Miten evoluutiopsykologia selittää ihmisen psyykkisiä toimintoja?

 

Evoluutiopsykologian perusolettamus on, että lajikehityksessä sellaiset fyysiset ja psyykkiset ominaisuudet yleistyvät, jotka edistävät yksilön- ja lajin henkiinjäämistä sekä suvunjatkamista ja auttavat sopeutumaan eli adaptoitumaan parhaiten ympäristön asettamiin vaatimuksiin. Kulttuurivaikutusten sijaan evoluutiopsykologia korostaa perinnöllisten tekijöiden merkitystä. Sen tarkastelunäkökulma ulottuu ihmiskunnan pitkään kehityshistoriaan, siihen millaisia ihmislajin toimintavalmiuksia edistäviä ominaisuuksia ihmisen genomiin on tallentunut.

Itsekkyys ja empatia: Evoluutioteorian pohjalta on esitetty usein ajatus, jonka mukaan vahvin voittaa ja omien etujen mukainen käyttäytyminen olisi henkiinjäämisen edellytys. Voidaan myös väittää, että prososiaalinen käytös, empatia ja altruismi edistää lajinsäilymistä ja henkiinjäämistä. Tämä perustuisi vastavuoroisuuden ajatukseen. Kun auttaa muita, voi myös itse saada vastavuoroisesti apua.

Mustasukkaista käyttäytymistä ja uskollisuuden vaatimusta voisi selittää pyrkimyksellä varmistaa omien geenien jatkuminen seuraavassa sukupolvessa.

Sukulaisten suosiminen saattaisi edistäisi oman sukulinjan jatkumista.

Kumppanivalinta: Parisuhdemieltymyksissä on tiettyä samankaltaisuutta kulttuurista toiseen. Suositaan symmetrisiä kasvonmuotoja ja tasapainoista liikettä, joiden voidaan ajatella ilmentävän terveyttä. Naisissa suosittaisiin feminiinisiä ja nuoruutta ilmentäviä piirteitä, sillä niiden ajatellaan ilmentävän hyvää lisääntymiskykyä. Naiset puolestaan suosisivat miehissä maskuliinisia piirteitä sekä varakkuutta ja valta-asemaltaan korkealla olevia, koska tälläinen “uros” saattaisi tarjota jälkeläiselle parhaat geenit ja kasvun olosuhteet.

Persoonallisuuserot: Eri tilanteissa tietyistä persoonallisuudenpiirteistä on ollut etua tai haittaa. Kun populaatiossa on riittävästi persoonallisuuseroja, on tämä voinut edistää lajin selviytymistä.

Unet ja nukkuminen: Antti Revonsuo on esittänyt painajaisunien toimivan “uhka-simulaattorina”, joiden avulla harjoitellaan uhkaavissa tilanteissa selviämistä.

Kiintymyssuhde: Yksilön on hyödyllistä tunnistaa merkitykselliset ihmissuhteet, sellaiset ihmiset, joihin voi tukeutua ja kehen kannattaa panostaa omia resursseja. Vastasyntynyt katselee mieluummin ihmiskasvoja kuin muita kuvioita ja aikuiset reagoivat lapsen itkuun, siten että jälkeläinen tulee hoivatuksi.

Emootiot: Lajikehityksessä esimerkiksi pelko- ja mielihyväjärjestelmän kehittyminen on edistänyt lajin selviytymistä esim. pelko auttaa varomaan vaaraa, pelon kohteissa nopeammin reagoimme esim. käärmeiden ja hämähäkkien kuviin kuin aseiden ja muihin “moderneihin” vaaranaiheuttajiin. Vihan tunne auttaa puolustamaan, taistele-pakene reaktio viriää varsin automaattisesti. Tärkeän ihmisen menetys on tuottanut surun tunnetta ja auttaa erottamaan, mitkä ihmissuhteet ovat merkityksellisiä. Myös yksin jääminen on synnyttänyt surun ja pelon tunteita - kun yksilö pysyttelee lauman läheisyydessä, se edistää henkiinjäämistä ja toisten seurassa kumppanin löytäminen on helpompaa. Inhon tunne on opastanut välttämään tautia aiheuttavia tekijöitä tai yhteisön moraalisesti arveluttavina pitämiä asioita. Näläntunteesta seuraava ärtyisyys on saattanut vaikuttaa siihen, että yksilö pitää puolensa saaliinjaossa. Masennus mielletään negatiivisena olotilana, evoluutiopsykologisen näkökulman mukaan se on saattanut suojella yksilöä, joka on haastanut lauman johtajaa liian aggressiivisesti - kun masennus on laskenut energiatasoja, on yksilön vetäytyminen saattanut suojata häntä henkeä uhkaavalta taistelulta.

Ennakkoluulot uuden edessä: Ennakkoluuloisuudesta voi olla haittaa ja se saattaa ilmetä mm. rasismina, mutta varovaisuus vierasta ja tuntematonta kohtaan on voinut olla suojamekanismi. Pienienkin erovaisuuksien perusteella yksilöt tekevät jaottelua sisä- ja ulkoryhmään kuuluvista yksilöistä. Tämä on voinut edistää oman ryhmän suosimista.

Syöminen: Riittävä ravinnonsaanti on ollut eloonjäämisen edellytys. Vaikka modernissa yhteiskunnassa eläjän energiantarve on vähentynyt, energiatiheä ruoka, kuten rasva ja sokeri houkuttelee nykyihmistä edelleen ja aivomme yhdistävät sen mielihyvää tuottavaksi ärsykkeeksi.

Vauvan tarttumisrefleksiä on selitetty jäänteenä ajoilta, jolloin on ollut hyödyllistä tarttua karvaiseen emoon.