Paikallisia nostoja Riihimäki L6
Paikallisia nostoja (Riihimäki)
- Edistetään oppilaiden myönteistä asennetta työtä ja työelämää kohtaan.
- Opetetaan oppilaita tuntemaan lähialueen elinkeinoelämän erityispiirteitä ja keskeisiä toimialoja.
- Harjoitellaan työelämässä tarvittavaa asianmukaista käyttäytymistä ja yhteistyötaitoja, ja huomataan kielitaidon ja vuorovaikutustaitojen merkitys.
- Opitaan ryhmätoimintaa, projektityöskentelyä ja verkostoitumista.
- Harjoitellaan vastavuoroisuutta ja ponnistelua yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
- Kannustetaan sisukkuuteen työn loppuunsaattamisessa.
- Opitaan arvostamaan oman työn tuloksia.
- Rohkaistaan oppilaita suhtautumaan uusiin mahdolisuuksiin avoimesti ja toimimaan muutostilanteissa joustavasti ja luovasti.
Esimerkkejä toteuttamistavoista:
- Ohjataan työskentelemään yksin ja yhdessä toisten kanssa. Sovitetaan omat ideat yhteen toisten ideoiden kanssa.
- Ohjataan kantamaan vastuuta ikäkaudelle sopivasti.
- Tuetaan oma-aloitteisuutta.
- Kannustetaan löytämään omat vahvuudet.
- Ohjataan toimimaan toisten hyväksi koulussa ja kotona itseään unohtamatta.
- Tehdään yhteistyötä huoltajien ja koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa.