinä puut kaadetaan pieneltä alalta, poltetaan ja seuraavat pari vuotta viljellään tuhkasta saatujen ravinteiden varassa. Kaskiviljely on tyypillisesti omavaraistuotantoa, eli perhe tai yhteisö tuottaa itselleen ruokaa ja mahdollisesti myy osan tuotteista esimerkiksi markkinoilla. Omaan käyttöön viljellään tärkkelyspitoisia juuri- ja mukulakasveja kuten maniokkia. Nykyään sademetsäalueita raivataan paljon tehomaatalouden käyttöön, Etelä-Amerikassa erityisesti karjan laitumiksi ja Kaakkois-Aasiassa palmuöljyviljelmiksi.

Banaanit tulevat plantaaseilta

Monet päivittäin nauttimistamme elintarvikkeista tuotetaan kuumilla tai lämpimillä alueilla plantaaseilla. Plantaasitilat ovat suuria, ja ne keskittyvät yhden tai muutaman vientikasvin viljelyyn. Kahvi, tee, kaakao, ananas, banaani, sokeri, kumi ja puuvilla ovat esimerkkejä näistä rahakasveista, joita viljellään Afrikassa, Intiassa sekä Etelä- ja Keski-Amerikassa. Maataloustuotteiden viennistä saadaan tuloja. Isot plantaasit voivat olla ulkomaalaisten suuryritysten omistamia, jolloin suurin osa tuotoista valuu paikallisten ulottumattomiin.

Suuret sadot elättävät paljon ihmisiä

Maanviljelyyn tarvitaan riittävästi kosteutta ja ravinteita. Suurten jokien, kuten Gangesin ja Niilin tulvatasangoille kehittyivät ensimmäiset korkeakulttuurit. Jokien tulvatasangoilla maa on hedelmällistä ja joen tuoma liete antaa kasveille ravinteita.

Aasiassa tärkein viljelykasvi riisi on erittäin satoisa kasvi. Parhaimmilla alueilla riisi tuottaa kolme satoa vuodessa. Riisi vaatii kypsyäkseen vesilammikon, johon se pitää istuttaa. Kumpuilevilla alueilla riisille voidaan padota vuorten rinteille pieniä terasseja. Riisinviljely vaatii paljon töitä, ja se onkin useiden köyhien Aasian maiden merkittävä työllistäjä.

Kuuman ja lämpimän alueen maatalouden ongelmia

Kuuman ja lämpimän vyöhykkeen valtioista suurin osa on melko kehittymättömiä. Esimerkiksi Afrikassa käytetään pienviljelmillä kuokkaa maan muokkaamiseen. Köyhyys estää uusimpien viljelymenetelmien ja koneiden käyttöönoton, jolloin sadot jäävät melko pieniksi. Tuhohyönteiset ja rikkaruohot pienentävät satoa, jos viljelijällä ei ole varaa ostaa torjunta-aineita. Jos sato jää pieneksi, ei siitä riitä myyntiin ja perhe köyhtyy entisestään.

Kuivilla alueilla, kuten savanneilla ja aavikoiden reuna-alueilla kuivuuskaudet voivat aiheuttaa nälkäkatastrofin. Väkiluvun lisääntyminen, viljelmien laajeneminen ja karjanlaidunnus lisäävät aavikoitumista. Erityisesti Saharan eteläpuoleinen puoliaavikkoalue Sahel kärsii aavikon leviämisestä. Alueen valtioissa on sisäisiä levottomuuksia ja esimerkiksi Sudanissa on käyty pitkään sisällissotaa. Levottomuudet vaikeuttavat maataloutta.