Opettajaksi kehittymisen ydinosaamisalueet suhteessa monialaisiin opintoihin
Ydinosaamisalueiden kiteyttäminen
Monialaisten opintojen näkökulmasta ydinosaamisalueiden kanssa työskentely on ollut merkittävää. Kirjoittamistehtäviä ydinosaamisalueisiin liittyen olisi voinut olla enemmänkin juuri käytännön työskentelyn kumppanina. Koen, että eniten olen saanut musiikin opintojaksosta, jonka ohessa meitä kannustettiin kirjoittamaan oppimispäiväkirjaa. Päiväkirjaan tuli panostettua ja sitä myös mielelläni rakensin. Opittua ja tehtyä tuli prosessoitua syvällisellä tasolla. Monessa kohtaa opintoja on tullut todettua, että käytäntö tarvitsee rinnalleen myös tehtyä konkretisoivaa. Omien ajatusten reflektoiminen on ollut itselle keino linkittää omia ajatuksia syvällisempään tehdyn prosessoimiseen sekä tehdyn ja koetun perustelemiseen.
Monialaiset opinnot ovat opettaneet minulle ennen kaikkea opetuksen ja oppimisen inhimillisyydestä - oppiminen ei ole yhteen kontekstiin tai oppiaineeseen sidottua, vaan parhaimmillaan useiden oppiaineiden ja tiedonalojen yhdistymisestä muodostuneita ahaa-elämyksiä. Ydinosaamisalueiden ja monialaisten opintojen linkittäminen toisiinsa on vienyt pohtimaan myös opettajan moninaisia rooleja. Opettajan ei tarvitse jäädä "johtajan" rooliin, vaan opettaja saa ja opettajan täytyy kyetä asettumaan ihmettelemään yhdessä oppilaittensa kanssa. Parhaimmillaan luokkayhteisön oppimisprosesseissa päästään yhdessä luodun asiantuntijuuden äärelle.
Monialaiset opinnot ovat ohjanneet ymmärtämään oppimisprosessien laajuutta ja juuri inhimillisyyttä. Kestävämpi koulu vuonna 2024 -projektissani halusin kiteyttää ajatuksia yhdessä tekemisestä ja ihmettelemisestä.
Vahvuudet monialaisissa opinnoissa
Monialaisissa opinnoissa vahvuuksinani koin ja koen taito- ja taideaineet - etenkin musiikin ja liikunnan. Ne ovat omaa vahvuusaluetta ja mukavuusaluetta elämässä muutenkin. Niihin uppoudun mielelläni ja koen ne myös luontevimmiksi oppiaineiksi opettaa. En sano, etteivätkö ne haastaisi minua opettajana; yliopiston aikaisista musiikin ja liikunnan opinnoista sain valtavasti pääomaa sekä mikä parasta - sain tutustua itseeni musiikin ja liikunan taitajana ja kehittää tietojani ja taitojani sekä oppilaan että opettajan roolissa.
Kehittämisen kohteet monialaisissa opinnoissa
Ehdottamasti minulla on kehitettävää vielä oppiaineikohtaisessa sisältöjen hallitsemisessa. Luotan siihen, että sisältöihin perehtyminen työelämässä vie minua kohti toivottua, alati kehittyvää asiantuntijuutta. Koen ,että voisin myös vielä uteliaammin ja rohkeammin tarttua mahdollisuuksiin yhdistää opetuksen suunnittelussa sekä itse opetuksessa eri oppiaineita. Ehkä rohkeutta suunnitella jopa on, mutta usein teilaan omia suunnitelmia ennen varsinaista opetustilannetta ajatellen, että ne ovat "liikaa" tai "menevät överiksi".
Haen vielä paikkaani opettajana, vaikka osaan reflektoida ja tiedostan jo monia puolia itsessäni. Silti, lähden nöyränä opettajuuden tielle, jolta toivon uusia oppeja ja paljon uusia kohtaamisia. Toivoin, että saan oppia muilta ja ihimisiltä ja muiden ihmisten kanssa.
