|
Sen lisäksi, että sadut ovat lapsille hauskaa ajanvietettä, ne vaikuttavat myös lapsen kehitykseen. Satukirjat kehittävät mm. pienen lapsen motoriikkaa. Nykypäivänä lapsi voi sivujen kääntelyn lisäksi availla kirjoihin tehtyjä luukkuja sekä painella nappuloita. Tällaiset pienetkin liikeradat vaikuttavat positiivisesti lapsen motoriikan kehittymiseen, sekä erityisesti koordinaatioon.
Sadut lisäävät lapsen sanavarastoa, sekä edistävät verbaalista kehitystä. On mahdollista, että lapsi oppii puhumaan aiemmin, mikäli hänelle on luettu satuja aktiivisesti pienestä pitäen. Satujen monipuolinen sanasto antaa lapselle valmiuden kuvailla maailmaa ja käsitellä asioita monipuolisesti ja laajalla sanavarastolla.
Lapsi kehittää satujen avulla myös suhdetta itseensä ja ympäristöönsä. Satujen tapahtumat auttavat lasta kohtaamaan samanlaiset tilanteet omassa elämässään. Elämässä vastaan tulevat vaikeat tilanteet, kuten kuolema ja sairaudet, voivat olla lapselle helpommin ymmärrettävissä, jos ne ovat hänelle jo satujen kautta tuttuja. Lapsi oppii saduista oikeanlaisia toimintamalleja sekä ongelmanratkaisua. Saduissa on lähes aina pääteemana hyvä vs. paha, kun satu saa onnellisen lopun ja paha palkkansa oppii lapsi oikean ja väärän eron. Oikean ja väärän oppiminen kehittää myös lapsen omaatuntoa. Lapsi voi samastua tarinan hahmojen tunteisiin ja oppia, että pahat teot tuottavat itsellekin pahaa oloa. Lapsen joutuessa esimerkiksi kiusaamistilanteeseen voi hän käyttää saduista oppimaansa tietoa ja reagoida tilanteeseen oppimansa mukaisesti. Samalla tavalla sadut auttavat lasta myös tunteiden käsittelyssä ja ilmaisussa. Sadut vaikuttavat siis myös oppimiseen, sillä ne harjoittavat aivoja ja mikä harjoitus ei olisi hyväksi?
Saduissa tulevat esille myös eri sukupuolien roolit. Vanhemmissa saduissa prinssit pelastivat prinsessoja pahalta, mikä mahdollisesti loi lapselle kuvan siitä, että miehet tekevät sankariteot ja naiset ovat vain suojelun kohteita. Tuoreemmissa saduissa naisistakin on tehty toimintasankareita, mikä sopii paremmin tänä päivänä vallitsevaan sukupuolirooli ”tilanteeseen”. Sadut kehittävät myös lapsen mielikuvitusta ja ne antavat eväitä lapsen omiin leikkeihin, joissa hänen on itse keksittävä tapahtumien kulku.
Saduista lapsi voi oppia myös paljon kulttuurisia seikkoja. Kansansaduista lapsi saa tietoa omasta kulttuuristaan ja oman kansansa kehityksestä. Saduissa esiintyy myös eri rotuisia ihmisiä ja, jos lapsi huomaa, että sadussa kaikki ovat samanarvoisia, ymmärtää hän sen todennäköisesti myös tosi elämässä.
Sadut kehittävät myös lapsen sosiaalista kanssakäymistä. Yhteiset satuhetket muiden lasten ja useamman aikuisen kanssa ovat miellyttävä kokemus, mutta satujen teemoista keskusteleminen kehittää lapsen keskustelutaitoja. Lapsi oppii, että vaikeita asioita voidaan käsitellä ja ratkoa yhdessä. Varsinkin omien vanhempien kanssa on lapselle tärkeää. Kiireisestä arjesta on vaikea löytää yhteistä ”laatuaikaa”, joten satuhetkistä voi kehkeytä todella suhteen kannalta todella tärkeitä. Myös sadun leikkiminen ja esittäminen ovat hyväksi lapselle. Lapsi voi kertoa omia satujaan, tai esittää tarinan leluilla lukemisen ohella. Tämä kehittää lapsen ilmaisutaitoa ja luovuutta
TÄSSÄ SELKEITÄ NÄKÖKULMIA 3-4P. EDESTÄ.
Tässä toinen vastaus > huomattavasti monipuolisempi.
- Satujen merkitys lapsen kehityksessä
Me kaikki olemme varmasti kuulleet Punahilkasta, Lumikista ja Ruususesta. Sadut ja tarinat määritellään siten, että ne ovat kirjoituksia, jotka perustuvat mielikuvitukseen, myytteihin tai kansan uskomuksiin. Näissä tarinoissa aika, paikka tai arkitodellisuus eivät aseta rajoja. Sadut noudattavat muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta samaa rakennetta. Kertomuksen alussa esiintyy ongelma, esimerkiksi ylitsepääsemätön tehtävä, josta on selviydyttävä. Päähenkilöä auttavat usein yliluonnolliset auttajat, esimerkiksi puhuvat eläimet. Tavoitteeseen pääsyä hankaloittaa este, kuten noita tai paha ihminen. Satu jatkuu niin, että päähenkilö oppii vaikeuksissa ollessaan. Hän huomaa, että apua tarvitaan, sitä saadaan ja sitä voi itsekin antaa. Sadun edetessä päähenkilö oppii luottamaan itseensä ja auttajiinsa. Saduissa tapahtuu kriisi ja muutos, jonka jälkeen ongelmat ratkeavat. Sadun lopuksi päähenkilö hyväksytään ja häntä rakastetaan. Hyvyydestä palkitaan ja pahuus saa rangaistuksensa.
Sadut toimivat tukena lapsen emotionaalisten, sosiaalisten ja kognitiivisten taitojen kehittymisessä. Satujen kautta voidaan tukea myös lapsen mielikuvituksen, sekä moraalisten valmiuksien kehittymistä. Intuitiivisesti lapsi poimii tarinasta itselleen voimia. Kovia kokeneen lapsen on vaikea käsitellä tunteitaan. Saduissa sankari selviää oman kekseliäisyytensä ja rohkeutensa avulla. Saduissa mahdoton muuttuu mahdolliseksi, siksi se herättää lapsessa toivoa ja uskoa tulevaisuuteen sekä rauhoittaa lasta.
Lapsen kehitys on kokonaisvaltainen tapahtuma. Lapsen psyykkinen ja fyysinen sekä sosiaalinen kehitys on jatkuvassa vuorovaikutuksessa hänen ympäristönsä kanssa.
Lapsen emotionaaliseen kehitykseen vaikuttaa lapsen henkilökohtainen mielikuva tunnetiloistaan, jota hän reflektoi ympärillään oleviin ihmisiin. Lapsen kyky empatiaan kehittyy suhteessa muihin sosiaalisiin taitoihin. Satu eheyttää lapsen tunne-elämää auttaessaan elämään kaikenlaisten, etenkin lapsen kielteiseksi kokemien tunteiden kanssa.Erityisesti lapsen emotionaalisen kommunikoinnin taidot kehittyvät tarinoiden kuuntelemisen myötä. Kuuntelemalla satuja ja tarinoita lapsi pohtii, kuinka hänen tulee suhtautua erilaisiin ilmiöihin ja tilanteisiin. Tarinat kehittävät hänen arvioimiskykyään. Kertomuksien kuuntelemisen ja kertomisen myötä lapsen minäkuva, itsetunto ja identiteetti vahvistuvat.
Lapsen kognitiiviset valmiudet perustuvat lähtökohtaisesti synaptisiin yhteyksiin, jotka lapsella on jo syntymästään asti, mutta jotka kehittyvät lapsen kasvamisen myötä. Kielellisen kyvyn kehitys perustuu osin näihin yhteyksiin ja on oleellinen lapsen kokonaiskehityksen kannalta.
