Opetusharjoittelu 3
Korvaustehtävä pienryhmätapaaminen tiistaina 26.9.2023
Tässä ajatuksiani korvaustehtävään.
Havainto harjoittelusta:
Kiinnitin erityistä huomiota omaan toimintaani, toimintani reflektoimiseen. Sillä on paljon merkitystä, miten reagoin asioihin. Erityisesti sillä, miten päätän reagoida. Huomasin harjoittelussa, että opetustyö herätti jatkuvasti tunnereaktioita. Riittämättömyyden tunne oli eittämättä läsnä, melko helposti tuli myös tunne epäonnistumisesta. Epäonnistumisen tunne saattoi tulla esimerkiksi siitä, että koin kohdanneeni oppilaan kiireellä tai että en syventänyt tarpeeksi opetettavaa asiaa. Myös opetuksen vastavuoroisuuden vajavaisuus mietitytti useassa kohtaa. Välillä tuntui vaikealta tasapainotella sen kanssa, paljonko luokan yhteisiin keskusteluihin käyttää aikaa. Olisin voinut jäädä niihin pidemmäksikin aikaa, välillä paine sisältöjen läpikäymisen tärkeydestä painoi takaraivossa.
Huomasin, että oman tunteen tunnistaminen kussakin tilanteessa on tärkeää. Siksi, että se ei ainakaan vaikuttaisi opetukseen huonolla tavalla. Opettajana minulla on vastuu tunteistani ja toiminnastani - tunne ja toiminta ovat tärkeää erottaa toisistaan. Oppilaan toimintaa ei tule myöskään ottaa liian henkilökohtaisesti. On tärkeää ottaa oppilaan asia tosissaan, mutta nimenomaan omaan asiana. Jos on haasteita, voidaan yhdessä pohtia, mitä sille voitaisiin tehdä. Kuitenkin niin, että opettaja turvallisena aikuisena johdattaa ja kuljettaa tilannetta eteenpäin.
Havaintoja arviointiluennosta:
Luento oli mielenkiintoinen. Erityisesti jäi mieleen ajatus siitä, että arviointi on ennen kaikkea jatkuvaa, opetustyön lomassa aktiivisesti tapahtuvaa - ei erillistä toimintaa! Mitä vuorovaikutteisempaa opetus on, sitä enemmän se antaa mahdollisuuksia jatkuvalle arviointi- ja havainnointityölle. Vastavuoroisuus, oppilaiden osallistaminen, antaa oppilaille aineksia kiinnittyä omaan oppimiseensa, omaan oppimisprosessiinsa. Kun palautetta saa välittömästi, eteenpäin vievänä ja kannustavana, oppilas tietää, mihin kiinnittää huomionsa. Tavoitteet tulee olla myös tuotuna oppilaan tietoisuuteen. Henkilökohtaiset tavoitteet on hyvä olla tiedossa. Painottaisin sitä, että nimenomaan henkilökohtaiset tavoitteet, jotta oppilas voi työstää itsenäistä kehittymisen prosessia vapaana muihin vertaamisesta. Toisaalta oppilaan on hyvä tiedostaa, että hän työskentelee osana yhteisöä ja on arvokas jäsen omassa luokkayhteisössään, omalta osaltaan viemässä yhteisön yhteisiä tavoitteita eteenpäin.
0 kommenttia
Arviointiluento
Eettinen osaaminen
Opetusharjoittelussa oli vahvasti läsnä erilaisten tunteiden ja ajatusten myllerrys. "Se oli henkinen taisto", totesin, kun kuvasin ystävilleni opetusharjoittelua. Opetusharjoittelu piti sisällään vahvaa ja aktiivista pohdintaa liittyen tapoihini toimia. Sillä on merkitystä, mitä opettajana sanon ja etenkin sillä, miten päätän reagoida tilanteisiin. Ryhmän ohjaamisen ongelmat on houkuttavaa nähdä ohjattavassa ryhmässä, mutta ne liittyvät kuitenkin myös ohjaajan omiin tapoihin toimia (Nikkola & Löppönen 2013). Tämä on juuri se ydin, mihin olen pyrkinyt sekä työelämässä että harjoitteluissa kiinnittämään huomiota. Sen sijaan, että etsisin haasteiden "syytä" oppilaista, pyrin pohtimaan, olisinko itse voinut toimia toisin. Esimerkiksi juuri suunnitelmallisuus, tilanteiden ennakointi ja mahdollisimman johdonmukainen ohjaaminen voivat jo kovastikin ehkäistä jäsentymättömiä ohjeistuksia ja oppijan turvattomuutta.
Luokka on luokkayhteisö, jossa erilaiset oppijat tulevat yhteen. Koululuokka on läpileikkaus koko yhteiskunnasta (Nikkola & Löppönen 2013). Työtäni ja toimintaani ohjaa ennen kaikkea totuuden arvo. Kaiken pohjalla toivo tulevasta, toivo elämästä. Opetusharjoittelun aikana konkretisoitui jälleen opettajan eettisen osaamisen vahva läsnäolo. Eettiset pohdinnat ovat alituiseen läsnä - ainakaan itse en päässyt niitä "pakoon". Jokainen oppitunti sisälsi eettisiä pohdintoja. Kuten aiemmin jo mainitsin, ajatusten myllerrys oli vahvasti läsnä ja juuri työn yhteiskunnallinen ulottuvuus avautui minulle.
Opettajana toimiminen on minulle ennen kaikkea suunnan näyttäjänä toimimista. En halua ohjata liikaa tai kontrolloida - se tuntuu ikään kuin väärältä. Koin, että luokkayhteisössä toimiminen oli parhaimmillaan lähikehityksen vyöhykkeellä toimimista, ja nimenomaan luokkayhteisön jokaiselle jäsenelle. Yhden oppilaan vastaus saattoi johtaa runsaaseen, äärimmäisen oivaltavaan koko luokan yhteiseen keskusteluun. Koen, että jossain määrin opettajan olisi hyvä tehdä itsensä myös tarpeettomaksi. Astua välillä ikään kuin sivuun ja antaa oppilaiden ottaa haltuun toistensa näkemyksiä ja kokemuksia. Toki, hyvä on muistaa, että luontevan keskustelun mahdollistuminen voi olla todennäköisempää vähän vanhempien oppilaiden kanssa, mutta en suinkaan tarkoita sitä, etteikö se alkuopetuksen oppilailla mahdollistuisi. Luokkayhteisöt ovat yksilöllisiä ja opettajan rooli onkin aktiivisesti havainnoida kohtaamiseen ja vuorovaikutukseen johtavia oivallisia tilanteita ja saattaa niitä tarvittavin keinoin eteenpäin.
Uskottavan etiikan rakentamisessa olennaista on rehellisyys ja kokemusperäisyys (Martikainen 2005). Toimintaani kannatteleva totuuden arvo on vahvasti sidoksissa myös rehellisyyteen - nämä kaksi kulkevat rinta rinnan. Olen sitä mieltä, että kun opettaja katsoo itseeän rehellisesti, tutkii itseään, tekee vahvaa identiteettityötä, on hänen mahdollista toimia aidossa ja rehellisessä kanssakäymisessä myös oppilaittensa kanssa. Itsensä tunteva opettaja kykenee kohtaamaan muita juuri sillä syvyydellä, jolla hän on itseään kohdannut.
Baronin (1994) mukaan päättäminen on jonkin toiminnan valitsemista mahdollisten vaihtoehtojen joukosta. Opettaja joutuu jatkuvasti tekemään päätöksiä. Esimerkiksi tunteista käsin toimiminen ei ole välttämättä tilannetta palvelevaa - ainakaan, jos tunnetta ei ole tiedostanut. Päätökset tarvitsevat tietynlaista itsehallintaa (Baron 1994) ja parhaimmillaan päätösten taustalla olevien syiden ja merkitysten tiedostaminen voi viedä kohti haluttua päämäärää. Minulle tuo päämäärä on mahdollisimman avoin ja rehellinen kanssakäyminen sekä totuudenmukainen toiminta. Tämän kokonaisuuden toteuttaminen mahdollistaa kasvun ja kehityksen sekä ennen kaikkea oppimisen tukemisen.
Lähteet:
Baron, J. 1994. Thinking and deciding. Second edition. Cambridge: Cambridge
university. Saatavilla: https://deepblue.lib.umich.edu/bitstream/handle/2027.42/113714/3960030207_ftp.pdf;jsessionid=9D1184340E9436ECED6AC9EFB92A8320?sequence=1
Martikainen, T. 2005. Inhimillinen tekijä. Opettaja eettisenä ajattelijana ja toimijana. Joensuun yliopisto. Joensuun yliopiston kasvatustietellisiä julkaisuja N:o 102. Saatavilla: https://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_952-458-608-8/urn_isbn_952-458-608-8.pdf
Nikkola, T. & Löppönen, P. 2013. Oivalluksia ryhmästä - Pintaa syvemmälle ryhmäilmiöihin. Saatavilla: https://opinkirjo.fi/wp-content/uploads/2018/12/oivalluksia_ryhmasta.pdf
Luokka on luokkayhteisö, jossa erilaiset oppijat tulevat yhteen. Koululuokka on läpileikkaus koko yhteiskunnasta (Nikkola & Löppönen 2013). Työtäni ja toimintaani ohjaa ennen kaikkea totuuden arvo. Kaiken pohjalla toivo tulevasta, toivo elämästä. Opetusharjoittelun aikana konkretisoitui jälleen opettajan eettisen osaamisen vahva läsnäolo. Eettiset pohdinnat ovat alituiseen läsnä - ainakaan itse en päässyt niitä "pakoon". Jokainen oppitunti sisälsi eettisiä pohdintoja. Kuten aiemmin jo mainitsin, ajatusten myllerrys oli vahvasti läsnä ja juuri työn yhteiskunnallinen ulottuvuus avautui minulle.
Opettajana toimiminen on minulle ennen kaikkea suunnan näyttäjänä toimimista. En halua ohjata liikaa tai kontrolloida - se tuntuu ikään kuin väärältä. Koin, että luokkayhteisössä toimiminen oli parhaimmillaan lähikehityksen vyöhykkeellä toimimista, ja nimenomaan luokkayhteisön jokaiselle jäsenelle. Yhden oppilaan vastaus saattoi johtaa runsaaseen, äärimmäisen oivaltavaan koko luokan yhteiseen keskusteluun. Koen, että jossain määrin opettajan olisi hyvä tehdä itsensä myös tarpeettomaksi. Astua välillä ikään kuin sivuun ja antaa oppilaiden ottaa haltuun toistensa näkemyksiä ja kokemuksia. Toki, hyvä on muistaa, että luontevan keskustelun mahdollistuminen voi olla todennäköisempää vähän vanhempien oppilaiden kanssa, mutta en suinkaan tarkoita sitä, etteikö se alkuopetuksen oppilailla mahdollistuisi. Luokkayhteisöt ovat yksilöllisiä ja opettajan rooli onkin aktiivisesti havainnoida kohtaamiseen ja vuorovaikutukseen johtavia oivallisia tilanteita ja saattaa niitä tarvittavin keinoin eteenpäin.
