joulukuussa 2022

"Kehon viestit yllättävät vahvuudellaan. Ne tuovat tietoisuuteen asioita ainutlaatuisella tavalla; erilaisina asentoina, ilmeinä, eleinä. Itsellemme, mutta myös ympärillämme oleville. Lapsi karttaa aikuista, joka kehollaan viestii, ettei kykene olemaan läsnä. Tämä on tullut todettua omakohtaisesti. Lapset imevät aikuisista, mutta myös toisistaan levottomuutta ja stressiä – pesusienen lailla. Opettajan lisääntynyt vastuu, jatkuva asioiden kehittäminen sekä aktiivisesti käynnissä olevat erilaiset projektit vievät paljon huomiota. Läsnäololle ja kohtaamiselle ei jää tarpeeksi aikaa. Toisaalta olen miettinyt, teemmekö itse kiireen. Kasvatusalalle on ajautunut tunnollisia ja kuuliaisia ihmisiä. Annetut tehtävät hoidetaan, joskus jopa oman terveyen kustannuksella. Vastuut otetaan tosissaan ja tehty työ määrittää paljon. Suorittamisen kulttuuri on vahva."

Missä mennään nyt?

Olen sitä mieltä, että kauneutta on kaikkialla, jos sille uskaltautuu avaamaan silmänsä. Kun tunnistaa itsessään kauneuden, pystyy sen myös tunnistamaan ympärillään. Kauneuden tunnistaminen vaatii myös taitoa pysähtyä. Pysähtymisen taidon omaava voi löytää kauneutta yllättävistäkin paikoista. Kauneus voi olla myös hyvin yksinkertaista, ylimääräisestä riisuttua.

Minulle esteettisyys on kauneuden ja hyvyyden tunnistamista. Kouluelämässä se tarkoittaa kauneuden tunnistamista päivittäisissä asioissa, askareissa, omissa kollegoissa sekä oppilaissa. Hyvyyteen ja kauneuden tunnistamiseen liittyy myös toivon tunteen tunnistaminen ja ylläpitäminen. Toivon lähettiläänä pidän yllä kipinää elämän jatkumosta.

Kulttuuriperintökasvatuksen julkaisussa (2013) puhutaan kestävämmän kasvatuksen puolesta. Tässä ote Kasvatus ja identiteetti -osiosta (Saija Benjamin), sitaatti on erään suomalaisen peruskoulun opettajan ajatuksia:

’’Siinä he nyt ovat, uuden vuoden uudet oppilaat. Kaikki katsovat
minua ja odottavat. Minä katson heitä ja mietin, että tuossa on kaksikymmentä erilaista tarinaa, kaksikymmentä tapaa katsoa tätä maailmaa; kahdetkymmenet erilaiset silmälasit. Kaikkien niiden läpi minä
näyn erilaisena.” 

Näissä ajatuksissa mielestäni kiteytyvät uniikilla tavalla kauneuden tunnistamisen ajatus, toiveikkuus sekä kyky nähdä mahdollisuuksia. Mielestäni ne rakentavat pohjaa kestävämmälle elämälle, tulevaisuudelle ja koululle. Tässä tapauksessa koululle ennen kaikkea. Sanoissa "uuden vuoden" ja "uudet oppilaat" piilee ajatus toivosta ja mahdollisuuksista. Uusien oppilaiden erilaisten tarinoiden ja maailmankatsomusten näkeminen avaa mahdollisuuksia. Toiveikkuus kiteytyy kykyyn nähdä näitä mahdollisuuksia; "tuossa on kaksikymmentä erilaista tarinaa" - voisiko puhtaampaa toiveikkuutta olla?

Lähteet:

Benjamin, S. (2013). Kasvatus ja identiteetti. Teoksessa P. Toivanen & M. Laine (toim.), Kestävä kasvatus – kulttuuria etsimässä. Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura https://www.kulttuuriperintokasvatus.fi/wp-content/uploads/2015/04/Kestava_kasvatus.pdf