OKLV221 Kasvatusalan vuorovaikutusosaaminen 2
Mallinnus - Pihla, Elina & Selina
Opintojakso oli sukellus iloon, valoon ja turvaan
Opintojaksosta jäi toiveikas ja turvallinen olo. Ajatuksia sai jakaa kannattelevassa ja lämpimässä yhteisössä. Opintojakson parasta antia olivat oman mallinnuksen tekeminen ja sekä pienryhmissä että koko ryhmän kesken käydyt keskustelut. Minulla oli sellainen olo, että tulin kohdatuksi ja kuulluksi. Oman mallinnuksen tekeminen konkretisoi tähän elämäntilanteeseen kuljettanutta matkaa. Kokoava työskentely oman pienryhmän kanssa avasi yksilöllisiä elämänpolkuja ja uniikkeja tapoja ajatella ja hahmottaa maailmaa. Opintojakso toi yhteen ihmisiä.
Oman asiantuntijuuden mallinnus
Mallinnus kiteytyy ajatukseen yhteisöt ympärillä. Ihmisillä ympärilläni on ollut valtava vaikutus siihen, millaiseksi olen kasvanut. Samoin siihen, millaisia valintoja olen elämäni aikana tehnyt. Perheeni on ollut ensimmäisen sosiaalinen verkostoni. Sen ympärille on alkanut muodostua uusia verkostoja perheenjäsenteni kautta. Vanhempieni kautta elämääni on tullut "varavanhempia" sekä "varaperheitä". Sisarusteni kautta uusia ystäviä sekä "varasisaruksia". Peruskoulu toi mukanaan ystäväporukan, joka on yhä elämässä läsnä.
Olen saanut valtavasti oppia ympärilläni olevista ja olevasta. Olen saanut mahdollisuuden nähdä maailmaa rikastuttavan monella tavalla juuri erilaisten, minua ympäröivien yhteisöjen kautta. Yhteisöt ympärilläni ovat olleet rakentamassa identiteettiäni.
Luokanopettajakoulutukseen hakeutumisen "syy" piilee varmasti myös yhteisöissä ympärilläni. Isosiskoni on luokanopettaja, samoin useat läheiset ystäväni. Olen saanut käydä peruskoulun opinnot musiikkiluokalla, mikä on osaltaan kannustanut luovaan ja yhteisölliseen alaan. Minua opettaneista opettajista erityisesti sellaiset ovat jääneet mieleen, jotka ovat kannustaneet rohkeaan itsensä ilmaisemiseen - niin musiikin kuin liikunnankin saralla. Tämä on varmasti vaikuttanut siihen, että haluan toimia työssä, jossa kannustavalle ja kohtaavalle vuorovaikutukselle on sijansa.
Pedagogisesti taitava opettaja kykenee ottamaan erilaiset oppijat huomioon, johdattamaan ja kannattelemaan tilanteen edellyttämällä tavalla. Vaikka minulla on ollut haasteita oppimisessa ja osaltaan perheessä valinnut haastava tilanne on oppimista hankaloittanut, olen silti kyennyt kulkemaan kohti minua kutsuvaa alaa. Voin todeta, että minua on ympäröinyt taitavat pedagogit. Sellaiset, jotka ovat nähneet minussa olevan potentiaalin - erityisesti herkkyyden ja uteliaisuuden, halun tarkastella maailmaa mahdollisimman avoimesti ja monipuolisesti.
Mallinnus
Olen saanut valtavasti oppia ympärilläni olevista ja olevasta. Olen saanut mahdollisuuden nähdä maailmaa rikastuttavan monella tavalla juuri erilaisten, minua ympäröivien yhteisöjen kautta. Yhteisöt ympärilläni ovat olleet rakentamassa identiteettiäni.