Uskottavan etiikan rakentamisessa olennaista on rehellisyys ja kokemusperäisyys (Martikainen 2005). Toimintaani kannatteleva totuuden arvo on vahvasti sidoksissa myös rehellisyyteen - nämä kaksi kulkevat rinta rinnan. Olen sitä mieltä, että kun opettaja katsoo itseeän rehellisesti, tutkii itseään, tekee vahvaa identiteettityötä, on hänen mahdollista toimia aidossa ja rehellisessä kanssakäymisessä myös oppilaittensa kanssa. Itsensä tunteva opettaja kykenee kohtaamaan muita juuri sillä syvyydellä, jolla hän on itseään kohdannut.
Baronin (1994) mukaan päättäminen on jonkin toiminnan valitsemista mahdollisten vaihtoehtojen joukosta. Opettaja joutuu jatkuvasti tekemään päätöksiä. Esimerkiksi tunteista käsin toimiminen ei ole välttämättä tilannetta palvelevaa - ainakaan, jos tunnetta ei ole tiedostanut. Päätökset tarvitsevat tietynlaista itsehallintaa (Baron 1994) ja parhaimmillaan päätösten taustalla olevien syiden ja merkitysten tiedostaminen voi viedä kohti haluttua päämäärää. Minulle tuo päämäärä on mahdollisimman avoin ja rehellinen kanssakäyminen sekä totuudenmukainen toiminta. Tämän kokonaisuuden toteuttaminen mahdollistaa kasvun ja kehityksen sekä ennen kaikkea oppimisen tukemisen.
Lähteet:
Baron, J. 1994. Thinking and deciding. Second edition. Cambridge: Cambridge
university. Saatavilla: https://deepblue.lib.umich.edu/bitstream/handle/2027.42/113714/3960030207_ftp.pdf;jsessionid=9D1184340E9436ECED6AC9EFB92A8320?sequence=1
Martikainen, T. 2005. Inhimillinen tekijä. Opettaja eettisenä ajattelijana ja toimijana. Joensuun yliopisto. Joensuun yliopiston kasvatustietellisiä julkaisuja N:o 102. Saatavilla: https://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_952-458-608-8/urn_isbn_952-458-608-8.pdf
Nikkola, T. & Löppönen, P. 2013. Oivalluksia ryhmästä - Pintaa syvemmälle ryhmäilmiöihin. Saatavilla: https://opinkirjo.fi/wp-content/uploads/2018/12/oivalluksia_ryhmasta.pdf
Oppimiskahvila
Aiheena fyysinen ja psyykkinen koskemattomuus
Oppilaiden tuotoksia - näkemyksiä, ajatuksia ja kokemuksia
Tällainen työskentely antaa oivallisen mahdollisuuden oppilaiden havannoimiseen sekä arviointityön tekemiseen.
Oppilaiden tuotoksia - näkemyksiä, ajatuksia ja kokemuksia
Tällainen työskentely antaa oivallisen mahdollisuuden oppilaiden havannoimiseen sekä arviointityön tekemiseen.
Ympän oppimiskokonaisuuden itsearviointi
Yhdessä toimiminen
Tähän pohdin, että olisi voinut olla "tätä vielä harjoittelen", "tämä jo toimii". Mietin, että harjoittelu sanana on inhimillinen ja toisaalta antaa tilaa kehittymiselle. Mietin, että onko tällaisenaan liian "mustavalkoinen".
Tähän pohdin, että olisi voinut olla "tätä vielä harjoittelen", "tämä jo toimii". Mietin, että harjoittelu sanana on inhimillinen ja toisaalta antaa tilaa kehittymiselle. Mietin, että onko tällaisenaan liian "mustavalkoinen".
VOPA
"Oppilastuntemus lisää luontevampaa dialogia"
Parhaimmillaan palauteketjuista syntyy upeita, soljuvia ja vuorovaikutteisia keskusteluja oppilaiden kanssa!
Parhaimmillaan palauteketjuista syntyy upeita, soljuvia ja vuorovaikutteisia keskusteluja oppilaiden kanssa!
Kielitietoisuus
Language portraits: https://inouterasmus.wixsite.com/resources/language-portraits
Minästä kiinni ja kielestä koppi -materiaalipaketit: https://sites.utu.fi/minasta-ja-kielesta-kiinni/
Minästä kiinni ja kielestä koppi -materiaalipaketit: https://sites.utu.fi/minasta-ja-kielesta-kiinni/
Liitteet:
Tänä syksynä olen...
Tänä syksynä olen ollut haavoittuvimmillani. Olen ollut kiinni, olen ollut auki. Olen ollut aallokossa, yrittänyt rimpuilla pahimmista tyrskyistä pois. Olen uskaltautunut vieraaseen, olen kohdannut pelkoja. Olen oppinut itsestäni, olen oppinut muista ihmisistä. Olen harjoitellut irti päästämistä.
Harjoittelusta on jäänyt mieleen ihmiset. Erityisesti ohjaajani Hanna sekä hänen kollegansa Mari. Oppilaat ovat jääneet sydämeeni. He ovat olleet ihmeellisiä. Äärimmäisen kohtaavia, lämpimiä ja muita ihmisiä huomioivia. He ovat täynnä toivoa, jota he ennen kaikkea itse tarvitsevat. He ovat kohtaamisen ytimessä.
Olen kehittynyt suunnittelijana sekä ryhmän ohjaajana. Olen kehittynyt kuuntelijana. Olen kehittynyt pysähtymisessä sekä paikalleen jäämisessä. Se on tärkein oppi, jonka olen syksyn aikana saanut. Paikalleen jääminen ei ole aina huono asia. Muutos tarvitsee myös pysähtymistä.
Lokakuussa 10.10.2023
Ja ajatuksia tulevan opetusharjoittelun tavoitteista...
Ainakin ajattelen, että oppimisen tuen asioihin olisi hyvä ja mielenkiintoista vielä syventyä. Samoin eriyttämisen harjoittelemiseen olisi hyvä keskittyä. Minulle tuli mieleen myös suunnittelemisen taitojen harjoitteleminen - opettaja joutuu jatkuvasti organisoimaan ja kuten ryhmäkeskusteluissa tuli ilmi: "olemaan jatkuvasti askeleen edellä", kuten opiskelutoverini sen oivaltavasti muotoili. Uskon ja luotan kuitenkin myös siihen, että kokemuksen myötä sisäsyntyinen organisaattori yhä syvenee ja ottaa paikkaansa.
Harjoittelusta on jäänyt mieleen ihmiset. Erityisesti ohjaajani Hanna sekä hänen kollegansa Mari. Oppilaat ovat jääneet sydämeeni. He ovat olleet ihmeellisiä. Äärimmäisen kohtaavia, lämpimiä ja muita ihmisiä huomioivia. He ovat täynnä toivoa, jota he ennen kaikkea itse tarvitsevat. He ovat kohtaamisen ytimessä.
Olen kehittynyt suunnittelijana sekä ryhmän ohjaajana. Olen kehittynyt kuuntelijana. Olen kehittynyt pysähtymisessä sekä paikalleen jäämisessä. Se on tärkein oppi, jonka olen syksyn aikana saanut. Paikalleen jääminen ei ole aina huono asia. Muutos tarvitsee myös pysähtymistä.
Lokakuussa 10.10.2023
Ja ajatuksia tulevan opetusharjoittelun tavoitteista...
Ainakin ajattelen, että oppimisen tuen asioihin olisi hyvä ja mielenkiintoista vielä syventyä. Samoin eriyttämisen harjoittelemiseen olisi hyvä keskittyä. Minulle tuli mieleen myös suunnittelemisen taitojen harjoitteleminen - opettaja joutuu jatkuvasti organisoimaan ja kuten ryhmäkeskusteluissa tuli ilmi: "olemaan jatkuvasti askeleen edellä", kuten opiskelutoverini sen oivaltavasti muotoili. Uskon ja luotan kuitenkin myös siihen, että kokemuksen myötä sisäsyntyinen organisaattori yhä syvenee ja ottaa paikkaansa.
Pedagoginen osaaminen
"Arki on jatkuvasti elävää ja muuttuvaa"
Yhden tärkeimmistä opetusharjoittelun tarjoamista opeista voisi kiteyttää omaan havainnointiin sekä kokemukseen perustuen seuraavaan: luokkayhteisön arki muuttuu ja elää alituiseen eikä sen kulkuun voi läheskään aina vaikuttaa. Suunnitelmaa voi joutua muuttamaan kesken oppitunnin, yllättäviä asioita voi tapahtua (sekä koulu että luokkatasolla) ja vaikka se, että johonkin asiaan, esimerkiksi opetettavan sisällön läpi käymiseen, menee suunniteltua kauemmin voi vaikuttaa oppitunnin kulkuun. Extempore-juttuja tuli kokeiltua ja itselle tuli aivan todella hieno tunne siitä, jos ja kun oma joustokyky riitti uuden suunnitelman luomiseen lyhyessäkin ajassa. Tässä kohtaa voidaan puhua reagoinnista, jota tarvitaan mielestäni myös eriyttämisen toteuttamiseen. Mielestäni joustavuudessa piilee opettajan pedagogisen osaamisen yksi ydinkohdista. Oppitunti vaatii raamit ja helpottaa sekä opettajan että oppilaiden työskentelyä. Tietynlainen varmuus ja johdonmukaisuus välittyy turvana oppilaille. Turvaa luo kuitenkin myös se, että opettaja kykenee tilannesidoinnaisesti työskentelmään ja näkemään sen, mikä palvelee juuri meneillään olevaa tilannatte parhaiten niin luokka- kuin yksilötasollakin.
Kutakin oppilasta ja luokkayhteisöä palveleva toimintamalli löytyy havainnointityötä tekemällä (Nikkola & Löppönen 2013). Mitä tulee arviointiin, joka mielestäni kuuluu myös toimivan pedagogiikan ytimeen, on se liitoksissa havainnointityön kanssa. Havainnointi sekä arviointi ovat mielestäni yhdistettävissä jatkuvaan "tutkatyöskentelyyn". Opettaja tutkii havainnoinnin kautta oppilaiden toimintaa ja hyödyntää havaintojaan arvioinnin tukena. Kuten Kuosmanen (2018) arviointiluennossaan kiteyttää - arviointityö on jatkuvaa, osana opettajan opetustyötä, arjessa rinnalla mukana kulkevaa. Arviointi- ja havainnointityötä tulee tehdä, jotta opettaja kykenee tutustumaan oppilaisiinsa ja tukemaan oppilaittensa työskentelyä. Joustavuus on myös sitä, että opettaja kykenee aktiiviseen arviointityöhön - ei niin, että havaintoja tehdään vasta tietyn jakson päätyttyä, mitä ehdottomasti tulisi Kuosmasenkin (2018) mukaan välttää.
