Iltapäivä tunteita!

Iltapäivän teemana oli Emotions and learning. 
Aluksi saimme listan tunnesanoista (yli 180 sanaa!), joista meidän piti kahdella eri värillä valita ne, joita haluamme oppilaidemme tuntevan ja ne, joita emme toivo heillä olevan, koska ne haittaavat oppimista. Keräsimme sanoista listan taululle sekä tutustuimme Mentimeterin käyttöön asioiden/ sanojen koonnissa (esimerkiksi Word cloud).

Tutustuimme myös "tunneperheisiin" (Families of Emotions), jonka jälkeen meidän piti keksiä synonyymejä tunteelle: VIHA (ANGER). Synonyymilistan jälkeen asetimme tunnesanat yhdessä pohtien janalle tunteen voimakkuuden mukaan. Mietimme janalle myös kohdan, mihin asti nämä tunteet ovat hallittavissa, ja missä vaiheessa on vaarana/ todennäköistä kontrollin menettäminen.

Paritehtävänä meidän tuli valita joku toinen tunne sana, ja tehdä siitä parin kanssa vastaava lista ja jana. Nämä janat käytiin läpi tehden samalla mindfulness-harjoitus: yhteisen hengitysharjoituksen jälkeen yksi meistä luki rauhallisella äänellä janalla olevat tunnesanat toisten kuunnellessa hiljaa silmät suljettuina. Harjoituksen jälkeen pohdimme, miten eri sanat vaikuttivat siihen, miltä meistä tuntui.

Natalie vinkkasi, että tunteita voi oppilaiden kanssa käsitellä myös esimerkiksi draaman avulla (tunteiden esittäminen pantomiimina), tarinoiden avulla (keksitään kaksi vaihtoehtoista tapaa, miten tarina voisi päättyä), kuvien tekemisen ja värien avulla ja musiikin avulla (esim. eri soittimet esittää erilaisia tunteita).

Viimeisenä harjoituksena teimme "Emotions and colors" -maalaamista. Meidän piti ennen tätä tehtävää valita 1) väri, joka tällä hetkellä houkuttelisi meitä maalaamaan, 2) väri, joka on lempivärimme ja 3) väri, joka kuvaa oloamme muutaman viime viikon ajalta. Kävimme näitä yhdessä läpi. Sen jälkeen meidän piti valita yksi tunne, ja miettiä, mikä väri kuvaisi sitä, ja maalata sillä värillä. Sen kaveriksi meidän piti valita 4-5 muuta saman tunneperheen tunnetta, joita kuvasimme alkuperäistä väriä muuttamalla värejä sekoittaen. Tämän tehtävän käsittelyä jatkamme huomenna.

Päivän päätteeksi kuulimme kurssikaverimme Luisan esittelyn Saksasta ja koulustaan sekä hyvinkääläisten Hannelen ja Susannan esityksen.

Pitkä päivä, jonka jälkeen oli ihana mennä opettajamme suosittelemaan, läheiseen ravintolaan syömään!