Esteettinen osaaminen
"Kehon viestit yllättävät vahvuudellaan. Ne tuovat tietoisuuteen asioita ainutlaatuisella tavalla; erilaisina asentoina, ilmeinä, eleinä. Itsellemme, mutta myös ympärillämme oleville. Lapsi karttaa aikuista, joka kehollaan viestii, ettei kykene olemaan läsnä. Tämä on tullut todettua omakohtaisesti. Lapset imevät aikuisista, mutta myös toisistaan levottomuutta ja stressiä – pesusienen lailla. Opettajan lisääntynyt vastuu, jatkuva asioiden kehittäminen sekä aktiivisesti käynnissä olevat erilaiset projektit vievät paljon huomiota. Läsnäololle ja kohtaamiselle ei jää tarpeeksi aikaa. Toisaalta olen miettinyt, teemmekö itse kiireen. Kasvatusalalle on ajautunut tunnollisia ja kuuliaisia ihmisiä. Annetut tehtävät hoidetaan, joskus jopa oman terveyen kustannuksella. Vastuut otetaan tosissaan ja tehty työ määrittää paljon. Suorittamisen kulttuuri on vahva."
Missä mennään nyt?
Olen sitä mieltä, että kauneutta on kaikkialla, jos sille uskaltautuu avaamaan silmänsä. Kun tunnistaa itsessään kauneuden, pystyy sen myös tunnistamaan ympärillään. Kauneuden tunnistaminen vaatii myös taitoa pysähtyä. Pysähtymisen taidon omaava voi löytää kauneutta yllättävistäkin paikoista. Kauneus voi olla myös hyvin yksinkertaista, ylimääräisestä riisuttua.
Minulle esteettisyys on kauneuden ja hyvyyden tunnistamista. Kouluelämässä se tarkoittaa kauneuden tunnistamista päivittäisissä asioissa, askareissa, omissa kollegoissa sekä oppilaissa. Hyvyyteen ja kauneuden tunnistamiseen liittyy myös toivon tunteen tunnistaminen ja ylläpitäminen. Toivon lähettiläänä pidän yllä kipinää elämän jatkumosta.
Kulttuuriperintökasvatuksen julkaisussa (2013) puhutaan kestävämmän kasvatuksen puolesta. Tässä ote Kasvatus ja identiteetti -osiosta (Saija Benjamin), sitaatti on erään suomalaisen peruskoulun opettajan ajatuksia:
’’Siinä he nyt ovat, uuden vuoden uudet oppilaat. Kaikki katsovat
minua ja odottavat. Minä katson heitä ja mietin, että tuossa on kaksikymmentä erilaista tarinaa, kaksikymmentä tapaa katsoa tätä maailmaa; kahdetkymmenet erilaiset silmälasit. Kaikkien niiden läpi minä
näyn erilaisena.”
Näissä ajatuksissa mielestäni kiteytyvät uniikilla tavalla kauneuden tunnistamisen ajatus, toiveikkuus sekä kyky nähdä mahdollisuuksia. Mielestäni ne rakentavat pohjaa kestävämmälle elämälle, tulevaisuudelle ja koululle. Tässä tapauksessa koululle ennen kaikkea. Sanoissa "uuden vuoden" ja "uudet oppilaat" piilee ajatus toivosta ja mahdollisuuksista. Uusien oppilaiden erilaisten tarinoiden ja maailmankatsomusten näkeminen avaa mahdollisuuksia. Toiveikkuus kiteytyy kykyyn nähdä näitä mahdollisuuksia; "tuossa on kaksikymmentä erilaista tarinaa" - voisiko puhtaampaa toiveikkuutta olla?