Sadut opettavat lapselle uusia asioita, sanoja ja kielenkäyttömuotoja, sekä loogista ajattelua. Sadut myös välittävät lapselle kulttuuriperintöä ja elämyksiä. Lapsen omalla varhaisella kiinnostuksella ja asenteella satukirjanlukua kohtaan on todettu olevan merkittävää positiivista vaikutusta myöhemmälle kielellisten kykyjen sekä luku- ja kirjoitustaidon kehitykselle.Satujen lukeminen lapsille auttaa kehittämään sanaston ja kielen rakenteiden rikkautta. Satujen kuunteleminen puolestaan kehittää lapsen keskittymiskykyä ja pitkäjänteisyyttä sekä edistää äidinkielen hallintaa.
Lapsen myönteiseen kasvuprosessiin kuuluu mielikuvituksen kehittyminen. Mielikuvitus avaa lapselle tien mahdollisuuksien maailmaan. Lapsen ajattelua myötäilee sadun konkreettinen kieli. Samalla kuitenkin saduissa käsitellään asioita vertauskuvallisesti. Sadun kautta uudet kokemukset tulevat lapsen tasolle ja lapsi ymmärtää ne näin paremmin. Satu tekee lapsen maailman suuremmaksi ja helpottaa tosielämän kohtaamista. Käsitteet muuttuvat mielikuviksi ja kuvakielen avulla luovat pohjaa myöhemmälle abstraktille ajattelulle.
Vuorovaikutus toimii lapsen maailmassa hänen kokonaiskehityksensä tukirakenteena.Lapsen itsetunto kehittyy vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Lapsi tarvitsee huomiota ja kiitosta. Lapsen kehityksen kannalta on tärkeää saada yrittää, onnistua ja epäonnistuakin. Lapsi oppii aikuisilta ja ryhmässä muiden lasten kanssa sosiaalisia taitoja ja käytöstapoja.Kaikki yhteinen toiminta lapsen kanssa, satujen lukemisen ohella, tukee hänen kehitystään.
Sadutus, tarkoittaa sitä kun lapsi kertoo omaa itse keksimäänsä satua. Sadutus on vuorovaikutustapahtuma, joka perustuu vastavuoroisuuteen. Tapahtuman ydin on yhteisessä tekemisessä ja kokemisessa. Satu voidaan kirjata talteen ja kertoa muille sekä laittaa näytteille, jos lapsi antaa siihen luvan. Näin toimittaessa lapsi kokee häntä kohtaan osoitettua arvostusta ja hänen itsetuntonsa kasvaa tapahtuman myötä.
Satu itsenäistää ja sosiaalistaa lasta. Itsenäistyminen on jatkuva prosessi, jossa eläytyvä vuorovaikutus on suuressa roolissa. Itsenäistymiseen tarvitaan riippumattomuutta tukevaa vuorovaikutusta.Turvallisuuden tunteella on tärkeä asema lapsen itsenäistymisprosessissa.
Satu kehittää lapsen persoonallisuutta vahvistaen sitä. Satu ohjaa myös lapsen luovuuden kehitystä sekä selventää lapsen tunteita ja arjen tilanteiden ymmärrystä, koska lapsi pystyy arvioimaan niitä sadun konseptissa. Paras satuikä on lapsen kehityksen kannalta silloin, kun lapsi alkaa osoittaa kiinnostusta satuja kohtaan. Tämä tapahtuu useimmiten, kun lapsi on 4 - 8 vuoden ikäinen.
Lapsi tarvitsee jo pienenä tietoa tavoista ja normeista, jotta hän kykenee kehittymään osaksi yhteisöä. Satu on eräs keino tukea ja ohjata lapsen kehitystä, jotta lapsi pystyisi muodostamaan itsestään kuvan suhteessa toisiin ihmisiin ja yhteisöönsä.
Lapsi oppii esimerkin ja oman oivaltamisen kautta. Hyveitä, kuten myötätuntoa ja suvaitsevuutta käsitellään sadussa vastakohtien kautta. Näin esimerkiksi saduissa esiintyvä paha, herättää lapsessa negatiivisia tunteita ja pahasta selviytyminen, iloa ja myötätuntoa. Lapsi oppi välttämään pahaa ja tavoittelemaan hyvää. Myötätunto syntyy lapsessa hyvin varhain ja kasvaa arjessa, sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, lapsen saadessa konkreettisen esimerkin eettisistä hyveistä jotka liittyvät hänen omaan elämäänsä.
Lapsen moraalin kehitykselle on tärkeää että hänelle luetaan ”oikeanlaisia” satuja, joissa hänellä on mahdollisuus samaistua hyvyyteen. Satujen ja tarinoiden yksi tärkeä elementti on valinnan mahdollisuus. Sankarilla on sadussa vapaus valita hyvän ja pahan välillä. Valinta johtaa seuraamuksiin, hyvän valitsemisen kautta sankari saa arvostusta ja voi pelotta kohdata tulevaisuuden.
Saduissa on usein kaikkia koskettavia, inhimillisen elämän teemoja, erityisesti kasvuun liittyviä. Ei ole sattumaa, että äitipuolet ovat pahoja vanhoissa kansansaduissa. Pieni lapsi ei vielä kykene näkemään tärkeimmissä kiintymyksenkohteissaan samanaikaisesti vastakkaisia puolia. Äiti-mielikuvan jakaminen mustavalkoisella tavalla hyvään ja pahaan ääripäähän auttaa lasta säilyttämään mielessään hyvän ja hoivaavan, aina rakastavan äidin samalla kun hän voi käsitellä vihantunteitaan äidin pettymystä tuottavia ja pelottavaksikin koettuja puolia kohtaan.
Satujen kautta lapsi oppii asioita, koska satuun voi eläytyä. Satu tarjoaa tilaa lapsen mielikuvitukselle, ja mahdollisuuden käsitellä vaikeitakin asioita sopivan etäisyyden päästä. Sadun kautta voi tunnistaa tunteita ja oppia ilmaisemaan niitä. Satujen kuunteleminen ja niistä keskusteleminen auttavat lasta löytämään sanoja kokemuksilleen ja yhteyksiä niiden välille. Sadun kautta voi ymmärtää itseään, muita ja ympäröivää maailmaa paremmin.
Tässä on aineksia 5 -6p edestä.
Mitä monipuolisemmin vastaus sisältää näkökulmia kognitiiviseen kehitykseen (esim. mielikuvitus, sanavarasto, tieto ja luovuus), emotionaaliseen kehitykseen (erilaisten tunteiden kohtaaminen ja käsittely > turvallisen aikuisen kanssa), sosiaalinen kehitys (esim. kulttuuri, hyvä ja paha, positiivinen mallioppiminen) persoonallisuus (esim. samastuminen sankariin > itsetunto, ristiriitojen ja vaikeiden tilanteiden turvallinen kohtaaminen > selviytyminen) sitä paremmat pisteet. > ELI TÄSSÄ VASTAUKSESSA TEKIJÄT KOHDALLAAN!
17. Olemme kaikki samaan aikaan yksilöllisiä ja yhteisöllisiä sekä samanlaisia ja erilaisia. Tarkastele mitä on erilaisuus ja miten siihen suhtaudutaan.
Ihminen on luonteeltaan epäileväinen ja tarkkanäköinen. Kaikkea vähänkin erilaista kartetaan, oli se sitten esine tai henkilö. Kuitenkin on huomattava, että maailma koostuu yksilöistä, jotka ovat kaikki ainutlaatuisia ja omanlaisiaan yksilöinä, toiset jopa radikaalisti erilaisia. Jokaisella on tarve kuulua jonkunlaiseen ryhmään, yhteisöön, ja silloin on hyväksyttävä muiden erilaisuus ja yksilöllisyys. Ajatus on ristiriitainen. Miksi karttaa asiaa, joka on aivan itsestään selvä; asiaa, jonka hyväksyminen helpottaisi jokapäiväistä elämää? Mikä tekee ihmisestä erilaisuutta karttavan ja samanlaisuuteen pyrkivän? Ihmiset ovat kaikki samaa alkuperää samalla tavalla kuin muutkin eläimet, mutta ihmiselle on muotoutunut tarve erottua; tarve tulla huomatuksi; tarve olla erilainen.
Henkilö voi olla psyykkisesti, fyysisesti tai sosiaalisesti erilainen. Kun erilaisuutta tarkastellaan yksilön näkökulmasta, huomataan, että asia ei ole lainkaan yksinkertainen. Kukaan ei voi nähdä toisen silmin tai tuntea samaa, mitä toinen tuntee. Yksilöstä käsin erilaisuutta on vaikea lähestyä. Yksilö voi vain tuntea itsensä erilaiseksi tai tehdä itsestään erilaisen. Esim. henkilö A pukeutuu värikkäisiin ja huomiota herättäviin asuihin saadakseen huomiota, jolloin hän tarkoituksenmukaisesti hakee muiden kiinnostusta. Henkilö B on taas psyykkisesti häiriintynyt esim. masentunut, jolloin hän ei itse tee ns. itsestään numeroa, mutta saa muiden huomion, vaikka ei sitä haluaisikaan ja saa sen häiriönsä vuoksi. Ihmisistä on vaikea nähdä ulkoapäin, ovatko he tarkoituksella erilaisia vai pakotettuna siihen. Ongelmia syntyy kun ihminen etsii pakokeinoa erilaisuudestaan. Yksilön suhtautuminen erilaisuuteensa tai muiden erilaisuuteen voi olla hyväksyvä tai hylkivä. Suhtautuminen riippuu esim. henkilön persoonallisuudesta. Henkilön ollessa persoonallisuudeltaan mukautuva, hän pystyy silloin kuitenkin elämään sääntöjä ja rajoitteita noudattaen, vaikka olisikin (mielestään/ muiden mielestä) erilainen tai pitäisi muita ihmisiä erilaisina. Jos vahva, persoonallinen yksilö pitää suurinta osaa muista ihmisistä erilaisina, hän luultavasti alkaa hylkiä näitä ja etsii lohtua samankaltaisistaan. Erilaisuus siten myös tuottaa omalla tavallaan yhteisöjä. Samanlaiset, jotka muiden silmissä ovat erilaisia, kerääntyvät ja muodostavat omanlaisensa yhteisön. Erilaisuus pilkkoo suuria yhteisöjä pienemmiksi ja ehkä jopa parempivointisiksi yhteisöiksi.
Yhteisön silmin erilaisuus yleensä tarkoittaa yksilön radikaalia ja omituista muutosta muihin ihmisiin nähden. Suuressa joukossa ajatellaan, että on parempi ja varmempi olla samanlainen kuin erottua massasta. Tämä johtaa kysymykseen yksilöllisyydestä ja identiteetistä, mikä puolustaa niitä, jos kaikki ovat yhtä yhteisöä? Yhteisöissä erilaisuuteen ensisijaisesti suhtaudutaan negatiivisesti. Tämä näkyy usein rasismina tai väkivaltaisena käyttäytymisenä ”erilaisia” kohtaan. Kuitenkin kaiken lomassa herää kysymys, mikä on erilaisuus? Kuka on oikeasti erilainen? Kukaan ei kuitenkaan ole koskaan samanlainen kuin toinen ja näin ollen suhtautuminen erilaisuuteen on useimmiten yhteisöissäkin ristiriitainen. Toisaalta erilaisuudeksi voidaan luokitella pienikin eroavaisuus ja toisaalta taas suuret eroavaisuudet. Pienet kuin suuretkin eroavaisuudet voivat levittäytyessään tulla yhteisön jäsenille tutummiksi, eivätkä ne enää tunnukaan niin erilaisilta ja näin erilaisuus muuttuu ”normaaliksi” tai ainakin vähemmän huomioitavaksi. Yhteisön suhtautuminen erilaisuuteen muuttuu ”samanlaisien yhteisöstä erottuvien ihmisten jäsenmäärän kasvaessa” eli kun erilaisina pidetyt ihmiset muodostavat omia yhteisöjään, ei olekaan enää erilaisia yksilöitä (ihmisen vaikeampi hylätä kokonaan, joten helpointa on vain yksinkertaisesti hyväksyä se). Ihmiselle on ominaista luoda skeemoja (mieleenpinttynyt tieto jostain asiasta) ja aina kun tuo asia tulee mieleen (syystä tai toisesta), skeema ”aukeaa” ja tuo tiedonkirjo antaa tulkinnan henkilön mielessä olevalle asialle. Kun ihminen huomaa, että ei tuollainen eroavaisuus olekaan niin vaarallista niin sen tuoma raja ylitetään ja hyväksytään erilaisuus. Syntyy uusia skeemoja, jotka joko hyväksyvät tai väheksyvät erilaisia, outoina pidettyjä asioita.
Jokaisella on oma ihanneminä, ajatus henkilöstä, minkälainen haluaisi itse olla. Yleensä yksilön näkökulmasta erilaisuus on päinvastainen kuin henkilön ihanneminä. Henkilö haluisi olla ihanneminänsä kaltainen, mutta kun ei ole, silloin hän sortuu jopa irrationaalisiin syytöksiin ja pitää itseään erilaisena. Silloin ihmisen on helpompi kohdata todellinen minänsä, koska hän ei pidä siitä, hän sortaa sen. Tämä toimii yksilön defenssikeinona ihanneminän ja todellisen minän taistelussa. Erilaisuus voi ilmetä myös kognitiivisina häiriöinä, jotka aiheutuvat ns. rakenteellisista ongelmista eli eivät ole yksilön hallittavissa. Ihmisellä voi olla ongelmia esim. hermoimpulssien välittämisessä (välittäjäaineet: hormonit, dopamiini, endorfiini), sairaus (Afasia, joka ilmenee puhekyvyn ongelmina), havaintohäiriöt eli agnosiat (kasvojen tunnustamisen mahdottomuus; Neglect- häiriö, jossa vasenpuoli aivoista toimii, mutta oikea on vahingoittunut, seurauksena vasenpuolinen näkökenttä & havainnointi). Ihmisen havaintoihin vaikuttaa myös motivaatio, tunteet ja muisti. Jos jossain näistä osa-alueista on häiriöitä, ihminen on erilainen, tahtomattaankin.
Häiriintynyt tai vammainen henkilö jää helposti syrjään yhteisöstä. Ihminen voi jäädä yhteisöstä kokonaan, koska siihen ei ole helppo palata takaisin syrjäytymisen jälkeen. Toisaalta yhteisön on myös yleensä helppo syrjäyttää yksilö, koska useinkaan yksilön voimat eivät riitä vastustamaan yhteisöä. Kun erilaiset rasistiset ajatukset (henkinen tai fyysinen pahoinpitely) ja muunlainen syyttely kulkeutuu yksilön korviin, se vaikuttaa tämän yleiseen suhtautumiseen. Yksilö voi puolustaa itseään tai alistua syytösten puoleen. Kaikki riippuu tällöin itse yksilöstä. Hän joko syrjäytyy (epäsosiaalisuus) tai hyväksyy (sosiaalistuminen). Ihmiselle tämä prosessi on kaiken kaikkiaan välttämätön. Sosiaalistuminen on yhteisön perusta. Silloin ihminen oppii tuntemaan yhteisön toimintatavat ja oppii käyttämään niitä. Yksilön erilaisuus voi käydä esteeksi sosiaalistumiselle ja tällöin hänen tietonsa ja taitonsa eivät riitä. Yhteisö ei nimittäin välttämättä hyväksy yksilöä. Yhteisön positiivinen suhtautuminen erilaisuuteen mahdollistaa tien monipuoliseen ja sopuisaan elinympäristöön. Yhteiskunnassa ihmiset ovat samankaltaisia, mutta silti pohjimmiltaan erilaisia ja siihen suhtautuminen on yksilöiden päätettävissä. Yksilöt muodostavat yhteisöjä ja yhteisöt pitävät huolta yksilöistään. Erilaisuus on osa tätä kaikkea.
Pisteitä 5-6p. 6p. todennäköisempää ja varmistuisi, jos vielä pohtisi sosialisaatiota laajemmin; siis sitä, miten erilaisuuden hyväksymien kehittyisi eri ikäluokissa. Lisäksi hieman eettistä pohdintaa, milloin erilaisuus on vahingollista ja (yhteisöä) uhkaavaa.
|
