OH2 2020

Yhteenveto osaamisestani

Vajaan kolmen vuoden opiskelun jälkeen olen saanut melko hyvän käsityksen omista heikkouksistani ja vahvuuksistani opettajaksi kasvaessani. Minulla on toki paljon kehitettävää kaikilla opettajuuden osa-alueilla, mutta tunnistan mitkä osa-alueet ovat minulle helpompia ja luonnollisempia kuin toiset.

Opettajan omalla olemuksella on suunnattoman suuri vaikutus oppilaiden omaan olemukseen. Koen selkeänä vahvuutenani rennon asenteeni, joka kohdistuu lähes kaikkeen, mitä teen. Oppilaiden jaksaminen ja hyvinvointi on erittäin oleellinen ja tärkeä asia. Vaikka oppilaille tulee viestiä, että koulunkäynti pitää ottaa vakavasti, voi omalla rennolla olemuksella viestittää myös, että koulun takia ei kannata viettää iltoja stressaantuneena. Luokkahuone on työskentelytila, mutta työskentelytilan ei pidä olla vakavamielinen ja harmaa paikka, jossa on yksi tiukka ”pomo” ohjaamassa jokaista liikettä. Koen vahvuutenani myös esteettisen osaamiseni; ymmärrän estetiikan vaikutuksen esimerkiksi motivaatioon ja luokan ilmapiiriin.

Koen vahvuutenani myös kiinnostukseni yhteiskunnallista keskustelua kohtaan. Olen ajan tasalla yhteiskuntaa koskevista asioista ja kiinnitän erityisesti huomiota koulutusalan keskusteluihin. Minulla on vahvoja mielipiteitä tietyistä koulutukseen kohdistuvista poliittisista valinnoista ja osaan perustella kantani muun muassa omiin koulumaailman kokemuksiin vedoten. Kiinnostukseni yhteiskunnallisia asioita kohtaan näkyy mielestäni myös oppitunneillani; haastan mielelläni oppilaita keskustelemaan vaikeistakin aiheista. Oppilaiden kommentit ja ymmärryksen taso yllättävät minut usein positiivisesti. Uskallan ja haluan haastaa oppilaita ja tämä on mielestäni ehdottoman hyvä puoli omassa opettajuudessani.

Kehittämisen kohteena näkisin erityisesti vuorovaikutuksellisen osaamiseni sekä pedagogisen osaamiseni. Kukaan ei ikinä ole ”täydellinen” vuorovaikutustaidoiltaan ja koenkin, että varsinkin vuorovaikutusosaaminen on alueena sellainen, jossa kaikilla olisi kehittämisen varaa. Olen vuorovaikuttajana selkeä ja kaikki huomioon ottava, mutta minulla on (turhankin) vahvoja mielipiteitä, jotka saattavat välillä tulla tielle vuorovaikutustilanteissa. Opettajan ammatissa tulee olla monessa vuorovaikutustilanteessa sovinnollinen ja välillä turhastuttavankin ymmärtäväinen. Näitä taitoja minun pitää itsessäni vielä hio.

Pedagoginen osaamiseni on kehittynyt huimasti opiskeluvuosieni aikana, mutta tiedän, että minulla on vielä paljon opittavaa. Uskon, että nämä taidot pääsevät kehittymään kunnolla vasta opettajana työskennellessä. Tieteellinen osaaminen on toinen alue, jonka uskon tulevan esille kunnolla vasta sitten, kun pääsen työskentelemään. Tällöin voi todella nähdä, mille teorioille perustan ajatteluni ja mitkä eri menetelmät koen toimivina ja kannattavina.

 

Esteettinen osaaminen

En koe, että oma esteettinen osaamiseni olisi kehittynyt juurikaan opiskeluvuosieni aikana. Olen aina pitänyt estetiikkaa tärkeänä ja ollut sitä mieltä, että pienellä ulkokuoren hiomisella on suuri vaikutus lopputulokseen. Jos esimerkiksi luokkahuoneessa tai koulussa olisi pieni lukunurkka, haluaisin sen olevan luokseen kutsuva. Pieni räsymatto, pehmeä tuoli ja koristevalot loisteputkilampun ja kovan tuolin sijaan saisivat minutkin tarttumaan innokkaasti kirjaan.

