POMM1081
Loppupohdinta
Käsitykseni suomen kielen opettamisesta muuttui aivan täysin. Olin jämähtänyt ajatuksissani omalle kouluajalleni: muutamaan puhe-esitelmään, jotka pidettiin luokan edessä paperi kädessä, kirjoitustehtäviin, joista sai palautteeksi vain numeron ja lukuhetkiin, joita koki koulussa vain, kun oli saanut kaiken muun "tärkeämmän" jo tehtyä.
Kun saimme eräällä demotunnilla tehtäväksi antaa palautetta oppilaiden teksteihin, ymmärsin palautteen merkityksen. Ei oppimista edistä sanat "värikästä tekstiä". Palautteen tulee olla jatkuvaa, rakentavaa eikä pelkästään kehuja sisältävää. Yksinkertainen oppi, mutta kovin tärkeä sellainen. Keskustelimme demoilla myös siitä, miten tärkeää on esitellä oppilaille erilaisia tekstejä. Aina ei voida paneutua tarinoihin tai uutisartikkeleihin.
Olen kuullut useilla opettajankoulutuslaitoksen kursseilla, miten oppimisesta pitää tehdä mielekästä oppilaille. Myös tällä kurssilla korostettiin vahvasti motivoivien ja oppilaiden maailmaan sitoutuvien materiaalien käyttämistä tunneilla. En yhtään ihmettele tämän näkökulman korostamista, sillä olen itse kokenut, miten esimerkiksi alakoulussa syttynyt kirjoitusinto voi sammua puiseviin ja itseään toistaviin tehtävänantoihin.
Lukemisesta jäi mieleeni erityisesti demolla kerrottu esimerkki siitä, miten omaan luokkaan voi luoda "lukupiirin" ja tällä tavalla saada lukemisesta automaation. Opettajan mielessä tulisi olla vahvasti ajatus siitä, että lukeminen ei ole vain yksi osa-alue, jota tulee käsitellä aina välillä. Sama ajatus pätee myös yhtälailla kirjoittamiseen.
Sain myös minulle täysin uutta tietoa liittyen muun muassa lukemisen vaikeuksiin, monikielisyyteen ja lukemaan oppimisen tekniseen puoleen. Mielessäni ei ollut ennen edes käynyt ajatus siitä, miten monimutkainen prosessi lukemaan oppiminen oikeasti on. Nyt olen tietoinen muun muassa siitä, miten kirjaimia voi ja tulisi opettaa lapselle.
Suoraan sanottuna mikään muu yliopistossa käymäni kurssi ei ole saanut minua ajattelemaan niin paljon kuin tämä. Demojen sisällöt ovat kiehtoneet minua, eikä minusta ole tuntunut, että minulle kerrottaisiin jo useasti esille tulleita itsestäänselvyyksiä. Olen pohtinut kurssilla käytyjä asioita paljon itsekseni ja olen käynyt monta mielenkiintoista keskustelua tähän kurssiin pohjautuen äidinkielenopettajana toimivan äitini kanssa. Opin paljon tärkeitä asioita, jotka jäivät todellakin pyörimään mieleeni.
Kielen opiskelu
Kielitoimiston ohjepankin hyödyntäminen opetuksessa
Sivustoa voisi käyttää muun muassa itsenäiseen opiskeluun ja tiedonhankintaan.
Muistiinpanot 20.2.
Kielen oppimisen portaat:
- Fonologinen tietoisuus
- Puheen yksiköt (äänteet, tavut, riimittyvät sanat)
- Sanoista kokonaisuuksiksi
- Äänteet yhteydessä lukutaidon oppimiseen
- Esikoulun tavoitteena
- Morfologinen tietoisuus
- Sanat rakentuvat osista
- Sanojen taivutus
- Sanan pituus liitettynä kuultuun ja kirjoitettuun
- Semanttinen tietoisuus
- Sanojen merkityksen ymmärtäminen
- Synonyymit, homonyymit
- Syntaktinen tietoisuus
- Sanat lauseiksi
- Lauseiden sidosteisuus
- Pragmaattinen tietoisuus
- Kyky käyttää kieltä tilanteeseen sopivalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla
Esikouluikäisten kielen oppiminen:
- Lauluja, leikkejä, loruja
- Kielen käyttöä stimuloiva ympäristö
- Lapselle lukeminen
Äidinkieli 1-2 -luokilla
- Itsensä ilmaisua
- Leikin kautta, lähestytään monin eri tavoin
- Vuorovaikutustilanteet
- Tekstin tulkitseminen (käsitteet, tekstin sisältö)
- Omien tekstien tuottaminen kirjoittamalla/puhumalla
- Kulttuurinäkökulma (ruotsi toisena kielenä jne.)
