Olen aina itse pitänyt estetiikkaa korkeassa arvossa. Estetiikan huomioiminen nousi harjoittelun aikana esille lähinnä tekemieni diojen ja tehtäväpakettien kautta. Pidän itse siitä, että esimerkiksi luentodioihin on panostettu myös visuaalisesti, joten minulle oli itsestäänselvyys, että luodessani dioja, panostan niiden ilmeeseen. Olen varma, että tunneillani oppilaiden huomio pysyi paremmin dioissa, kun niissä oli pelkän tekstin lisäksi kuvia ja dioissa toistuva tunnin aiheeseen sopiva teema. Uskon, että tämä vaikutti myös tietyiltä osin oppilaiden motivaatioon. Viimeisellä ympäristöopin tunnillani oppilaat loivat oman interrail-matkan. Kun esittelin tunnin ohjelman, dioissa vilisi erilaisia matkustamiseen liittyviä, inspiroivia kuvia. Valitettavasti estetiikan saattaa helposti kiireen ja työmäärän ohella unohtaa, mutta uskon, että itse kannan estetiikkaa mukana läpi urani, sillä saan itsekin paljon irti visuaalisesti miellyttävästä ympäristöstä.

 

Harjoittelun aikana eteeni tuli muutamia tilanteita, joissa minun piti pohtia, voinko toimia tietyllä tavalla; onko tekemäni päätös oikeudenmukainen? Kenen etua tekemäni päätös ajaa? Ryhmätyötä tehdessä yksi ryhmän oppilaista häiritsi koko ryhmän työskentelyä eikä itse osallistunut mitenkään työn tekemiseen. Käytös ei lyhyen keskustelunkaan jälkeen muuttunut millään tavalla ja oppilas jatkoi muiden ryhmäläisten häiritsemistä koko lopputunnin ajan. Mietin tunnin jälkeen, olisiko oikea ratkaisu ollut siirtää oppilas tekemään yksin jotain muuta tehtävää. Tällöin ryhmä olisi saanut työskennellä rauhassa ilman häiriötekijöitä. Toisaalta mietin, että saattaisin aiheuttaa harmia oppilaalle, jonka käytöksen taustaa en oikeastaan tiedä. Opettajan arkeen kuuluu tämänkaltaisten eettisten valintojen tekeminen ja moraalisiin kysymyksiin vastaaminen (Spoof M. 2007, 3). Tajusin harjoittelussa kohtaamieni tilanteiden myötä, että minun pitää jatkuvasti kehittää harkintakykyäni ja oppia luottamaan siihen, jotta pystyn tekemään näitä ratkaisuja tarvittaessa nopeastikin.

 

Pedagoginen osaaminen:

Olen opiskeluvuosieni aikana kehittynyt kaikista ydinosaamisalueista eniten pedagogisen osaamisen osalta. Osaamiseni on toki vielä kovinkin puutteellista, mutta oppituntien suunnittelu, toteuttaminen ja eriyttäminen tuntuvat jo melko luonnollisilta asioilta. Vaikka olen sijaisuuksien kautta päässyt käytännössä hyödyntämään pedagogista osaamistani, antoi harjoittelu vielä paljon selkeämmän kuvan itselleni siitä, missä menen tällä hetkellä pedagogisen osaamiseni kanssa. Olen monilla kursseilla tehnyt tuntisuunnitelmia, mutta nyt harjoittelun aikana pääsin näkemään, miten suunnitelmat oikeasti toimivat; osaanko aikatauluttaa ja onko suunnitelmissani esimerkiksi tarpeeksi toiminnallisuutta. Kun pidin useamman oppitunnin viikossa, alkoi tarkkojen suunnitelmien vääntäminen puuduttaa. Mietin välillä itsekseni, että tällainen työstäminen on turhaa ja teen tätä vain, koska niin käsketään. Jokaisella tunnilla kiitin kuitenkin itseäni siitä, että olin tehnyt suunnitelmat huolella ja olin miettinyt, mitkä asiat tunnilla pitää vähintään saada toteutettua. Vaikka näin tarkkojen suunnitelmien tekeminen ei ole realistista opettajan arkea, huomasin, miten tärkeää on, että itsellä on selkeä kuva tunnin etenemisestä. Suunnitelmien tekemisestä tuli myös vähitellen helpompaa; tiesin parin viikon jälkeen, miten kauan joihinkin aktiviteetteihin menee aikaa ja kuinka kauan oppilaat jaksavat yhtäjaksoisesti istua paikallaan. Huomasin myös, miten paljon jaksosuunnitelmien tekeminen auttoi tuntisuunnitelmien tekemisessä; tiesin, mitä halusin saada opetettua viiden viikon aikana ja jokaisen tunnin tavoitteet oli sen jälkeen melko helppoa asettaa.