Ympäristöopin soveltavalla kurssilla pitämällämme tiedeleirillä sain kokea, miten paljon estetiikalla on oikeasti merkitystä. Pyrimme lisäilemään hauskoja yksityiskohtia omalle rastillemme muun muassa piirretyn Einstein-hahmon ja lapsille annettujen valkoisten laboratoriotakkien muodossa. Opiskelukavereideni pitämällä pakohuonerastilla estetiikka oli hiottu huippuunsa; valot oli himmennetty, taustalla soi hiljainen jännitysmusiikki, luokassa oli koristevaloja ja mystisiä kankaita seinille ripustettuina. Aivan tavallinen yliopiston huone oli muuttunut pienellä vaivannäöllä maagiseksi paikaksi! Haluan ehdottomasti tarjota joskus tulevaisuudessa oppilailleni tällaisia kokemuksia.

Kuvataiteen soveltavalla kurssilla puhuttiin siitä, miten taidetta tulisi sekoittaa ja soveltaa kaikkeen koulussa tapahtuvaan toimintaan. Taidetta voi luoda mistä tahansa ja sitä voi liittää mihin tahansa – tämä ajatus jäi päällimmäisenä mieleeni kurssilta. Mielestäni tämä ajattelutapa sitoutuu hyvin esteettiseen osaamiseen. Soveltavalla kurssilla puhuttiin myös siitä, miten oppilaat kannattaisi ja pitäisi ottaa mukaan koulun esteettisen ympäristön luomiseen. Kuten ensimmäisenä opiskeluvuonna tekemässäni prope-kirjoituksessani kirjoitin, luokkahuone on itseni lisäksi myös n. 20 oppilaan työskentelytila. Oppilaiden omaa ajatusmaailmaa esteettisyydestä ei saa unohtaa.

Hyvinvointia vahvistava osaaminen

Tämän uuden prope-alueen myötä päädyin ensimmäistä kertaa kunnolla pohtimaan, miten pystyn tulevaisuudessa pitämään kiinni hyvinvoinnistani työvuosien aikana. Harmikseni tajusin, että kyseisestä aiheesta ei ole puhuttu lähes ollenkaan opintojeni aikana. Tämä on yllättävää ja melko hälyttävää, sillä opettajien kokema uupumus on vakava ja pelottavan yleinen ongelma: Opettaja-lehden vuonna 2018 tekemässä kyselyssä 43% vastanneista kertoi olevansa erittäin usein tai melko usein stressaantunut töiden takia (Tikkanen 2018, Opettaja).

Koen onneksi olevani erittäin hyvä lamaannuttamaan omaa stressiäni. Järkeilen itselleni usein, että asioista on turha stressata, sillä se ei auta mitään (en ole esimerkiksi ikinä menettänyt yöuniani stressin takia). Osaan myös suhtautua asioihin realistisella tavalla: ei ole maailmanloppu, jos en saa jotain asiaa valmiiksi haluamassani ajassa tai jos jokin asia ei menekään toivomallani tavalla. Olen myös kuullut monilta, miten he ihailevat (ja toisinaan myös paheksuvat) tapaani ottaa asiat rennosti. Vaikka tehtävälistallani olisi hirveä kasa tekemättömiä hommia, minulle ei ole mikään ongelma vetäytyä neulomaan villasukkia muutamaksi tunniksi ajattelematta edessä olevaa työmäärää ollenkaan. Haluan kuitenkin korostaa, että rennosta asenteestani huolimatta saan kuitenkin aina kaiken tehtyä, ja lähes aina jopa täysin annetussa aikataulussa. Toivon todella, että tämä puoli itsestäni siirtyy mukanani myös työelämään.

Oppilaiden hyvinvointia ei voi korostaa kouluissa tarpeeksi. Liian harvoin puhutaan siitä, miten alakouluikäisetkin voivat painua hyvinvoinniltaan syvään kuoppaan. Stressaavan koulunkäynnin lisäksi oppilas voi olla esimerkiksi yksinäinen ja oppilaan kotona voi tapahtua erittäin synkkiäkin asioita.

Uskon, että olen edellä mainittujen taitojeni myötä luonnostani melko vahvoilla rennon ja stressivapaan ilmapiirin luomiseen luokkahuoneessa. En ole saavuttanut vielä mitään selkeää opettajaidentiteettiä, mutta olen useiden sijaisuuksien kautta huomannut itsessäni tietynlaisia piirteitä opettajana toimiessa. Pidän esimerkiksi aina huolen siitä, että vaikka koulutehtävät tulee hoitaa luokassa kunnolla, on luokan ilmapiiri rento; mikään opetustilanne ei ole niin tärkeä ja vakava, etteikö aina välillä keskustelu voisi siirtyä esimerkiksi päivän ruokatarjontaan tai siihen, onko mäkkäri parempi kuin hese. Koepäiviä edeltävinä päivinä olen toistellut oppilaille, miten koe tulee ottaa tosissaan ja siihen kannattaa lukea kunnolla, mutta itseään raastavaa stressiä siitä ei saa ottaa. Itse olen aina suhtautunut kouluun tällä tavalla ja se on kantanut minua pitkälle melko hyvin. Haluan jakaa oppilaille samaa huoletonta asennettani kaiken koulunkäynnin tuoman stressin keskelle. Tiedostan toki myös sen, että joidenkin luonteisiin kuuluu esimerkiksi perfektionismi ja tällöin kehotukseni saattavat mennä helposti kuuroille korville. Kaipaisinkin enemmän keinoja tällaisista tilanteista selviämiseen.

Monialaisten opintojen kursseilla hyvinvoinnista puhuttiin lähinnä kuvataiteen, liikunnan ja käsityön kursseilla. Hyvinvointi korostuukin kouluissa luonnollisesti taitoaineiden oppitunneilla, sillä on todettu, että taitoaineilla on terapeuttisia vaikutuksia oppilaisiin (Räsänen 2010, 48). Ei ole vaikea kuvitella, miten riemun täyteistä pallopeliä pelatessa tai talouspaperitelinettä rauhallisesti hioessa kokeiden tai kotitilanteen aiheuttama ahdistus ja stressi saattavat hetkeksi kadota. Liikunnan kursseilla painotettiin tietenkin fyysistä hyvinvointia. Kursseilla silmäni aukenivat sille, miten huonossa kunnossa monet Suomen nuoret ovat fyysiseltä hyvinvoinniltaan. Tämän myötä tajusin aktiivisuuden merkityksen jokapäiväisessä koulunkäynnissä; liikkuminen koulussa ei voi rajoittua vain liikuntatunneille. Olen melko epäileväinen avoimia oppimisympäristöjä kohtaan, mutta niiden tarjoama mahdollisuus aktiivisuuden ylläpitämiseen on kieltämättä erittäin suuri plussa!

Yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen

Olen jo pitkään seurannut aktiivisesti, mitä maailmalla ja Suomessa tapahtuu, mutta luokanopettajakoulutukseni myötä olen alkanut kiinnittää erityisesti huomiota koulumaailmaan liittyviin uutisiin ja poliittisiin keskusteluihin. Haluan olla tietoinen siitä, millaista keskustelua yhteiskunnassa käydään omasta alastani; tuntuisi törkeältä toimia opettajana ja olla täysin välinpitämätön opetusalaan liittyvistä suuremmista kuvioista.

Koen myös vahvasti, että opettajilla on velvollisuus seurata aktiivisesti maailmanmenoa. Yksi tärkeistä opettajan työn tavoitteista on luoda edellytykset oppilaiden kiinnostukselle kouluyhteisön ja yhteiskunnan asioita kohtaan (POPS 2014, 24). Opettajan pitää toimia esimerkkinä oppilaille ja olla valveutunut yhteiskunnallisista asioista voidakseen muun muassa käydä keskusteluja oppilaiden kanssa uutisotsikoissa pyörivistä aiheista.

Tulevana opettajana oman roolini tärkeys yhteiskunnassa tuntuu melko valtavalta. Olen ajautunut opiskelijakavereideni kanssa useamman kerran keskusteluihin, joissa mietimme, miten käsissämme ovat kirjaimellisesti tulevaisuuden rakentajat. Valintamme opettajina voivat vaikuttaa muun muassa siihen, tunteeko joku lapsi olonsa unohdetuksi ja jätetyksi. Tämä voi lumipalloefektin mukaisesti vaikuttaa läpi ihmisen koko elämän. Opettajien valtavan tärkeänä tehtävänä on kuulla pienimpiäkin ääniä ja antaa niille arvoa.