Luokanopettajakoulutukseen hakeutumisen "syy" piilee varmasti myös yhteisöissä ympärilläni. Isosiskoni on luokanopettaja, samoin useat läheiset ystäväni. Olen saanut käydä peruskoulun opinnot musiikkiluokalla, mikä on osaltaan kannustanut luovaan ja yhteisölliseen alaan. Minua opettaneista opettajista erityisesti sellaiset ovat jääneet mieleen, jotka ovat kannustaneet rohkeaan itsensä ilmaisemiseen - niin musiikin kuin liikunnankin saralla. Tämä on varmasti vaikuttanut siihen, että haluan toimia työssä, jossa kannustavalle ja kohtaavalle vuorovaikutukselle on sijansa.
Pedagogisesti taitava opettaja kykenee ottamaan erilaiset oppijat huomioon, johdattamaan ja kannattelemaan tilanteen edellyttämällä tavalla. Vaikka minulla on ollut haasteita oppimisessa ja osaltaan perheessä valinnut haastava tilanne on oppimista hankaloittanut, olen silti kyennyt kulkemaan kohti minua kutsuvaa alaa. Voin todeta, että minua on ympäröinyt taitavat pedagogit. Sellaiset, jotka ovat nähneet minussa olevan potentiaalin - erityisesti herkkyyden ja uteliaisuuden, halun tarkastella maailmaa mahdollisimman avoimesti ja monipuolisesti.
Mallinnus
Eettinen osaaminen ja hyvinvointiosaaminen osana vuorovaikutusosaamista
Olen sitä mieltä, että eettinen osaaminen sekä vuorovaikutusosaaminen nivoutuvat luontevasti, toisaalta myös väistämättä yhteen - ihminen on eettisten pohdintojen äärellä aina ollessaan vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Kun olen hakeutunut luokanopettajakoulutukseen, olen jo tuolloin valinnut, että olen eettinen toimija. Kun toimimme muiden ihmisten kanssa, tulee eettinen ulottuvuus ikään kuin automaationa mukaan.
Eettisyys tarkoittaa minulle oikein toimimista - eettinen pohdinta pitää sisällään arvotuksen oikean ja väärän välillä. Kullekin ihmiselle oikea ja väärä voivat tarkoittaa eri asioita samassakin tilanteessa, samaakin asiaa arvotettaessa. Oikean ja väärän voisi asetella ikään kuin oikean ja väärän janalle, jossa nämä kaksi ulottuvuutta asettuvat janan päihin, kumpikin omaansa. Oiken ja väärän välille toki tällöin jää niin sanottu "tyhjä tila". Tämä tyhjä tila voisi olla juuri inhimillisyyden aluetta, joka antaa mahdollisuuden moninäkökulmaiselle pohdinnalle. Olen tunnistanut itseni mustavalkoisena ajattelijana, mutta huomaan, että ehdoton tapa ajatella on saanut rinnalleen rikasta asioiden tarkastelemista. Elämäntilanne määrittelee paljon - joskus sitä vetäytyy ikään kuin suojakuoreen, puolustuskannalle, ja tällöin helposti astuu esiin pelosta käsin toimivana yksilönä. Mitä enemmän huomaan kontrolloivani elämääni sitä vähemmän se antaa tilaa laajakantaiselle eettiselle pohdinnalle.
Eettisyys näkyy vuorovaikutuksessa muut huomioon ottavana, tasa-arvoisena kohtaamisena. Parhaimmillaan opetus rakentuu opettajan ja oppilaiden väliseen dialogien ketjuun, jossa kummankin osapuolen ajatukset ja näkökulmat otetaan tarkastelun, ihmettelyn kohteeksi. Haluaisin ajatella, että opettajan työtä ei kannattaisi ottaa niin vakavasti. Vakavuus vie kauemmaksi inhimillisestä ja rakkaudellisesta kohtaamisesta. Kohtaaminen taas on avain moninäkökulmaiseen eettiseen pohdintaan, turvaan ja näin ollen oppimisen prosesseihin.
