Kulttuurinen, yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen (POMM1001)
Alkuopetusvierailu
Vierailin Jyväskylän normaalikoulun toisella luokalla
Millainen on esiopetuksen/alkuluokan/joustavan ryhmän oppimisympäristö?
- Luokassa oli pöytiä ns. L-muodostelmassa; kaikilla oppilailla oli hyvä näköyhteys opettajaan. Luokan reunoilta löytyi värikyniä, joita lapset kävivät itse hakemassa. Luokan yhdellä seinällä oli lasten tekemiä töitä ja joitain opettajan tekemiä ohjeita oppilaille (esim. miten laminoidaan nimikyltti). Luokan edessä oli iso pahvinen aikataulu, jonka avulla opettaja kävi tunnin alussa päivän ohjelman läpi.
- Tunti oli poikkeuksellisesti ipad-tunti, joten jokaisella oppilaalla oli Ipad käytössä
- Ipadin käyttö toi esille kuinka jotkut lapset hallitsivat laitteen paljon paremmin kuin toiset. Tämä johti siihen, että lapset auttoivat toisiaan (Hienoa nähdä tällaista yhteistyötä!)
Mitä oppiainesisältöjä/laaja-alaisia osaamiskokonaisuuksia/oppiaineita opetukseen sisältyy?
- Tunnilla oppilaat kirjoittivat Ipadilla kaiken mitä he muistivat heille luetusta tarinasta (pääideana oli isojen alkukirjainten ja pisteiden käytön harjoitteleminen). Tunnilla siis yhdistettiin äidinkieltä tietotekniikan harjoitteluun. Tarinan kautta harjoiteltiin myös kuuntelemista ja Ipadin kautta tarkkojen ohjeiden noudattamista (esim. mistä saa tietyn asetuksen päälle)
Miten lapsikeskeisyys ja/tai opettajajohtoisuus ilmenee?
- Tunnin alussa opettaja otti vahvan roolin ohjeiden jakamisessa. Opettaja otti huomioon lasten eri tason Ipadin käytössä käymällä ihan yksinkertaisetkin asiat läpi. Oppilaat jotka hallitsivat Ipadin käytön saivat auttaa muita oppilaita. Ipad-työskentelyn alettua oppilaat saivat vapaat kädet: jokainen kirjoitti tarinaa eri tyyleillä ja opettaja antoi tarkempia ohjeita vain, jos joku kysyi niitä. Nopeille oppilaille opettaja oli valmistellut lisätehtäviä (paperien jakamista jne.)
Mikä on leikin merkitys, sija ja tila havaintohetkesi aikana?
- Tunnilla leikki ei ollut sinänsä läsnä. Mielikuvitusta lapset saivat käyttää tarinaa kirjoittaessaan. Itsearviointi oli myös tehty lapsille hauskalla tavalla: lapset piirsivät kasvimaahan porkkanoita (1 porkkana=osasin huonosti, 3 porkkanaa=osasin hyvin)
Millaisesta lasten kanssa suoritettavasta toiminnasta havaintoaikasi rakentui? Millaista palautetta lapsi sai toiminnastaan?
- Opettaja luki tarinan ja lapset kirjoittivat Ipadiin kaiken mitä tarinasta muistivat samalla isoja alkukirjaimia ja pisteitä harjoitellen. Lopussa oman tekstin oikeinkirjoitus tarkistettiin itse ja tehtiin itsearviointi.
- Opettaja kehui kaikkia oppilaita tunnin lopussa (kaikki keskittyivät tehtävään hyvin ja työrauha pysyi yllä)
Miten lasten opetusta eriytettiin?
- Lapset jotka hallitsivat oikeinkirjoituksen hyvin saivat tehtävän tehtyä ajoissa. Heille oli tarjolla lisätehtäviä. Koska jokainen lapsi sai tehdä tekstistään niin pitkän ja sen tyylisen kuin halusi, ei tehtävä syrjinyt heikompia kirjoittajia.
Kulttuurivierailu
Kävin Viivi Oldenin kanssa koirien agility-kisoissa Jyväskylässä. Valitsimme tämän kohteen, sillä laji on mielenkiintoinen emmekä olleet ennen käyneet agility-kisoissa. Tarvitsimme myös stressaavien koulupäivien keskellä koirien läsnäoloa.
Heti paikalle tultuamme suomalaiseksi erikoisen hymyileväinen mies pyysi meitä pitämään koirastansa huolta hetken aikaa. Seisoimme hihna kädessä muutaman minuutin hieman kummastuneina. Halliin astuessamme tajusimme avoimuuden ja positiivisuuden syyn: kisapaikalla kaikki hymyilivät toisilleen ja juttelivat keskenään kuin hyvät ystävät (hyviä ystäviä he kaikki saattoivat ollakin). Vaikka kyseessä oli kisa, josta sai palkintoja, kaikki kannustivat toisiaan. Ymmärsimme, että on kyse tiiviistä yhteisöstä; heitä kaikkia sitoi rakkaus koiriin ja tähän lajiin. Tapahtuman positiivisen hengen aisti ulkopuolisenakin ja yhteisöllisyys todella yllätti.
Huomasimme myös kuinka aktiivisia harrastajat ovat. Tapahtuma oli porukalla järjestetty, ”pikkuhommia” oli paljon ja kilpasarjasta seuraavaan siirtyessä kaikki kykenevät auttoivat radan muodostamisessa/siivoamisessa.
Itsestäni opin huomaamaan, kuinka itsestäänselvyytenä pidin sitä, että kilpailuissa vastustajat ovat ”vihollisia”. Muiden huima kannustaminen ihmetytti alussa, mutta kisojen edetessä huomasinkin nauttivani enemmän tällaisesta kilpailusta, jossa kaikkia kannustettiin eikä oma sijoittuminen ollutkaan niin tärkeää. Opin myös lajista enemmän: kyse ei ole mistään leikkimisestä, vaan laji vaatii todella tarkka yhteistyötä koiran ja omistajan välillä. Sisäistimme myös viimeinkin, että on aika kaivaa kevyttoppatakit sekä hanskat esille, sillä kylmyys oli todellakin vahvasti läsnä.
Competences
Co-operation skills. I think that schools are doing a great job of increasing the amount of group work, but there can never be too much co-operation! The number of tasks that need co-operation could be increased especially with young children.
Valuing democracy, justice, fairness, equality and the rule of law. Even though Finnish schools are quite democratic, there are still some problems with democracy in schools (for instance students should be heard more often). There is also still some unfairness/injustice between different genders; many students feel like the opposite gender is being treated differently and that needs to be changed!
Knowledge and critical understanding of the world. With young children having access to the internet it is really important that they learn early what is true and what is not. As the world keeps globalizing it is also extremely important that children learn about different cultures and realize that we are all the same despite our differences. These topics should be introduced to children more actively.