Luokanopettajakoulutuksen kautta olen oppinut suhtautumaan kriittisemmin koulumaailman käytäntöihin. On tärkeää, että opettajat eivät sokeana seuraa tiettyä kaavaa, koska ”näin on aina tehty”. Lähes kaikilla monialaisten opintojen kursseilla aloin kyseenalaistamaan paljon asioita, joita olen itse kohdannut kouluaikoinani ja pitänyt täysin hyväksyttävänä; miksi juoksimme yläkoulussa joka vuosi 1500 metriä ilman, että meille opetettiin mitään juoksemisesta? Miksi saimme kirjoitelmista vain arvosanan ilman minkäänlaista kirjallista palautetta? Miksi ketjuvirkkaaminen elokuvan katsomisen aikana oli ehdottomasti kiellettyä? Miksi historian opetus tehtiin uskomattoman tylsäksi opettajan loputtomilla monologeilla, kun mahdollisuuksia mielenkiintoa herättävään oppimiseen olisi ollut lukemattomia?

Toisaalta aloin kyseenalaistamaan joitain meille esiteltyjä uusia käytänteitä. Ympäristöopin soveltavalla kurssilla esitetty tutkiva oppiminen on mielenkiintoinen ja varmasti oppilaita motivoiva pedagoginen malli, mutta suhtaudun siihen varauksella; innostuvatko oppilaat samalla tavalla 10 tutkivan oppitunnin jälkeen? Vaatiiko tämä malli opettajalta kohtuuttoman paljon? Ovatko jatkuvat spektaakkelit oppimisen näkökulmasta ihanteellisia? Kaikki vanha ei todellakaan ole käyttökelvotonta ja kaikki uudet ja upeat toimintamallit eivät ole välttämättä parhaita mahdollisia. Toivon, että osaan ja uskallan tulevaisuudessa opettajana kyseenalaistaa kaiken ja testailla uusia, itseäni jopa hieman epäilyttäviä toimintamalleja.

Pedagoginen osaaminen

Olen kehittynyt kaikista ydinosaamisalueista eniten pedagogisen osaamisen osalta. Osaamiseni on toki vielä kovinkin puutteellista, mutta oppituntien suunnittelu, toteuttaminen ja eriyttäminen tuntuvat jo melko luonnollisilta asioilta. Arvioinnin suhteen koen olevani vieläkin hieman hukassa, sillä en ole vielä päässyt toteuttamaan arviointia koululuokassa. Näen konkreettisesti kehitykseni, kun menen sijaistamaan eikä minulle ole annettu valmiita ohjeita tuntia varten. Kun aloitin pari vuotta sitten sijaistamisen, olin edellä mainituissa tilanteissa aivan paniikissa. Oppilaat istuivat edessäni luokassa eikä minulla ollut mitään annettavaa oppilaille. Nykyään pystyn ottamaan tilanteen haltuun ja kehittelemän melko nopeastikin sisältöä tunnille. Toisinaan olen luonut muutamassa minuutissa tunnin, joka on ollut oppilaille motivoiva ja sisällöltään mielekäs. Näitä hetkiä kannan mukanani silloin kun epäonnistun oppitunnin kanssa ja minusta tuntuu, että olen surkein opettaja maan päällä.