Hyvinvoiva opettaja kykenee eettiseen kohtaamiseen. Koen, että hyvinvointi rakentaa pohjan kaikelle inhimilliselle toiminnalle. Kun ihminen voi hyvin, hän kykenee toimimaan hyvästä olosta käsin tehden hyvin valintoja. Kun ihminen pyrkii kohti hyvinvointia, hän pyrkii kohti hyvää.
Hyvinvointi on ollut omassa elämässä monella tapaa esillä erityisesti tämän vuoden aikana. Kun hyvinvointi jotenkin horjuu, se helposti heijastuu elämään kokonaisuudessaan. Minulle hyvinvointi, se että voin hyvin, tarkoittaa sitä, että jaksan ja pystyn tehdä asioita, jotka ovat minulle merkityksellisiä. Kun teen asioita, jotka ovat minulle merkityksellisiä, tunnen olevani elossa. Merkityksellisyyden kokemuksia tuottaa ilo, jota pystyn itsesssäni sekä muissa kannattelemaan. Merkityksellisyyttä tuo kokemus siitä, että kykenen jakamaan hyvää ympärille.
Hyvinvointi on minulle ennen kaikkea sitä, että pidän itsestäni huolta - harrastan mieleistä liikuntaa, syön kehoni tarpeita kunnioittaen, lepään lepoa kaivatessani ja pidän huolta ympärillä olevistani. Välillä tasapainottelu tuntuu haastavalta ja suuremman kuorman edessä jostain hyvinvoinnin osa-alueesta herkästi karsii. Sen huomaa olossa. On ollut ilahduttavaa huomata, miten viisaaksi keho ja mieli ovat kasvaneet. Ne viestivät vaaran äärellä.
Hyvinvointi tarkoittaa minulle sekä fyysistä että psyykkistä hyvinvointia. Psyykkisen hyvinvoinnin juuret kasvavat kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin panostaessani. Psyykkinen hyvinvointi tarkoittaa minulle kykyä tehdä valintoja, jotka pitävät yllä hyvinvointia. Nämä valinnat edellyttävät taitoa kohdata itseään. Itsensä kohtaava voi ymmärtää sen voimaannuttavan tunteen, joka tulee kohdatuksi tulemisen kautta.
Opettajan työ on aktiivista kohtaamisten ketjujen rakentamista.
Eettisyys tarkoittaa minulle oikein toimimista - eettinen pohdinta pitää sisällään arvotuksen oikean ja väärän välillä. Kullekin ihmiselle oikea ja väärä voivat tarkoittaa eri asioita samassakin tilanteessa, samaakin asiaa arvotettaessa. Oikean ja väärän voisi asetella ikään kuin oikean ja väärän janalle, jossa nämä kaksi ulottuvuutta asettuvat janan päihin, kumpikin omaansa. Oiken ja väärän välille toki tällöin jää niin sanottu "tyhjä tila". Tämä tyhjä tila voisi olla juuri inhimillisyyden aluetta, joka antaa mahdollisuuden moninäkökulmaiselle pohdinnalle. Olen tunnistanut itseni mustavalkoisena ajattelijana, mutta huomaan, että ehdoton tapa ajatella on saanut rinnalleen rikasta asioiden tarkastelemista. Elämäntilanne määrittelee paljon - joskus sitä vetäytyy ikään kuin suojakuoreen, puolustuskannalle, ja tällöin helposti astuu esiin pelosta käsin toimivana yksilönä. Mitä enemmän huomaan kontrolloivani elämääni sitä vähemmän se antaa tilaa laajakantaiselle eettiselle pohdinnalle.
Eettisyys näkyy vuorovaikutuksessa muut huomioon ottavana, tasa-arvoisena kohtaamisena. Parhaimmillaan opetus rakentuu opettajan ja oppilaiden väliseen dialogien ketjuun, jossa kummankin osapuolen ajatukset ja näkökulmat otetaan tarkastelun, ihmettelyn kohteeksi. Haluaisin ajatella, että opettajan työtä ei kannattaisi ottaa niin vakavasti. Vakavuus vie kauemmaksi inhimillisestä ja rakkaudellisesta kohtaamisesta. Kohtaaminen taas on avain moninäkökulmaiseen eettiseen pohdintaan, turvaan ja näin ollen oppimisen prosesseihin.
Hyvinvoiva opettaja kykenee eettiseen kohtaamiseen. Koen, että hyvinvointi rakentaa pohjan kaikelle inhimilliselle toiminnalle. Kun ihminen voi hyvin, hän kykenee toimimaan hyvästä olosta käsin tehden hyvin valintoja. Kun ihminen pyrkii kohti hyvinvointia, hän pyrkii kohti hyvää.
Hyvinvointi on ollut omassa elämässä monella tapaa esillä erityisesti tämän vuoden aikana. Kun hyvinvointi jotenkin horjuu, se helposti heijastuu elämään kokonaisuudessaan. Minulle hyvinvointi, se että voin hyvin, tarkoittaa sitä, että jaksan ja pystyn tehdä asioita, jotka ovat minulle merkityksellisiä. Kun teen asioita, jotka ovat minulle merkityksellisiä, tunnen olevani elossa. Merkityksellisyyden kokemuksia tuottaa ilo, jota pystyn itsesssäni sekä muissa kannattelemaan. Merkityksellisyyttä tuo kokemus siitä, että kykenen jakamaan hyvää ympärille.
Hyvinvointi on minulle ennen kaikkea sitä, että pidän itsestäni huolta - harrastan mieleistä liikuntaa, syön kehoni tarpeita kunnioittaen, lepään lepoa kaivatessani ja pidän huolta ympärillä olevistani. Välillä tasapainottelu tuntuu haastavalta ja suuremman kuorman edessä jostain hyvinvoinnin osa-alueesta herkästi karsii. Sen huomaa olossa. On ollut ilahduttavaa huomata, miten viisaaksi keho ja mieli ovat kasvaneet. Ne viestivät vaaran äärellä.
Hyvinvointi tarkoittaa minulle sekä fyysistä että psyykkistä hyvinvointia. Psyykkisen hyvinvoinnin juuret kasvavat kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin panostaessani. Psyykkinen hyvinvointi tarkoittaa minulle kykyä tehdä valintoja, jotka pitävät yllä hyvinvointia. Nämä valinnat edellyttävät taitoa kohdata itseään. Itsensä kohtaava voi ymmärtää sen voimaannuttavan tunteen, joka tulee kohdatuksi tulemisen kautta.
Opettajan työ on aktiivista kohtaamisten ketjujen rakentamista.
Tieteellinen osaaminen vuorovaikutuksen näkökulmasta
Jo viime syksynä PROpe-työskentelyä aloittaessani totesin, että tiede on mielestäni puhtaimmillaan asioiden ihmettelyä, ennen kaikkea taitoa pysähtyä erilaisten mielenkiintoa ja uteliaisuutta herättävien asioiden äärelle - ihmetyksen äärelle. Kokemukseen pohjaten voin todeta, että etenkin varhaiskasvatuksessa tiedettä on lähestyttävä perusasioista liikkeelle lähtien. Perusasioilla tarkoitan juuri tieteen syvimmän olemuksen haltuun ottamista eli erilaisten asioiden havaitsemista ja niihin liittyvän ajatustyöskentelyn liikkeelle panemista. Tiede käsitteenä voi tuntua kaukaiselta ja ainakin se sitä minulle itselleni taitaa välillä olla edelleen. Ihmettelyn kautta tiedettä voikin lähestyä hyvin inhimillisen otteen kautta.