Lähteet:
Benjamin, S. (2013). Kasvatus ja identiteetti. Teoksessa P. Toivanen & M. Laine (toim.), Kestävä kasvatus – kulttuuria etsimässä. Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura https://www.kulttuuriperintokasvatus.fi/wp-content/uploads/2015/04/Kestava_kasvatus.pdf
Hyvinvointia vahvistava osaaminen
"Kasvattajan tehtävä on vastuullinen. Minun vastuullani on oman hyvinvointini lisäksi myös lasten hyvinvointi. Olen vastuussa muiden kasvattajien sekä huoltajien kanssa siitä, että jokaisella lapsella ja oppijalla on hyvä olla. Minun velvollisuus on edistää ja tukea lasten oppimista niillä resursseilla ja keinoilla, mitä minulla on käytettävissä ja hyödynnettävissä. Kasvattajana minun tulee suunnitella sekä toteuttaa toimintaa ja opetusta, jonka lähtökohdat ovat sekä lasten yksilöllisissä oppimisen suunnitelmissa sekä valtakunnallisissa perusteissa ja määräyksissä. Kasvattajana vien viestiä eteenpäin lapsuuden merkittävyydestä ja ainutlaatuisuudesta. Tehtävä on iso ja joskus siitä ahdistuu. Usein sitä pyrkii haukkaamaan liian ison palasen kerrallaan - haluaa ottaa koko ison tehtävän haltuun yhdeltä istumalta."
Missä mennään nyt?
"Voimakkaampi yhteenkuuluvuus ennakoi keskimääräistä myönteisempää työskentelyilmapiiriä luokassa" (Jouni Välijärvi, 2015).
Miten voisimme vaikuttaa yhteenkuuluvuuden tunteen syntymiseen ja sen ylläpitämiseen? Mitä tulee hyvinvointiin, se on kantava voima opettajan työssä. Se on kantava voima myös oppilaan elämässä ja opiskelutyössä. Marraskuussa 2022 kirjoitin PROpeen hyvinvoinnista melko laajasti. Painotin opettajan hyvinvoinnin merkitystä tasapainoisen opetuksen ja kasvatuksen mahdollistumisessa. Nyt, kun olen lähestymässä työelämää, alkaa minulla kääntyä ajatukset yhä enemmän oppilaiden elämis- ja kokemismaailmaan. Kysymys kuuluu: miten saisimme turvattua jokaisen oppilaan hyvinvoinnin? Tehtävä on haastava, mutta ei mahdoton. Tiedostan rajoitteet enkä itseasiassa usko niitä kaikkia vielä edes tietäväni. Käytäntö tulee varmasti opettamaan.
Eniten olen huolissani kansallisen tason polarisoitumisesta. Tutustuin polarisaatiota tutkivan Ali Salloum ajatuksiin, joka kertoo Suomen jakautuvan yhä voimakkaammin. Polarisoituminen voi aiheuttaa kuplautumista, joka puolestaan voi kapeuttaa mielipiteitä ja näkemyksiä. Salloumin mukaan omien mielipiteiden ja näkemysten haastaminen säännöllisesti on tervetullutta, sillä voimakas kuplautuminen lisää kuiluja ja näin ollen vuorovaikutusta eri kuplien välillä.
Haluan pohdintani tukena käyttää kuplavertausta. Miten käy, jos jokainen jää leijailemaan omaan kuplaansa? Se tuottaa valtavaa yksinäisyyttä ja ahdistusta. Kun astuu ulos kuplasta, vapautuu ympärille paljon enemmän tilaa. Omasta kuplasta pois astuminen voi jännittää, jopa pelottaa. Maailma ympärillä saattaa tuntua jännittävältä. Maailmassa ympärillä on paljon haltuun otettavaa. Mutta mitä, jos sitä voisi "ottaa haltuun" yhdessä muiden kanssa? Kupla on kaunis, mutta hento. Yhdistämällä voimat saa aikaan kestävämmän ketjun, joka yhteenkuuluvuuden lisäännyttyä saa yhä vahvistusta.