Harjoittelun yhdeksi tavoitteeksi olin listannut suunnittelutaitojen harjoittelemisen. Koen, että pääsin riittämiin työskentelemään suunnittelun parissa ja jonkin verran kehitystä tapahtui harjoitteluviikkojen aikana. Edelleen, suunnittelutyön haastavuus yllätti, toisaalta parhaimmillaan suunnittelu tempaisi mukaansa ja antoi mahdollisuuksia luovuuden valloilleen päästämiseen. Tämä luovuus ei liittynyt ainoastaan suunnittelutyöhön, jota tein etukäteen, vaan myös reagointiin ja luovuuteen, jota juuri odottamattomien tilanteiden tullen pääsin käyttämään. Teoksessa Oivaltava oppiminen (Kirsti Lonka 2015) luovuudesta puhutaan kehittyneen asiantuntijuuden näkökulmasta. Longan (2015) mukaan luova asiantuntija on taitava tunnistamaan silmänräpäyksessä ratkaisuja ongelmiin. Olen kokenut olevani huono suunnittelija, mutta harjoittelu ehdottomasti toi tähän uskomukseen positiivista suunnan muutosta. Erityisen lahduttavaa oli se, että ohjaajani ei luonut ennakkoon käsityksiä luokasta tai yksittäisistä oppilaista. Hän ei luonut kuvaa siitä, mikä toimii ja mikä ei. Kannustus oli mieltä lämmittävää ja Hanna sanoi usein, että kokeilla saa rohkeasti ja että sitten sen tietää, jos jokin asia ei toimi. Kehoitus rohkeaan kokeilemiseen kannatteli toivoa ja minäpystyvyyden tunnetta. Samalla se myös kannusti monipuoliseen suunnittelytyöhön.
Olen usein todennut hakeutuneeni luokanopettajaopintoihin siksi, että pääsisin kehittämään pedagogista osaamistani. Harjoittelu konkretisoi minulle pedagogisen osaamisen ydintä; edellä mainittua joustavuutta, mutta sen lisäksi vuorovaikutusta sekä oppilastuntemusta. Ilman oppilastuntemusta, kykyä tehdä havaintoja oppilaista yksilöinä, ei opettaja voi päästä eteenpäin opetuksen suunnittelussa. Ei näin ollen pedagogisessa osaamisessakaan. Lapsilähtöinen, oppilaansa tunteva opettaja kykenee olemaan sensitiivisesti avoin oppilaan tarpeille ja kiinnostuksen kohteille ja aktiivisesti tukemaan oppilaan ponnisteluja, sosiaalisia taitoja sekä autonomiaa (Lerkkanen & Pakarinen 2018). Pedagogisesti taitava opettaja omaa siis joustavuutta, joka mahdollistaa erilaisten oppijoiden huomioon ottamisen. Vuorovaikutus taas on avain oppilastuntemukseen.
Opetusharjoittelussa oli vahvasti läsnä erilaisten tunteiden ja ajatusten myllerrys. "Se oli henkinen taisto", totesin, kun kuvasin ystävilleni opetusharjoittelua. Opetusharjoittelu piti sisällään vahvaa ja aktiivista pohdintaa liittyen tapoihini toimia. Sillä on merkitystä, mitä opettajana sanot ja etenkin sillä, miten reagoit tilanteisiin. Ryhmän ohjaamisen ongelmat on houkuttavaa nähdä ohjattavassa ryhmässä, mutta ne liittyvät kuitenkin myös ohjaajan omiin tapoihin toimia (Nikkola & Löppönen 2013). Tämä on juuri se ydin, mihin olen pyrkinyt sekä työelämässä että harjoitteluissa kiinnittämään huomiota. Sen sijaan, että etsisin haasteiden "syytä" oppilasta, pyrin pohtimaan, olisinko itse voinut toimia toisin. Esimerkiksi juuri suunnitelmallisuus, tilanteiden ennakointi ja mahdollisimman johdonmukainen ohjaaminen voivat jo kovastikin ehkäistä jäsentymättömiä ohjeistuksia ja oppijan turvattomuutta.
Lähteet:
Kuosmanen, M. 2018. Arviointiluento. OKLS3139 Osaaminen ja asiantuntijuus opetusharjoittelu 3. Jyväskylän yliopisto.
Lerkkanen, M.-K. & Pakarinen, E. 2018. Opettajan merkitys oppimismotivaatiolle.Teoksessa E. Salmela-Aro (Toim.) Motivaatio ja oppiminen. Jyväskylä: PS-kustannus, 128 -139.
Lonka, K. 2015. Oivaltava oppiminen. Otava.
Nikkola, T. & Löppönen, P. 2013. Oivalluksia ryhmästä - Pintaa syvemmälle ryhmäilmiöihin. Saatavilla: https://opinkirjo.fi/wp-content/uploads/2018/12/oivalluksia_ryhmasta.pdf
Yhden tärkeimmistä opetusharjoittelun tarjoamista opeista voisi kiteyttää omaan havainnointiin sekä kokemukseen perustuen seuraavaan: luokkayhteisön arki muuttuu ja elää alituiseen eikä sen kulkuun voi läheskään aina vaikuttaa. Suunnitelmaa voi joutua muuttamaan kesken oppitunnin, yllättäviä asioita voi tapahtua (sekä koulu että luokkatasolla) ja vaikka se, että johonkin asiaan, esimerkiksi opetettavan sisällön läpi käymiseen, menee suunniteltua kauemmin voi vaikuttaa oppitunnin kulkuun. Extempore-juttuja tuli kokeiltua ja itselle tuli aivan todella hieno tunne siitä, jos ja kun oma joustokyky riitti uuden suunnitelman luomiseen lyhyessäkin ajassa. Tässä kohtaa voidaan puhua reagoinnista, jota tarvitaan mielestäni myös eriyttämisen toteuttamiseen. Mielestäni joustavuudessa piilee opettajan pedagogisen osaamisen yksi ydinkohdista. Oppitunti vaatii raamit ja helpottaa sekä opettajan että oppilaiden työskentelyä. Tietynlainen varmuus ja johdonmukaisuus välittyy turvana oppilaille. Turvaa luo kuitenkin myös se, että opettaja kykenee tilannesidoinnaisesti työskentelmään ja näkemään sen, mikä palvelee juuri meneillään olevaa tilannatte parhaiten niin luokka- kuin yksilötasollakin.
Kutakin oppilasta ja luokkayhteisöä palveleva toimintamalli löytyy havainnointityötä tekemällä (Nikkola & Löppönen 2013). Mitä tulee arviointiin, joka mielestäni kuuluu myös toimivan pedagogiikan ytimeen, on se liitoksissa havainnointityön kanssa. Havainnointi sekä arviointi ovat mielestäni yhdistettävissä jatkuvaan "tutkatyöskentelyyn". Opettaja tutkii havainnoinnin kautta oppilaiden toimintaa ja hyödyntää havaintojaan arvioinnin tukena. Kuten Kuosmanen (2018) arviointiluennossaan kiteyttää - arviointityö on jatkuvaa, osana opettajan opetustyötä, arjessa rinnalla mukana kulkevaa. Arviointi- ja havainnointityötä tulee tehdä, jotta opettaja kykenee tutustumaan oppilaisiinsa ja tukemaan oppilaittensa työskentelyä. Joustavuus on myös sitä, että opettaja kykenee aktiiviseen arviointityöhön - ei niin, että havaintoja tehdään vasta tietyn jakson päätyttyä, mitä ehdottomasti tulisi Kuosmasenkin (2018) mukaan välttää.
Harjoittelun yhdeksi tavoitteeksi olin listannut suunnittelutaitojen harjoittelemisen. Koen, että pääsin riittämiin työskentelemään suunnittelun parissa ja jonkin verran kehitystä tapahtui harjoitteluviikkojen aikana. Edelleen, suunnittelutyön haastavuus yllätti, toisaalta parhaimmillaan suunnittelu tempaisi mukaansa ja antoi mahdollisuuksia luovuuden valloilleen päästämiseen. Tämä luovuus ei liittynyt ainoastaan suunnittelutyöhön, jota tein etukäteen, vaan myös reagointiin ja luovuuteen, jota juuri odottamattomien tilanteiden tullen pääsin käyttämään. Teoksessa Oivaltava oppiminen (Kirsti Lonka 2015) luovuudesta puhutaan kehittyneen asiantuntijuuden näkökulmasta. Longan (2015) mukaan luova asiantuntija on taitava tunnistamaan silmänräpäyksessä ratkaisuja ongelmiin. Olen kokenut olevani huono suunnittelija, mutta harjoittelu ehdottomasti toi tähän uskomukseen positiivista suunnan muutosta. Erityisen lahduttavaa oli se, että ohjaajani ei luonut ennakkoon käsityksiä luokasta tai yksittäisistä oppilaista. Hän ei luonut kuvaa siitä, mikä toimii ja mikä ei. Kannustus oli mieltä lämmittävää ja Hanna sanoi usein, että kokeilla saa rohkeasti ja että sitten sen tietää, jos jokin asia ei toimi. Kehoitus rohkeaan kokeilemiseen kannatteli toivoa ja minäpystyvyyden tunnetta. Samalla se myös kannusti monipuoliseen suunnittelytyöhön.
Olen usein todennut hakeutuneeni luokanopettajaopintoihin siksi, että pääsisin kehittämään pedagogista osaamistani. Harjoittelu konkretisoi minulle pedagogisen osaamisen ydintä; edellä mainittua joustavuutta, mutta sen lisäksi vuorovaikutusta sekä oppilastuntemusta. Ilman oppilastuntemusta, kykyä tehdä havaintoja oppilaista yksilöinä, ei opettaja voi päästä eteenpäin opetuksen suunnittelussa. Ei näin ollen pedagogisessa osaamisessakaan. Lapsilähtöinen, oppilaansa tunteva opettaja kykenee olemaan sensitiivisesti avoin oppilaan tarpeille ja kiinnostuksen kohteille ja aktiivisesti tukemaan oppilaan ponnisteluja, sosiaalisia taitoja sekä autonomiaa (Lerkkanen & Pakarinen 2018). Pedagogisesti taitava opettaja omaa siis joustavuutta, joka mahdollistaa erilaisten oppijoiden huomioon ottamisen. Vuorovaikutus taas on avain oppilastuntemukseen.
Opetusharjoittelussa oli vahvasti läsnä erilaisten tunteiden ja ajatusten myllerrys. "Se oli henkinen taisto", totesin, kun kuvasin ystävilleni opetusharjoittelua. Opetusharjoittelu piti sisällään vahvaa ja aktiivista pohdintaa liittyen tapoihini toimia. Sillä on merkitystä, mitä opettajana sanot ja etenkin sillä, miten reagoit tilanteisiin. Ryhmän ohjaamisen ongelmat on houkuttavaa nähdä ohjattavassa ryhmässä, mutta ne liittyvät kuitenkin myös ohjaajan omiin tapoihin toimia (Nikkola & Löppönen 2013). Tämä on juuri se ydin, mihin olen pyrkinyt sekä työelämässä että harjoitteluissa kiinnittämään huomiota. Sen sijaan, että etsisin haasteiden "syytä" oppilasta, pyrin pohtimaan, olisinko itse voinut toimia toisin. Esimerkiksi juuri suunnitelmallisuus, tilanteiden ennakointi ja mahdollisimman johdonmukainen ohjaaminen voivat jo kovastikin ehkäistä jäsentymättömiä ohjeistuksia ja oppijan turvattomuutta.
Lähteet:
Kuosmanen, M. 2018. Arviointiluento. OKLS3139 Osaaminen ja asiantuntijuus opetusharjoittelu 3. Jyväskylän yliopisto.
Lerkkanen, M.-K. & Pakarinen, E. 2018. Opettajan merkitys oppimismotivaatiolle.Teoksessa E. Salmela-Aro (Toim.) Motivaatio ja oppiminen. Jyväskylä: PS-kustannus, 128 -139.
Lonka, K. 2015. Oivaltava oppiminen. Otava.
Nikkola, T. & Löppönen, P. 2013. Oivalluksia ryhmästä - Pintaa syvemmälle ryhmäilmiöihin. Saatavilla: https://opinkirjo.fi/wp-content/uploads/2018/12/oivalluksia_ryhmasta.pdf
Vuorovaikutusosaaminen ja moninaisuuteen liittyvä osaaminen
Vuorovaikutuksessa rakentuu kaikki, vuorovaikutus on kaikki. Vuorovaikutus on oppimisen perusta, kasvatus- ja opetustyön ydin. Kasvualusta identetiteen kehittymiselle, oman ajattelun kehittymiselle. Eteenpäin menemiselle, uusien kerroksien löytymiselle.
Syksyn 2023 opetusharjoittelu konkretisoi minulle vuorovaikutuksen merkityksellisyyttä. Siinä rinnalla Katsomusaineiden pedagogiikan opintojakso antoi seisauttavan sysähdyksen vuorovaikutuksen, erityisesti dialogipedagogiikan maailmaan. Loppusilauksen toi Kasvatusalan vuorovaikutusosaamisen opintojakso. Onni on se, että tänä syksynä nämä opintojaksot nivoutuivat yhteen. Se on auttanut reflektoimistyön eteenpäin viemisessä sekä oman ammatti-identiteetin muodostamisessa. Erityisesti tänä syksynä oma ammatti-identiteetti tuntuu olleen myllerryksen keskellä. Siinä sivussa myös koko identiteetti. Lukuisat myrskyt ovat ravisuttaneet sekä sisäistä että ulkoista olemustani raa'alla tavalla. Huojentavaa on ollut se, että rajuilmoista huolimatta seison yhä kahdella jalalla ja myrskyn jälkeisen tyynedeyn toivossa olen uskaltanut päästää irti - monessa suhteessa. Erityisesti tietynlaisesta kontrollista irti päästäminen on ennen kaikkea juurruttanut sisäistä turvaa ja luottamusta. Ei pelkästään minuun itseeni, vaan myös muihin ihimisiin. Olen uskaltanut olla avoimemmin kanssakäymisessä ja luoda uusia siltoja jo entuudestaan tuttujenkin ihmisten kanssa. Luottamuksen sekä turvan tunne ovat antaneet tilaa uuden oppimiselle, uuden rakentamiselle.
On selvää, että vuorovaikutus toimintana ei ole täysin mutkatonta. Vuorovaikutuksessa ihminen on hauraimmillaan, alttiina erilaisille katseille, ilmeille ja eleille. Sanoille, joita ei välttämättä ole valmistautunut vastaanottamaan. Sosiaalinen tilanne on haavoittuvainen ja pieninkin sävyeroin, edellisestä tilanteesta muuttuneena, voi olla valmiina haavoittamaan (Goffman 2012; Luhtakallio 2012). Veli-Matti Värri (2000) tiivistää kasvatuksen perustavimmat edellytykset turvallisuuteen ja luottamukseen. Turvallinen aikuinen on kohdannut itseään ja tällöin myös valmiina kohtaamaan muita sillä samalla syvyydellä, jolla on itseään kohdannut.
Kohtaaminen ja kuunteleminen on ollut minulle aina melko luontevaa. Koen olevani sosiaalinen ja sekä antavani että saavani aineksia vuorovaikutustilanteisiin. Jo varhaiskasvatuksen opinnoissa koin epävarmuutta suunnittelytyöstä ja isojen kokonaisuuksien hallitsemisesta. Lohdutin itseäni sillä ajatuksella, että kunhan jokainen lapsi tulee kohdatuksi ja kuulluksi, olen jo tehnyt äärimmäisen arvokasta ja korvaamatonta työtä. Tätä ajatusta olen yrittänyt jurruuttaa itseeni näidenkin opintojen aikana. Olen kovin pitkään ajatellut, että en voisi olla hyvä luokanopettaja, sillä en mielestäni hallitse riittävän hyvin opetettavia sisältöjä. Harjoittelu on konkretisoitunut minulle ajatusta siitä, että pelkästään sisältöosaaminen, tiedon hallitseminen, ei riitä kokonaisvaltaisessa kasvatus- ja opetustyössä. Sisältöjen hallitseminen tuo varmuutta ja on ehdottomasti osa pedagogista ammattitaitoa, mutta eittämättä tarvitsee rinnalleen muutakin. On ollut helpottavaa huomata, että minussa on sisään rakennettuna jo paljon sellaista, mitä ei erikseen tarvitse luokanopettajan työtä varten opetella. Vuorovaikutus - ihmisten kohtaaminen ja kuuntelu - on minulle iloa ja merkityksellisyyden tunteita tuottavaa. Harjoittelun aikana merkityksellisyyden tunteen vahvistuminen on ollut äärimmäisen motivoivaa.
Olen oppinut näkemään opettajan erilaisten oppimisen prosessien liikkeelle panevana voimana. Kasvatusvuorovaikutus on rikkaimmillaan dialogia, joka kutsuu yhteen erilaiset oppijat. Ihmettelyn, keskustelun ja tarkemman tutkiskelun avulla voidaan avata uusia oppimisen portteja ja tutkimattomia polkuja. Mäki-Oppaan (1999, 54) mukaan lasta ei voida ymmärtää irrallisina osina, vaan hänen olemuksensa on ymmärrettävä kokonaisuutena. Täten voidaan myös todeta, että oppiminen on nähtävä kokonaisuutena, samoin opettamisen prosessit.
Kasvatus- ja opetustyö on erilaisten tunteiden kanssa tekemisissä olemista. Vuorovaikutus kytkeytyy saumattomasti tunteisiin (Karila et al. 2006). Harjoittelun aikana kiinnitin huomiota juuri tunnetyöskentelyyn. Huomasin, että esimerkiksi oppitunnin alussa koettu epäonnistumisen tunne saattoi vaikuttaa koko oppitunnin ajan sisäiseen tunnelmaani. Pahimmillaan päivän alussa koetut epäonnistumisen tunteet saattoivat vaikuttaa koko päivän tunnelmaan. Onni oli, että pystyin sanoittamaan haastetta ohjaajalleni. Opettaminen on emotionaalista ja väistämättä vaatii tunnetyötä (Gerlander & Kostiainen 2005). Helpottavaa on, että myös tunteiden kohdalla voi harjoitella ikään kuin irti päästämistä. Ei niin, etteikö tunnetta kuuntelisi tai sen äärelle pysähtyisi. On eri asia jäädä tunteeseen kiinni ja toimia siitä käsin kuin tiedostaa se ja työskennellä sen kanssa tilanteen mahdollistamalla tavalla. Sisäistä turvaa ja luottamusta syventävät kokemukset lisääntyivät juuri silloin, kun tunteen kanssa uskalsi mennä eteenpäin, lempeästi, rinta rinnan.
Lähteet:
Karila, K., Alasuutari, M., Hännikäinen, M., Nummenmaa, A. R. & Rasku-Puttonen, H. (toim.) 2006. Kasvatusvuorovaikutus. Tampere: Vastapaino.
Luhtakallio, E. 2012. Teoksessa Vuorovaikutuksen sosiologia. Tampere: Vastapaino.
Mäki-Opas, A. 1999. Murtuneet siivet: auttamisen ja muuttumisen mahdollisuudet. Helsinki: Kirjayhtymä.
Värri, V-M. 2000. Maailma muuttuu, mutta kasvatusvastuu pysyy. Kasvatus: kasvatustieteellinen aikakauskirja, 31:2, s. 130-141.
Syksyn 2023 opetusharjoittelu konkretisoi minulle vuorovaikutuksen merkityksellisyyttä. Siinä rinnalla Katsomusaineiden pedagogiikan opintojakso antoi seisauttavan sysähdyksen vuorovaikutuksen, erityisesti dialogipedagogiikan maailmaan. Loppusilauksen toi Kasvatusalan vuorovaikutusosaamisen opintojakso. Onni on se, että tänä syksynä nämä opintojaksot nivoutuivat yhteen. Se on auttanut reflektoimistyön eteenpäin viemisessä sekä oman ammatti-identiteetin muodostamisessa. Erityisesti tänä syksynä oma ammatti-identiteetti tuntuu olleen myllerryksen keskellä. Siinä sivussa myös koko identiteetti. Lukuisat myrskyt ovat ravisuttaneet sekä sisäistä että ulkoista olemustani raa'alla tavalla. Huojentavaa on ollut se, että rajuilmoista huolimatta seison yhä kahdella jalalla ja myrskyn jälkeisen tyynedeyn toivossa olen uskaltanut päästää irti - monessa suhteessa. Erityisesti tietynlaisesta kontrollista irti päästäminen on ennen kaikkea juurruttanut sisäistä turvaa ja luottamusta. Ei pelkästään minuun itseeni, vaan myös muihin ihimisiin. Olen uskaltanut olla avoimemmin kanssakäymisessä ja luoda uusia siltoja jo entuudestaan tuttujenkin ihmisten kanssa. Luottamuksen sekä turvan tunne ovat antaneet tilaa uuden oppimiselle, uuden rakentamiselle.
On selvää, että vuorovaikutus toimintana ei ole täysin mutkatonta. Vuorovaikutuksessa ihminen on hauraimmillaan, alttiina erilaisille katseille, ilmeille ja eleille. Sanoille, joita ei välttämättä ole valmistautunut vastaanottamaan. Sosiaalinen tilanne on haavoittuvainen ja pieninkin sävyeroin, edellisestä tilanteesta muuttuneena, voi olla valmiina haavoittamaan (Goffman 2012; Luhtakallio 2012). Veli-Matti Värri (2000) tiivistää kasvatuksen perustavimmat edellytykset turvallisuuteen ja luottamukseen. Turvallinen aikuinen on kohdannut itseään ja tällöin myös valmiina kohtaamaan muita sillä samalla syvyydellä, jolla on itseään kohdannut.