Koen, että tämän harjoittelun aikana kehityin eniten juurikin tuntien suunnittelun ja suunnitelmien toteuttamisen osalta. Sain kuitenkin myös paljon irti muun muassa ryhmän ohjaamisesta. Kun vertaan ensimmäistä harkkatuntiani viimeiseen, ryhmän hallintani oli näillä tunneilla aivan eri tasolla. Tähän vaikuttaa toki se, että opin viikkojen aikana tuntemaan oppilaat ja luokan dynamiikan, mutta sain myös itsessäni kehitettyä ryhmänohjaustaitojani harjoitteluohjaajan tuella. Jokaisen tunnin jälkeen sain ohjaajalta huomiota siitä, miten pienetkin valintani saattoivat vaikuttaa luokan toimintaan. Esimerkiksi en ollut ensimmäisellä tunnillani johdonmukainen siinä, että vastausvuoron saamiseksi pitää viitata. Tämä johti siihen, että oppilaat rupesivat välillä huutelemaan vastauksia, vaikka toivoin vastaamista viittaamalla. Tämä taas näkyi luokassa oppilaiden levottomuutena ja työrauhan heikentymisenä. Osasin seuraavilla tunneilla toimia johdonmukaisemmin. Pedagoginen osaamiseni korostui varsinkin näissä pienissä yksityiskohdissa ja valinnoissa, mitä tein tunneilla. Olin esimerkiksi ennen tuntia osannut miettiä, että pyydän tietyissä aktiviteeteissa oppilaita sulkemaan silmänsä hetkeksi tai tiesin, että kuulokkeet kannattaa jakaa vasta tietyssä välissä oppilaille. Näillä valinnoilla todella oli merkitystä tuntien etenemisessä ja aktiviteettien onnistumisessa. Kun ymmärsin, että olin onnistunut jopa niissä pienimmissä pedagogisissa valinnoissa, sain suuria onnistumisen kokemuksia.

Ryhmän ohjaaminen korostui erityisellä tavalla, kun siirryin opettamaan etänä. Kun oppilaat aloittivat puhumisen, minun oli vaikea saada heidät kaikki taas kuuntelemaan. Koin siis tärkeänä, että tunnin ensimmäinen puheenvuoroni oli motivoiva ja koko tunnin lävitse kantava. Esitin tunnin alussa oppilaille selkeästi tunnin tavoitteet ja kerroin tunnin ohjelman. Ryhmän ohjaaminen etänä oli toki erittäin haastava kokemus, mutta koen, että kehityin tässäkin asiassa tuntien kertyessä ja opin tärkeitä asioita esimerkiksi sanavalintojen tekemisestä ja järjestyksestä, jossa asiat kannattaa sanoa.

Harjoittelun aikana arviointia toteutettiin lähinnä itsearvioinnilla. Etäopettaessani tein oppilaille paljon tehtäviä sähköiseen ympäristöön, jotta näin itse tehtävien etenemisen ja lopputuloksen. Etäopetuksen hyvänä puolena pidin sitä, että pääsin todella pohtimaan, miten annan palautetta oppilaille ja arvioin heidän edistymistään. Jos olisin ollut luokassa opettamassa, en olisi pystynyt keskittymään niin paljon arviointiin ja palautteenantoon. Toteutimme myös yhteisopettajuudella kolme oppituntia prosessikirjoittamisesta. Annoimme jokaiselle oppilaalle tekstien valmistuttua palautetta. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun pääsin arvioimaan täysin itsenäisesti oppilaan luomaa tekstiä ja koin tämän olevan itselleni erittäin hyödyllinen kokemus. Antaessani kirjallista palautetta oppilaille minulle korostui kirjallisen palautteen merkitys; suullinen palaute saattaa unohtua nopeasti tai mennä ”kuuroille korville”, mutta kirjallinen palaute jää elämään. Oppilas voi palata saamaansa palautteeseen ja näyttää esimerkiksi vanhemmilleen tarinasta saamaansa palautetta.

 

Vuorovaikutusosaaminen:

Sain kuulla ensimmäisen tuntini jälkeen harkkaohjaajaltani, että vaikutan toista harjoittelua tekeväksi opiskelijaksi yllättävän itsevarmalta ja luontevalta oppilaiden kanssa työskennellessäni. Uskon tämän rentouden tulevan siitä, että olen tehnyt paljon sijaisuuksia ja tottunut hääräämään monien eri luokkien kanssa. Tämä todistaa sen, että kokemuksen kautta tämäkin osaamisalue vahvistuu ja harjoittelun aikana sain kokea, miten oma itsevarmuuteni kasvoi vielä selkeästi ensimmäisestä tunnista viimeiseen. Koen ehdottomasti, että vahvuuksiini opettajana kuuluu rennonletkeä olemukseni, joka heijastuu myös oppilaisiin ja heidän tekemisiin. Uskon, että tämä on yksi niistä ominaisuuksista, joka tekee minusta helpommin lähestyttävän ja läheisemmältä tuntuvan opettajan. Oma rento ja huoleton asenteeni viestittää myös oppilaille, että vaikka koulussa tulee tehdä parhaansa, ei kouluasioiden takia kannata stressata turhaan ja vaipua epätoivoon. Mielestäni tämän ajatuksen korostaminen luokassa on erittäin tärkeää oppilaiden hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta.

