Hetken väriloistoa

Syksyn värikkäistä lehdistä tai runsaana kukkivien kesäkukkien, kuten unikon, tuliunikon ja kehäkukkien terälehdistä voi tehdä veden avulla hetken kestäviä maataideteoksia. Inspiraatiota voit löytää esimerkiksi Andy Goldsworthyn töistä.

Väriruudut syksyn lehdistä:
  • Tehtävä tehdään kokonaan ulkona.
  • Mukaan tarvitaan pesuvateja (36 kpl), joissa on vettä, ja kamera taideteosten tallentamiseen.
  • Lapset lähetetään keräämään mahdollisimman paljon eri värisiä maahan tippuneita lehtiä. Aikaa annetaan noin 1015 minuuttia. Tässä vaiheessa ohjeistetaan, että lehtiä täytyy saada paljon ja pitää olla nopea, joten samalla saadaan purettua ylimääräistä energiaa.
  • Palatessaan lapset kokoavat saaliinsa yhteen kasaan, jonka ympärille kaikki mahtuvat (jos ryhmä on suuri, voidaan tehdä 23 kasaa).
  • Lehdet lajitellaan eri kasoihin niiden värin mukaan: vihreäsävyiset omaansa, keltaruskeat omaansa, samoin punaruskeat, keltaiset, oranssit, punaiset. Lajittelukasojen määrä voidaan päättää yhdessä sen mukaan, millaista lehtimateriaalia on ollut käytettävissä. Jos kaikki lehdet ovat enemmän tai vähemmän ruskeita, kannattaa lajittelussa olla tarkka ja ottaa pienetkin sävyerot huomioon. Jos taas käytössä on selkeästi eri värisiä lehtiä, kasoja voi olla vähemmänkin.
  • Kun lehdet on lajiteltu, niistä liimataan sovitulle alueelle (Perinnepihalla ulkoluokan laatoitukselle) vettä apuna käyttäen tilkkutäkki, missä jokainen väri muodostaa yhden ruudun. Vettä voi olla vaikkapa pesuvadeissa, joihin lehdet mahtuu helposti upottamaan. Veden käyttäminen ei ole välttämätöntä, mutta se estää esimerkiksi tuulenpuuskien aiheuttamat ennenaikaiset tuhot taideteoksessa.
  • Teos dokumentoidaan, siitä keskustellaan ja lopuksi se voidaan harjata kasaan ja viedä kompostiin.
Muunnelma edellisestä: terälehdillä väritetyt kivet
  • Kerätään unikoiden/tuliunikoiden/ruusujen/kehäkukkien/malvojen terälehtiä (Perinnepihalla ohjaaja näyttää, mistä terälehtiä saa kerätä). Kukin lapsi kerää terälehtiä yhdestä lajista, apuna on paperipussi, johon lehdet kerätään.
  • Kun terälehtiä on saatu jonkin verran kokoon, tyhjennetään pussit erivärisiksi kasoiksi.
  • Keskustellaan väreistä ja käydään vielä yhdessä läpi, mistä kasvilajeista lehdet ovat peräisin.
  • Valitaan väritettävä alue: se voi olla vaikkapa yksittäiset mukulakivet, kiveyksen osat, kivireunukset tms. pienehköt kivet tai laatat. Perinnepihalla voidaan värittää joko luonnonkiviä tai nupukivistä tehtyjä kasvualustojen reunuksia.
  • Liimataan vettä apuna käyttäen terälehtiä väritettäville alueille. Yhdessä voidaan päättää, tehdäänkö sekavärejä eli terälehtiä käytetään sekaisin, vai käytetäänkö yhtä väriä aina yhden kohteeseen esim. yksittäisen kiven tai laatan värittämiseen.
  • Kun teokset ovat valmiita, ne dokumentoidaan ja niistä keskustellaan. Lopuksi terälehdet kerätään takaisin pusseihin ja viedään kompostiin.
Värinauha aarteiden luokse:
  • Tässä versiossa värikkäitä lehtiä käytetään merkitsemään jokin tärkeä reitti Perinnepihalla.
  • Jaetaan oppilaat neljän hengen ryhmiin. Tehtävä aloitetaan vapaalla tutustumisella alueeseen ja pohtimalla mikä on alueen aarre. Aarre voi olla vaikkapa jokin kaunis kukka tai hyvä tuoksu. Jokainen ryhmä valitsee yhden aarteen, jonka luokse haluaa muut johdattaa.
  • Tehtävä jatkuu samoin kuin edellisetkin eli kerätään värikkäitä lehtiä ja lajitellaan niitä.
  • Kun lehdet on lajiteltu, ryhmä tekee sovitusta keskipisteestä lehtiä apuna käyttäen värinauhan oman aarteensa luokse. Tässä tehtävässä lehtiä ei liimata maahan, vaan ne tiputellaan peräkkäin muodostamaan reittiopastusta. Reitissä voi olla selkeitä värijaksoja tai oppilaat voivat sekoittaa värejä haluamallaan tavalla.
  • Kun reitit ovat valmiit, ryhmät lähtevät etsimään toisten ryhmien aarteita.
  • Käydään aarteet vielä yhdessä läpi ja mietitään, miksi ne olivat aarteita. Ohjaaja voi tässä vaiheessa kertoa aarteita hieman enemmän esim. kasvien nimet, kasvupaikan, kasviin liittyviä tarinoita jne.
  • Lopuksi lehdet haravoidaan kompostiin.
Keskustelukysymyksiä:
  • Miten värit vaikuttavat toisiinsa?
  • Mikä ruutu on kaunein ja miksi, voiko värejä vertailla?
  • Mikä taideteoksen tekemisessä oli mukavinta?
  • Miltä tuntuu, kun teos hävitetään?
  • Onko teoksen dokumentointi tärkeää?
Lisäksi voidaan johdatella muihin aiheisiin:
  • Miksi lehdet värittyvät ja tippuvat syksyllä?
  • Miten värit syntyvät lehdissä – kuinka esimerkiksi vihreä voi muuttua keltaiseksi?
  • Mihin kasvit tarvitsevat värikkäitä terälehtiä?
  • Miksi ihmiset jalostavat kasveja saadakseen niille erivärisiä terälehtiä?
  • Onko millään kukalla mustia terälehtiä?
  • Näkevätkö kaikki eliöt, esim. hyönteiset, koirat tai linnut, värit samalla tavalla kuin ihmiset? Näkevätkö kaikki ihmiset värit samalla tavalla?
  • Mitä kasvijätteille tapahtuu kompostissa?