Kohtaaminen ja kuunteleminen on ollut minulle aina melko luontevaa. Koen olevani sosiaalinen ja sekä antavani että saavani aineksia vuorovaikutustilanteisiin. Jo varhaiskasvatuksen opinnoissa koin epävarmuutta suunnittelytyöstä ja isojen kokonaisuuksien hallitsemisesta. Lohdutin itseäni sillä ajatuksella, että kunhan jokainen lapsi tulee kohdatuksi ja kuulluksi, olen jo tehnyt äärimmäisen arvokasta ja korvaamatonta työtä. Tätä ajatusta olen yrittänyt jurruuttaa itseeni näidenkin opintojen aikana. Olen kovin pitkään ajatellut, että en voisi olla hyvä luokanopettaja, sillä en mielestäni hallitse riittävän hyvin opetettavia sisältöjä. Harjoittelu on konkretisoitunut minulle ajatusta siitä, että pelkästään sisältöosaaminen, tiedon hallitseminen, ei riitä kokonaisvaltaisessa kasvatus- ja opetustyössä. Sisältöjen hallitseminen tuo varmuutta ja on ehdottomasti osa pedagogista ammattitaitoa, mutta eittämättä tarvitsee rinnalleen muutakin. On ollut helpottavaa huomata, että minussa on sisään rakennettuna jo paljon sellaista, mitä ei erikseen tarvitse luokanopettajan työtä varten opetella. Vuorovaikutus - ihmisten kohtaaminen ja kuuntelu - on minulle iloa ja merkityksellisyyden tunteita tuottavaa. Harjoittelun aikana merkityksellisyyden tunteen vahvistuminen on ollut äärimmäisen motivoivaa.
Olen oppinut näkemään opettajan erilaisten oppimisen prosessien liikkeelle panevana voimana. Kasvatusvuorovaikutus on rikkaimmillaan dialogia, joka kutsuu yhteen erilaiset oppijat. Ihmettelyn, keskustelun ja tarkemman tutkiskelun avulla voidaan avata uusia oppimisen portteja ja tutkimattomia polkuja. Mäki-Oppaan (1999, 54) mukaan lasta ei voida ymmärtää irrallisina osina, vaan hänen olemuksensa on ymmärrettävä kokonaisuutena. Täten voidaan myös todeta, että oppiminen on nähtävä kokonaisuutena, samoin opettamisen prosessit.
Kasvatus- ja opetustyö on erilaisten tunteiden kanssa tekemisissä olemista. Vuorovaikutus kytkeytyy saumattomasti tunteisiin (Karila et al. 2006). Harjoittelun aikana kiinnitin huomiota juuri tunnetyöskentelyyn. Huomasin, että esimerkiksi oppitunnin alussa koettu epäonnistumisen tunne saattoi vaikuttaa koko oppitunnin ajan sisäiseen tunnelmaani. Pahimmillaan päivän alussa koetut epäonnistumisen tunteet saattoivat vaikuttaa koko päivän tunnelmaan. Onni oli, että pystyin sanoittamaan haastetta ohjaajalleni. Opettaminen on emotionaalista ja väistämättä vaatii tunnetyötä (Gerlander & Kostiainen 2005). Helpottavaa on, että myös tunteiden kohdalla voi harjoitella ikään kuin irti päästämistä. Ei niin, etteikö tunnetta kuuntelisi tai sen äärelle pysähtyisi. On eri asia jäädä tunteeseen kiinni ja toimia siitä käsin kuin tiedostaa se ja työskennellä sen kanssa tilanteen mahdollistamalla tavalla. Sisäistä turvaa ja luottamusta syventävät kokemukset lisääntyivät juuri silloin, kun tunteen kanssa uskalsi mennä eteenpäin, lempeästi, rinta rinnan.
Lähteet:
Gerlander, M. & Kostiainen, E. 2005. Jännitteisyys opettajan ja oppilaan vuorovaikutussuhteissa. Prologi - Puheviestinnän vuosikirja 2005. https://journal.fi/prologi/article/view/95941
Goffman, E. 2012. Vuorovaikutuksen sosiologia. Tampere: Vastapaino.Karila, K., Alasuutari, M., Hännikäinen, M., Nummenmaa, A. R. & Rasku-Puttonen, H. (toim.) 2006. Kasvatusvuorovaikutus. Tampere: Vastapaino.
Luhtakallio, E. 2012. Teoksessa Vuorovaikutuksen sosiologia. Tampere: Vastapaino.
Mäki-Opas, A. 1999. Murtuneet siivet: auttamisen ja muuttumisen mahdollisuudet. Helsinki: Kirjayhtymä.
Värri, V-M. 2000. Maailma muuttuu, mutta kasvatusvastuu pysyy. Kasvatus: kasvatustieteellinen aikakauskirja, 31:2, s. 130-141.
Oppimiskahvila
Fyysinen ja psyykkinen koskemattomuus
Piste 1
"Esimerkiksi läheisen ihmisen läsnäolo, lemmikin silittäminen tai halaus voivat saada sinut kokemaan turvaa."
Pohdi, mitkä asiat tuovat sinulle hyvän olon ja turvan tunnetta. Keskustelkaa ryhmässä. Voitte piirtää tai kirjoittaa.
Piste 2
"Omien rajojen kunnioittaminen voi tapahtua itsestä huolta pitämällä. Sinä olet arvokas!"
Pohdi, millä tavalla pidät itsestäsi huolta. Keskustelkaa ryhmässä. Voitte piirtää tai kirjoittaa.
Piste 3
"Fyysinen ja psyykkinen koskemattomuus on sekä omien että muiden ihmisten kunnioittamista."
Pohdi, millä tavoin voit osoittaa kunnioitusta ja arvostusta muita ihmisiä kohtaan. Keskustelaa ryhmässä. Voitte piirtää tai kirjoittaa.
Piste 4
Huomaa hyvä- kirjoita ainakin yksi positiivinen asia jokaisesta ryhmäläisestäsi. Pisteellä jokaiselle oppilaalle oma sydän, johon kirjoitettiin nimi keskelle, ja tähän sydämeen koottiin positiivisia asioita.
Piste 5
"Yhteiset säännöt luovat turvaa."
Keksikää ryhmässä ainakin yksi sääntö 5CD luokalle - miten kunnioitatte luokkatovereittenne fyysistä sekä psyykkistä koskemattomuutta.
Piste 1
"Esimerkiksi läheisen ihmisen läsnäolo, lemmikin silittäminen tai halaus voivat saada sinut kokemaan turvaa."
Pohdi, mitkä asiat tuovat sinulle hyvän olon ja turvan tunnetta. Keskustelkaa ryhmässä. Voitte piirtää tai kirjoittaa.
Piste 2
"Omien rajojen kunnioittaminen voi tapahtua itsestä huolta pitämällä. Sinä olet arvokas!"
Pohdi, millä tavalla pidät itsestäsi huolta. Keskustelkaa ryhmässä. Voitte piirtää tai kirjoittaa.
Piste 3
"Fyysinen ja psyykkinen koskemattomuus on sekä omien että muiden ihmisten kunnioittamista."
Pohdi, millä tavoin voit osoittaa kunnioitusta ja arvostusta muita ihmisiä kohtaan. Keskustelaa ryhmässä. Voitte piirtää tai kirjoittaa.
Piste 4
Huomaa hyvä- kirjoita ainakin yksi positiivinen asia jokaisesta ryhmäläisestäsi. Pisteellä jokaiselle oppilaalle oma sydän, johon kirjoitettiin nimi keskelle, ja tähän sydämeen koottiin positiivisia asioita.
Piste 5
"Yhteiset säännöt luovat turvaa."
Keksikää ryhmässä ainakin yksi sääntö 5CD luokalle - miten kunnioitatte luokkatovereittenne fyysistä sekä psyykkistä koskemattomuutta.
Välireflektointia
Kirjoitan ajatuksia harjoittelun puolessa välissä. Tänään tiistaina 19.9. takana kolmen oppitunnin pituinen opetuspäivä. Matikkaa, ymppää ja äidinkieltä. Huh! Paljon on tapahtunut ja tuntuu, että koko ajan menee oma ajatustyöskentely eteenpäin. Jokaisella oppitunnilla olen tehnyt uudenlaisia havaintoja ja saanut uudenlaisia kokemuksia. Puhuimme tänään pienryhmätunnilla monialaisesta opettamisesta ja koulun toimintakulttuurista. Miten sattuikaan, että juuri tänään keskustelin myös 5CD luokan toisen opettajan kanssa oppilaiden hyvinvoinnista ja monialaisen opettamisen vaikutuksista siihen. Mari oli sitä mieltä, että yhä enemmän tulisi tehdä vielä sen eteen, että koulu voisi vapautua aikataulutetusta tuntisuunnitelmasta. Olen hänen kanssaan samaa mieltä - oppimista ei voi irroittaa erilliseksi.
Olen siinä mielessä etuoikeutetussa asemassa, että olen päässyt osaksi yhdysluokan arkea. Yhdysluokan opetuksen yhtenä peruspilarina pidetään vuorovaikutustaitoja. Vuorovaikutuksen on toimittava, jotta luokassa pystytään työskentelmään. Opetusharjoittelujaksollani vuorovaikutusta on pystynyt hyödyntämään monessa eri oppiaineessa ja oppimiskokonaisuudessa. Vuorovaikutukset valitsinkin harjoitteluni pääteemaksi. Suunnittelemani oppitunnut ovat sisältäneet runsaasti erilaisia kommunikointitilanteita. Ryhmässä toimimisen taitojen harjoitteleminen on mielestäni äärimmäisen tärkeää ihan jokaisella luokka-asteella. Ympäristöopin oppimiskokonaisuudessa, jossa harjoitellaan esimerkiksi omien sekä toisten rajojen kunnioittamista, ollaan vuorovaikutuksen avulla voitu käydä läpi monenlaisia tehtäviä. Vuorovaikutuksessa ollaan opittu kuulemaan ja kuuntelemaan, kertomaan ja antamaan tilaa.
Sain tänään palautetta oppilailta. He kysyivät, että olenko "joku tunneihminen, terapeutti, sellainen tunnetyöskentelijä". He olivat selkeästi napanneet ajatuksen siitä, että itsensä tunteminen on tärkeää, jotta kykenee toimimaan muiden ihmisten kanssa. Ympäristöopin tunneilla olemme käsitelleet juuri fyysisen ja psyykkisen koskemattomuuden teemoja. Olemme lähteneet siitä ajatuksesta liikkeelle, että oman itsensä tunteminen ja omien rajojen tunnistaminen on parasta, mitä itselle voi antaa.
Oppilaat ovat selkeästi luoneet minusta tietynlaisen profiilin, sillä eilen, kun teimme omiin rajoihin liittyvää tehtävää, eräs oppilas kysyi, että kuka kyseisen tehtävän on suunnittellut. Vastasin, että minä, ja hän totesi siihen, että "no niin mä vähän ajattelinkin". Aluksi teimme mindfulness-harjoituksen liittyen kehon tiedostamiseen ja tämän jälkeen teimme piirrustus- ja kirjoitusharjoitteen liittyen omiin rajoihin. Tämän päivän palautteen ja keskustelun perusteella teen työtä tunnepohjaisesti. Voin myöntää, minulle on tärkeää tietää ja tunnistaa, miltä mikäkin asia tuntuu. Tiedostamalla tunteen voin työstää sitä ja myös päästää sen tarvittaessa menemään. Olen huomannut, että jos olen kokenut esimerkiksi oppitunnin alussa epäonnistumisen tunteen, tunne jää herkästi päälle. Toisaalta, se ei haittaa. Kunhan tunne ei välity negatiivisen asenteen kautta oppilaille. Opettaja on inhimillinen toimija, samoin kuin oppilas. Tunteita saa näyttää ja juuri epäonnistumisen kanssa paljaana oleminen voi joskus tuntua aivan äärimmäisen pahalta.
Koen olevani erityisherkkä ja menen helposti muiden ihmisten tunnetiloihin mukaan. Jos huomaan, että jonkun oppilaan on haastavaa olla, haastavaa työskennellä, tulee minullekin hankala olo. Opettajana minulla tulee olla kyky ymmärtää ja tietyllä tavalla taito päästä oppilaan tunteen sisälle. Haluan oppia ymmärtämään, miten kukakin oppilas tietyn asian hahmottaa ja kokee. Haluan palata vielä alun ajatukseen: "oppimista ei voi irroittaa mistään tilanteesta erilliseksi". Esimerkiksi matematiikan tunnit tuottavat minulle välillä hankalia tunteita. Haluaisin enemmän keskustella oppilaiden kanssa ja tulla tutuiksi heidän matemaattisen ajattelun kanssa. Vaikka matematiikka saattaa näyttäytyä kankeana, sisältösidonnaisena oppiaineen, ollaan siinä itseasiassa ihan ihmisen ytimen ääressä. Matematiikassa oppilas tuo esiin omaa ajatteluaan yksilöllisellä ja persoonallisella tavalla. Mielestäni matematiikan oppitunneilla voisi omien kokemusteni ja näkemäni perusteella olla vieläkin enemmän yhteistä keskustelua ja matikkapuhetta. Parasta antia on se, kun on aikaa pysähtyä oppilaan äärelle ja kun pääsee kuulemaan, miten oppilas on päässyt tiettyyn ratkaisuun.
Olen siinä mielessä etuoikeutetussa asemassa, että olen päässyt osaksi yhdysluokan arkea. Yhdysluokan opetuksen yhtenä peruspilarina pidetään vuorovaikutustaitoja. Vuorovaikutuksen on toimittava, jotta luokassa pystytään työskentelmään. Opetusharjoittelujaksollani vuorovaikutusta on pystynyt hyödyntämään monessa eri oppiaineessa ja oppimiskokonaisuudessa. Vuorovaikutukset valitsinkin harjoitteluni pääteemaksi. Suunnittelemani oppitunnut ovat sisältäneet runsaasti erilaisia kommunikointitilanteita. Ryhmässä toimimisen taitojen harjoitteleminen on mielestäni äärimmäisen tärkeää ihan jokaisella luokka-asteella. Ympäristöopin oppimiskokonaisuudessa, jossa harjoitellaan esimerkiksi omien sekä toisten rajojen kunnioittamista, ollaan vuorovaikutuksen avulla voitu käydä läpi monenlaisia tehtäviä. Vuorovaikutuksessa ollaan opittu kuulemaan ja kuuntelemaan, kertomaan ja antamaan tilaa.
Sain tänään palautetta oppilailta. He kysyivät, että olenko "joku tunneihminen, terapeutti, sellainen tunnetyöskentelijä". He olivat selkeästi napanneet ajatuksen siitä, että itsensä tunteminen on tärkeää, jotta kykenee toimimaan muiden ihmisten kanssa. Ympäristöopin tunneilla olemme käsitelleet juuri fyysisen ja psyykkisen koskemattomuuden teemoja. Olemme lähteneet siitä ajatuksesta liikkeelle, että oman itsensä tunteminen ja omien rajojen tunnistaminen on parasta, mitä itselle voi antaa.
Oppilaat ovat selkeästi luoneet minusta tietynlaisen profiilin, sillä eilen, kun teimme omiin rajoihin liittyvää tehtävää, eräs oppilas kysyi, että kuka kyseisen tehtävän on suunnittellut. Vastasin, että minä, ja hän totesi siihen, että "no niin mä vähän ajattelinkin". Aluksi teimme mindfulness-harjoituksen liittyen kehon tiedostamiseen ja tämän jälkeen teimme piirrustus- ja kirjoitusharjoitteen liittyen omiin rajoihin. Tämän päivän palautteen ja keskustelun perusteella teen työtä tunnepohjaisesti. Voin myöntää, minulle on tärkeää tietää ja tunnistaa, miltä mikäkin asia tuntuu. Tiedostamalla tunteen voin työstää sitä ja myös päästää sen tarvittaessa menemään. Olen huomannut, että jos olen kokenut esimerkiksi oppitunnin alussa epäonnistumisen tunteen, tunne jää herkästi päälle. Toisaalta, se ei haittaa. Kunhan tunne ei välity negatiivisen asenteen kautta oppilaille. Opettaja on inhimillinen toimija, samoin kuin oppilas. Tunteita saa näyttää ja juuri epäonnistumisen kanssa paljaana oleminen voi joskus tuntua aivan äärimmäisen pahalta.
Koen olevani erityisherkkä ja menen helposti muiden ihmisten tunnetiloihin mukaan. Jos huomaan, että jonkun oppilaan on haastavaa olla, haastavaa työskennellä, tulee minullekin hankala olo. Opettajana minulla tulee olla kyky ymmärtää ja tietyllä tavalla taito päästä oppilaan tunteen sisälle. Haluan oppia ymmärtämään, miten kukakin oppilas tietyn asian hahmottaa ja kokee. Haluan palata vielä alun ajatukseen: "oppimista ei voi irroittaa mistään tilanteesta erilliseksi". Esimerkiksi matematiikan tunnit tuottavat minulle välillä hankalia tunteita. Haluaisin enemmän keskustella oppilaiden kanssa ja tulla tutuiksi heidän matemaattisen ajattelun kanssa. Vaikka matematiikka saattaa näyttäytyä kankeana, sisältösidonnaisena oppiaineen, ollaan siinä itseasiassa ihan ihmisen ytimen ääressä. Matematiikassa oppilas tuo esiin omaa ajatteluaan yksilöllisellä ja persoonallisella tavalla. Mielestäni matematiikan oppitunneilla voisi omien kokemusteni ja näkemäni perusteella olla vieläkin enemmän yhteistä keskustelua ja matikkapuhetta. Parasta antia on se, kun on aikaa pysähtyä oppilaan äärelle ja kun pääsee kuulemaan, miten oppilas on päässyt tiettyyn ratkaisuun.
Ajatuksia ensimmäisestä oppitunnista viikolla 37
Maanantaina 11.9.2023 pääsin pitämään ensimmäisen oppitunnin opetusharjoittelijana. Lähdin oppitunnille hieman ristiriitaisin fiiliksin, sillä olin käynyt pitkiä arvopohdintoja taakse jääneen viikonlopun aikana liittyen luokanopettajan työhön ja erityisesti työssäjaksamiseen. Syksyn aloittaminen on ollut minulle haastavaa, sillä minulla on ollut jonkin verran terveyden kanssa haasteita. Olen taipuvainen alakuloisuuteen ja esimerkiksi Tampereella opiskellessani varhaiskasvatuksen opintoja, todettiin minulla vaikea masennus. Olen perusluonteeltani positiivinen ja eteenpäin menevä, mutta kuitenkin syvimmiltäni olen aivan äärimmäisen pohdiskeleva "murehtijaluonne". Jään kiinni yksityiskohtiin ja etenkin omaa olemistani mietin paljon - mitä sanon ja miten olen. Olen tottunut olemaan kritiikin kohteena, sillä tulen perheestä, jossa kommunikointityyli on omaansa laatua. Puhe on lapsuudessani ja nuoruudessani ollut suoraa ja rehellistä, välillä jopa liiankin. Tulen isosta perheestä ja perheemme elämää on varjostanut toisen vanhempani alkoholismi. Toinen vanhempani taas tulee perheestä, jossa on arvostettu konservatiivisia arvoja sekä uskonnollisia tapoja ja perinteitä. Sisäinen puheeni on muodostunut ankaraksi, myös hyvin konservatiivisia arvoja kunnioittavaksi. Mahdollisesti ankaran sisäisen sekä ulkoisen puheen vuoksi olenkin tottunut menemään kovaa eteenpäin - etten liikaa murehtisi. Pysähtyessäni paha olo iskee helposti päälle, usein rajustikin. Suorittaminen ja omien jaksamisen rajojen ylittäminen on minulle tuttua.
Olen tottunut siihen, että pyydän olemassa oloani jatkuvasti anteeksi. Jos en ääneen, niin sisäisesti. Usein minusta tuntuu, että olen liikaa. Silloin, kun koen onnistuvani, tuntuu, että minun tulee peitellä onnistumistani. Sillä jos näytän ilon onnistumisesta, ajattelen, että näytän ulos päin ylpeältä. Joskus olen saanut palautetta siitä, että olen vaikeasti lähestyttävä ja ylpeän oloinen. Olen ollut tästä yllättynyt, sillä koen olevani kaikkea muuta. Minun syvin haluni on, että muilla ihmisillä olisi hyvä olla. Olen aina halunnut, että näin on. Olen jopa oman terveyteni kustannuksella pyrkinyt siihen, että muilla olisi hyvä olla. Heittäynyt vietäväksi haluttomuudesta huolimatta, sanonut kyllä, kun olisi pitänyt sanoa ei.
Halusin kirjoittaa ajatuksistani, joita olen pyörittänyt viimeisimpien viikkojen ja päivien ajan. Haluan, että teen työtä - oli se sitten mitä tahansa - oikein motiivein. Tänään viimeksi, kun poljin opetusharjoitteluun, tein syvää analyysiä syistä opettajaksi kouluttautumisen taustalla. Syitä on monia. Työn mielenkiintoisuus, innostavuus. Haluni oppia uutta. Tunnistan myös ympäristön vaikuttavan valintoihini - ystäväpiirissäni on paljon opettajia ja siskoni on luokanopettaja. Kun lähdin opiskelemaan varhaiskasvatuksen opettajaksi, tein sen siksi, jotta minulla olisi mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnallisella tasolla. Tärkeimpänä päämääränä lasten hyvinvointi.
Tänään äidinkielen oppituntia pitäessäni minua jännitti kovasti. Jännitys liittyy epävarmuuteen, pelkoon, että en hallitsisi tilanteita. Tänään kuitenkin menin rohkeasti eteenpäin, siitä huolimatta, että jännitys oli kovaa. Koen olevani omimmillani kasvatus- ja opetustyötä tehdessä. Kun luottaa matkaan, voi huomata, että jännityksestä huolimatta jännitystä, mahdollisesti pelkoakin, tuottaneet tilanteet etenevät omalla painollaan. Mitään kauhean katastrofaalista ei loppujen lopuksi kovin suurella todennäköisyydellä tapahdu. Ei ainakaan tänään tapahtunut.
