Ensimmäinen päivä
Vasta odottelen kurssin starttia tänää klo 12.30.
Hotelli on yksinkertainen mutta siisti campus-hotelli. Vieraina yliopisto-opsieklijoiden lisäksi eri kurssien osallistijia ja myös joitain turisteja.
Ympäristö on ehkä parhaat päivänsä nähnyttä, matkaa keskustaan kuitekin vain 2,5 km.
Sää on pilvinen ja noin 20C ja illaksi on lupailtu sadekuuroja. Tänään ohjelmassa on orientaatiota ja kurssilaisiin tutustumista, huomenna maanantaina alkaa varsinainen koulutussisältö.

Huoneen ranskalaiselta parvekkeelta näkymä alas ravintolan yksinkertaiselle terassille.

Bussille tai junalle kävelee viitisen minuuttia.

Kaikille, jotka arastelevat reissuun lähtöä kielitaidon puutteiden vuoksi: Rohkeasti vaan! Sönkkäsin taneroenglantiani lentomatkan Münchenistä Bolognaan Kanadalaisen lääkärin kanssa. Hän oli aidosti kateellinen meille eurooppalaisille, jotka puhumme jollain tasolla oman äidinkielemme lisäksi 1 - 3 muuta kieltä. Rohkeasti siis sönkkäämään! Voi tosin olla, että olen parin päivän päästä ihan puhki, kun aivot käyvät kuumana...
Italiaa en taida silti tervehdyksiä enempää yrittää:

Pitkä päivä ja pää pyörällä uusista ihmisistä, kaupungista ja moninaisista tavoista puhua englantia. Tänään olimme yhdessä innovatiivisen opetuksen kurssin kanssa yhdessä ja meitä oli 24 kurssilaista. Osallistujia on Turkista, Serbiasta, espanjalainen Virosta, Portugalista, Ranskasta, Kyprokselta, Puolasta, Latviasta ja Liettuasta. Mukana on opettajia ja muita koulun ammattilaisia alakoulusta yliopistoon.
Ohjelma alkoi pienellä tutustumisleikillä hiukan pikatreffityyliin. Ehdimme myös syödä italialaisen lounaan ennen perusteellista kierrosta kaupungissa, jossa on Euroopan vanhin yliopisto. Päätimme päivämme yhteiseen päivälliseen.

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin