4. Levät ja planktoneläimet ovat vesien runsaimpia eliöitä

Luvun sisällys

4.1 Mikrobit
4.2 Plankton


4.3 Kasviplankton
4.3.1 Sinilevät eli syanobakteerit eli sinibakteerit
4.3.2 Viherlevät
4.3.3 Piilevät

4.4 Eläinplankton
4.4.1 Vesikirppu
4.4.2 Hankajalkainen
4.4.3 Tohvelieläin

4.5 Termejä

​​

4.1 Mikrobit

Mikrobeiksi kutsutaan kaikkia niitä eliöitä, joita ei voi nähdä ilman mikroskoopin apua. Mikrobeja ovat kaikki bakteerit ja arkit eli arkeonit.

Myös suurin osa alkueliöistä on mikrobeja. Alkueliöitä ovat esimerkiksi kosteissa ympäristöissä viihtyvät tohvelieläimet tai ameebat. Lisäksi osa sienistä, kuten homeet ja hiivat, ovat mikrobeja.

Myös viruksia, esimerkiksi influenssavirusta, sanotaan mikrobeiksi, vaikka ne eivät ole eläviä eliöitä.


Eliömaailman luokittelu. Esitumaisilla eliöillä (bakteereilla ja arkeilla) ei ole ainoassa solussaan tumaa. Alkueliöt, kasvit, eläimet ja sienet ovat aitotumaisia: niillä on soluissaan tuma.

Pienikokoiset mikrobit ovat herkkiä kuivumiselle. Siksi ne tarvitsevat kostean ympäristön. Vesi myös mahdollistaa niiden siirtymisen paikasta toiseen. Siksi monet mikrobit elävätkin vedessä.

Vesiympäristössä erilaiset kasviplanktonit ja syanobakteerit ovat merkittäviä tuottajia. Ne tuottavat energiaa auringonvalon avulla. Tämä energia siirtyy ravintoketjuissa kuluttajille, kun esimerkiksi vesikirppu syö pienen levän. 

Monet mikrobit toimivat maaperässä hajottajina. Hajottajat vapauttavat esimerkiksi kuolleisiin eliöihin ja ulosteisiin sitoutuneita ravinteita jälleen muiden eliöiden käyttöön.

Eräät mikrobit ovat taudinaiheuttajia. Esimerkiksi likaisesta vedestä voi saada mikrobin aiheuttaman ripulin.

Mikrobit ovat olleet maapalon ensimmäisiä eliöitä. Yksisoluisista bakteereista kehittyi lopulta monimutkaisempia monisoluisia eliöitä, joiden erilaiset solut ovat erikoistuneet erilaisiin tehtäviin. Monisoluisuus myös mahdollisti kuivuudelta suojaavat rakenteet, jolloin siirtyminen vedestä maalle mahdollistui. Yhteyttävät bakteerit ja yksisoluiset levät tuottivat maapallolle happea, joka lopulta kertyi ilmakehään ja muodosti elämälle suotuisan ilmakehän.

4.2 Plankton

Planktonilla tarkoitetaan pienikokoisia vedessä eläviä eliöitä. Suurinta osaa niistä ei voi nähdä ilman mikroskooppia. Planktonit muodostavat joskus massaesiintymiä, jotka voivat aiheuttaa veden värjäytymisen vihreäksi tai punaiseksi.

Plankton keijuu vedessä. Tällöin se ei aktiivisesti ui eikä kellu veden pinnalla, vaan se pysyttelee vedenpinnan tuntumassa erilaisten lisäkkeiden, kaasurakkuloiden ja öljypisaroiden keventämänä. Planktonia kutsutaan myös keijustoksi.

Yksisoluiset planktonin eliöt lisääntyvät suvuttomasti jakautumalla, jolloin jälkeläiset ovat perimältään emosolunsa kaltaisia. Suvuton lisääntyminen voi olla suotuisissa olosuhteissa hyvinkin nopeaa.

Levät kuuluvat kasviplanktoniin ja mikroskooppisen pienet eläimet eläinplanktoniin.

Eläinplankton lisääntyy suvullisesti sekä myös suvuttomasti ilman hedelmöitystä.