Itselläni on jo ilahduttava määrä korkeakouluopintoja takana. Olen opiskellut sairaanhoitajakoulussa ja valmistunut kandiopintojen jälkeen kasvatustieteen kandiksi. Hyvin ylpeänä voin todeta, että noiden kandiopintojen päätteeksi sain itselleni ammattinimikkeen varhaiskasvatuksen opettaja. Varhaiskasvatuksen opettajan työssä huomasin varhaiskasvatuksen arjen aktiivisesti kiinnittyvän ihmettelyn maailmaan. Arjen perustaitoja harjoitellessa, esimerkiksi vessataitojen harjoittelemisen yhteydessä saatettiin monen lapsen kanssa pohtia veden kulkumatkaa aina hanasta viemäriin saakka. Olin usein se aikuinen, jonka "takia" siirtymätilanteissa kesti luvattoman kauan aikaa. Halusin pysähtyä lasten kysymysten äärelle ja viedä yhteiset keskustelut maaliin saakka. Halusin pysähtyä lasten vuoksi - aidon, kuulevan ja kohtaavan läsnäolon taatakseni. Voin kuitenkin myöntää, että olen myös itse hyvin kiinnostunut ja utelias erilaisista uusista ja ihmeellisistä asioista. Minulle iloa tuottaa lapsen vilpitön uteliaisuus maailmaa kohtaan ja sitä minussakin olevaa piirrettä haluan myös itsessäni vaalia.
Tieteelliseen osaamiseen matkaaminen on mielestäni koko elämän mittainen. Korkeakouluopinnot ovat juurruttaneet minuun tieteellistä ajattelijaa, mutta kasvu kohti tieteellisen ajattelun taitoja on alkanut jo paljon aikaisemmin. Tulen suuresta perheestä ja olen kasvanut laajan sosiaalisen verkoston lämpimässä syleilyssä. Peruskoulun opinnot olen käynyt musiikkiluokalla ja musiikkiharrastuksia on muutenkin kertynyt harrastusteni plakkariin. Musiikin lisäksi olen pitänyt liikunnasta aina erityisen paljon. Koen, että kaikki ympäristöt, joissa olen saanut kehittää ajatteluani, ovat vieneet eteenpäin tieteellisen ajattelun ja osaamisen taitojani. Monenkirjavat tapahtumat ympärilläni ovat jo syntymästäni (mahdollisesti jo aikaisemminkin) saakka herättäneet mielenkiintoni ja sytyttäneet kipinän pieneen ihmettelijään.
Aikuisilla on vastuullinen tehtävä tieteellisen ajattelun mahdollistajina. Tänä syksynä sain toimia opetusharjoittelun puitteissa 40 oppilaan yhdysluokassa. Harjoittelijana toimiminen niin suuressa luokassa tuntui alkuun pelottavalta ja mahdottomalta. Alkuun harjoittelu tuntui selviytymiseltä, mutta sen edetessä suunnittelijana, arjen ohjaajana ja opettajana toimiminen alkoi tuntui luonnollisemmalta. Opettaminen sisältää intensiivisyydeltään monen tasoista vuorovaikutusta - sanatonta ja sanallista. Koin oppilaitten kanssa ollessani olevani hyvin paljaana. Minusta tuntui, että he näkivät minussa ja minusta kaiken. Tunne saattoi tulla siitä, että olen hyvin tarkkasilmäisesti tottunut kohtaamaan ihmisiä sekä aistimaan heidän tunnetilojaan. Näin ollen kai oletan, että minut nähdään sillä samalla intensiteetillä, jolla itse usein näen muut ihmiset.
Vuorovaikutuksen muotoutuminen tietynlaiseksi otti harjoitteluluokassani jonkun verran aikaa. Mitä enemmän sain viettää oppilaitten kanssa aikaa sitä enemmän minulla oli mahdollisuuksia tutustua heihin. Mielestäni oppilastuntemus, ennen kaikkea mielenkiinto oppilaita ja oppilaitten asioita kohtaan on toimivan vuorovaikutuksen ydin. Kohtaava ote tuo opetuksen ilmapiiriin turvaa ja lämpöä. Kohdattu oppilas voi tuntea olevansa paikassa, jossa on mahdollista kysyä ja kyseenalaistaa, ihmetellä. Harjoitteluni yksi tavoite oli löytää vuorovaikutuksen taso, joka mahdollistaisi yhdessä ihmettelyn, turvallisen dialogin. Vuorovaikutus liikkui ja kehittyi aaltoliikkeenä. Joinain päivinä kohtaaminen oli luontevampaa, joinain taas edellisistä poiketen haastavampaa.