Olen tottunut siihen, että pyydän olemassa oloani jatkuvasti anteeksi. Jos en ääneen, niin sisäisesti. Usein minusta tuntuu, että olen liikaa. Silloin, kun koen onnistuvani, tuntuu, että minun tulee peitellä onnistumistani. Sillä jos näytän ilon onnistumisesta, ajattelen, että näytän ulos päin ylpeältä. Joskus olen saanut palautetta siitä, että olen vaikeasti lähestyttävä ja ylpeän oloinen. Olen ollut tästä yllättynyt, sillä koen olevani kaikkea muuta. Minun syvin haluni on, että muilla ihmisillä olisi hyvä olla. Olen aina halunnut, että näin on. Olen jopa oman terveyteni kustannuksella pyrkinyt siihen, että muilla olisi hyvä olla. Heittäynyt vietäväksi haluttomuudesta huolimatta, sanonut kyllä, kun olisi pitänyt sanoa ei.
Halusin kirjoittaa ajatuksistani, joita olen pyörittänyt viimeisimpien viikkojen ja päivien ajan. Haluan, että teen työtä - oli se sitten mitä tahansa - oikein motiivein. Tänään viimeksi, kun poljin opetusharjoitteluun, tein syvää analyysiä syistä opettajaksi kouluttautumisen taustalla. Syitä on monia. Työn mielenkiintoisuus, innostavuus. Haluni oppia uutta. Tunnistan myös ympäristön vaikuttavan valintoihini - ystäväpiirissäni on paljon opettajia ja siskoni on luokanopettaja. Kun lähdin opiskelemaan varhaiskasvatuksen opettajaksi, tein sen siksi, jotta minulla olisi mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnallisella tasolla. Tärkeimpänä päämääränä lasten hyvinvointi.
Tänään äidinkielen oppituntia pitäessäni minua jännitti kovasti. Jännitys liittyy epävarmuuteen, pelkoon, että en hallitsisi tilanteita. Tänään kuitenkin menin rohkeasti eteenpäin, siitä huolimatta, että jännitys oli kovaa. Koen olevani omimmillani kasvatus- ja opetustyötä tehdessä. Kun luottaa matkaan, voi huomata, että jännityksestä huolimatta jännitystä, mahdollisesti pelkoakin, tuottaneet tilanteet etenevät omalla painollaan. Mitään kauhean katastrofaalista ei loppujen lopuksi kovin suurella todennäköisyydellä tapahdu. Ei ainakaan tänään tapahtunut.
Vuorovaikutusosaaminen
Kuten todettua, tietynlaisen kulttuurin ja toiminnan muotti muovautuu isommasta kuvasta pienempään kuvaan. Hanna ja Mari ovat luoneet toimivan kulttuurin 5CD luokalle. Oppilaita kasvatetaan ja ohjataan, mutta vastuuta annetaan myös oppilaille itselleen. Oppilaita ohjataan, mutta ei kuitenkaan liikaa. Kulttuuri on luotu sellaiseksi, että tarpeen tullen oppilaat uskaltavat kysyä ja tarkentaa. Opettajat luottavat oppilaisiin ja näin oppilaille mahdollistuu pystyvyyden tunteen voimistuminen.
-> sosiaalinen vastuu
-> sosiaalinen vastuu
Havainnointiviikko opetusharjoittelu 3
Kuvia ensimmäiseltä harjoitteluviikolta, Mankolan yhtenäiskoululta, 5CD luokan toimintaympäristöstä.
Mankolan koulu - käytänteitä ja toimintakulttuuria
Mankolan yhtenäiskoulu, erityisesti alakoulun puolen toiminta, tuli ensimmäisellä harjoitteluviikolla tutuksi. Toki, kuten kouluun jo juurtuneemmat opettajat minulle totesivat, ei kaikkea pysty eikä tarvitsekaan kyetä heti ottamaan haltuun. Tilojen puolesta voi todeta, että niitä on paljon jo ihan senkin vuoksi, että koulu koostuu kahdesta eri rakennuksesta.
Koulun toimintakulttuurin voisi mielestäni kiteyttää sanoihin toimiva, aktiivinen ja oppilaiden etuja ajava. Sanat sopivat toisaalta koko koulun, mutta myös 5CD luokan toimintakulttuuriin kuvailemiseen. On selvää, että tietynlaisen toimintakulttuurin luominen lähtee ylempää, mutta ei ole itsensäänselvyys, että sen jatkojalostaminen luokkiin, aina pienempiin yksiköihin, onnistuisi. Voin kuitenkin rehellisesti todeta, että esimerkiksi juuri harjoitteluluokassani opettajilla tuntuu olevan vahva tahto toimia koko koulun edun ja parhaan mukaisesti ja täten kaikki hyvä kumpuaa myös heidän omiin oppilaisiinsa.
Koulun toiminta on järjestelmällistä ja hyvin organisoitua. Tieto kulkee ja opettajat ymmärtävät yhteisöllisyyden merkityksen. Toista opettajaa autetaan tilanteen tullen, usein myös ilman erillistä pyyntöä. Opettajat ovat ymmärryksen lisäksi sisäistäneet yhteisön jäseneksi tulemisen kirjoittamattomat säännöt. Ilmapiiri koululla on lämmin ja kannustava. Ilo on ollut huomata, että ilmapiiri on ainakin minun harjoitteluluokassa juurtunut osaksi oppilaiden elämismaailmaa. Konkreettinen esimerkki 5CD luokan liikuntatunnilta: pituushyppypaikalla erilaisia hyppytyylejä arvostettiin, monenkirjavaan jalkine- ja vaatetusvalintaan ei kiinnitetty erityistä huomiota ainakaan negatiivisessa mielessä, vertaisten hyppyjä seurattiin ja samalla kannustettiin (välillä yliastuttu -huutelua). Samoin torstain Move! -mittausten aikana sain tehdä useita havaintoja siitä, että oppilaat todella haluavat toistensa parasta. Jopa niin, että tarkkuusheitossa heittoparin pisteet merkittiin todellista paremmiksi.
Kuten todettua, tietynlaisen kulttuurin ja toiminnan muotti muovautuu isommasta kuvasta pienempään kuvaan. Hanna ja Mari ovat luoneet toimivan kulttuurin 5CD luokalle. Oppilaita kasvatetaan ja ohjataan, mutta vastuuta annetaan myös oppilaille itselleen. Oppilaita ohjataan, mutta ei kuitenkaan liikaa. Kulttuuri on luotu sellaiseksi, että tarpeen tullen oppilaat uskaltavat kysyä ja tarkentaa. Opettajat luottavat oppilaisiin ja näin oppilaille mahdollistuu pystyvyyden tunteen voimistuminen. Tämä liittyy sosiaalisen vastuun käsitteeseen, jota kuvailen tarkemmin vuorovaikutusosaamisen ulottuvuudessa.
Konkretian tasolla luokan toimivaan kulttuuriin kuuluu esimerkiksi Peda-net -sivuston käyttäminen. Oppilaille tulee teknolgisen osaamisen harjoittelua, vastuun ottamisen ja kantamisen lisäksi. Läksyt merkitään henkilökohtaiseen läksyvihkoon ja lukemisen edistymisestä pidetään huolta siihen tarkoitetun taulukoinnin avulla. Tavoitteena on, että jokainen luokan oppilas lukisi opetuksen ulkopuolella yhteensä 1,5 tuntia viikossa valitsemaansa kirjallisuutta.
Työrauha 5CD luokassa on ihan mieletön. Hannna ja Marin ohjeistukset kuunnellaan ja niiden mukaan toimitaan. Oppilaat kunnioittavat Hannaa ja Maria, mutta myös toisiaan.
Koulun toimintakulttuurin voisi mielestäni kiteyttää sanoihin toimiva, aktiivinen ja oppilaiden etuja ajava. Sanat sopivat toisaalta koko koulun, mutta myös 5CD luokan toimintakulttuuriin kuvailemiseen. On selvää, että tietynlaisen toimintakulttuurin luominen lähtee ylempää, mutta ei ole itsensäänselvyys, että sen jatkojalostaminen luokkiin, aina pienempiin yksiköihin, onnistuisi. Voin kuitenkin rehellisesti todeta, että esimerkiksi juuri harjoitteluluokassani opettajilla tuntuu olevan vahva tahto toimia koko koulun edun ja parhaan mukaisesti ja täten kaikki hyvä kumpuaa myös heidän omiin oppilaisiinsa.
Koulun toiminta on järjestelmällistä ja hyvin organisoitua. Tieto kulkee ja opettajat ymmärtävät yhteisöllisyyden merkityksen. Toista opettajaa autetaan tilanteen tullen, usein myös ilman erillistä pyyntöä. Opettajat ovat ymmärryksen lisäksi sisäistäneet yhteisön jäseneksi tulemisen kirjoittamattomat säännöt. Ilmapiiri koululla on lämmin ja kannustava. Ilo on ollut huomata, että ilmapiiri on ainakin minun harjoitteluluokassa juurtunut osaksi oppilaiden elämismaailmaa. Konkreettinen esimerkki 5CD luokan liikuntatunnilta: pituushyppypaikalla erilaisia hyppytyylejä arvostettiin, monenkirjavaan jalkine- ja vaatetusvalintaan ei kiinnitetty erityistä huomiota ainakaan negatiivisessa mielessä, vertaisten hyppyjä seurattiin ja samalla kannustettiin (välillä yliastuttu -huutelua). Samoin torstain Move! -mittausten aikana sain tehdä useita havaintoja siitä, että oppilaat todella haluavat toistensa parasta. Jopa niin, että tarkkuusheitossa heittoparin pisteet merkittiin todellista paremmiksi.
Kuten todettua, tietynlaisen kulttuurin ja toiminnan muotti muovautuu isommasta kuvasta pienempään kuvaan. Hanna ja Mari ovat luoneet toimivan kulttuurin 5CD luokalle. Oppilaita kasvatetaan ja ohjataan, mutta vastuuta annetaan myös oppilaille itselleen. Oppilaita ohjataan, mutta ei kuitenkaan liikaa. Kulttuuri on luotu sellaiseksi, että tarpeen tullen oppilaat uskaltavat kysyä ja tarkentaa. Opettajat luottavat oppilaisiin ja näin oppilaille mahdollistuu pystyvyyden tunteen voimistuminen. Tämä liittyy sosiaalisen vastuun käsitteeseen, jota kuvailen tarkemmin vuorovaikutusosaamisen ulottuvuudessa.
Konkretian tasolla luokan toimivaan kulttuuriin kuuluu esimerkiksi Peda-net -sivuston käyttäminen. Oppilaille tulee teknolgisen osaamisen harjoittelua, vastuun ottamisen ja kantamisen lisäksi. Läksyt merkitään henkilökohtaiseen läksyvihkoon ja lukemisen edistymisestä pidetään huolta siihen tarkoitetun taulukoinnin avulla. Tavoitteena on, että jokainen luokan oppilas lukisi opetuksen ulkopuolella yhteensä 1,5 tuntia viikossa valitsemaansa kirjallisuutta.