Monialaisten opintojen kursseilla olen monien tuntisuunnitelmien muodossa päässyt pohtimaan eriyttämistä, tuntien suunnittelua, tavoitteita ja arviointia. Mieleeni on vahvimpana jäänyt äidinkielen ytimen kurssilla pohdinta arvioinnista. Saimme kurssilla käsiimme alakoululaisten kirjoittamia tarinoita, ja tehtävänämme oli antaa niille palautetta. Tehtävä oli ihanan konkreettinen ja antoi aidon käsityksen siitä, mitä tulemme työssämme joskus tekemään. Oli äärettömän tärkeää, että arviointi ja palautteen anto käytiin näinkin tarkasti läpi. En osannut aavistaa, miten eri tavalla nykyään annetaan palautetta omaan kouluaikaani verrattuna. Jos minulle ei olisi avattu arviointia, olisin pahimmassa tapauksessa voinut jatkaa oman kouluaikani vanhentuneita arviointikäytäntöjä (haluan kuitenkin uskoa, että minulle olisi kertynyt ilman konkreettista esimerkkiäkin tarpeeksi pedagogista osaamista onnistuneen arvioinnin toteuttamiseen). Pedagoginen osaaminen taitoaineissa eroaa mielestäni selkeästi muista aineista. Taitoaineissa tavoitteet ovat löysempiä ja opettajakin voi lähtökohtaisesti suhtautua opetukseen rennommalla ja hauskemmalla asenteella (kuperkeikkaa ei ole pakko oppia, mutta jakolasku on). Taitoaineet tarjoavat kuitenkin omanlaisia haasteita pedagogisen osaamisen näkökulmasta; tuntien vapaus ja rentous saavat oppilaat heittäytymään villimmiksi ja arviointiin ei ole niin selkeää kaavaa kuin aineissa, joissa oppilaat tekevät kokeen todistaakseen osaamisensa. Eriyttämisen sen sijaan koen olevan helpompaa taitoaineissa. Taitoaineiden monialaisten opintojen kurssit ovat antaneet hyvän pohjan esimerkiksi taitoaineiden arviointiin ja eriyttämiseen, mutta koen, että osaamiseni rakentavan palautteen annosta on melko heikolla pohjalla.

Olen myös saanut paljon irti pedagogisen osaamisen näkökulmasta jo pelkästään sillä, että olen nähnyt niin paljon erilaisia opettajia yliopisto-opintojeni aikana. Monialaisten opintojen kurssien opettajani ovat olleet todella erilaisia ja he ovat käyttäneet opetusmetodeja, joita ihailen ja toisinaan taas paheksun. Tulevana opettajana on tärkeää kohdata erilaisia opettajia ja saada mahdollisuus observoida ajatuksella heidän opetustyylejään. Olen yliopistossa saanut valaisevia esimerkkejä opettajien erilaisista pedagogisista valinnoista ollessani itse oppilaan roolissa.

Vuorovaikutusosaaminen ja moninaisuuteen liittyvä osaaminen

Verratessani omaa vuorovaikutusosaamista vuoteen, jolloin aloitin yliopisto-opinnot (2018), näen itsessäni selkeän kehityksen. Iso osa tästä kehityksestä liittyy puhtaasti siihen, että olen kahden vuoden aikana kasvanut ihmisenä. Olen kohdannut opinnoissani ja vapaa-ajallani tilanteita, jotka ovat haastaneet vuorovaikutustaitojani ja työntäneet minua eteenpäin vuorovaikuttajana. Muun muassa musiikin soveltavalla kurssilla pidin usean tunnin kestäneen opetushetken alakouluikäisille kolmen luokanopettajaopiskelijakaverini kanssa. Vuorovaikutustaitojen ja moninaisuuteen liittyvän osaamisen kehittymisen näkökulmasta tunti oli opettavainen, sillä luokassa puhuttiin englantia ja suurimmalla osalla oppilaista oli äidinkielenään jokin muu kieli kuin suomi. Oman haasteensa tunnin vetämiseen toi myös se, että meitä opettajia oli oppilaisiin nähden todella paljon. Vaikka meillä oli selkeä tuntisuunnitelma ja yhteiset tavoitteet, oli jokaisella opettajalla oma tyyli ja ajatus siitä, miten tuntia vedettäisiin. Tällöin piti itse pystyä joustamaan ja muuttamaan omaa ajattelua lennosta sekä luottamaan toisten näkemykseen tunnin etenemisestä. Yhteisopettajuus usean opettajan kanssa on erittäin koetteleva ja opettavainen kokemus omille ryhmätyöskentelytaidoille, mutta ehkä juuri siksi se on tiimityötä parhaimmillaan!