Lähteet:
Gertsch, M. (24.1.2024). Me vastaan te - Suomi jakaantuu yhä voimakkaammin, sanoo polarisaatiota tutkiva Ali Salloum. Yle. https://yle.fi/aihe/a/20-10006117
Välijärvi, J. (2015). Oppilaiden hyvinvointi. https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/55996/1/978-951-39-7046-8.pdf
Pedagoginen osaaminen
"Voi tuo osaaminen, mikä on vielä kovin kehitteillä ja kesken. Tällä hetkellä tuntuu hieman kaukaiselta pohtia omaa pedagogista osaamista, sillä opetus- ja kasvatustyötä minulla on varsin vähän näinä opiskeluaikoina. Pedagogista osaamisesta puhun erityisesti sen kokemuksen ja näkökulman kautta, jonka olen varhaiskasvatuksen opettajan työssä saanut. Toki, jonkun verran kokemusta minulla on koulunkin puolelta ja tänä syksynä olenkin saanut sukeltaa koulumaailmaan eri pituisten sijaisuuksien myötä."
Missä mennään nyt?
Oma pedagoginen osaaminen on alkanut muotoutua luokanopettajaopintojen edetessä. Opintojen alkaessa, syksyllä 2022, pedagogisen osaamisen määritelmä oli hieman hankala hahmottaa. En ollut varma, mitä sillä tarkoitetaan, enkä voi nytkään varmaksi sanoa, olenko oikealla polulla. Kovasti olen kuitenkin oman pedagogisen osaamisen kanssa yrittänyt työskennellä ja päästä sinuiksi pedagogisen osaamisen määritelmän kanssa.
Minulle pedagogiikka on yhtä kuin tavat, joilla opetan ja olen oppilaiden kanssa. Pedagoginen osaaminen sisältää kykyä mukautua erilaisiin opetustilanteisiin ja erilaisiin oppilaskohtaisiin tarpeisiin. Pedagoginen osaaminen vaatii kykyä suunnitella ja toteuttaa opetusta, mutta myös kykyä reagoida yllättäviinkin tilateisiin.
Opintojen aikana minulle on ollut merkittävää oppia havainnoimaan omaa toimintaani. Olen pyrkinyt havainnoimaan itseäni pedagogina sekä selkiyttämään ajatuksiani opettajan roolista. Ehkä haluan tarttua juuri tähän kohtaan - opettajalla ei mielestäni ole yhtä ainutta roolia ja se on ollut yksi merkittävimmistä havainnoista opintojeni aikana. Opettaja on paljon kaikkea muutakin kuin järjestyksen ylläpitäjä tai tiedon hallitsija. Opettajan ei tarvitse jäädä "johtajan" rooliin.
Opettajalla saa ja pitää olla mahdollisuus asettua ihmettelemään yhdessä oppilaitten kanssa. Inhimillinen ja uuden oppimisen salliva ilmapiiri syntyy lempeistä rajoista. Kuten Nikkola ja Löppönen (2014) kuvaavat, liian vahvasta hallinnan ja kontrollin tarpeesta voi syntyä ryhmänä toimimista ja ryhmän vuorovaikutusta tukahduttava asetelma. Viestin tulee saada kulkea vastaanottajalta toiselle sellaisenaan, ei ainoastaan opettajan välityksellä.
Aikuinen on merkittävä lapsen kasvun ja kehityksen tukija. Painottaisin tukija sanaa, sillä pahimillaan aikuisen toiminta voi myös rajoittaa lapsen luontaisen luonteen ja ihmisyyden kehittymistä. On tärkeää opetella yhdessä lapsen kanssa avun pyytämistä - ei niin, että apua tarjotaan lapselle jokaisessa tilanteessa tai tämän sitä edes tarvitsematta. Lapsen kannustaminen itsenäiseen toimijuuten lempeyden ja inhimillisyyden rajoissa vahvistaa lapsen minäpystyvyyden kokemuksia. Kontrollin ja hallinnan kulttuuri luo helposti lapselle olon, että hän ei selviä itsenäisesti. Pedagogiikan tarkoitus ei ole tukahduttaa, vaan avata mahdollisuuksia ja koen, että minun tehtävä opettajana on tuoda näkyväksi näitä mahdollisuuksia.