Työrauha 5CD luokassa on ihan mieletön. Hannna ja Marin ohjeistukset kuunnellaan ja niiden mukaan toimitaan. Oppilaat kunnioittavat Hannaa ja Maria, mutta myös toisiaan.
Opetusharjoittelun aloittaminen Mankolan yhtenäiskoululla
Viikolla 35, 20.8.2023 pääsin aloittamaan opetusharjoittelun Mankolan yhteinäiskoululla. Harjoittelu alkoi vararehtori Jarmo Lyhdyn opastuksella - ensin pienellä infohetkellä ja tämän jälkeen kiersimme koulun tiloja. Tunnelma oli omalta osalta melko jännittynyt, samaan aikaan myös kovin odottavainen. Olin saanut aikaisemmin tiedon, että pääsen Hanna Kiljalan ja Mari Tiaisen yhteinäisluokkaan 40 oppilaan kanssa yhteensä kuusi viikkoa kestävälle yhteiselle opinpolulle. 5CD luokka ottikin minut hyvin vastaan astuessani sinne maanantaisena aamuna.
Luokkaan ensimmäisen kerran saapuessani pääsin esittelemään itseni ja tästä saman tien tutustumaan oppilaisiin, luokkatiloihin sekä luokan toimintakulttuuriin. Ensimmäisen harjoitteluviikon tarkoitus olikin tutustua ja havainnoida luokan ja koulun arkea ja kulttuuria. Tilat tulivat jokseenkin nopeasti tutuiksi, mutta oppilaiden nimien sekä yksilöllisten tarpeiden sisäistäminen otti enemmän aikaa. Kerroin alkuviikosta Hannalle ja Marille, että otan kovasti paineita siitä, jos en heti muista kaikkien nimiä. Hanna ja Mari lohduttivat minua kertomalla, että hekin vielä opettelevat oppilaiden nimiä, sillä kokoonpano kaikkinensa oli sekä molemmille opettajille että oppilaille uusi. Jotkut oppilaista tunsivat jo entuudestaan toisensa, mutta kaiken kaikkiaan suurin osa oli täysin uusien järjestelyjen sekä tuttavuuksien äärellä.
Ensimmäisen harjoittelupäivän, ehkä jopa koko viikon, hektisyys vei energiaa syvemmältä kohtaamistyöltä. Oppilaiden kohtaaminen on minulle kaikki kaikessa. Tämä ulottuvuus on se, johon todella haluan panostaa ja johon haluan harjoittelussa kiinnittää erityistä huomiota. 40 oppilaan luokka tulee tuomaan haasteita syvempään tutustumistyöhön sekä oppilaiden yksilöllisten tarpeiden ja toiveiden huomioon ottamiseen. Siitä huolimatta, haluan antaa aikaa ja tilaa aidolle kuulemiselle ja kohtaamiselle. On kuitenkin totta, että myös suunnittelu, aikatauluttaminen ja organisoitu kasvatustyö on osa laadukasta pedagogiikkaa. Suunnittelun koen yhdeksi haastavimmaksi osa-alueeksi ja sitä haluankin kovasti päästä harjoittelemaan meneillään olevan opetusharjoittelun aikana. Totesin havainnointiviikolla, että tuntuu hieman siltä, kuin olisi tullut heitetyksi heti "syvään päätyyn", sillä onhan ensimmäistä koulun puolella tehtävää opetusharjoittelua tekevälle yhtenäisopetuksen luokka aikamoinen haltuun otettava. Minä ajattelen kuitenkin, että tämä on aivan äärimmäisen hieno mahdollisuus nähdä monipuolisia opettamisen tapoja sekä ennen kaikkea tutustua Hannan ja Marin laadukkaaseen opetukseen. Tällainen luokka vaatii taitoja suunnitella ja organisoida, jotta juuri opetukselle sekä ennen kaikkea kohtaamiselle jää tarpeeksi aikaa ja tilaa. Pedagogisesti taitava opettaja ymmärtää, mutta myös vie käytäntöön suunniteltua opetusta ja kasvatusta. Johdonmukaisuus ja selkeys luovat mielestäni turvan tunnetta niin opettajalle itselleen kuin myös oppilaalle.
Tiistaina iltapäivällä oppituntien jälkeen jäimme Hannan, ohjaavan opettajani kanssa, keskustelemaan harjoittelusta. Hannan kanssa pohdimme harjoittelun kulkua sekä keskustelimme tavoitteistani. Kerroin, että opetusharjoittelun aikana haluan oppia suunnittelemisen taitoja sekä selkiyttää ajatustani siitä, mitä opettaminen todella on. Lisäksi kerroin haluavani kehittää ryhmänhallintataitojani, jotka tuntuvat olevan edelleen ruosteessa, vaikka olen tehnyt varhaiskasvatuksen puolella töitä. Toki, ryhmänhallintataitojen kanssa olen mennyt paljon eteenpäin ja rohkeutta on kertynyt eletyn ja koetun kautta. Yhdeksi tavoitteeksi kerroin myös koulun toimintakulttuurin hahmottamisen. Tällä tarkoitan sitä, että harjoittelun päätteksi ymmärtäisin, miten kouluyhteisö kokonaisuudessaan toimii sekä sen, miten jokainen luokka oman kulttuurinsa kanssa yhdistyy osaksi suurempaa kokonaisuutta. Täytyy todeta, että esimerkiksi opettajayhteisöön tutustuminen on ollut ensimmäisen viikon aikana jo kovin antoisaa. Rikastuttavaa on ollut huomata, että yksittäinen koulu voi parhaimmillaan olla hyvinkin toimiva yhteisö, jossa jokaisella opettajalla on tärkeä rooli niin sosiaalisena kuin järjestävänäkin toimijana. Mankolan yhteinäiskoululla sanojeni mukaan "homma toimii", sillä opettajat todella ovat aktiivisia toimijoita ja tekevät kaikkensa sen eteen, että asiat toimisivat. Taustalla on suuri halu toimia oppilaiden edun edistämiseksi.
Luokkaan ensimmäisen kerran saapuessani pääsin esittelemään itseni ja tästä saman tien tutustumaan oppilaisiin, luokkatiloihin sekä luokan toimintakulttuuriin. Ensimmäisen harjoitteluviikon tarkoitus olikin tutustua ja havainnoida luokan ja koulun arkea ja kulttuuria. Tilat tulivat jokseenkin nopeasti tutuiksi, mutta oppilaiden nimien sekä yksilöllisten tarpeiden sisäistäminen otti enemmän aikaa. Kerroin alkuviikosta Hannalle ja Marille, että otan kovasti paineita siitä, jos en heti muista kaikkien nimiä. Hanna ja Mari lohduttivat minua kertomalla, että hekin vielä opettelevat oppilaiden nimiä, sillä kokoonpano kaikkinensa oli sekä molemmille opettajille että oppilaille uusi. Jotkut oppilaista tunsivat jo entuudestaan toisensa, mutta kaiken kaikkiaan suurin osa oli täysin uusien järjestelyjen sekä tuttavuuksien äärellä.
Ensimmäisen harjoittelupäivän, ehkä jopa koko viikon, hektisyys vei energiaa syvemmältä kohtaamistyöltä. Oppilaiden kohtaaminen on minulle kaikki kaikessa. Tämä ulottuvuus on se, johon todella haluan panostaa ja johon haluan harjoittelussa kiinnittää erityistä huomiota. 40 oppilaan luokka tulee tuomaan haasteita syvempään tutustumistyöhön sekä oppilaiden yksilöllisten tarpeiden ja toiveiden huomioon ottamiseen. Siitä huolimatta, haluan antaa aikaa ja tilaa aidolle kuulemiselle ja kohtaamiselle. On kuitenkin totta, että myös suunnittelu, aikatauluttaminen ja organisoitu kasvatustyö on osa laadukasta pedagogiikkaa. Suunnittelun koen yhdeksi haastavimmaksi osa-alueeksi ja sitä haluankin kovasti päästä harjoittelemaan meneillään olevan opetusharjoittelun aikana. Totesin havainnointiviikolla, että tuntuu hieman siltä, kuin olisi tullut heitetyksi heti "syvään päätyyn", sillä onhan ensimmäistä koulun puolella tehtävää opetusharjoittelua tekevälle yhtenäisopetuksen luokka aikamoinen haltuun otettava. Minä ajattelen kuitenkin, että tämä on aivan äärimmäisen hieno mahdollisuus nähdä monipuolisia opettamisen tapoja sekä ennen kaikkea tutustua Hannan ja Marin laadukkaaseen opetukseen. Tällainen luokka vaatii taitoja suunnitella ja organisoida, jotta juuri opetukselle sekä ennen kaikkea kohtaamiselle jää tarpeeksi aikaa ja tilaa. Pedagogisesti taitava opettaja ymmärtää, mutta myös vie käytäntöön suunniteltua opetusta ja kasvatusta. Johdonmukaisuus ja selkeys luovat mielestäni turvan tunnetta niin opettajalle itselleen kuin myös oppilaalle.
Tiistaina iltapäivällä oppituntien jälkeen jäimme Hannan, ohjaavan opettajani kanssa, keskustelemaan harjoittelusta. Hannan kanssa pohdimme harjoittelun kulkua sekä keskustelimme tavoitteistani. Kerroin, että opetusharjoittelun aikana haluan oppia suunnittelemisen taitoja sekä selkiyttää ajatustani siitä, mitä opettaminen todella on. Lisäksi kerroin haluavani kehittää ryhmänhallintataitojani, jotka tuntuvat olevan edelleen ruosteessa, vaikka olen tehnyt varhaiskasvatuksen puolella töitä. Toki, ryhmänhallintataitojen kanssa olen mennyt paljon eteenpäin ja rohkeutta on kertynyt eletyn ja koetun kautta. Yhdeksi tavoitteeksi kerroin myös koulun toimintakulttuurin hahmottamisen. Tällä tarkoitan sitä, että harjoittelun päätteksi ymmärtäisin, miten kouluyhteisö kokonaisuudessaan toimii sekä sen, miten jokainen luokka oman kulttuurinsa kanssa yhdistyy osaksi suurempaa kokonaisuutta. Täytyy todeta, että esimerkiksi opettajayhteisöön tutustuminen on ollut ensimmäisen viikon aikana jo kovin antoisaa. Rikastuttavaa on ollut huomata, että yksittäinen koulu voi parhaimmillaan olla hyvinkin toimiva yhteisö, jossa jokaisella opettajalla on tärkeä rooli niin sosiaalisena kuin järjestävänäkin toimijana. Mankolan yhteinäiskoululla sanojeni mukaan "homma toimii", sillä opettajat todella ovat aktiivisia toimijoita ja tekevät kaikkensa sen eteen, että asiat toimisivat. Taustalla on suuri halu toimia oppilaiden edun edistämiseksi.