Olen luonteeltani ihminen, joka tykkää ottaa ohjaimet käsiinsä ja hoitaa tilanteet tehokkaasti ilman turhaa häslinkiä. Lähes kaikkiin käymiini kursseihin on kuulunut jonkinlainen ryhmätyö, joten ryhmätyöskentelytaitoni ovat olleet jatkuvasti koetuksella. Olen pysynyt tarvittaessa taustalla ja kuunnellut rauhassa kaikkien ehdotukset, vaikka haluaisin itse mennä vauhdilla eteenpäin päässäni olevan selkeän suunnitelman mukaan. Olen toki myös ottanut joissakin tilanteissa ns. johtajan roolin (varsinkin silloin, kun olen ollut väsynyt ja useiden projektien palautuspäivät ovat lähestyneet uhkaavasti), mutta uskon olleeni muut huomioonottava ja reilu tässäkin roolissa. Olisi kylläkin mielenkiintoista kysyä kanssani työskennelleiltä ihmisiltä, onko heillä ollut sama mielikuva näissä hetkissä. Vaatimukset hyvistä ryhmätyöskentelytaidoista nousivat ihan uudelle tasolle, kun suunnittelimme ympäristöopin soveltavan kurssin tunnilla koko ryhmän yhteistä opetusprojektia (kahden päivän tiedeleiri alakouluikäisille lapsille). Normaalin neljän henkilön muodostaman ryhmän sijaan meitä oli suunnittelemassa tiedeleiriä vajaa kaksikymmentä opiskelijaa, joilla kaikilla oli omia näkemyksiä ja mielipiteitä tunnin pitämisestä. Haastavasta asetelmasta huolimatta suunnittelu oli melko nopeaa ja vaivatonta. Oma roolini oli melko passiivinen, mutta toin esille, kun olin jostain asiasta samaa/eri mieltä ja esitin toisinaan omia ehdotuksiani. Näin isossa ryhmässä toimiminen oli minulle melko uutta ja olenkin hyvin tyytyväinen siitä, että sain tällaisen kokemuksen. Uskon, että työelämässä tulee törmäämään tämän kaltaisiin tilanteisiin muun muassa opettajainkokousten muodossa.

Moninaisuus on ollut monella kurssilla esillä eri tavoin ja erilaisilla painotuksilla, mutta suomen kielen soveltava kurssi sai minut todella sukeltamaan moninaisuuden syvyyksiin. Suorittamani itsenäinen kurssi käsitteli monikielisen ja -kulttuurisen ryhmän opettamista. Viiden eri kirjallisen tehtävän myötä pääsin syventymään moninaisuuteen ja pohtimaan omia ajatuksiani aiheesta. Kurssin myötä minulle aukeni todella paljon asioita, joita en ollut aiemmin miettinyt liittyen muun muassa siihen, mitä kaikkea tulee ottaa huomioon luokassa, jossa on eritaustaisia oppilaita. Kurssiin kuului myös tehtävä, jossa pääsimme ohjaamaan suomen kieltä opiskelevaa maahanmuuttajaa. Tilanne oli minulle täysin uusi ja jopa hieman pelottava. Mielessäni pyöri, miten minä osaisin opettaa henkilöä, joka osaa suomea erittäin vähän. Tällöin vuorovaikutustaitoni astuivat kehiin ja selvisin tilanteista muun muassa nonverbaalisilla keinoilla. Opetushetki meni yllättävän hyvin ja sainkin huikean itsevarmuuspiikin opetushetken jälkeen! Tilanteen myötä sain myös kaadettua omia pieniä ennakkoluulon muureja; ei opetushetki ollutkaan tuhoon tuomittu, vaikka meillä ei ollut mitään selkeää yhteistä kieltä.

Asenteeni erilaisuutta kohtaan on avoin, hyväksyvä ja lähtökohtaisesti aina positiivinen negatiivisen sijaan, mutta en voi väittää, etteikö minulla olisi vieläkin tietynlaisia ennakkoluuloja ja uskomuksia erilaisten ihmisten kanssa toimimisesta. Uskon, että nämä ennakkoluulot voivat muuttua tai lieventyä vain työskentelemällä erilaisten ihmisten kanssa. Siksi onkin mielestäni tärkeää päästä toimimaan mahdollisimman laajasti erilaisten ihmisten kanssa.