Lähteet:
Nikkola, T. & Löppönen, P. (2014). Oivalluksia ryhmästä - Pintaa syvemmälle ryhmäilmiöihin. Saatavilla: https://opinkirjo.fi/wp-content/uploads/2018/12/oivalluksia_ryhmasta.pdf
Yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen
marraskuussa 2022
"Miksi koulu on? Kysymys on hurjan iso. Meille jokaiselle koulu on varmasti hyvin erilaisia asioita. Joillekin se on turvasatama, joillekin ahdistuksen paikka. Joillekin mahdollisuus oppia uutta ja mahdollisuus ihmetellä. Me kaikki olemme varmasti saaneet koulusta hieman erilaisia asioita. Toivottavasti jotain sellaista, minkä muistamme hyvänä, elämää rikastuttavana. Tuli mieleen, että yhtälailla voisi heittää vastapalloon kysymyksen Miksi koulua ei olisi? Mitä koulun tilalle?
Tarvitsemme koulua jo ihan sen tarjoaman yhteisöllisyyden kokemuksen kautta. Toki, niin kuin todettua, kaikille se ei sitä välttämättä tarjoa. Mutta vaikka koulussa ollessaan oppilas ottaisi tarkkailijan roolin, jo muiden ihmisten keskuudessa ja seurassa oleminen on merkittävää."
Missä mennään nyt?
"Aidon osallisuuden harjoittelu ja toteuttaminen koulussa johtaa parhaimmillaan siihen, että jokainen oppilas tuntee kuuluvansa johonkin
porukkaan, kokee että hänet hyväksytään sellaisena kuin on, ja kokee päivittäin, että hän on hyvä joissain asioissa" (Löfström ym., 2018).
Pohdin marraskuussa 2022 koulun merkitystä lapsen ja nuoren elämässä; miksi koulu on? Minulle koulu on tarkoittanut mahdollisuutta olla osana yhteisöä. Olimme luokkamme kanssa huumorisakkia; keskuudessamme syntyi usein hilpeyttä ja naurua. Huumori, leikkisyys ja hauskuus on vienyt minua elämässä eteenpäin. Vaikeiden, hyvin kipeidenkin asioiden äärellä minun on ollut tärkeää löytää sisäinen lapseni, joka uskoo elämän mahdollisuuksiin ja olemassa olevaan toivoon. En usko yltiöpositiivisuuteen tai siihen, että kaiken voi kääntää aina "voiton puolelle". Asiat on otettava sellaisinaan vastaan, niiden kanssa on työskenneltävä, mutta on osattava myös siirtyä eteenpäin. Toisinaan voi olla vaarana, että jää kiinni hankalaan tunteeseen. Hankalasta tunteesta irti päästäminenkin voi tuntua joskus pelottavalta.
Uskon sisäisen lapsen metodologiaan, jota aion viljellä ja ruokkia itsessäni. Sisäisen lapsen valloilleen päästäminen ei tarkoita vastuuntunnottomuutta, vaan alituista halua tutkia itseään sekä maailmaa ympärillä. Niin kauan, kun pystyn säilyttämään sisäisen lapsen itsessäni, olen vastaanottavainen elämän tähtipölylle, joka sisältää käsittämättömän ainutlaatuisia hyvän elämän alkuaineita, mutta myös raskaampia alkuaineita. Jokainen alkuaine on merkittävä hyvän elämän ja kokonaisuuden kannalta.
