Musiikki

MU1 Intro - kaikki soimaan 2 op (pakollinen)

1. Intro - kaikki soimaan (MU1)

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija löytää oman tapansa toimia musiikin alueella. Hän pohtii oman musiikkisuhteensa kautta musiikin merkitystä ihmiselle ja ihmisten väliselle vuorovaikutukselle. Hän tutkii omia mahdollisuuksiaan musiikin tekijänä ja tulkitsijana, kuuntelijana sekä kulttuuripalvelujen käyttäjänä. Kurssilla tutustutaan opiskelijoiden omaan ja muuhun paikalliseen musiikkitoimintaan. Opiskelija kehittää äänenkäyttöään ja soittotaitoaan musiikillisen ilmaisun välineenä. Kurssilla syvennetään musiikin peruskäsitteiden tuntemusta käytännön musisoinnin avulla. Opiskelija oppii tarkkailemaan ääniympäristöään ja perehtyy kuulonhuoltoon.

MU2 Syke - soiva ilmaisu 2 op (pakollinen)

2. Syke - soiva ilmaisu (MU2)

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija oppii tuntemaan suomalaista musiikkia ja vahvistaa omaa kulttuurista identiteettiään. Opiskelija tutkii erilaisia Suomessa esiintyviä musiikkikulttuureja ja niiden sisäisiä osakulttuureja ja oppii ymmärtämään niiden taustatekijöitä, kehitystä ja olennaisia piirteitä. Kurssilla tarkastellaan eurooppalaisen taidemusiikin vaikutuksia suomalaiseen musiikkikulttuuriin. Opiskelussa käytetään monipuolisia työtapoja, erityisesti musisointia ja kuuntelua. Musisoitaessa kiinnitetään huomiota oman ilmaisun sekä kuuntelu- ja kommunikointivalmiuksien kehittämiseen. Sisältöjen tulee edustaa eri musiikinlajeja: populaari-, taide- ja perinnemusiikkia.

MU3 Genre - globaali uteliaisuus 2 op (valinnainen)

3. Genre - globaali uteliaisuus (MU3)

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija oppii tuntemaan itselleen vieraita musiikinlajeja ja musiikkikulttuureja sekä ymmärtää musiikin kulttuurisidonnaisuutta. Hän tarkastelee eri musiikkikulttuurien käytäntöjen samankaltaisuutta tai erilaisuutta ja oppii ymmärtämään, miten jokainen kulttuuri määrittelee itse oman käsityksensä musiikista. Kurssilla tutustutaan syvällisesti joihinkin musiikinlajeihin tai musiikkikulttuureihin. Opiskelija kehittää musisointi- ja tiedonhankintataitojaan.

MU4 Demo - luovasti yhdessä (valinnainen)

4. Demo - luovasti yhdessä (MU4)

Kurssin tavoitteena on, että opiskelija tutustuu musiikin käyttöön ja vaikutusmahdollisuuksiin eri taidemuodoissa ja mediassa. Opiskelija perehtyy musiikin osuuteen esimerkiksi elokuvassa, näyttämöllä, joukkoviestimissä ja Internetissä sekä tutkii musiikin yhteyttä tekstiin, kuvaan ja liikkeeseen. Sisältöjen tarkastelussa ja työskentelytavoissa painottuu monipuolisuus. Musiikin vaikuttavuutta tutkitaan analysoimalla olemassa olevaa tai itse tuotettua materiaalia.

MU5 Bändi 1, 2 op (valinnainen)

5. Bändi 1

Kurssi on suunnattu yhtyesoitosta kiinnostuneille lukiolaisille. Mukaan ovat tervetulleita niin aloittelijat kuin musiikissa pitkällä olevat. Kurssilla opiskellaan yhtyesoiton perusasioita jokaisen omasta taitotasosta käsin soittaen ja laulaen. Kurssilaiset voivat vaikuttaa soitettavan musiikin valintaan. Kurssi voi myös olla osa isompaa kokonaisuutta ja liittyä esimerkiksi näytelmäproduktioon.

MU6 - Bändi 2, 2 op (valinnainen)

6. Bändi 2

Kurssi jatkaa yhtyesoiton opiskelua bändi soi! 1 -kurssin tyyliin. Kurssin voi valita myös sellainen opiskelija, joka ei ole suorittanut Bändi soi! 1 -kurssia. Kurssilla opiskellaan yhtyesoittoa soittaen ja laulaen. Musiikkivalinnat tehdään kurssilaisten toiveita kuunnellen.

"Musa-Jaska" Jaakko Laakso

Jaakko Juhani Laakso (1978)
(vapaamuotoinen CV)

Synnyin Seinäjoen keskussairaalassa 14.10.1978 vanhempieni ensimmäisenä lapsena. Äitini Mervi (dir. cant.) on varhaisiän musiikkikasvattaja ja Heinz Hoffman -mitalilla palkittu kuoronjohtaja. Isäni on lääketieteen lisensiaatti, yleislääketieteen erikoislääkäri Juhani Laakso. Molemmat vanhempani ovat eläkkeellä, isäni teki työuransa pääasiassa Lapuan terveyskeskuksessa ja Seinäjoella opiskelijaterveydenhuollon alueylilääkärinä. Äitini jatkaa edelleen kuoronjohtotyötä Etelä-Pohjanmaan musiikkiopistossa. Minulla on kaksi pikkusiskoa, Johanna ja Annukka. Joha työskentelee varhaisiän musiikkikasvattajana ja Annukka erityisopettajana.

