Tässä alkuun ryhmätyö musikaalisuudesta!

Musikaalisuus

Musikaalisuus voidaan määritellä musiikilliseksi herkkyydeksi, lahjakkuudeksi tai kiinnostukseksi musiikkiin. Musikaalinen ihminen tahtoo kokea musiikin mielekkääksi ja tahtoo ilmaista itseään musiikin kautta. Musikaalisuuden eri osa-alueita on usein ajateltu olevan muun muassa rytmitaju, sävellajitaju, kyky erottaa eri sävelkorkeuksia, taito soittaa jotain soitinta, kyky käyttää painotuksia ja tempon muutoksia musisoidessa ja kyky tuntea tunteita musiikkiin liittyvissä asioissa.

Musikaalisuudella on eri määritelmiä ja musikaalisuuden osa-alueista on eri mielipiteitä. Musikaalisuuden sensorisessa tarkastelutavassa korostetaan aistien toimintaa sellaisenaan, ja sen mukaan musikaalisuus koostuu useasta eri tekijästä, joita voidaan pitää toisistaan erillä. Sen sijaan kokonaisvaltaisten hahmopsykologiaan tukeutuvien näkemysten mukaan musikaalisuus on musiikin hahmottamista laajemmassa kontekstissa. Musikaalisuutta on vaikea määritellä, koska ei tiedetä tarkkaan mitä ihmisen mielessä tapahtuu musiikillisessa ajattelussa ja havaitsemisessa. Toisaalta musikaalisuuden on ajateltu olevan kuin mikä tahansa taito, jota voi kehittää . Musiikin alkuperästä esitettiin Musiikin alkuperästä esitettiin useita syntyteorioita 1800-luvulla ja 1900-luvulla. 1900-luvun näkemysten mukaan musiikki syntyi erkaantumalla kielestä, ja 1990-luvulla tultiin siihen tulokseen, että musiikki syntyi kielen kehityksen rinnalla evoluution merkityksettömänä sivutuotteena. Nykytutkimukset esittävät uudenlaisia näkemyksiä, joihin on päädytty mm. eläinten ääntelyä jäljittelemällä. Lopulliseen tulokseen ei kuitenkaan ole vielä päästy. Ihmisen musikaalisuuden kehittyminen alkoi ilmeisesti Afrikassa, kun Homo-suku erkaantui muusta ihmisapinoiden eli hominidien heimosta. Ratkaisevia muutoksia oli noin 1,8 miljoonaa vuotta sitten ilmaantuneen Homo ergasterin sekä sen jälkeläisten perimässä, yhteisöissä ja kulttuureissa. Homo ergasterin melodis-rytmisestä viestinnästä on olemassa todisteita. Voikin siis olettaa, että musiikki on jatkoa ihmisen kadonneilta sukulaislajeilta peritylle tunnekommunikaatiolle, kun taas kielenkäyttö mahdollistui vasta nykyiselle ihmislajille. Nykyiselleen musiikki kehittyi toista miljoonaa vuotta sitten geenimutaatioiden ja sukupuolivalinnan ansiosta.

Musikaaliset ominaisuudet kehittyvät sikiölle jo varhaisessa vaiheessa, millä on perusteltu musiikin biologista merkitystä evoluutiossa. Musikaalisuus on kognitiivista toimintaa, eli sitä voi kehittää läpi elämän.

Musikaalisuutta tutkitaan erilaisten testien avulla, testit voidaan jakaa kyky- ja saavutustesteihin, holistisiin, atomistisiin, passiivisiin (reseptiiviset) ja aktiivisiin (ekspressiiviset) teasteihin. Kuuluisia suomalaisia musikaalisuustestin kehittäjiä ovat mm. Kai Karma ja Pirre Raijas. Kai Karman testi on reseptiivinen testi jossa koehenkilön ei itse tarvitse tuottaa musiikkia.Karman testi perustuu nauhalta kuultuihin äänitteisiin. Ideana on, että nauhalta soitetaan tietty melodis-rytminen kulku kolme kertaa peräkkäin tauotta. Tämän jälkeen on pieni tauko, jonka jälkeen kokelaalle soitetaan vielä yksi näyte, jonka tämä joutuu arvioimaan samanlaiseksi tai erilaiseksi kuin edelliset kolmen näytettä. Näitä neljän näytteen kohtia on testissä 40 kappaletta ja testin kesto on noin 16,5 minuuttia. Testi mittaa musiikillista peruskykyä, johon älykkyys, harjoittelu ja kultuurillinen tausta vaikuttaisi mahdollisimman vähän.


Ja sitten opettajan yhteenveto aihepiiristä.

Musikaalisuus tarkoittaa yksinkertaisesti sanottuna musiikin oppimisherkkyyttä - sitä, miten helposti opimme musiikillista ilmaisua; soittamista, laulamista, säveltämistä jne.
Toisin sanoen, musikaalisuus tarkoittaa musiikillisen lahjakkuuden määrää.

Musiikintutkimuksen perusteella tiedetään, että musikaalisuuden taso vakiintuu n. yhdeksään ikävuoteen mennessä. Silloin tietyt kehityksen herkkyyskaudet on ohitettu ja tämän jälkeen varsinainen musikaalisuuden määrä ei kasva. Sen sijaan ihminen voi harjoittelemalla, opiskelemalla, kokemalla jne. oppia musiikkia ja musiikki-ilmaisua lähes loputtomasti.

Onko soittotaito musikaalisuuden merkki? Ainakaan minun mielestäni ei. Soittotaito on nimensä mukaisesti taito. Taitoa voi kehittää harjoittelemalla. Soittotaito koostuu monesta osa-alueesta - tekijöistä, kuten motorisesta taidokkuudesta, tulkintakyvystä ja esimerkiksi dynamiikan hallinnasta. Teknisesti taitavakin soittaja tarvitsee musiikillista ymmärrystä - musiikkisivistystä - tulkitakseen musiikkia tyylinmukaisesti (tai jos haluaa rikkoa tyylinmukaisuutta). Kuitenkin voidaan ajatella, että musiikillisesti lahjakas eli musikaalinen henkilö oppii soveltamaan oppimaansa herkemmin kuin häntä vähemmän lahjakas.

Miksi musikaalisuutta kannattaa tutkia?
Musiikintutkimuksessa on tärkeää ja kiinnostavaa oppia ymmärtämään, miten musikaalisuus syntyy ja vaikuttaa. Näin voidaan tarjota esimerkiksi niille, jotka haluavat oppia mahdollisimman paljon musiikkitaitoja mahdollisimman hyvin heille soveltuvaa koulutusta. Musikaalisuuden tutkiminen auttaa aiheesta kiinnostuneita ihmisiä ymmärtämään musikaalisuuden synnyn ja kehittymisen lainalaisuuksia.

Sen sijaan sillä, onko henkilö erityisen musikaalinen tai tätä vähemmän lahjakas, ei ole arkielämässä kovin suurta merkitystä "suuressa kuvassa". Ihmiselle, joka haluaa oppia ja opiskella musiikkia, on Suomessa hyvät mahdollisuudet kehittää omaa taitoaan. Ihmisen musikaalisuuden määrä ei ole este tai edellytys musiikin harrastamiselle. Ammattilaiseksi haluavan täytyy toki olla ainakin jossain määrin lahjakas, jotta voi oppia musiikkia riittävän syvällisesti, mutta harrastaa voi hyvin monella tavalla ja tasolla. Kaiken kaikkiaan harjoitus tekee mestarin, ei lahjakkuus.