Lähteet:
Löfström, J., Malama, M., Mattila, P., Sinisalo, L-M., Elo, S. & Kivinen, K. (2018). Tärkeintä on koettu osallisuus. Se syntyy, kun oma tarina rakentaa koulun yhteistä kertomusta. Teoksessa Rautiainen, M. Rautiainen (toim.), Kohti parempaa demokratiaa. Euroopan neuvoston demokratiakulttuurin kompetenssit kasvatuksessa ja opetuksessa. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Saatavilla: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/60058/978-951-39-7594-4.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Vuorovaikutusosaaminen ja moninaisuuteen liittyvä osaaminen
"Mielestäni eettisyys ja vuorovaikutusosaaminen nivoutuvat jokseenkin sulavasti yhteen. Vuorovaikutusosaaminen olikin eettisyyden jälkeen luonnollinen aihe käsiteltäväksi seitsemästä ydinosaamisalueesta. Mielestäni eettiseen osaamiseen kuulu se, että olen harjoittanut ja reflektoinut vuorovaikutusosaamistani sekä ennen kaikkea pohtinut vuorovaikutuksen merkitystä opetuksessa ja kasvatuksessa. Vuorovaikutushan on lähes tulkoon kaikki se, mitä me tarvitsemme opetuksessa, etenkin kasvatuksessa. Vuorovaikutuksessa pystymme välittämään haluamamme viestin eteenpäin, vaikuttamaan. Toimimaan peileinä, kuulemaan muita. Opettajina toimimme myös auktoriteetteinä ja sillä todella on merkitystä, miten olemme vuorovaikutuksessa. Eikä pelkästään sillä ole merkitystä, että mitä sanomme, vaan lisäksi sillä, miten sanomme, millaisia eleitä ja ilmeitä käytämme."
Missä mennään nyt?
Palaan luomaani Kestävämpi koulu vuonna 2024:seen: sen painotus on YHTEISÖSSÄ. Mielestäni toimiva koulu tarvii toimivaa yhteisöä, joka ottaa kantaakseen yksilön. Parhaimmillaan yhteisö on jokaista yksilöä kannatteleva. Yksilöä kannatteleva yhteisö on avoin keskustelulle ja juuri erilaisille yksilöille. Kenenkään ei tarvitse kannatella yhteisöä yksin - se ei ole toimivaa.
Yhteisöä kannatteleva voima on toimiva vuorovaikutus. Toimiva vuorovaikutus ei tarkoita alituiseen yhteneviä mielipiteitä, vaan ennen kaikkea taitoa keskustella myös eriävistä sellaisista. Toisaalta, kantavaa on myös kepeä vuorovaikutus, joka kutsuu leikittelyyn ja yhteiseen hauskanpitoon.
Tasavertaisena yhteisön jäsenenä ihminen pääsee käyttämään kaikkea sitä (kulttuurista) potentiaalia, jota hänessä on (Aalto ym., 2019), ja parhaimmillaan yksilö pääsee kukoistamaan vuorovaikutuksessa, jossa hänet nähdään ja kuullaan; annetaan kaikkien kukkien kukkia,näin sen kiteyttäsin. Vuorovaikutus on sävyjen sinfoniaa, jossa kukin vuorovaikuttaja tuo oman sävynsä kanssakäymiseen.
(Toimiva) vuorovaikutus mahdollistaa yhdessä ihmettelyn ja uuden oppimisen. Erilaisten sävyjen sinfonian salliva vuorovaikutus arvostaa ihmistä ja elämää sellaisenaan. Kun koulun arvomaailmassa päästään toimivan yhteisön ja toimivan vuorovaikutuksen ytimeen, ollaan päästy jo pitkälle.

