5. Mukulat mullasta (syksyn ryhmät)

Aluksi

Kerää ryhmä perunapellon viereen.

Voit aloittaa esittelemällä perunan nostossa tarvittavat työvälineet: kuokan, talikon ja muut tykötarpeet.

Kerro ryhmälle, että perunan nosto on ehkäpä tärkein työvaihe perunan kasvatuksessa, sillä kasvukaudella tarkkaan varjellun kasvin laatu voidaan pilata hetkessä mukuloiden huolimattomalla käsittelyllä.

Perunan onnistunut nosto vaati mukuloiden hellää käsittelyä, jotta mukulat eivät kuoriutuisi tai saisi näkyviä tai kuorenalaisia kolhuja.

Kysymys 1.

Miksi perunoiden kolhiintumista tulisi välttää?

Kolhiintunut peruna on arka rikkinäisen kuoren läpi leviäville taudeille (kuivamätä, märkämätä ja mukularutto), jotka huonontavat perunan säilyvyyttä. Perunan myyntilaatu laskee kolhiintumisen myötä. Kolhiintuminen kohottaa perunan myrkkypitoisuutta, mutta vain vähäisessä määrin.

Perunat ovat vanhan kansan tavan mukaisesti nostettu Tyynen päivänä 18.9. Lämpötila ja kosteusolosuhteet alkavat myöhemmin syksyllä olla perunan viljelyn kannalta epäsuotuisat. Voit kuokan tai talikon avulla kaivaa perunan mukuloita esiin ja esitellä niitä ryhmälle. Näytä mukularyppään keskellä oleva siemenperuna. Havainnollista kuinka yhdestä siemenperunasta saadaan monta mukulaa, joista taas osa käytetään seuraavan vuoden siemenperunaksi.

Kaupallisessa perunanviljelyssä viljelijä käyttää edellissadon perunoita siemenperunoina korkeintaan kerran. Viljelijä hankkii uudet siemenperunat kaupasta. Nämä perunat ovat ns. sertifioitua, laadukkaaksi todettua puhdasta siementä, jonka tuotantoa ovat valvoneet viranomaiset. Näin vältytään mukuloissa säilyviltä taudeilta.

Lajikkeiden vertailua

Esittele mahdollisuuksien mukaan eri lajikkeiden mukuloita. Tietoa lajikkeiden ominaisuuksista löydät perunalajikkeet-osiosta. Verratkaa ryhmän kanssa mukuloiden muotoa, väriä ja mukuloiden satoisuuden vaihtelua eri lajikkeilla. Keskustele ryhmän kanssa, miksi ennen vanhaan oli tärkeää, että kasvatettiin useita lajikkeita samanaikaisesti.

Kysymys 2.

Miksi ennen vanhaan istutettiin useita eri lajikkeita kerrallaan? Mitä lajikkeita tiedätte?

Viljeltäessä useaa eri lajiketta oli todennäköisempää, että edes osa sadosta onnistui. Osa lajikkeista sietää paremmin kuivuutta, osa kylmyyttä, osa taas kasvaa nopeammin ja välttyy näin rutolta. Lajikkeet sietävät myös eri tauteja eri tavalla. Monipuolinen lajikevalikoima antaa viljelijälle turvaa perunoiden tauteja vastaan, joita onkin montaa useita. Yleisimpiä taudinaiheuttajia ovat sieni-, bakteeri-, ja virustaudit. Perunaruton aiheuttaa munasieni Phytophthora infestans, joka kuuluu ruskeisiin leviin.

Sadon varastointi

Kerro ryhmälle mitä perunoille tehdään noston jälkeen.

Perunat siirretään pellolta varastoitavaksi. Tärkeää on, että mukulat altistuisivat mahdollisimman vähän auringon valolle, joka viherryttää perunat ja nostaa niiden myrkyllistä glykoalkaloidipitoisuutta. Peruna säilyy parhaiten viileässä, sillä mukulan elintoiminnot hidastuvat sitä enemmän, mitä kylmemmässä se varastoidaan. Alle neljässä asteessa peruna imeltyy, joten liian kylmääkin varastointipaikkaa tulee välttää. Mukula hajottaa varastointinsa aikana tärkkelystä glukoosiksi elintoimintojensa ylläpitämiseksi. Peruna siis käyttää varastointinsa aikana happea ja vapauttaa vettä ja hiilidioksidia sekä jonkin verran lämpöä.

Parhaimmillaan perunat ovat tietysti tuoreeltaan. Varastoitaessa pienten mukuloiden laadullinen alamäki alkaa. Tässäkin on lajikekohtaisia eroja: 'Läpimusta' ja 'Puikula' ovat hyviä talviperunoita ja kestävät varastointia suhteellisen hyvin. Voit näyttää ryhmälle mihin tilalla perunat varastoidaan, jos sellainen paikka vielä löytyy. Voit ainakin mainita missä perunoita on ennen säilytetty.