Tärkeää pitää lapsen motivaatiota yllä
- Minäkuva hyvänä heikoillakin kirjoittajilla
- Opettajan antama palaute vaikuttaa
- Vahvat kielen käyttäjät työtavoiltaan aktiivisempia ja tehtäväsuuntautuneisempia kuin heikot kielen käyttäjät
- Opettaja voi lisätä tehtäväsuuntautuneisuutta --> innostavat tehtävät jne.
- Tehtävien mielekkyys
- Tylsät, harmaat tehtävät --> motivaation puute
- Vanhemman tuki tärkeää!!!
- Jopa yksittäisiin äänteisiin paneuduttava
- Uusi äänne liitetään edellä opittuihin äänteisiin
- Äänteistä kirjaimiin
- Yksittäiset äänet yhdistetään toisiinsa --> tavujen opettelu
- Tavuista sanoiksi --> aloitetaan yksi- ja kaksitavuisilla
Mitä mahdollisuuksia ja haasteita "uusi kirjoittaminen" tuo kirjoittamisen opiskeluun?
Haasteena uudessa kirjoittamisessa on muun muassa tekstilajien, kirjoitusvälineiden ja julkaisupohjien laajuus. Enää ei riitä, että osaa kaunokirjoitusta kynällä ja word-dokumentin muokkaamisen. Tekstien kirjoittamisen oppimisen lisäksi tulee oppia, miten näitä monia ulottuvuuksia hallitaan.
Tekstien julkisuus ja sosiaalinen asema lisäävät myös omat haasteensa. Tekstit ovat muidenkin kuin opettajan luettavissa ja paineet oman tekstin laadusta kasvavat.
Edellä mainitut piirteet tarjoavat myös omalla tavalla mahdollisuuksia. Laajemmat välineet kirjoittamiseen antavat enemmän mahdollisuuksia halutun tekstin luomiseen. Julkisuus saattaa lisätä sisäistä motivaatiota ja työntää kirjoittajan antamaan kaikkensa. Sosiaalinen luonne ja palautteen dialogisuus auttavat palautteen sisäistämisessä ja edistävät ajattelun kehitystä. Kukaan ei jää yksin tekstinsä kanssa.
Vaikka luovan- ja asiakirjoittamisen rajojen häilyväisyys voi aiheuttaa hämmennystä ja tuntua monimutkaiselta, antaa se kirjoittajalle lisää vapautta luomiseen.
Millaista kirjoittamisen opetus oli omana kouluaikanani ja millaista sen pitäisi olla nykyään?
Tunnistan Luukan tekstistä monia piirteitä, jotka voin yhdistää peruskoulussa vastaanottamaani kirjoittamisen opetukseen.
Ala- ja yläkouluaikanani opettaja kävi läpi tekstit vasta, kun ne olivat valmiita. Kirjoituksen aikana emme saaneet henkilökohtaista ohjeistusta, taululle vain heijastettiin aina samat draaman kaaret ja oikeinkirjoitusohjeet. Palaute tekstistä oli yleensä vain kirjallista. Saimme arvosanan ja muutaman palautelauseen tekstistä. Yleensä palaute liittyi kielioppiin, sisältöä ja rakennetta harvoin kommentoitiin.
Kirjoitimme alakoulussa paljon tarinoita, mutta luova kirjoittaminen kärsi todella rajatuista tehtävänannoista. Opettajalla oli selkeä kuva, mitä hän halusi teksteiltä ja tästä mielikuvasta poikkeaminen todettiin yleensä virheeksi.
Alakoulussa meitä ei myöskään ohjeistettu mitenkään suunnittelemaan tekstejämme. Yläkoulun loppupuoliskolla meille kerrottiin, että tekstit pitäisi suunnitella ennen kirjoittamista. Tekstien suunnittelu tuntui erittäin vaikealta ja turhalta, sillä emme olleet tehneet ennen näin. Lukiossa suunnittelu oli jo iso osa tekstin kirjoittamista ja oli vaikea lähteä työstämään mitään ilman jonkinlaista suunnitelmaa kappalejaoista ja rakenteesta. Tekstien suunnittelun aloittaminen yläkoulussa oli ensimmäinen askeleeni kohti prosessikirjoittamista. Lukiossa aloimme vertaisarvioimaan toistemme tekstejä, käytimme paljon aikaa suunniteluun ja opettaja antoi suullista palautetta sekä valmiista tekstistä että keskeneräisestä tekstistä.
Näin myöhemmin ajateltuna tuntuu suoraan sanottuna tyhmältä, että aloitimme nämä käytänteet vasta lukiossa. Kaikkia näitä tapoja olisi voinut soveltaa alakouluun. Teksteihin tulisi suhtautua prosesseina jo alakoulussa. Peruskoulussa tulisi saada enemmän henkilökohtaista ohjausta ja vapautta kirjoittamiseen. Kieliopin lisäksi palautteen tulisi sitoutua vahvasti myös muun muassa tekstin sisältöön ja rakenteeseen. Selkeät parannusideat olisivat parasta palautetta, kun tavoitteena on kirjoittamistaidon parantaminen. Harmittavan usein opettajan kommentit tekstissä ovat tyyliä ”hyvä” tai ”ei näin”.
Monilukutaito
Mitä uutta opit monilukutaidosta (jos opit)? Millaisia mahdollisuuksia tai haasteita monilukutaito tuo opetukseesi?
Opin tekstin myötä, että käsitykseni monilukutaidosta on ollut erittäin suppea. Monilukutaidon laajuus hieman häkellytti; en tajunnut sen olevan näin isossa roolissa opetuksessa. Opin myös uusina käsitteinä muun muassa monimodaalisuuden, -kulttuurisuuden, -tilanteisuuden ja -mediaisuuden.
Kuulostaa melko helpolta yhdistää monilukutaito opetukseen, mutta juurikin sen valtava rooli opetuksessa tuntuu jopa hieman uhkaavalta. Vaikka sisällöltään monilukutaito ei sinänsä ole uusi asia, konkretisoi se opettajalle taas yhden tavoitteen, mihin tunneilla pitäisi pyrkiä. Toisaalta tämä tarjoaa myös helpotusta tavoitteiden luomiseen. Monilukutaito ei myöskään ole mikään yksinkertaisin ja helpoin asia, myös opettajan pitää kouluttaa itseään aiheesta ja sen toteutustavoista. Tämä voi olla haaste varsinkin opettajille, jotka eivät ole perinteisiä kielten opettajia.
Kaikessa monimutkaisuudessaan tarjoaa monilukutaito myös mahdollisuuksia. Se tarjoaa opettajalle mahdollisuuksia testata kielenopetusta lukemattomissa eri muodoissa ja esimerkiksi kemian opettajille se tarjoaa kenties uuden tavan lähestyä tutun aiheen opetusta. Monilukutaidon sisällyttäminen voi myös lisätä paljon tarvittavaa opettajien välistä yhteistyötä; matematiikan opettajat saattavat hakea tukea ja neuvoa kielten opettajilta jne.
Pohdintaa opetussuunnitelman sisällöstä
Opetussuunnitelman sisältö vaikutti järkevältä eikä herättänyt minussa ihmeellisemmin hämmästystä. Oli kuitenkin hyvä käydä läpi mitä suomen kielen ja kirjallisuuden oppimäärään kuuluu. En omista koulukokemuksista muista itseilmaisun draaman tai esitysten näkökulmasta olleen niin vahvassa roolissa koulussani. Joko tämänkaltaisen ilmaisun osuutta on lisätty uuteen opetussuunnitelmaan tai entinen opettajani työnsi tämän osuuden reilusti sivuun.
Ainoa todellista ihmetystä herättänyt kohta oli sivulla 105 mainittu lausahdus ”Tekstit ja työtavat valitaan niin, että oppilaiden yhdenvertaisuus ja sukupuolten tasa-arvo toteutuu”. Pohdin itsekseni, miten sukupuolten välisen tasa-arvon toteutuminen liittyy suoraan suomen kielen opettamiseen? Vai onko kyseessä vain yleisesti annettu muistutus tasa-arvon toteutumisesta?
Positiivisesti huomioni herätti lausahdus sivulta 104: ”Osana eettistä kasvatusta oppilaita ohjataan ymmärtämään omien kielellisten ja viestinnällisten valintojen vaikutuksia toisiin ihmisiin”. Lause sisältää voimakkaan ajatuksen siitä, miten oma viestintä vaikuttaa muihin ihmisiin. Viestinnän voimaa tulisikin korostaa koulussa, kyse ei ole mistään ihan pienestä asiasta.