Lähteet:
Aalto, E., Mustonen, S., Järvenoja, M. & Saario, J. (2019). Monikielisen oppijan matkassa.Verkkosivusto opettajankoulutukseen. Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitos. https://monikielisenoppijanmatkassa.fi
Tieteellinen osaaminen
"Ajattelen tieteellisen ajattelun olevan ennen kaikkea ajatusten ja toiminnan, yleisemmin avattuna erilaisten asioiden ja ilmiöiden perustelemista, tarkastelun kohteena olevien asioiden näkyväksi tuomista. Tieteellinen ajattelu lähtee liikkeelle ajatuksesta, ihmetyksen aiheesta, jota lähdetään tarkastelemaan tarkemmin. Pohditaan, miksi jokin asia on tietyllä tavalla, mikä tiettyyn tilanteeseen on johtanut. Syy-seuraussuhteita siis tutkiskellen. Tieteellinen ajattelu on ennen kaikkea kriittisyyttä ja kyseenalaistamista, mielestäni voidaan puhua myös ihmettelystä."
Missä mennään nyt?
Tieteellinen osaaminen koostuu monialaisesta osaamisesta. Pohja tieteelliselle osaamiselle luodaan avoimen ja uteliaan mielen kautta. Uuden oppiminen vaatii kykyä heittäytyä ihmettelemään, sillä ihmettelyssä piilee mahdollisuus uuden tarkastelemiseen.
Koen olevani avoin ja tutkiva sielu. Luulen, että siksi olen tässä ja nyt, tänä päivänä, luokanopettajaopintoja viimeistelemässä. Olen seikkailunhaluinen ja uudesta innostuva. Luokanopettajan työssä työ on parhaimmillaan oppilaiden ja kollegoiden kanssa ihmettelyä. Oppiminen on matka, jolle luokkayhteisössä lähdetään yhdessä oppilaiden kanssa.
Tieteellinen osaaminen voi tuntua kaukaiselta ja terminä akateemiselta. Luokanopettajan työssä tieteellinen osaaminen mielestäni muodostuu myös teoreettisesta, tietopohjaisesta sisältöosaamisesta, jota pääsee kerryttämään tulevien työvuosien aikana. Suurin pelkoni opettajan työssä liittyy juuri osaamattomuuteen oppiainekohtaisissa sisällöissä. Opettajan asiantuntijuus on myös kykyä tietää, vaikka en pidä sitä olennaisimpana opettajuuden taitona.
Kansainvälisesti tarkasteltuna opettajankoulutustutkimusta on kuvastanut (Phelan, 2011) institutionaalinen, intellektuaalinen eristäytyneisyys, joka on näyttäytynyt vähäisenä kiinnostuksena liikkua eri tieteenalojen välillä ja ammentaa teoriaa oman tieteenalan ulkopuolelta. Suomalainen luokanopettajakoulutus ei ole merkittävästi poikennut aiemmin kuvatusta, sillä suomalaisen opettajankoulutuksen akateemisuutta koskeva tutkimus on keskittynyt pedagogiseen arviointiin ja kehittämiseen pitäen tutkimusperusteisuutta itsesäänselvänä (Sitomaniemi-San, 2017). Institutionaalinen eristäytyneisyys helposti ohjaa kapeakatseisuuteen. Mielestäni opettajuuden ydin piilee juuri kyvyssä ihmetellä ja laajentaa omia tapoja toimia ja ajatella. Tiede vaatii nöyryyttä ja kykyä asettua erehtyväiseksi eikä millään tieteenalalla ole "varaa" nostaa itseään muiden tieteenalojen yläpuolelle. Kuten Sitomaniemi-San (2017) toteaa, keskusteluja opettajuudesta voidaan syventää, kun opettajankoulutustukimus sekä opetussuunnitelmatutkimus kyetään näkemään tieteidenvälisen orientaation valossa. Opettajan työ vaatii kykyä asettua erehtyväksi ajattelijaksi ja toimijaksi, sillä ainoastaan sitä kautta mahdollistuu pääsy inhimilliseen, kohtaavaan toimijuuteen. Kohtaava toimijuus taas puolestaan avaa mahdollisuuden yhdessä ihmettelylle ja uuden oppimiselle.
