Opetuksen tavoitteet, sisällöt ja arviointi

Suomen kielen ja kirjallisuuden osuus Joensuun seudun opetussuunnitelmassa pohjautuu valtakunnalliseen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014 -asiakirjaan. Tavoitteet ja sisällöt ovat samat kuin valtakunnallisessa OPS:ssa. Seudullisesti on laadittu tavoitteiden ja sisältöjen vuosiluokille jakautuminen ja sisältöjen lisähuomiot.

Opetuksen tavoitteet:

Vuorovaikutustilanteissa toimiminen

Opetuksen tavoite:

T1 opastaa oppilasta vahvistamaan taitoaan toimia rakentavasti erilaisissa viestintäympäristöissä ja ilmaisemaan mielipiteensä

Osaamisen kuvaus arvosanalle kahdeksan 6. luokan lopussa:

Oppilas osaa toimia erilaisissa vuorovaikutustilanteissa.

Oppilas osaa ilmaista ajatuksiaan ja mielipiteitään sekä esittää mielipiteelleen joitakin perusteluja

3.lk

4.lk

5.lk

6.lk

Oppilas harjoittelee omien kokemusten, ajatusten ja mielipiteiden jakamista.

Oppilas jakaa kokemuksiaan, ajatuksiaan ja mielipiteitään itselleen tutuissa vuorovaikutustilanteissa

Oppilas osaa esittää ja jakaa omia kokemuksiaan, ajatuksiaan ja mielipiteitään erilaisissa
vuorovaikutustilanteissa.

Oppilas osaa toimia tavoitteellisesti erilaisissa vuorovaikutustilanteissa sekä esittää ja perustella
omaa mielipidettään.

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S1

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L1, L2, L7

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Toiminta vuorovaikutustilanteissa

Opetuksen tavoite:

T2 ohjata oppilasta huomaamaan omien kielellisten ja viestinnällisten valintojensa vaikutuksia ja huomioimaan toisten tarpeita ryhmäviestintätilanteissa

Osaamisen kuvaus arvosanalle kahdeksan 6. luokan lopussa:

Oppilas osaa hyödyntää kielellisten keinojen lisäksi äänenkäytön, viestien kohdentamisen ja kontaktinoton taitoja erilaisissa ryhmätilanteissa.

Oppilas osaa mukauttaa viestintäänsä ryhmätilanteeseen sopivaksi ja ottaa muut osallistujat huomioon.

3.lk

4.lk

5.lk

6.lk

Oppilas harjoittelee oman mielipiteensä ilmaisemista, tilanteeseen sopivaa äänen käyttöä ja toisten kuuntelemista.

Oppilas osaa ilmaista mielipiteensä. Oppilas osaa ottaa toiset huomioon ryhmäviestintätilanteissa. Oppilas vahvistaa vuorovaikutustaitojaan.

Oppilas osaa ilmaista mielipiteensä ja perustella sen toiset huomioon ottaen.

Oppilas harjoittelee
huomaamaan omien valintojen vaikutuksia ja huomioimaan toisten tarpeita ryhmäviestintätilanteissa.

Oppilas osaa antaa ja ottaa vastaan rakentavaa palautetta.

Oppilas osaa toimia ryhmäviestintätilanteissa toiset huomioon ottaen.

Oppilas osaa mukauttaa vuorovaikutustaan
erilaisiin ryhmäviestintätilanteisiin sopivaksi.

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S1

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L1, L2, L3, L7

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Toiminta vuorovaikutustilanteissa

Opetuksen tavoite:

T3 ohjata oppilasta käyttämään luovuuttaan ja ilmaisemaan itseään monipuolisesti erilaisissa viestintä- ja esitystilanteissa, myös draaman avulla

Osaamisen kuvaus arvosanalle kahdeksan 6. luokan lopussa:

Oppilas osaa pitää lyhyen valmistellun puhe-esityksen.

Oppilas osaa käyttää kokonaisilmaisun keinoja esiintyessään.

3.lk

4.lk

5.lk

6.lk

Oppilas harjoittelee erilaisia kokonaisilmaisun keinoja. Oppilas osallistuu ohjatusti erilaisiin
viestintä- ja esitystilanteisiin.

Oppilas harjoittelee monipuolisia kokonaisilmaisun keinoja erilaisissa viestintä- ja esitystilanteissa.

Oppilas käyttää joitakin kokonaisilmaisun keinoja. Oppilas harjoittelee valmistellun puhe-esityksen
pitämistä.

Oppilas osaa käyttää kokonaisilmaisun keinoja viestintä- ja esitystilanteissa. Oppilas osaa
valmistella ja pitää puhe-esityksen

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S1

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L1 L2, L4, L7

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Esiintymisen taidot

Opetuksen tavoite:

T4 kannustaa oppilasta kehittämään myönteistä viestijäkuvaa sekä halua ja kykyä toimia erilaisissa, myös monimediaisissa vuorovaikutustilanteissa

Osaamisen kuvaus arvosanalle kahdeksan 6. luokan lopussa:

Oppilas osaa kuvata vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan viestijänä.

Oppilas osaa ottaa vastaan palautetta ja antaa niukkaa palautetta.

3.lk

4.lk

5.lk

6.lk

Oppilas harjoittelee havainnoimaan sekä itseään että muita viestijänä erilaisissa vuorovaikutustilanteissa.

Oppilas kehittää kykyään toimia viestijänä.

Oppilas harjoittelee ottamaan palautetta vastaan
ohjatusti.

Oppilas harjoittelee tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan viestijänä.

Oppilas
harjoittelee ottamaan vastaan palautetta omasta toiminnastaan.

Oppilas harjoittelee ohjatusti antamaan palautetta muille.

Oppilas tunnistaa omia vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan viestijänä.

Oppilas ottaa vastaan
palautetta omasta toiminnastaan ja harjoittelee antamaan palautetta muille.

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S1

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L1, L2, L3, L4

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Vuorovaikutustaitojen kehittyminen

Tekstien tulkitseminen

Opetuksen tavoite:

T5 ohjata oppilasta sujuvoittamaan lukutaitoaan ja käyttämään tekstin ymmärtämisen strategioita sekä tarkkailemaan ja arvioimaan omaa lukemistaan

Osaamisen kuvaus arvosanalle kahdeksan 6. luokan lopussa:

Oppilas osaa lukea ikätasolleen sopivia tekstejä sujuvasti.

Oppilas osaa käyttää tavallisimpia tekstinymmärtämisen perusstrategioita.

Oppilas osaa tarkkailla ja arvioida itseään lukijana.

3.lk

4.lk

5.lk

6.lk

Oppilas harjoittelee erilaisten tekstien lukemista. Oppilas harjoittelee ohjatusti arvioimaan
lukemisen taitoaan. Oppilas tutustuu tekstinymmärtämisen strategioihin.

Oppilas harjoittelee erilaisten tekstien sujuvaa lukemista. Oppilas harjoittelee arvioimaan omaa
lukemisen taitoaan. Oppilas harjoittelee käyttämään erilaisia tekstinymmärtämisen strategioita.

Oppilas harjoittelee lukemaan ikätasolleen sopivia tekstejä. Oppilas käyttää ohjatusti joitakin
tekstinymmärtämisstrategioita. Oppilas harjoittelee tarkkailemaan ja arvioimaan omaa lukemistaan ja itseään lukijana

Oppilas lukee ikätasolleen sopivia tekstejä sujuvasti. Oppilas käyttää joitakin tekstinymmärtämisen
perusstrategioita. Oppilas osaa tarkkailla ja arvioida omaa lukemistaan ja itseään lukijana.

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S2

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L1, L4, L5

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Tekstinymmärtämisen perusstrategioiden hallinta

Opetuksen tavoite:

T6: opastaa oppilasta kehittämään monimuotoisten tekstien erittelyn, arvioinnin ja tulkitsemisen taitoja ja laajentamaan sana- ja käsitevarantoaan sekä edistämään ajattelutaitojaan

Osaamisen kuvaus arvosanalle kahdeksan 6. luokan lopussa:

Oppilas osaa ohjatusti tehdä havaintoja tekstin rakentamista merkityksistä ja pohtia sen tavoitteita. Oppilas osaa päätellä itselleen uusien sanojen ja käsitteiden merkityksiä. Oppilas osaa kuvata ohjatusti tavallisimpien kertovien, kuvaavien, ohjaavien ja yksinkertaisten kantaa ottavien tekstien keskeisiä kielellisiä, visuaalisia jatekstuaalisia piirteitä.

3.lk

4.lk

5.lk

6.lk

Oppilas harjoittelee kehittämään ajattelutaitojaan ja laajentaa sana- ja käsitevarantoaan erilaisia tekstejä tutkimalla. Oppilas harjoittelee sanojen luokittelua merkityksen ja muodon perusteella.

Oppilas harjoittelee selittämään ja vertailemaan sanojen erilaisia muotoja ja merkityksiä ja niiden hierarkioita. Oppilas tutkii ja vertailee monimuotoisia tekstejä.Oppilas laajentaa sana- ja käsitevarantoaan.

Oppilas harjoittelee tunnistamaan ja erittelemään erilaisten tekstien kielellisiä ja tekstuaalisia piirteitä. Oppilas
laajentaa sana- ja käsitevarantoaan.

Oppilas tunnistaa ohjatusti erilaisten tekstien kielellisiä,visuaalisia ja tekstuaalisia piirteitä sekä
pohtii tekstin tavoitteita. Oppilas laajentaa sana- ja käsitevarantoaan.

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S2

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L1, L2, L4, L5

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Tekstien erittely ja tulkinta

Opetuksen tavoite:

T7 ohjata oppilasta tiedonhankintaan, monipuolisten tiedonlähteiden käyttöön ja tiedon luotettavuuden arviointiin

Osaamisen kuvaus arvosanalle kahdeksan 6. luokan lopussa:

Oppilas osaa käyttää erilaisia lähteitä sekä hakea tietoa niistä. Oppilas osaa nimetä joitakin lähteiden luotettavuuteen liittyviä piirteitä.

3.lk

4.lk

5.lk

6.lk

Oppilas harjoittelee ohjatusti etsimään tietoa erilaisista lähteistä. Oppilas harjoittelee ohjatusti
havaitsemaan lähteiden luotettavuutta.

Oppilas etsii ohjatusti tietoa erilaisista lähteistä. Oppilas tunnistaa ohjatusti tekstien ja lähteiden
luotettavuutta.

Oppilas harjoittelee etsimään tietoa eri lähteistä. Oppilas osaa ohjatusti tehdä havaintoja
käyttämiensä lähteiden luotettavuuden piirteistä.

Oppilas käyttää tiedonhankinnassaan erilaisia lähteitä ja hakee tietoa niistä. Oppilas osaa nimetä
joidenkin tietolähteiden luotettavuuden piirteitä.

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S2

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L1, L4, L5

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Tiedonhankintataidot ja lähdekriittisyys

Opetuksen tavoite:

T8 kannustaa oppilasta kehittämään kirjallisuudentuntemusta ja kiinnostustaan lapsille ja nuorille tarkoitettua kirjallisuutta, media- ja muita tekstejä kohtaan, luomalla mahdollisuuksia myönteisiin lukukokemuksiin ja -elämyksiin, tiedonhalun tyydyttämiseen sekä lukukokemusten jakamiseen, myös monimediaisissa ympäristöissä

Osaamisen kuvaus arvosanalle kahdeksan 6. luokan lopussa:

Oppilas osaa eritellä fiktiivisiä tekstejä käyttämällä käsitteitä juoni, henkilö, kertoja sekä tapahtumapaikka ja -aika. Oppilas osaa kuvata luku-, kuuntelu- ja katselukokemuksiaan.

3.lk

4.lk

5.lk

6.lk

Oppilas tutustuu ohjatusti lastenkirjallisuuteen ja harjoittelee jakamaan lukukokemuksiaan. Oppilas tutustuu ohjatusti käsitteisiin juoni, henkilö, kertoja sekä tapahtumapaikka ja -aika.

Oppilas tutustuu lastenkirjallisuuteen ja harjoittelee jakamaan lukukokemuksiaan myös monimediaisissa ympäristöissä. Oppilas harjoittelee ohjatusti tunnistamaan tekstistä käsitteitä
juoni, henkilö, kertoja sekä tapahtumapaikka ja -aika.

Oppilas harjoittelee kuvaamaan lukukokemuksiaan ja tietojaan myös monimediaisissa
ympäristöissä. Oppilas harjoittelee ohjatusti erittelemään fiktiivisiä tekstejä käyttämällä käsitteitä juoni, henkilö, kertoja sekä tapahtumapaikka ja -aika.

Oppilas osaa kuvata lukukokemuksiaan ja tietojaan myös monimediaisissa ympäristöissä. Oppilas osaa eritellä fiktiivisiä tekstejä käyttämällä käsitteitä juoni, henkilö, kertoja sekä tapahtumapaikka
ja -aika.

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S2

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L1, L4, L5

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Lapsille ja nuorille tarkoitetun kirjallisuuden ja tekstien tuntemus ja lukukokemusten jakaminen

Tekstien tuottaminen

Opetuksen tavoite:

T9 rohkaista oppilasta ilmaisemaan kokemuksiaan, ajatuksiaan ja mielipiteitään ja vahvistamaan myönteistä kuvaa itsestään tekstien tuottajana

Osaamisen kuvaus arvosanalle kahdeksan 6. luokan lopussa:

Oppilas osaa tuottaa ajatuksiaan, kokemuksiaan ja mielipiteitään ilmaisevia tekstejä. Oppilas osaa eritellä vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan tekstin tuottajana.

3.lk

4.lk

5.lk

6.lk

Oppilas harjoittelee tuottamaan ohjatusti yhtenäisen tekstin omien kokemusten, havaintojen ja ajatusten pohjalta. Oppilas harjoittelee ohjatusti tunnistamaan vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan tekstin tuottajana.

Oppilas osaa mallien tai apukysymysten avulla tuottaa ajatuksiaan, kokemuksiaan ja mielipiteitään
ilmaisevia tekstejä.
Oppilas harjoittelee ohjatusti nimeämään vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan tekstin tuottajana.

Oppilas osaa ohjatusti tuottaa ajatuksiaan, kokemuksiaan ja mielipiteitään ilmaisevia tekstejä.
Oppilas osaa ohjatusti eritellä vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan tekstin tuottajana.

Oppilas osaa tuottaa ajatuksiaan, kokemuksiaan ja mielipiteitään ilmaisevia tekstejä.
Oppilas osaa eritellä vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan tekstin tuottajana.

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S3

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L1, L2, L4, L7

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Kokemusten ja ajatusten ilmaiseminen

Opetuksen tavoite:

T10 kannustaa ja ohjata oppilasta kielentämään ajatuksiaan ja harjoittelemaan kertovien, kuvaavien, ohjaavien ja yksinkertaisten kantaa ottavien tekstien tuottamista, myös monimediaisissa ympäristöissä

Osaamisen kuvaus arvosanalle kahdeksan 6. luokan lopussa: 

Oppilas osaa ohjatusti käyttää kertoville, kuvaaville, ohjaaville ja yksinkertaisille kantaa ottaville teksteille tyypillisiä ilmaisutapoja.

3.lk

4.lk

5.lk

6.lk

Oppilas osaa tuottaa ohjatusti mallien ja apukysymysten avulla erilaisia yksinkertaisia tekstejä.

Oppilas osaa ohjatusti tuottaa kertovia, kuvaavia, ohjaavia ja yksinkertaisia kantaa ottavia tekstejä
itselleen tutuista aiheista.

Oppilas harjoittelee ohjatusti käyttämään kertoville, kuvaaville, ohjaaville ja yksinkertaisille kantaa
ottaville teksteille tyypillisiä ilmaisutapoja.

Oppilas osaa käyttää ohjatusti kertoville, kuvaaville, ohjaaville ja yksinkertaisille kantaa ottaville
teksteille tyypillisiä ilmaisutapoja.

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S3

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L1, L4, L5, L7

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Tekstilajien hallinta

Opetuksen tavoite:

T11 ohjata oppilasta edistämään käsinkirjoittamisen ja näppäintaitojen sujuvoitumista ja vahvistamaan kirjoitetun kielen, ja tekstien rakenteiden ja oikeinkirjoituksen hallintaa

Osaamisen kuvaus arvosanalle kahdeksan 6. luokan lopussa:

Oppilas osaa kirjoittaa tekstejä sujuvasti sekä käsin että tieto- ja viestintäteknologiaa hyödyntäen. Oppilas osaa ohjatusti otsikoida ja jaksottaa tekstinsä sekä hallitsee keskeiset kirjoitetun yleiskielen käytänteet.

3.lk

4.lk

5.lk

6.lk

Oppilas harjoittelee sujuvaa käsinkirjoittamisen taitoa. Oppilas edistää näppäintaitojaan. Oppilas harjoittelee oikeinkirjoituksen perusasioita.

Oppilas vahvistaa käsinkirjoitus- ja näppäintaitojaan. Oppilas harjoittelee käyttämään
oikeinkirjoituksen perusasioita omassa tekstissään.

Oppilas vahvistaa käsinkirjoitus- ja näppäintaitojaan. Oppilas vahvistaa oikeinkirjoituksen
perusasioita ja osaa käyttää niitä oman tekstinsä tuottamisessa.

Oppilas osaa kirjoittaa tekstejä sujuvasti sekä käsin että tieto- ja viestintäteknologiaa hyödyntäen.
Oppilas osaa ohjatusti otsikoida ja jaksottaa tekstinsä sekä hallitsee keskeiset kirjoitetun yleiskielen käytänteet.

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S3

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L1, L4, L5

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Kirjoitustaito ja kirjoitetun kielen hallinta

Opetuksen tavoite:

T12 kannustaa oppilasta kehittämään tekstin tuottamisen prosesseja ja taitoa arvioida omia tekstejä, tarjota mahdollisuuksia tekstien tuottamiseen yhdessä, rakentavan palautteen antamiseen ja saamiseen, ohjata ottamaan huomioon tekstin vastaanottaja sekä toimimaan eettisesti verkossa yksityisyyttä ja tekijänoikeuksia kunnioittaen

Osaamisen kuvaus arvosanalle kahdeksan 6. luokan lopussa:

Oppilas osaa ohjatusti muokata tekstiään palautteen pohjalta. Oppilas osaa arvioida omia tekstejään sekä antaa ja vastaanottaa palautetta teksteistä.Oppilas osaa ohjatusti käyttää lähteitä. Oppilas noudattaa tekijänoikeuksia.

3.lk

4.lk

5.lk

6.lk

Oppilas osaa ideoida ja tuottaa tekstiä mallien tai apukysymysten avulla.
Oppilas tutustuu palautteen antamiseen ja vastaanottamiseen teksteistä.
Oppilas harjoittelee ohjatusti tekemään havaintoja omasta tekstistään.
Oppilas tutustuu ohjatusti lähteiden käyttämiseen.
Oppilas tutustuu ohjatusti tekijänoikeuksiin

Oppilas suunnittelee ja tuottaa tekstiä ohjatusti.
Oppilas harjoittelee ohjatusti antamaan ja vastaanottamaan palautetta teksteistä.
Oppilas harjoittelee tekemään havaintoja omasta tekstistään.
Oppilas tutustuu lähteiden käyttämiseen.
Oppilas tutustuu tekijänoikeuksiin

Oppilas harjoittelee ohjatusti muokkaamaan tekstiään palautteen pohjalta.
Oppilas harjoittelee arvioimaan omia tekstejään sekä antamaan ja vastaanottamaan palautetta
teksteistä.
Oppilas harjoittelee ohjatusti käyttämään lähteitä.
Oppilas harjoittelee noudattamaan tekijänoikeuksia.

Oppilas osaa ohjatusti muokata tekstiään palautteen pohjalta.
Oppilas osaa arvioida omia tekstejään sekä antaa ja vastaanottaa palautetta teksteistä.
Oppilas osaa ohjatusti käyttää lähteitä.
Oppilas noudattaa tekijänoikeuksia.

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S3

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L2, L4, L5, L6

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Tekstien rakentaminen ja eettinen viestintä

Kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen

Opetuksen tavoite:

T13 ohjata oppilasta vahvistamaan kielitietoisuuttaan, innostaa häntä tutkimaan ja tarkkailemaan kieltä ja sen eri variantteja ja harjaannuttaa käyttämään käsitteitä, joiden avulla kielestä ja sen rakenteista puhutaan ja auttaa ymmärtämään kielellisten valintojen vaikutuksia

Osaamisen kuvaus arvosanalle kahdeksan 6. luokan lopussa:

Oppilas osaa tehdä havaintoja kielellisten valintojen vaikutuksista eri tilanteissa. Oppilas osaa kuvailla sopivien käsitteiden avulla erilaisissa tilanteissa tuotettujen kielen ja tekstien piirteitä ja rakenteita.

3.lk

4.lk

5.lk

6.lk

Oppilas vahvistaa kielitietoisuuttaan ja tutkii ja tarkkailee kieltä.

Oppilas tutustuu kieltä ja sen rakennetta kuvaaviin käsitteisiin. Oppilas ymmärtää kielellisten valintojensa vaikutuksia.

Oppilas laajentaa tietämystään kielen rakenteesta. Oppilas tunnistaa kielellisiä piirteitä kuvaavia käsitteitä sekä käyttää niitä ilmaisussaan.

Oppilas osaa tehdä havaintoja kielellisten valintojen vaikutuksista eri tilanteissa.
Oppilas osaa kuvailla sopivien käsitteiden avulla erilaisissa tilanteissa tuotettujen kielen ja tekstien piirteitä ja rakenteita..

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S4

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L1, L2, L4

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Kielen tarkastelun kehittyminen ja kielikäsitteiden hallinta

Opetuksen tavoite:

T14: kannustaa oppilasta laajentamaan tekstivalikoimaansa ja lukemaan lapsille ja nuorille suunnattua kirjallisuutta sekä rohkaista lukuharrastukseen ja lukuelämysten jakamiseen ja kirjaston aktiiviseen käyttöön

Osaamisen kuvaus arvosanalle kahdeksan 6. luokan lopussa:

Oppilas on lukenut sovitut kaunokirjalliset ja tietoteokset. Oppilas osaa valita luettavakseen erilaisia ikäkaudelleen sopivia tekstejä. Oppilas osaa käyttää kirjastopalveluja itsenäisesti.

3.lk

4.lk

5.lk

6.lk

Oppilas tutustuu ohjatusti erilaisiin ikäkaudelleen sopiviin teksteihin. Oppilas harjoittelee ohjatusti
valitsemaan erilaisia ikäkaudelleen sopivia tekstejä. Oppilas tutustuu ohjatusti kirjastopalveluihin.

Oppilas harjoittelee ohjatusti laajentamaan lukemaansa tekstivalikoimaa ja valitsemaan
luettavakseen erilaisia ikäkaudelleen sopivia tekstejä.
Oppilas harjoittelee ohjatusti kirjastopalvelujen käyttöä.

Oppilas laajentaa ohjatusti lukemaansa tekstivalikoimaa.
Oppilas harjoittelee valitsemaan luettavakseen erilaisia ikäkaudelleen sopivia tekstejä.
Oppilas harjoittelee kirjastopalvelujen käyttöä.

Oppilas on lukenut sovitut kaunokirjalliset ja tietoteokset.
Oppilas osaa valita luettavakseen erilaisia ikäkaudelleen sopivia tekstejä.
Oppilas osaa käyttää kirjastopalveluja itsenäisesti

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S4

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L2, L4, L5, L7

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Kirjallisuuden tuntemus ja tekstivalikoiman laajentaminen

Opetuksen tavoite:

T15: tukea oppilasta kielellisen ja kulttuurisen identiteetin rakentamisessa ja ohjata arvostamaan eri kulttuureja ja kieliä sekä luoda oppilaalle mahdollisuuksia media- ja kulttuuritarjontaan tutustumiseen sekä oman kulttuurin tuottamiseen

Osaamisen kuvaus arvosanalle kahdeksan 6. luokan lopussa:

Oppilas osaa ohjatusti vertailla kielten ja kulttuuristen piirteiden yhtäläisyyksiä ja eroja. Oppilas osaa kuvata median ja kulttuurin roolia arjessaan.

3.lk

4.lk

5.lk

6.lk

Oppilas tutustuu ohjatusti kielten ja kulttuuristen piirteiden yhtäläisyyksiin ja eroihin.
Oppilas kertoo ohjatusti median ja kulttuuripalvelujen käytöstään.

Oppilas tutustuu kielten ja kulttuuristen piirteiden yhtäläisyyksiin ja eroihin.
Oppilas kuvaa itseään kiinnostavaa media- ja kulttuuritarjontaa.

Oppilas harjoittelee ohjatusti vertailemaan kielten ja kulttuuristen piirteiden yhtäläisyyksiä ja eroja.
Oppilas harjoittelee kuvaamaan median ja kulttuurin roolia arjessaan.

Oppilas osaa ohjatusti vertailla kielten ja kulttuuristen piirteiden yhtäläisyyksiä ja eroja.
Oppilas osaa kuvata median ja kulttuurin roolia arjessaan.

Tavoitteeseen liittyvät sisällöt

S4

Tavoitteeseen liittyvä laaja-alainen osaaminen

L2, L4, L6, L7

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Kielitietoisuuden ja kulttuurin tuntemuksen kehittyminen

Opetuksen sisällöt:

3. luokka

4. luokka

5. luokka

6. luokka

S1 Vuorovaikutustilanteissa toimiminen

Harjoitellaan omien kokemusten, ajatusten ja mielipiteiden jakamista, toisten kuuntelemista ja rakentavan palautteen antamista ja saamista eri viestintäympäristöissä.

Harjoitellaan ja havainnoidaan omaa vuorovaikutusta erilaisissa viestintätilanteissa, esimerkiksi tapoja olla kohtelias, toimia tavoitteellisesti ja esittää oma mielipiteensä ja perustella se ottaen toiset huomioon.

Harjoitellaan ilmaisukeinoja erilaisissa viestintä- ja esitystilanteissa.

Ohjataan kokonaisilmaisuun, hyödynnetään draaman toimintamuotoja erilaisten ajankohtaisten aiheiden, teemojen ja kirjallisuuden käsittelyssä.

Tarjotaan mahdollisuuksia osallistua oman luokan ja kouluyhteisön kulttuuritoiminnan suunnitteluun ja toteutukseen.

Esim. varjoteatteri, runojen esittäminen, lukukokemuksesta kertominen, esitelmä, pienet näytelmät, animaatio, haastattelu, gallup

S1 Vuorovaikutustilanteissa toimiminen

Harjoitellaan omien kokemusten, ajatusten ja mielipiteiden jakamista, toisten kuuntelemista ja rakentavan palautteen antamista ja saamista eri viestintäympäristöissä.

Harjoitellaan ja havainnoidaan omaa vuorovaikutusta erilaisissa viestintätilanteissa, esimerkiksi tapoja olla kohtelias, toimia tavoitteellisesti ja esittää oma mielipiteensä ja perustella se ottaen toiset huomioon.

Harjoitellaan ilmaisukeinoja erilaisissa viestintä- ja esitystilanteissa.

Ohjataan kokonaisilmaisuun, hyödynnetään draaman toimintamuotoja erilaisten ajankohtaisten aiheiden, teemojen ja kirjallisuuden käsittelyssä.

Tarjotaan mahdollisuuksia osallistua oman luokan ja kouluyhteisön kulttuuritoiminnan suunnitteluun ja toteutukseen.

Esim. asiointitilanteiden harjoittelu, puhe-esitys, lukukokemuksesta kertominen, animaatio, elokuva, näytelmä, varjoteatteri, kuunnelma

S1 Vuorovaikutustilanteissa toimiminen

Harjoitellaan omien kokemusten, ajatusten ja mielipiteiden jakamista, toisten kuuntelemista ja rakentavan palautteen antamista ja saamista eri viestintäympäristöissä.

Harjoitellaan ja havainnoidaan omaa vuorovaikutusta erilaisissa viestintätilanteissa, esimerkiksi tapoja olla kohtelias, toimia tavoitteellisesti ja esittää oma mielipiteensä ja perustella se ottaen toiset huomioon.

Harjoitellaan ilmaisukeinoja erilaisissa viestintä- ja esitystilanteissa.

Ohjataan kokonaisilmaisuun, hyödynnetään draaman toimintamuotoja erilaisten ajankohtaisten aiheiden, teemojen ja kirjallisuuden käsittelyssä.

Tarjotaan mahdollisuuksia osallistua oman luokan ja kouluyhteisön kulttuuritoiminnan suunnitteluun ja toteutukseen.

Esim. esitelmä, lukuteatteri, näytelmä, räppi, kirjavinkkaus, uutislähetys, video-ohje/-mainos, haastattelu

S1 Vuorovaikutustilanteissa toimiminen

Harjoitellaan omien kokemusten, ajatusten ja mielipiteiden jakamista, toisten kuuntelemista ja rakentavan palautteen antamista ja saamista eri viestintäympäristöissä.

Harjoitellaan ja havainnoidaan omaa vuorovaikutusta erilaisissa viestintätilanteissa, esimerkiksi tapoja olla kohtelias, toimia tavoitteellisesti ja esittää oma mielipiteensä ja perustella se ottaen toiset huomioon.

Harjoitellaan ilmaisukeinoja erilaisissa viestintä- ja esitystilanteissa.

Ohjataan kokonaisilmaisuun, hyödynnetään draaman toimintamuotoja erilaisten ajankohtaisten aiheiden, teemojen ja kirjallisuuden käsittelyssä.

Tarjotaan mahdollisuuksia osallistua oman luokan ja kouluyhteisön kulttuuritoiminnan suunnitteluun ja toteutukseen.

Esim. puhe, dokumenttielokuva, kirjailijaesittely, räppi, haastattelu

S2 Tekstien tulkitseminen:

Harjoitellaan erilaisten tekstien, kuten kaunokirjallisuuden, tietotekstien ja kuvaa ja tekstiä yhdistävien mediatekstien lukemista. Esim. runo, satu, kirje, päiväkirja, uutinen, mielipidekirjoitus, sarjakuva, tietoteksti

Tutustutaan tekstinymmärtämisen strategioihin ja laajennetaan ajattelutaitoja.

Tarkkaillaan ja arvioidaan omaa lukutaitoa.

Harjoitellaan tarkastelemaan, vertailemaan ja pohtimaan sanojen, niiden synonyymien, kielikuvien, sanontojen ja käsitteiden merkityksiä ja niiden hierarkioita.

Laajennetaan oppilaiden tietoja kielen piirteistä tekstejä tutkimalla.

Tutustutaan sanojen luokitteluun niiden merkityksen ja muodon perusteella (sanaluokat: adjektiivi, verbi, substantiivi).

Luetaan ja kuunnellaan yhteisesti ja itse valittua lapsille ja nuorille suunnattua kirjallisuutta, myös kokonaisia teoksia. Esim. lukupiiri, kirjavinkkaus

Etsitään tietoa eri lähteistä ja laajennetaan tietämystä luetun avulla.

Harjoitellaan arvioimaan tekstien ja lähteiden luotettavuutta.

S2 Tekstien tulkitseminen:

Harjoitellaan erilaisten tekstien, kuten kaunokirjallisuuden, tietotekstien ja kuvaa ja tekstiä yhdistävien mediatekstien, sujuvaa lukemista. Esim. satu, kertomus, runo, kirje, pienet näytelmät, uutinen, mielipidekirjoitus

Harjoitellaan käyttämään tilanteeseen ja tavoitteeseen sopivia tekstinymmärtämisen strategioita ja ajattelutaitoja.

Tarkkaillaan ja arvioidaan omaa lukutaitoa.

Harjoitellaan selittämään, vertailemaan ja pohtimaan sanojen, niiden synonyymien, kielikuvien, sanontojen ja käsitteiden merkityksiä ja niiden hierarkioita.

Laajennetaan oppilaiden tietoja kielen piirteistä tekstejä tutkimalla.

Luokitellaan sanoja merkityksen ja muodon perusteella (sanaluokat).

Opitaan verbien taipuminen persoona- ja aikamuodoissa.

Luetaan ja kuunnellaan yhteisesti ja itse valittua lapsille ja nuorille suunnattua kirjallisuutta, myös kokonaisia teoksia. Esim. lukupiiri, kirjavinkkaus

Etsitään tietoa eri lähteistä ja laajennetaan tietämystä luetun avulla.

Harjoitellaan arvioimaan tekstien ja lähteiden luotettavuutta.

S2 Tekstien tulkitseminen:

Harjoitellaan erilaisten tekstien, kuten kaunokirjallisuuden, tietotekstien ja kuvaa ja tekstiä yhdistävien mediatekstien, sujuvaa lukemista. Esim. kertomus, novelli, fantasiakirjat, elämänkerta, mielipidekirjoitus, runo, tietoteksti, näytelmä, blogi, raportti, haastattelu, ohje, tiedote

Opitaan käyttämään tilanteeseen ja tavoitteeseen sopivia tekstinymmärtämisen strategioita ja ajattelutaitoja.

Tarkkaillaan ja arvioidaan omaa lukutaitoa.

Syvennetään tekstin tulkinnan taitoja tutkimalla ja vertailemalla monimuotoisia tekstejä.

Opitaan selittämään, vertailemaan ja pohtimaan sanojen, niiden synonyymien, kielikuvien, sanontojen ja käsitteiden merkityksiä ja niiden hierarkioita.

Syvennetään oppilaiden tietoja kielen piirteistä tekstejä tutkimalla.

Opitaan tunnistamaan kertovien, kuvaavien, ohjaavien ja yksinkertaisten kantaa ottavien tekstien kielellisiä ja tekstuaalisia piirteitä.

Luokitellaan sanoja merkityksen ja muodon perusteella (sanaluokat).

Opitaan verbien taipuminen persoona- ja aikamuodoissa.

Luetaan ja kuunnellaan yhteisesti ja itse valittua lapsille ja nuorille suunnattua kirjallisuutta, myös kokonaisia teoksia. esim. lukupiiri, kirjavinkkaus, lukupäiväkirja

Etsitään tietoa eri lähteistä ja laajennetaan tietämystä luetun avulla.

Harjoitellaan arvioimaan tekstien ja lähteiden luotettavuutta.

S2 Tekstien tulkitseminen:

Harjoitellaan erilaisten tekstien, kuten kaunokirjallisuuden, tietotekstien ja kuvaa ja tekstiä yhdistävien mediatekstien, sujuvaa lukemista. Esim. novelli, romaani, runo, näytelmä, blogi, valokuva, sarjakuva, päiväkirja, mainos, tietoteksti, elokuva-arvostelu

Opitaan käyttämään tilanteeseen ja tavoitteeseen sopivia tekstinymmärtämisen strategioita ja ajattelutaitoja.

Tarkkaillaan ja arvioidaan omaa lukutaitoa.

Syvennetään tekstin tulkinnan taitoja tutkimalla ja vertailemalla monimuotoisia tekstejä.

Opitaan selittämään, vertailemaan ja pohtimaan sanojen, niiden synonyymien, kielikuvien, sanontojen ja käsitteiden merkityksiä ja niiden hierarkioita.

Syvennetään oppilaiden tietoja kielen piirteistä tekstejä tutkimalla.

Opitaan tunnistamaan kertovien, kuvaavien, ohjaavien ja yksinkertaisten kantaa ottavien tekstien kielellisiä ja tekstuaalisia piirteitä.

Luokitellaan sanoja merkityksen ja muodon perusteella (sanaluokat).

Pohditaan, millaisia merkityksiä eri sijamuodot sisältävät ja opitaan verbien taipuminen persoona- ja aikamuodoissa.

Luetaan ja kuunnellaan yhteisesti ja itse valittua lapsille ja nuorille suunnattua kirjallisuutta, myös kokonaisia teoksia. Esim. lukupiiri, kirjavinkkaus, lukupäiväkirja

Aiemmin opittujen käsitteiden lisäksi opitaan käyttämään käsitteitä kertoja, aihe ja teema.

Etsitään tietoa eri lähteistä ja laajennetaan tietämystä luetun avulla.

Harjoitellaan arvioimaan tekstien ja lähteiden luotettavuutta.

S3 Tekstien tuottaminen:

Tuotetaan sekä fiktiivisiä että ei-fiktiivisiä tekstejä omien kokemusten, havaintojen ja ajatusten pohjalta.

Pohditaan kirjoittamisen tarkoitusta ja sitä, miten se näkyy kielellisissä valinnoissa. Esim. satu, tarina, postikortti, pienet esitelmät, viesti, ilmoitus, runo, arvoitukset, sarjakuva, kirje, uutinen, mielipidekirjoitus, tietoteksti

Sujuvoitetaan käsin kirjoittamista ja näppäintaitoja.

Tutkitaan ja harjoitellaan käyttämään kertomiselle ja kuvaamiselle tyypillisiä kielellisiä ja tekstuaalisia piirteitä.

Harjoitellaan tekstien otsikointia ja elävöittämistä. Tarkastellaan sananvalintojen ja sanontojen yhteyttä tekstin merkityksiin.

Kiinnitetään huomiota kirjoitetun ja puhutun kielen eroihin.

Opitaan tunnistamaan tekstistä virke ja käyttämään tietoa apuna oman tekstin tuottamisessa.

Harjoitellaan tekstin tuottamisen vaiheita sekä palautteen antamista ja vastaanottamista.

Opitaan käyttämään omissa teksteissä oikeinkirjoituksen perusasioita. Esim. lopetusmerkit, yhdyssanat, erisnimet.

Harjoitellaan opiskelussa tarvittavien tekstien tuottamisen taitoja, kuten muistiinpanojen tekemistä.

Harjoitellaan lähteiden käyttöä.

Tutustutaan eettiseen verkossa toimimiseen, yksityisyyden kunnioittamiseen ja tekijänoikeuksien noudattamiseen.

S3 Tekstien tuottaminen:

Tuotetaan sekä fiktiivisiä että ei-fiktiivisiä monimuotoisia tekstejä omien kokemusten, havaintojen, ajatusten ja mielipiteiden pohjalta.

Pohditaan kirjoittamisen tarkoitusta ja sitä, miten se näkyy kielellisissä valinnoissa. Esim. satu, tarina, runo, pienet näytelmät, kirje, päiväkirja, mielipidekirjoitus, uutinen, oma lehti, kuunnelma, tietosanakirjan kokoaminen

Sujuvoitetaan käsin kirjoittamista ja näppäintaitoja.

Tutkitaan ja harjoitellaan käyttämään kertomiselle ja kuvaamiselle tyypillisiä kielellisiä ja tekstuaalisia piirteitä.

Harjoitellaan tekstien otsikointia ja elävöittämistä ja tarkastellaan sananvalintojen, sanontojen ja sanajärjestyksen yhteyttä tekstin merkityksiin.

Kiinnitetään huomiota kirjoitetun ja puhutun kielen eroihin.

Opitaan tunnistamaan tekstistä virke, päälause ja sivulause ja käyttämään tietoa apuna oman tekstin tuottamisessa.

Opitaan käyttämään persoona- ja aikamuotoja tekstien aikasuhteiden ilmaisussa.

Harjoitellaan tekstin tuottamisen vaiheita sekä palautteen antamista ja vastaanottamista.

Opitaan käyttämään omissa teksteissä oikeinkirjoituksen perusasioita. Esim.
lopetusmerkit, yhdyssanat, erisnimet, pilkku.

Harjoitellaan opiskelussa tarvittavien tekstien tuottamisen taitoja, kuten muistiinpanojen tai käsitekartan tekemistä.

Harjoitellaan lähteiden käyttöä.

Harjoitellaan, miten verkossa tulee toimia eettisesti yksityisyyttä kunnioittaen ja tekijänoikeuksia noudattaen.

S3 Tekstien tuottaminen:

Tuotetaan sekä fiktiivisiä että ei-fiktiivisiä monimuotoisia tekstejä omien kokemusten, havaintojen, ajatusten ja mielipiteiden sekä toisten tekstien pohjalta.

Pohditaan kirjoittamisen tarkoitusta ja sitä, miten se näkyy kielellisissä valinnoissa. Esim. kertomus, runo, uutinen, sarjakuva, mielipidekirjoitus, näytelmä, räppi, vuoropuhelu, lehti-ilmoitus, ohje, tiedote

Sujuvoitetaan käsin kirjoittamista ja näppäintaitoja.