Asun Kurikan Jalasjärvellä, Luopajärven kylässä. Perheeseeni kuuluu vaimoni Maria, joka on koulutukseltaan agrologi AMK ja työskentelee maatalousalalla, sekä poikani Oskari (s. 2007), Asseri (s. 2011) ja Iisakki (s. 2017). Appivanhempani Aija ja Jaakko ovat eläkkeellä, he tekivät työuransa maanviljelysalalla, heillä oli lypsykarjatila. Appiukkoni Jaakko ja vaimoni Maria pitävät edelleen hiehokasvattamoa Haapaniemen tilalla. Asumme Haapaniemen suvun mailla. Haapaniemi on eräs Luopajärven ja samalla koko Jalasjärven kantatiloja. Appiukkoni perhe on viljellyt kotitilaansa pitkästi toista sataa vuotta, tuuliviirissä komeilee vuosiluku 1732, jolloin tila on perustettu.

Opiskelin musiikinopettajaksi Jyväskylässä ja valmistuin Jyväskylän yliopistosta Filosofian maisteriksi vuonna 2008. Silloin olin työskennellyt nykyisessä työpaikassani jo pari lukuvuotta ja sitä ennen viransijaisena Nurmon yläkoulussa ja lukiossa kahden lukuvuoden ajan. Virkani Kauhavalla vakinaistettiin vuonna 2009. Olen opiskellut toisen maisterintutkinnon Tampereen yliopiston koulutusohjelmassa työn ohessa. Valmistuin jälleen filosofian maisteriksi populaari- ja kansanmusiikin koulutusohjelmasta 2013.

Koulutyön lisäksi opetan bändejä sivutoimisena tuntiopettajana Etelä-Pohjanmaan musiikkiopistossa (v. 2005 alk.). Johdan kansalaisopiston viihdekuoro Serenoa (vuodesta 2012 alk.). Toimin Etelä-Pohjanmaan musiikkiopiston nuorisokuoro Lauluflikkojen säestäjänä ja varajohtajana (v. 1992 alk.). Kuorojen johtajana ja etenkin säestäjänä ja sovittajana tekemääni työtä on huomioitu korkeasti arvostamillani Nuorten kuoroliiton kultaisella kunniamerkillä (2010), Sulasolin (Suomen soittajien ja laulajien liitto) Etelä-Pohjanmaan piirin ansiomerkillä (2014) sekä Sulasolin ansiomerkillä (2015). Vuonna 2017 minulle myönnettiin Nuorten kuoroliiton Heinz Hoffmann -mitali, numeroltaan 36. 

Esiintyvänä muusikkona olen toiminut vuodesta 1993 asti ja musiikin alan sivutoimisena yrittäjän vuodesta 2005 asti. Toiminimeni tarjoaa mm. äänitys- ja äänentoistopalveluita, säestys-, sovitus- ja nuotinnospalveluita sekä erilaisia musiikkialan asiantuntijakirjoituksia, mm. kritiikkejä ja musiikkiartikkeleita. Olen kirjoittanut pääasiassa sanomalehti Ilkkaan (n. 200 musiikkikritiikkiä), sanomalehti Pohjalaiseen sekä esimerkiksi Riffi- ,Rondo-, Epari- ja Ykköset -lehtiin. Muita artikkeleita olen kirjoittanut mm. Opetushallituksen Latso diives -lehteen.

Teen musiikkia taiteilijanimellä Lazy J. Bändini keikkailee harvakseltaan, yleensä muutamia keikkoja vuodessa. Soitamme pääasiassa enlanninkielistä mainstream rockia.

Keväästä 2016 alkaen olen toimittanut YLE Radio 1:n romaniasioiden ajankohtaisohjelma Romano miritsiä. Kollegoinani toimivat ohjelmassa toimii Miriam Schwartz ja Maria Friman, toimitamme ohjelman vuoroviikoin. Romano mirits ilmestyy YLE radio Yhdessä tiistaisin klo 18. Vuodesta 2020 alkaen olen työskennellyt myös Kuusi kuvaa -sarjan parissa.

Rakkain harrastukseni on jääkiekon pelaaminen. Olen pelannut harrastekiekkoa Seinäjoen Nollissa vuodesta 2004 saakka. Lisäksi olen pelannut pari vuotta Lapuan Virkiän harrastejoukkueessa. Team Hyvää Hokilla -porukassa olen pelannut sen alusta alkaen (muistaakseni vuodesta 2009 saakka). Pelipaikkani on pakki.

Lätkän lisäksi harrastuksiani ovat uiminen sekä valokuvaaminen. Kuvaan sekä digillä että filmille, filmipuolella käytän pääasiassa keskiformaattia (6x6 ja 6x7) ja jonkin verran ison koon filmiä eli laakafilmiä. Olen innokas kirjallisuuden harrastaja ja kuuntelen paljon radion asiaohjelmia. Telkkarista vahtaan lähinnä urheilua, Poliisit-sarjaa sekä realitya. Pidän kovasti myös skandinaavisista dekkarisarjoista (Silta ym.).

Liitteet:

DSC_5881.jpg