Biologia: Kasvien haihduttaminen

Tehtävä sopii myös pitempikestoisen projektin osaksi (kuten puutarhan perustaminen ja/tai vanhojen viljelykasvien kasvatus).


Tarvitaan:
  • kaksi yhtä suurta lasipurkkia/oppilasryhmä
  • ohutta muovia, ”elmukelmua”
  • teippiä
  • vettä
  • aurinkoinen paikka, esim. ikkunalauta
  • kasvin lehti ja varren osa (sen kokoinen, että mahtuu hyvin purkin sisälle ja jossa on jäljellä riittävän pitkä lehtiruoti)
  • terävä piikki, esimerkiksi harpin terä (jos kasvin varsi on kovin ohut), neulepuikko tai terävät sakset, jos kasvin varsi on paksumpi

Tehtävän kulku:
  • Oppilaat jakautuvat 2–4 oppilaan ryhmiin.
  • Oppilaat hakevat kokeessa tarvittavat välineet opettajan ohjeiden mukaisesti.
  • Yksi lasipurkki täytetään vedellä siten, että ¼ purkista jää tyhjäksi.
  • Tämä purkki suljetaan pingottamalla ohut muovikalvo purkin yli. Reunat kiinnitetään teipillä siten, että purkki on tiivis.
  • Muovikalvon keskelle kiinnitetään vielä maalarinteipistä raita, joka kulkee purkin puolivälistä (esimerkiksi pyöreän purkin halkaisijana) laidasta laitaan.
  • Aivan keskelle purkkia, maalarinteipin kohtaan tehdään terävällä piikillä/saksien kärjellä pieni reikä. (Reiän on oltava pieni, jotta se pysyy tiiviinä.)
  • Reiän läpi pujotetaan kasvin varsi siten, että se täyttää reiän kokonaan eikä ilmaa vuoda reiän läpi.
  • Tarkistetaan, että toinen lasipurkki on varmasti täysin kuiva. Sitten asetetaan tämä purkki ylösalaisin toisen purkin päälle siten, että kasvin lehti jää sen sisään.
  • Asetetaan purkit aurinkoiseen paikkaan ja odotetaan noin puoli tuntia – tunnin verran.
  • Tutkitaan tämän jälkeen suurennuslasilla ylösalaisin olevan purkin sisältöä. Mitä huomataan?
  • Keskustellaan kokeen tuloksista yhdessä oppilaiden ja opettajan kesken. Mitä tapahtui ja miksi?

Mitä opitaan: Kasvit haihduttavat vettä lehtiensä ilmarakojen avulla. Keskustellaan yhdessä siitä, mikä merkitys kasvien haihduttamisella on maapallon vesitaloudelle.