Tieteellinen osaaminen

Kahden ja puolen vuoden yliopisto-opintojen aikana olen saanut kosketuspinnan tieteelliseen ajatteluun, jota tulisi soveltaa jokapäiväiseen elämään myös luokanopettajana toimiessa. Verratessani nykyistä osaamistani ja tietotaitoani ensimmäiseen yliopistovuoteeni voin todellakin huomata, miten paljon olen kehittynyt. Kuvailin ensimmäisenä opiskeluvuonna tekemässäni prope-kirjoituksessani, että olen ihminen, joka tykkää perustaa toimintansa jollekin teorialle; ongelmana oli tosin silloin, että en tiennyt mille teorioille voin perustaa opettajuuteni. Vaikka ymmärrykseni erilaisista pedagogisista malleista ja oppimisen teorioista on vielä hyvinkin puutteellinen, osaisin nyt kuvailla, minkälaisia malleja haluaisin hyödyntää opetuksessani. POM-opinnot ovat antaneet minulle hyödyllisen näkökulman teorioiden ja mallien soveltamiseen; eri oppiaineissa kannattaa hyödyntää pedagogisia malleja eri tavoilla. Esimerkiksi ympäristöopin oppiaineessa tutkivan ja ilmiöpohjaisen oppimisen mallin käyttäminen toimii erittäin hyvin. Niin sanottujen reaaliaineiden tunneista tulee helposti tylsiä opettajajohtoisia tunteja, mutta tutkiva oppiminen tarjoaa loistavan mahdollisuuden oppimiseen tekemisen kautta. Ympäristöopin POM-kursseilla tosin tajusin myös, että on aivan liian raskasta sekä opettajalle että oppilaalle, jos jokainen tunti olisi ilmiöpohjaisen ja tutkivan mallin perusteella toteutettu.

Haluan tietenkin pitää opetukseni kokonaisuudessaan lapsilähtöisenä, mutta esimerkiksi matematiikan tunneilla haluaisin mennä vielä askelta pidemmälle ja kokeilla käänteistä oppimista oppilaiden kanssa. Opettajan koulutuksessa (ja varmasti myös kentälläkin) puhutaan paljon siitä, miten oppilaat tulisi nähdä yksilöinä. Itse olen sitä mieltä, että lausahduksen jatkuvasta hokemisesta huolimatta oppilaita ei nähdä kouluissa tarpeeksi yksilöinä. Todellinen oppilaan yksilönä näkeminen tarkoittaisi juurikin käänteisen oppimisen mallin ydinajatusta: oppilailla on omat ylärajansa ja omat mielenkiinnon kohteensa. Niitä tulisi kunnioittaa eikä yrittää tunkea kaikille oppilaille kaikkea samaa tietoa. (Toivola, Peura & Humaloja 2017). Tätä olisi mielekästä ja tavoitteellista toteuttaa varsinkin taitoaineissa. Kuvaamataidon ja käsityön POM-opinnoissa meille toistettiin, että oppiaineen tarkoituksena ei ole kopioida opettajaa. Taitoaineissa kuljetaankin siis jo oppilaan omien rajojen sisällä ja mielestäni tätä ajatusmaailmaa voisi soveltaa laajemmin muihinkin oppiaineisiin.

Ajatukseni erilaisten teorioiden ja käytäntöjen soveltamisesta opetuksessa on tässä vaiheessa lähinnä omiin ajatuksiini perustuvaa, sillä minulla on erittäin vähän kokemusta opettajan työstä. Olenkin innoissani, että valmistuttuani pääsen testailemaan erilaisia opetusmenetelmiä (opetusharjoitteluissa ja lyhyissä sijaisuuksissa ei ole tarpeeksi vapautta/aikaa, jotta pääsisi oikeasti kokeilemaan, mikä toimii ja mikä ei).

Eettinen osaaminen

Ensimmäisenä opiskeluvuotenani kirjoitin propeen, miten pidän tärkeinä arvoina muun muassa tasa-arvoa, muiden kunnioitusta, ekologisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Olen toki yhä samoilla linjoilla näiden arvojen kanssa ja olen opintojeni myötä saanut vieläkin vahvemman käsityksen siitä, miten tärkeää opettajana on pitää mielessä eettiset arvot.