Vuorovaikutuksen laatuun vaikuttaa eittämättä opettajan oman sisäisen maailman tila. Kun itsellä on vaikea tai paha olla, vaatii itsessä koossa pitäminen enemmän resursseja verrattuna kepeämpään mielentilaan. Itselle haastavat päivät pitivät sisällään toiveen siitä, etteivät omat mielenmyllerrykset välittyisi oppilaille. Tunne epäonnistumisesta esimerkiksi opetettavan sisällön suhteen saattoi jäädä pyörimään mieleen joksikin aikaa. Joskus jopa koko päiväksi, jos koettu epäonnistuminen sijoittui heti päivän alkuun. Enitein epäonnistumisia koin kuitenkin juuri vuorovaikutukseen ja kohtaamiseen liittyen. Opettajan työ vaatii osaamista itsensä kohtaamisen osa-alueella. Jos opettaja ei kykene työskentelemään epäonnistumisen ja sen aiheuttaman tunteen tai tunteiden kanssa, on läsnäoleva kohtaaminen vaarassa kärsiä. Syvintä epäonnistumisen tunnetta minulla liittyi juuri siihen, että en joskus omalta tunnemyllerrykseltäni välttämättä kyennyt kohtaamaan oppilaita täydellä intensiteetillä. Tällöin koin turvallisen oppimisen ilmapiirin horjuvan.
Itselläni on jo ilahduttava määrä korkeakouluopintoja takana. Olen opiskellut sairaanhoitajakoulussa ja valmistunut kandiopintojen jälkeen kasvatustieteen kandiksi. Hyvin ylpeänä voin todeta, että noiden kandiopintojen päätteeksi sain itselleni ammattinimikkeen varhaiskasvatuksen opettaja. Varhaiskasvatuksen opettajan työssä huomasin varhaiskasvatuksen arjen aktiivisesti kiinnittyvän ihmettelyn maailmaan. Arjen perustaitoja harjoitellessa, esimerkiksi vessataitojen harjoittelemisen yhteydessä saatettiin monen lapsen kanssa pohtia veden kulkumatkaa aina hanasta viemäriin saakka. Olin usein se aikuinen, jonka "takia" siirtymätilanteissa kesti luvattoman kauan aikaa. Halusin pysähtyä lasten kysymysten äärelle ja viedä yhteiset keskustelut maaliin saakka. Halusin pysähtyä lasten vuoksi - aidon, kuulevan ja kohtaavan läsnäolon taatakseni. Voin kuitenkin myöntää, että olen myös itse hyvin kiinnostunut ja utelias erilaisista uusista ja ihmeellisistä asioista. Minulle iloa tuottaa lapsen vilpitön uteliaisuus maailmaa kohtaan ja sitä minussakin olevaa piirrettä haluan myös itsessäni vaalia.
Tieteelliseen osaamiseen matkaaminen on mielestäni koko elämän mittainen. Korkeakouluopinnot ovat juurruttaneet minuun tieteellistä ajattelijaa, mutta kasvu kohti tieteellisen ajattelun taitoja on alkanut jo paljon aikaisemmin. Tulen suuresta perheestä ja olen kasvanut laajan sosiaalisen verkoston lämpimässä syleilyssä. Peruskoulun opinnot olen käynyt musiikkiluokalla ja musiikkiharrastuksia on muutenkin kertynyt harrastusteni plakkariin. Musiikin lisäksi olen pitänyt liikunnasta aina erityisen paljon. Koen, että kaikki ympäristöt, joissa olen saanut kehittää ajatteluani, ovat vieneet eteenpäin tieteellisen ajattelun ja osaamisen taitojani. Monenkirjavat tapahtumat ympärilläni ovat jo syntymästäni (mahdollisesti jo aikaisemminkin) saakka herättäneet mielenkiintoni ja sytyttäneet kipinän pieneen ihmettelijään.