Lähteet:
Sitomaniemi-San, J. (2017). Tutkivan opettajan rakentuminen akateemisessa opettajankoulutuksessa: kohti monimutkaisia keskusteluja. Teoksessa T. Autio, L. Hakala & T. Kujala (toim.), Opetussuunnitelmatutkimus: keskustelunavauksia suomalaiseen kouluun ja opettajankoulutukseen.Tampere University Press, 137 - 159.
Sitomaniemi-San (2017) viitaten: Phelan, A. M. 2011. Towards a complicated conversation. Teacher education and the
curriculum turn. Pedagogy, Culture & Society 19 (2), 207–220.
Eettinen osaaminen
"Kun liikun ja liikumme eettisten pohdintojen sekä kysymysten äärellä, liikumme isojen juttujen äärellä. Eettisyys merkitsee minulle syvää ihmisoikeuksia, ympäröivää maailmaa ja kaikkea sen elämää kunnioittavaa olemista, ajattelemista ja toimintaa. Eettisyys eli ikään kuin oikealla tavalla toimiminen on jotain, mitä kohti meidän tulisi alituiseen pyrkiä. Kuulostaa helpolta, mutta luulen, että eettiset kysymykset ja pohdinnat haastavat meitä jokainen päivä. Ihan vaan jo pelkästään siksi, että olemme kukin yksilöitä, omalla tavallaan ajattelevia. Jonkun toisen väärä voi olla jonkun toisen oikea. Rajat ovat myös monessa suhteessa häilyviä."
Missä mennään nyt?
Eettinen osaaminen on minulle kykyä hahmottaa erilaisia tapoja toimia ja ajatella. Yksinkertaisimmillaan sen voisi kiteyttää kykyyn tuntea empatiaa ja myötätuntoisesti asettua toisen ihmisen asemaan. Koen, että olen saanut kasvaa ihmisenä toisia ihmisiä ymmärtäväksi.
Mitä tulee monialaiseen, oppiainekohtaiseen osaamiseen, en välttämättä ole vahvimmillani sisällöllisessä osaamisessa. Opettajana vahvuutenani on juuri tunnepuolen osaaminen ja ennen kaikkea halu ymmärtää, minkälaisia ajatuksia ja tunteita erilaiset tapahtumat oppilaissa herättävät.
Opettajan ammatissa eettinen osaaminen on välttämätöntä. Kirjoitin marraskuussa 2022 eettisestä osamisesta seuraavaa: Olen jo opettajakoulutukseen hakiessani ikään kuin tehnyt valinnan, että haluan olla eettinen toimija. Toimin ihmisten kanssa, työskentelen ihmisten kanssa. Tällöin eettisyys on aina läsnä. Olen edelleen samaa mieltä. Eettinen toimijuus ei kuitenkaan pelkästään rajaudu opettajana toimimiseen; meillä kaikilla on nimittäin vastuu eettisesti toimimisesta. Etiikka haastaa, sillä näkemyseroja oikein toimimisesta on vielä tänäkin päivänä. Vahvassa ovat kulttuuriset olemukset, ajatukset ja tavat, jotka väistämättä siirtyvät sukupolvelta toiselle. Meillä on kuitenkin päivittäin mahdollisuus inhimillisesti tarkastella ajatuksiamme ja uskomuksiamme. Siinä mielessä koulu on merkityksellisessä asemassa - yhdessä voimme tarkastella ympäröivää ja oppia siitä uutta. Kestävämpi koulu vuonna 2024 antaa siihen mahdollisuuden.
Eettisyys vie mielestäni ennen kaikkea inihmillisyyden äärelle. Inhimillisyys näkyy ja kumpuaa sisäisenä turvana. Vaikeimpia taitoja elämässä on antaa itselle anteeksi. Koen, että se on kuitenkin yksi tärkeimmistä - ellei tärkein.