4.3 Kasviplankton

Kasviplanktoniin kuuluvat eliöt ovat omavaraisia. Ne tuottavat tarvitsemansa energian yhteyttämällä, jolloin vesi ja hiilidioksidi muuttuvat Auringon valon avulla hapeksi ja sokeriksi.

Kasviplanktonin määrä on maailman merissä ja makeissa vesissä valtava. Se muodostaakin vesien ravintoketjujen ja -verkkojen perustan. Kun kasviplankton yhteyttää, se tuottaa veteen happea. Kasviplanktonilla onkin suuri merkitys vesien happipitoisuuteen.

Kasviplanktonia on vedessä kaikkialla, mutta Auringon valon avulla tapahtuva yhteyttäminen onnistuu vain veden pintakerroksessa. Tästä syystä kasviplanktonia on eniten veden pintakerroksessa.

Kasviplanktoniin kuuluvat:

  • sinilevät eli syanobakteerit
  • viherlevät
  • piilevät.

Kasviplanktonoppaan avulla voit tunnistaa kuvien avulla kasviplanktonia näytteistäsi.

Osa kasviplanktonista tuottaa myrkkyjä. Yleensä näistä myrkyistä ei ole haittaa, mutta planktonien massaesiintymissä myrkkyjen määrät voivat nousta ihmistäkin haittaavalle tasolle. Osa sinilevien eli syanobakteerien massaesiintymistä sisältää ihmisille ja eläimille haitallisia myrkkyjä. Jos vedessä näkyy sinileviä, vedessä ei kannata uida, sillä se voi aiheuttaa ihottumaa ja pahoinvointia.

Kasviplanktonia tutkitaan paljon, sillä lajistossa tapahtuvat muutokset kertovat veden laadun muutoksista. Kun ravinteiden määrä vedessä lisääntyy, piilevien ja syanobakteerien määrä alkaa kasvaa. Puhutaan, että vesistö rehevöityy.


Syanobakteerien massaesiintymisen eli kukinnan voi havaita paljain silmin.

4.3.1 Sinilevät eli syanobakteerit eli sinibakteerit

  • Yksisoluisia, jotka voivat esiintyä rihmamaisina solurykelminä eli yhdyskuntina.
  • Rihmakimput näyttävät vedessä paljain silmin katsottuna sinivihreiltä, ruskeilta tai kellertäviltä hiutaleilta.
  • Mikroskoopin kuvassa rihmat erottuvat selvemmin.
  • Yhteyttävät eli tuottavat sokeria ja happea.
  • Lisääntyvät jakautumalla kahtia.
  • Levien runsaus riippuu kesän sääolosuhteista. Tyynellä ja lämpimällä säällä ne voivat runsastua nopeasti.
  • Osa sinilevälajeista on myrkyllisiä (maksa- ja hermomyrkkyjä). Myrkky vapautuu levien rikkoutuessa esimerkiksi, kun saunassa heitetään leväpitoista vettä kiukaalle.

4.3.2 Viherlevät



  • Yksi- tai monisoluisia, jotka muodostavat pieniä rihmamaisia yhdyskuntia.
  • Väriltään kirkkaanvihreitä.
  • Lisääntyvät suvuttomasti jakautumalla.
  • Yhteyttävät eli tuottavat sokeria ja happea.

4.3.3 Piilevät

  • Yksisoluisia leviä, jotka elävät yksittäin tai yhdyskuntina.
  • Väriltään ruskeita.
  • Soluseinässä on paljon piitä.
  • Solu rakentuu kahdesta puoliskosta, jossa on lajityypillisiä kuvioita.
  • Ovat painavan kuorensa vuoksi riippuvaisia veden pystysuuntaisista virtauksista.
  • Lisääntyvät suvuttomasti jakautumalla muutaman tunnin välein suotuisissa oloissa (kun on riittävästi ravinteita ja pii-alkuainetta).
  • Runsaimmillaan viileissä vesissä keväällä ja syksyllä.
  • Runsaan esiintymisen haitta on kalaverkkojen limoittuminen.

4.4 Eläinplankton

Eläinplanktoniin kuuluvat pienet toisenvaraiset vedessä elävät eliöt.

Osa niistä on yksisoluisia alkueläimiä, kuten ripsieläimet. Eläinplanktoniin kuuluu myös monisoluisia pienikokoisia äyriäisiä, kuten hankajalkaisia ja vesikirppuja.

Pienimmät eläinplanktonin eliöt ovat noin 50 mikrometrin kokoisia ja suurimmat muutamia millimetrejä. Kun otat eläinplanktonia koeputkeen, voit erottaa jopa paljain silmin pientä liikettä!

Planktoneläimille on yhteistä keijuminen eli kulkeutuminen vapaasti veden virtauksien mukana. Osa planktoniin kuuluvista lajeista pystyy tosin uimaan jonkin verran antennojensa tai ripsiensä avulla.

Eläinplanktoniin kuuluva eläin käyttää ravinnonlähteenään itseään pienempää kasviplanktonia tai toisia pikkueläimiä. 

Eläinplankton on monien eläinten ravintoa. Erityisesti kalanpoikaset saavat tarvitsemansa ravinnon eläinplanktonista.

Eläinplanktoniin luetaan yleensä kuuluvaksi vain pienikokoiset eläimet. Vesissämme on kuitenkin useita suurikokoisia lajeja, joiden voidaan katsoa kuuluvan keijustoon eli planktoniin. Tunnetuin näistä on Itämerellä elävä korvameduusa. Suuret meduusat kykenevät uimaan, mutta pääosin nekin kulkeutuvat virtauksien mukana.


​
Korvameduusa on polttiaiseläin. Se ui supistamalla hyytelömäistä ruuminonteloa.

4.4.1 Vesikirppu

  • Äyriäinen, pituudeltaan 1–2 millimetriä.
  • Monella vesikirppulajilla on takkimainen selkäkilpi sekä otsapiikki.
  • Uima-antennat ovat pitkät ja haaroittuneet. Se käyttää niitä uimiseen ja saalistukseen.
  • Antennojen alaslyönti saa aikaiseksi nykivän liikkeen.
  • Silmä on pariton, musta verkkosilmä.
  • Voivat lisääntyä ilman hedelmöitystä.
  • Suvullinen lisääntyminen on tavallista syksyisin tai muuten epäedullisissa ympäristöolosuhteissa.
  • Hedelmöitys tuottaa munia, jotka voivat säilyä talven tai kuivan kauden yli.
  • Syövät kasvi- ja eläinplanktonia.
  • Ovat tärkeää ravintoa kaloille, esimerkiksi muikulle ja siialle.

Yle: vesikirppu

4.4.2 Hankajalkainen

  • Äyriäinen, pituudeltaan n. 1 mm.
  • Sillä on tuntoantennat, yksi silmä ja hankajalat
  • Monta muodonvaihdosta, joiden aikana yksilö vaihtaa kuorensa.
  • Ovat tärkeää kalojen ravintoa.

4.4.3 Tohvelieläin


  • Yksisoluinen, pituudeltaan 0,1–0,3 mm.
  • Kuuluu ripsieläimiin.
  • Pintaa peittävät ripset, joita se käyttää liikkumiseen.
  • Erilaisia soluelimiä: mm. tuma ja ravintorakko.
  • Syö mm. yksisoluisia leviä.
  • Tohvelieläin-video

4.5 Termejä

Keijuminen
Planktonin ajelehtimista veden virtausten mukana.

Omavarainen
Omavarainen eliö ei tarvitse ulkopuolelta saatavaa valmista ravintoa, vaan kykenee itsenäisesti hyödyntämään esimerkiksi auringon valoenergiaa (fotosynteesi).

Rehevöityminen
Ravinteiden, erityisesti typen ja fosforin määrän lisääntymisestä johtuva perustuotannon kasvu vesissä.

Suvuton lisääntyminen
Lisääntyminen ilman hedelmöitystä esim. jakautumalla kahtia. Jälkeläiset ovat perimältään emoyksilön kaltaisia. Suvuton lisääntyminen on yksinkertaisin lisääntymisen muoto.

Suvullinen lisääntyminen
Lisääntyminen sukusolujen avulla. Suvullinen lisääntyminen lisää yksilön perimän monimuotoisuutta.

Toisenvarainen
Eliö, joka saa energiansa joko elävistä tai kuolleista eliöistä. Kuluttajat ja hajottajat.