Tutkitaan ja harjoitellaan käyttämään kertomiselle, kuvaamiselle, ohjaavalle ja kantaa ottavalle ilmaisulle tyypillisiä kielellisiä ja tekstuaalisia piirteitä.

Harjoitellaan tekstien otsikointia ja rakenteita sekä opitaan käyttämään niitä omissa teksteissä. Harjoitellaan tekstien elävöittämistä ja tarkastellaan sananvalintojen, sanontojen ja sanajärjestyksen yhteyttä tekstin merkityksiin.

Kiinnitetään huomiota kirjoitetun ja puhutun kielen eroihin.

Opitaan tunnistamaan tekstistä virke, päälause ja sivulauseiden selkeät perustyypit sekä lauseen pääjäsenet.

Opitaan käyttämään persoona- ja aikamuotoja tekstien aikasuhteiden ilmaisussa.

Harjoitellaan tekstin tuottamisen vaiheita, omien tekstien tarkastelua ja arviointia sekä palautteen antamista ja vastaanottamista.

Opitaan käyttämään omissa teksteissä oikeinkirjoituksen perusasioita. Esim. lopetusmerkit, yhdyssanat, erisnimet, pilkku.

Syvennetään opiskelussa tarvittavien tekstien tuottamisen taitoja, kuten muistiinpanojen tekemistä ja tiivistämistä.

Harjoitellaan lähteiden käyttöä ja merkintää.

Tiedostetaan, miten verkossa tulee toimia eettisesti yksityisyyttä kunnioittaen ja tekijänoikeuksia noudattaen.

S3 Tekstien tuottaminen:

Tuotetaan sekä fiktiivisiä että ei-fiktiivisiä monimuotoisia tekstejä omien kokemusten, havaintojen, ajatusten ja mielipiteiden sekä toisten tekstien pohjalta.

Pohditaan kirjoittamisen tarkoitusta ja sitä, miten se näkyy kielellisissä valinnoissa. Esim. kirje, tietoteksti, päiväkirja, runo, vuoropuhelu, sarjakuva, uutinen, novelli, tekstiviesti, sähköpostiviesti, elokuva-arvostelu, kronikka

Sujuvoitetaan käsin kirjoittamista ja näppäintaitoja.

Tutkitaan ja harjoitellaan käyttämään kertomiselle, kuvaamiselle, ohjaavalle ja kantaa ottavalle ilmaisulle tyypillisiä kielellisiä ja tekstuaalisia piirteitä.

Harjoitellaan tekstien otsikointia, rakenteita ja kappalejakoa, sekä opitaan käyttämään niitä omissa teksteissä. Harjoitellaan tekstien elävöittämistä ja tarkastellaan sananvalintojen, sanontojen ja sanajärjestyksen yhteyttä tekstin merkityksiin.

Kiinnitetään huomiota kirjoitetun ja puhutun kielen eroihin.

Opitaan tunnistamaan tekstistä virke, päälause ja sivulauseiden selkeät perustyypit sekä lauseen pääjäsenet ja käyttämään tietoa apuna oman tekstin tuottamisessa.

Opitaan käyttämään persoona- ja aikamuotoja tekstien aikasuhteiden ilmaisussa.

Harjoitellaan tekstin tuottamisen vaiheita, omien tekstien tarkastelua ja arviointia sekä palautteen antamista ja vastaanottamista.

Opitaan käyttämään omissa teksteissä oikeinkirjoituksen perusasioita. Esim.
lopetusmerkit, yhdyssanat, erisnimet, pilkku.

Syvennetään opiskelussa tarvittavien tekstien tuottamisen taitoja, kuten muistiinpanojen tekemistä ja tiivistämistä.

Harjoitellaan lähteiden käyttöä ja merkintää.

Tiedostetaan, miten verkossa tulee toimia eettisesti yksityisyyttä kunnioittaen ja tekijänoikeuksia noudattaen.

S4 Kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen:

Tutkitaan kielen vaihtelua tilanteen ja aiheen mukaan ja pohditaan sanojen, ilmaisutapojen ja tekstien merkityksiä.

Tutustutaan oppilaan omaan ja muihin kulttuureihin ja kieliin ja vertaillaan suomea muiden, oppilaille tuttujen kielten piirteisiin.

Tutustutaan oppilaille läheisiin kansanperinteen lajeihin ja niiden jatkajiin nykykulttuurissa. Esim. kansantarinat, kansanmusiikki ja -tanssi, uskomukset, ruoka

Hyödynnetään lapsille ja nuorille suunnattua media- ja kulttuuritarjontaa, esimerkiksi kirjastoa, elokuvia, teatteria ja museoita.

Tarkastellaan mediakulttuurin ilmiöitä ja ikäkaudelle tarkoitettuja sisältöjä ja keskustellaan median roolista oppilaan arjessa.

Suunnitellaan ja toteutetaan omia esityksiä.

Kannustetaan ja tutustutaan kirjaston aktiiviseen ja monipuoliseen käyttöön, etsitään itseä kiinnostavaa luettavaa ja tuetaan omaehtoista lukemisen ja kirjoittamisen harrastamista.

Luetaan koti- ja ulkomaista lapsille ja nuorille suunnattua kirjallisuutta nykykirjallisuudesta klassikoihin ja ikäkaudelle suunnattua tietokirjallisuutta ja pohditaan kirjallisuuden herättämiä kysymyksiä.

S4 Kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen:

Tutkitaan kielen vaihtelua tilanteen ja aiheen mukaan ja pohditaan sanojen, ilmaisutapojen ja tekstien merkityksiä.

Tutustutaan oppilaan omaan ja muihin kulttuureihin ja kieliin ja vertaillaan suomea muiden, oppilaille tuttujen kielten piirteisiin.

Tutustutaan oppilaille läheisiin kansanperinteen lajeihin ja niiden jatkajiin nykykulttuurissa. Esim. kansantarinat, kansanmusiikki ja -tanssi, esineet, rakennukset, uskomukset, ruoka

Tutkitaan tekstienvälisyyttä monimuotoisissa teksteissä.