Aikuisilla on vastuullinen tehtävä tieteellisen ajattelun mahdollistajina. Tänä syksynä sain toimia opetusharjoittelun puitteissa 40 oppilaan yhdysluokassa. Harjoittelijana toimiminen niin suuressa luokassa tuntui alkuun pelottavalta ja mahdottomalta. Alkuun harjoittelu tuntui selviytymiseltä, mutta sen edetessä suunnittelijana, arjen ohjaajana ja opettajana toimiminen alkoi tuntui luonnollisemmalta. Opettaminen sisältää intensiivisyydeltään monen tasoista vuorovaikutusta - sanatonta ja sanallista. Koin oppilaitten kanssa ollessani olevani hyvin paljaana. Minusta tuntui, että he näkivät minussa ja minusta kaiken. Tunne saattoi tulla siitä, että olen hyvin tarkkasilmäisesti tottunut kohtaamaan ihmisiä sekä aistimaan heidän tunnetilojaan. Näin ollen kai oletan, että minut nähdään sillä samalla intensiteetillä, jolla itse usein näen muut ihmiset.
Vuorovaikutuksen muotoutuminen tietynlaiseksi otti harjoitteluluokassani jonkun verran aikaa. Mitä enemmän sain viettää oppilaitten kanssa aikaa sitä enemmän minulla oli mahdollisuuksia tutustua heihin. Mielestäni oppilastuntemus, ennen kaikkea mielenkiinto oppilaita ja oppilaitten asioita kohtaan on toimivan vuorovaikutuksen ydin. Kohtaava ote tuo opetuksen ilmapiiriin turvaa ja lämpöä. Kohdattu oppilas voi tuntea olevansa paikassa, jossa on mahdollista kysyä ja kyseenalaistaa, ihmetellä. Harjoitteluni yksi tavoite oli löytää vuorovaikutuksen taso, joka mahdollistaisi yhdessä ihmettelyn, turvallisen dialogin. Vuorovaikutus liikkui ja kehittyi aaltoliikkeenä. Joinain päivinä kohtaaminen oli luontevampaa, joinain taas edellisistä poiketen haastavampaa.
Vuorovaikutuksen laatuun vaikuttaa eittämättä opettajan oman sisäisen maailman tila. Kun itsellä on vaikea tai paha olla, vaatii itsessä koossa pitäminen enemmän resursseja verrattuna kepeämpään mielentilaan. Itselle haastavat päivät pitivät sisällään toiveen siitä, etteivät omat mielenmyllerrykset välittyisi oppilaille. Tunne epäonnistumisesta esimerkiksi opetettavan sisällön suhteen saattoi jäädä pyörimään mieleen joksikin aikaa. Joskus jopa koko päiväksi, jos koettu epäonnistuminen sijoittui heti päivän alkuun. Enitein epäonnistumisia koin kuitenkin juuri vuorovaikutukseen ja kohtaamiseen liittyen. Opettajan työ vaatii osaamista itsensä kohtaamisen osa-alueella. Jos opettaja ei kykene työskentelemään epäonnistumisen ja sen aiheuttaman tunteen tai tunteiden kanssa, on läsnäoleva kohtaaminen vaarassa kärsiä. Syvintä epäonnistumisen tunnetta minulla liittyi juuri siihen, että en joskus omalta tunnemyllerrykseltäni välttämättä kyennyt kohtaamaan oppilaita täydellä intensiteetillä. Tällöin koin turvallisen oppimisen ilmapiirin horjuvan.