Olen ihminen, joka käyttää vuorovaikutuksessaan paljon nonverbaaleja viestintätapoja. Etäopetuksen aikana pyrin varsinkin tiedostaen käyttämään paljon ilmeitä ja eleitä puheeni tukena, sillä ääneni ei toisinaan kuulunut hyvin ja viestintä oli muutenkin kaikin puolin haastavampaa kuin normaalisti. Luokassa opettaessani esimerkiksi viestin oppilaille hiljaisuudesta nostamalla kädet korville, loin tiukkoja katseita äänekkäisiin oppilaisiin ja annoin positiivista palautetta peukku pystyssä. Koen, että varsinkin tiettyihin pyyntöihin/käskyihin yhdistetyt eleet vahvistavat viestin perille menemistä. Jos opettajalla esimerkiksi on joku tietty toistuva käsimerkki hiljaisuutta pyytäessä, kaiken melun keskellä riittää, kun oppilas sivusilmällä näkee opettajan eleen. Nonverbaalinen viestintä toimii vahvasti puheen tukena ja muun muassa kieltä huonosti osaaville nonverbaalinen viestintä on äärimmäisen tärkeää (Ruohonen T. [toim.] 2019, 14). Olen myös huomannut, että varsinkin omien ilmeiden kautta pystyy viestimään omasta innokkuudesta oppilaille ja tällä taas on suuri merkitys esimerkiksi motivaatioon. Kun miettii, miten paljon hyötyä nonverbaalista viestinnästä on, voin todeta olevani erittäin tyytyväinen siihen, että itselleni nonverbaali viestintä on todella luontevaa.

 

Viimeisen tunnin jälkeen harjoitteluohjaajani kysyi minulta yleisesti kysymyksen siitä, olenko pohtinut tapaani käyttää kieltä luokassa. Tästä kysymyksestä syntyi mielenkiintoinen keskustelu siitä, milloin opettaja voi käyttää puhekieltä ja milloin yleiskieltä. Opettajan kielenkäyttö on sidoksissa opettajan omaan taustaan ja persoonaan ja luontevan vuorovaikutuksen edellytyksenä onkin, että opettaja ei väkisin lähde puhumaan tekonuorekkaalla puhekielellä tai toisaalta liian huolitellulla kirjakielellä (Ruusuvuori R. 1986). Mainitsin edellä oman rennon asenteeni luokan edessä ja siihen yhdistyy vahvasti puhekielen käyttö. Vaikka en ole ennen kiinnittänyt erityistä huomiota kielenkäyttööni, pienen pohdinnan jälkeen päädyin siihen, että ohjeistuksen ja opetuksen aikana käytän yleiskieltä selkeyden lisäämiseksi ja siirryn melko nopeasti puhekielen käyttöön tämän jälkeen. Olen itse vahvasti sitä mieltä, että on täysin ok käyttää toisinaan puhekieltä oppilaiden kanssa; mielestäni se vähentää luokkahuonetilanteen jäykkyyttä ja tekee opettajasta helpommin lähestyttävän. Toisaalta pohdin, mikä vaikutus puhekielen käytöllä on esimerkiksi auktoriteettiin. Kun muistelen itse omia opettajiani, vahvin auktoriteetti oli aina yleiskieltä käyttävillä miehillä. Tosin muistan myös, että jännitin kaikkea vuorovaikutusta, joka tapahtui näiden kyseisten opettajien kanssa. Tässäkin on siis kyse kultaisen keskitien löytämisestä. Odotan innolla, että pääsen tutkailemaan tarkemmin omaa kielenkäyttöäni esimerkiksi sijaisuuksia tehdessä.

Lähteet:

Ruohonen T. (toim.) 2019. Kielitietoisen opettajan opas. E-norssi. 14.

Ruusuvuori R. 1986. Millaista kieltä opetuksessa tulisi käyttää? Kielikello – Kielenhuollon tiedotuslehti. Artikkeli 2/1986.

Spoof M. 2007. ”Pintaa syvemmälle” – eettinen pohdinta opettajan voimavarana luokanopettajan ja erityisopettajan silmin. Helsingin yliopisto.