Monialaisten opintojen kursseilla oppilaiden tasa-arvo on ollut melko kantava teema, onhan tasa-arvo suomalaisen koulutusjärjestelmän yksi ylistetyimmistä piirteistä (Gao 2016). Jokaisella kurssilla on puhuttu eriyttämisen tärkeydestä. On esimerkiksi erittäin tärkeää, että jokainen oppilas kokee saavansa omalle osaamistasolleen sopivia haasteita. Mielestäni on myös tärkeää, että jokainen oppilas kokisi tulevansa huomioiduksi tasavertaisesti luokassa. Jos luokasta löytyy tunnollinen, hiljainen ja uudet asiat nopeasti omaksuva oppilas, on opettajan vaarallisen helppoa työntyä pois tämän luota ja siirtyä kokonaan kohti oppilaita, jotka ovat luokassa levottomia ja tarvitsevat mahdollisesti paljon apua oppimisen kanssa. Olen itsekin huomannut sijaistaessani, että riehakkaiden oppilaiden kanssa olen tekemisissä jatkuvasti ja rauhalliset oppilaat jäävät jopa täysin sivuun. Oma alakouluopettajani totesi minulle pari vuotta sitten, miten hän tulee varmasti muistamaan koko loppuelämänsä ajan ”vaikeat” oppilaat, kun taas rauhallisten oppilaiden kasvot unohtuvat nopeasti. Ymmärrän, että haastavien oppilaiden kanssa pitää olla enemmän tekemisissä, mutta entisen opettajani kommentit jäivät vaivaamaan minua; tuntuuko hiljaisista ja rauhallisista oppilaista kouluaikanakin, että heidät toisinaan unohdettaisiin?

Tiedostan itse vahvasti, miten tärkeää toisten ihmisten kunnioittaminen on, mutta melko tulisen luonteeni vuoksi saatan useinkin ajatella, miten en pysty kunnioittamaan jotain toista ihmistä. Tämän ajatuksen takana saattaa muun muassa olla tämän toisen ihmisen tekemä teko, sanoma lausahdus tai ilmaisema mielipide. Tapani ajatella on vaarallinen varsinkin, kun miettii, miten erilaisten ihmisten kanssa opettajan pitää osata toimia. Tein opiskelukavereideni kanssa esitelmän eräälle kurssille aiheesta ”miten opettajana tulisi toimia haastavien vanhempien kanssa”. Päädyin esitelmän kautta pohtimaan paljonkin sitä, miten pystyisin oppimaan siihen, että kykenisin aidosti kunnioittamaan toista ihmistä huolimatta tämän toiminnasta ja mielipiteistä.

Ekologisuuden näkökulma on yllättävällä tavalla noussut esille useilla monialaisten opintojen kursseilla. Kuvataiteen ja käsityön kursseilla olemme luonnollisesti pohtineet, miten voi luoda projekteja, jotka olisivat mahdollisimman ekologisia. Itseäni on jo yläkouluikäisenä kauhistuttanut, miten moni valmistetuista projekteista päätyy suoraan roskikseen tai vaihtoehtoisesti vaatehuoneen nurkkaan pölyttymään. Vain laadukkaimmat, hienoimmat ja käytännöllisimmät projektit ovat päätyneet oikeasti käyttöön. Haluan kiinnittää huomiota tähän ongelmaan itse opettajana toimiessa. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että projekteja tulisi olla määrällisesti melko vähän, mutta niiden tulisi olla laadukkaita ja oikeasti ajatuksella tehtyjä. Uskon, että tämä olisi myös motivoivampaa oppilaillekin. Ekologisuuden näkökulma tuli esille vahvasti myös matematiikan soveltavalla kurssilla. Tein opiskelukavereideni kanssa alakouluikäisille matematiikan tehtäviä sisältävän projektin, jonka taustaideana oli ajatus siitä, miten paljon vettä menee yhden t-paidan tekemiseen. Projektin myötä keskustelumme ajautui siihen, miten vahvasti ekologisuutta voi puskea oppilaille. Emme halunneet projektissamme syyllistää lapsia uuden kahden euron H&M-paidan ostamisesta, mutta halusimme tosissamme saada lapset ajattelemaan yhden t-paidan todellista hintaa. Miten löydän kultaisen keskitien, kun on kyse on näin tärkeistä aiheista?

Kun rupean tarkemmin miettimään, ovat eettiset arvot kokonaisuudessaan olleet jokaisella kurssilla jollain tavalla esillä. Eettiset arvomme näkyvät kaikissa toiminnoissamme ja päätöksissämme. Opettajankoulutuslaitoksella opiskelu on herätellyt minua pohtimaan omia eettisiä arvojani ja hyvä niin, sillä myös opettajana toimiessa eettiset arvoni näkyvät kaikessa mitä luokassa teen.