Maantiedon esitelmä aiheena oma paikkakunta

Kätevä, jos laajakin, tapa opiskella esim. 9lk maantietoa suuren projektin kautta, on esitellä oma paikkakunta (tai jokin muukin oppilaan valitsema) "kaikista" mahdollisista näkökulmista. Lähtökohtana voi olla esimerkiksi oppikirjasta löytyvien kappaleteemojen nostaminen diojen aiheeksi. Samalla on hyvä harjoitella vastuunottamista, projektinhallintataitoja, kalenterointia ja tehtävien jakamista osatehtäviin.

Projektille kannattaa antaa aikaa ja tilaa, koska sen kautta on mahdollista käydä 9lk:n maantiedon sisällöt ja käsitteet läpi hyvin laajasti. Toteutus voi hyvin olla myös oppiainerajat ylittävä ikään kuin ilmiöpohjainen. Maantiedon opettaja voisi hyvinkin yhdistää äidinkielen opettajan (matkapäiväkirja), historian opettaja (laajempi historiakatselmus), yhteiskuntaopin opettajan (yhteiskuntarakenteet ja hallitusmuodot), matematiikan opettajan (paikkakunnan talous, budjetointi, verotus, verovarojen käyttäminen), uskonnon opettaja (alueen uskontopohja, alueella esiin tulleita eettisiä kysymyksiä), biologian opettajan (alueen flora ja fauna) tai vaikkapa fysiikan opettajan (paikallisten tehtaiden mielenkiintoiset sovellukset).

Mahdollista on tehdä esimerkiksi liitteenä olevan (tyhjän) diasarjan pohjalta dioille täydentäen.

Liitteenä myös vaihtehtoinen demoversio (World of Warcraft-idealla), jos oppilaan motivointia pyrkii toteuttamaan tämän vahvuuksista käsin, eli ts. esimerkiksi pelimaailmassa viihtyvä voi tehdä käsitteiden ymmärtämistä avaavan opinnäytetyönsä pelaamaansa peliin liittyen. Fantasiapelimaailmasta voi usein löytää kaikki samat elementit kuin todellisestakin maailmasta aina pinnanmuodoista populaatioon ja infrastruktuurista ilmastoon.

Esimerkkiohjeistus laajalle työlle:

Tee minimissään sadan dian esitys valitsemastasi paikkakunnasta. Aikaa sinulla on elokuun lopulta joulukuun alkuun. Pyri jakamaan aika viisaasti, valitse esimerkiksi yhden dian otsikko ja siltä pohjalta laajenna kuvien ja lähteiden avulla. Käytä ensisijaisesti apuna oppikirjaa, mutta myös internet-lähteitä, käy kirjastossa, soita kunnantalolle ja kysy kaavoituksesta jne. Älä pohdi liian aikaisin kokonaisuutta, vaan lähde yksi aihe kerrallaan etenemään kohti lopullista. Kaikki ekstra ja omaehtoinen diojen lisääminen on hyvästä. Esimerkiksi paikkakunnan yritysten esittelyyn voi käyttää paljon dioja.

(JM)

Liitteet:

Maantiedon esitelmä aiheena oma paikkakunta (demon pohjana World of Warcraft)
Tyhjä pohja maantiedon paikkakunta-esitelmään (diaotsikot ohjaavina)

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä