Terveystieto

Terveystieto 1 -Terveys voimavarana (pakollinen)

1. Terveys voimavarana (TE1)

 

Pakollisella kurssilla syvennetään perusopetuksen aikana opittua terveysosaamista ja ymmärrystä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä. Lisäksi opitaan tunnistamaan ja arvioimaan terveyden edellytysten toteutumista omassa elämässä, lähiyhteisöissä ja ympäristöissä sekä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Keskeistä on myös itsehoitovalmiuksien ja arjen terveysosaamisen kehittäminen, mielenterveyden suojaaminen sekä ajankohtaisten ja opiskelijoiden esille nostamien asioiden käsittely.

 

Tavoitteet

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija

  • syventää arjen terveysosaamistaan, ymmärtää fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen työ- ja toimintakykyyn vaikuttavia tekijöitä ja osaa arvioida niiden toteutumista ja merkitystä omassa elämäntavassaan ja ympäristössään

  • osaa hankkia, käyttää ja arvioida terveyttä ja sairauksia koskevaa tietoa sekä pohtia terveyskulttuuriin, mediaan ja teknologiseen kehitykseen liittyviä ilmiöitä eettisestä ja terveysnäkökulmasta

  • tunnistaa ja ymmärtää terveyttä ja sairauksia sekä terveystottumuksia selittäviä teorioita, malleja ja ilmiöitä tutkimus- ja kokemustiedon näkökulmasta

  • soveltaa itsehoitoon liittyviä toimintamalleja ja toimintatapoja

  • tietää kansantautien ja yleisimpien tartuntatautien merkityksen yksilön ja yhteiskunnan näkökulmasta ja pohtii niiden ehkäisyyn liittyviä ratkaisuja sekä terveyserojen syntyyn vaikuttavia tekijöitä yhteiskunnassa.

 

Keskeiset sisällöt

  • fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toiminta-, opiskelu- ja työkyky: terveyttä edistävä liikunta ja ravinto, painonhallinta, uni ja lepo, seksuaaliterveys, opiskeluhyvinvointi

  • omasta terveydestä huolehtiminen ja muut itsehoitovalmiudet sekä hätäensiapu

  • riippuvuuden eri muodot, tupakka, alkoholi ja huumeet, peli- ja nettiriippuvuus

  • kansantaudit ja keskeiset tartuntataudit

  • terveyttä, terveystottumuksia ja -ongelmia selittäviä keskeisiä biologisia, psykologisia ja kulttuurisia ilmiöitä, teorioita ja malleja

Terveystieto 2 - Terveys ja ympäristö (valinnainen)

Kurssilla syvennetään pakollisen kurssin tavoitteita nuoren arkielämän terveystottumuksien ja selviytymisen keinojen osalta. Eri sisältöalueiden avulla tarkastellaan terveysongelmia selittäviä kulttuurisia, psykologisia ja yhteiskunnallisia ilmiöitä ja niiden tulkintoja. Lisäksi perehdytään käsitykseen itsestä ja muista fyysisellä, psyykkisellä ja sosiaalisella tasolla. Erityisesti korostetaan terveyden ylläpitoon liittyvää vastuullisuutta. Työskentelyssä korostuvat arvopohdinta, yksilö- ja ryhmäharjoitukset, draama ja sosiaalisten taitojen harjoittelu sekä keskustelu ja argumentaatiotaitoja kehittävät työmuodot.

Kurssin tavoitteet:

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija
  • oppii tarkastelemaan elämäänsä aikuisuuden ja vanhemmuuden näkökulmasta
  • osaa pohtia ja tarkastella terveyteen ja sairauteen liittyviä arvoja ja arvostuksia
  • osaa perustella omia valintojaan terveyden näkökulmasta ja arvioida elämäntapaan ja ympäristöön liittyvien valintojen merkitystä terveydelle ja hyvinvoinnille
  • osaa kuvata koettua terveyttä ja terveysongelmia selittäviä ilmiöitä ja niiden erilaisia tulkintoja.
Keskeiset sisällöt:
  • itsetuntemus, aikuistuminen, sosiaalisen tuen merkitys perheessä ja lähiyhteisössä
  • vanhemmuuteen ja perhe-elämään valmentautuminen
  • elämänilo, mielenterveyden ylläpitäminen ja jaksaminen, masennuksen ja kriisien kohtaaminen
  • ruuan terveydelliset, kulttuuriset ja yhteiskunnalliset merkitykset sekä painonhallinta, terveysliikunta, syömishäiriöt
  • fyysinen ja psyykkinen turvallisuus, väkivallaton viestintä
  • seksuaaliterveys
  • terveysongelmia selittäviin kulttuurisiin, psykologisiin ja yhteiskunnallisiin ilmiöihin ja niiden tulkintoihin tutustuminen, esimerkiksi elämän mielekkyyden kokeminen, ruumiinkuva/kehollisuus, mielihyvä ja riippuvuudet nykyaikana
  • tupakka, alkoholi ja huumeet yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan sekä globaalisesta näkökulmasta

Kurssin arviointi:

Kurssi arvioidaan numeroarvosanoin. Kurssi arvioidaan kurssikokeen, mahdollisen ryhmätyön sekä tuntiaktiivisuuden perusteella.

Kurssin itsenäinen suorittaminen:

Kurssia ei suositella itsenäisesti suoritettavaksi.

Terveystieto 3 - Terveys ja yhteiskunta (valinnainen)

Kurssilla perehdytään terveyteen vaikuttaviin historiallisiin tekijöihin ja näkökulmiin, terveyden ja sairauden tutkimiseen sekä kuolleisuuteen ja sairastavuuteen liittyviin kehityslinjoihin. Kurssilla käsitellään myös terveydenhuollossa ja itsehoitona toteutettaviin tavallisimpiin tutkimuksiin, niiden tulosten tulkintaan ja johtopäätöksiin. Lisäksi perehdytään pakollisen kurssin tavoitteita syventäen terveydenhuollon eri käytäntöihin, terveyspalvelujen tarjontaan sekä yksilön asemaan terveyden- ja sairaudenhoidossa. Työskentelyssä korostuvat toiminnallisuus, tekemällä oppiminen, tutkiva oppiminen ja vierailukäynnit.

Kurssin tavoitteet:

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija
  • osaa pohtia kansanterveystieteen ja ehkäisevän terveydenhuollon kehityksen päälinjoja kansallisesti ja maailmanlaajuisesti
  • osaa hankkia, arvioida ja tulkita terveyteen ja sairauksiin liittyvää tutkimus- ja arkitietoa
  • toteuttaa pienimuotoisia terveys-/terveyskäyttäytymiskartoituksia omassa opiskeluympäristössään
  • osaa käyttää terveydenhuollon palveluja sekä tuntee asiakkaan ja potilaan oikeudet
osaa pohtia ja arvioida teknologisen kehityksen merkitystä terveyden ja turvallisuuden näkökulmasta

Keskeiset sisällöt:
  • terveyden edistämiseen, sairauksien tunnistamiseen ja ehkäisyyn liittyviä eri aikakausien menetelmiä
  • terveyskäyttäytymisen ja koetun terveyden tutkiminen: fyysisen ja psyykkisen työ- ja toimintakyvyn mittaaminen, ergonomiamittaukset, työhyvinvointi ja siihen vaikuttavat tekijät
  • terveydenhuollon ja hyvinvointipalvelujen käytäntöjä, asiakkaan ja potilaan oikeudet
  • tutkimustiedon ja median terveydestä välittämien mielikuvien kriittinen lukutaito, medikalisaatio
  • terveystottumusten arvioiminen ja seuranta sekä tutkimusten tekeminen

Kurssin arviointi:

Kurssi arvioidaan numeroarvosanoin. Kurssi arvioidaan kurssikokeen, mahdollisen ryhmätyön sekä tuntiaktiivisuuden perusteella.

Kurssin itsenäinen suorittaminen:

Kurssia ei suositella itsenäisesti suoritettavaksi.

Terveystieto 4 - Terveystiedon kertauskurssi (soveltava)


Kurssin tavoitteet:

Opiskelija kertaa ja syventää lukion terveystiedon kurssien keskeisiä asioita ja opettelee vastaustekniikoita erityyppisiin ainereaalitehtäviin.

Kurssin sisältö:

-tutustutaan terveystiedon yo-kokeen tehtävätyyppeihin ja rakenteeseen
-kerrataan keskeisiä terveystiedon asioita
-harjoitellaan eri tehtävätyyppeihin vastaamista
-käydään läpi hyvän vastauksen piirteet

Kurssin arviointi:

Kurssin arvioidaan hyväksytty / hylätty-merkinnällä. Hyväksytyn merkinnän saaminen edellyttää läsnäoloa tunneilla, aktiivisuutta sekä vaadittavien esseiden ja tehtävien tekoa. Preliminääri on mahdollista suorittaa kurssin vastaavana harjoituskokeena.

Kurssin itsenäinen suorittaminen:

Kurssia ei voi suorittaa itsenäisesti.