Sukupuolittunut koulu
Otsikoissa on kohuttu paljon uudesta ”muoti-ilmiöstä” – sukupuolettomasta kasvatuksesta. Olen itse alkuperäiseltä koulutukseltani lastentarhanopettaja ja tämä kasvatustyyli on näkynyt myös päiväkodin arjessa. Lapsia puetaan yhä rohkeammin eri väreihin ja kannustetaan erilaisiin leikkeihin sukupuolesta riippumatta. Itse suhtaudun sukupuolettomaan kasvatukseen maltillisesti. Ketään ei saisi lokeroida sukupuolen perusteella, varsinkaan ”kilteiksi tytöiksi” ja ”villeiksi pojiksi”. Koen kuitenkin, että oma sukupuoleni on vahva osa omaa persoonaani ja on realistista ymmärtää, että naisessa ja miehessä on eroja (esimerkiksi fyysisyys). Siksi mielestäni mennään liiallisuuksiin, jos lasta ei enää saa kutsua edes tytöksi tai pojaksi.
Pipot tiedon tiellä - Sukupuolihuomioita opettajankoulutuksessa otetaan esille tärkeä asia sukupuolisen jaottelun kauaskantoisuudesta. Esimerkiksi ammatinvalinta saattaa olla nuorelle haaste, jos hän kokee haluavansa opiskella alaa, joka ei ole niin tyypillinen hänen sukupuolensa edustajille. Artikkelissa huomioitiin myös koulussa näkyvät ennakko-oletukset lapsista pelkän sukupuolen perusteella. Stereotypia, että tytöt oppivat kielen poikia nopeammin, on molemmille sukupuolille haaste. Tytöt, jotka eivät ole kielissä lahjakkaita saavat osakseen kummastusta ja arvostelua. Poikien motivointi taas laskee, kun heidän osaamistaan vähätellään tai verrataan.
Kiinnitin Noreman (2010) raportissa erityisesti huomiota siihen, että näyttäisi siltä, että kouluja pyritään muokkaamaan poikien ehdoilla. Jos poika ei ole kiinnostunut koulusta, ajaa se koulun muuttamaan oppisisältöön ja opetusmenetelmiään. Tyttöjen ja koulun kohtaaminen taas nähdään hyvänä, koska tytöt ovat sopeutuneet nykyiseen koulumalliin paremmin. Sen sijaan, että etsittäisiin keinoja, joilla poika sopeutuisi kouluun, koulua pyritään muokkaamaan poikien ehdoilla. Muutoksia suunnitellessa tulisi kuitenkin huomioida molemmat sukupuolet.
Sukupuolittunut koulu näkyy myös muualla koulun arjessa. Tilat, istumajärjestys ja osa tunneista on jaoteltu lasten sukupuolen mukaan. Kun itse olin alakoulussa, laitettiin tytöt automaattisesti käsityön tunneille ja pojat teknisen. Myös liikuntatunneiksi meidät erotettiin ja tuntimme olivat hyvin erilaisia. Tytöillä oli usein jumppaa, kun taas pojat harrastivat fyysisiä joukkuepelejä. Pienillä käytännön muunnoksilla voisi jo saada aikaan suuria muutoksia. Aikuisen on näytettävä lapselle, että hänen sukupuolensa ei ole este millekään.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.
Roosa Karisto
Olen samaa mieltä Jennan kanssa monesta asiasta. Tuntuu, että nykyinen keskustelu sukupuolettomuudesta paisuu vähän liian suuriin mittoihin. On tärkeää, että Jennan sanoin "aikuinen näyttää lapselle, että hänen sukupuolensa ei ole este millekään", mutta sukupuolten välisiä eroja esimerkiksi fyysisessä kehityksessä ei sovi unohtaa. Tutkimusten mukaan poikien ja tyttöjen murrosiän kehityspyrähdykset tapahtuvat eri aikoina ja muutoksiin reagointi on erilaista. Sukupuolen olemassaolon kieltäminen saattaakin estää mahdollisuuden vertaistukeen tai tunteen ryhmäänkuuluvuudesta, kun kehityksen eroja (eri sukupuolta olevan) kaverin kanssa ei selitetä sukupuoleen liittyvinä piirteinä.
Itse en ole Jennan tavoin kokenut jakoa käsityötunneilla sukupuolen mukaan. Ala-asteella puolet vuodesta oltiin tekstiilityön tunneilla ja puolet teknisessä työssä. Yläasteella valinnan sai tehdä
vapaasti, ja tekstiilityö täyttyikin lähinnä tytöistä kun taas teknisen työn opiskelijat olivat heterogeenisempi ryhmä. Oman kokemukseni mukaan ainakin pienen kaupungin koulussa tytöiltä hyväksyttiin helpommin "poikamainen" käytös, kun taas pukeutumisesta tai muusta laittautumisesta kiinnostunutta poikaa katsottiin vähintään pitkään käytävällä. Nykyään sukupuolten erot ovat oman kokemukseni mukaan kaventuneet. Koulussa olisikin mielestäni tärkeää huolehtia, ettei sukupuoli vaikuta lapsen kohteluun; poikien huonoa käytöstä ei voida hyväksyä "vain koska he ovat poikia" kun taas kaikkien tyttöjen ei tarvi olla hiljaisia lukutoukkia. Tärkeintä olisi mielestäni kohdata oppilaat omina persoonina.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.
Riitta Penttinen
Minä valitsin luettavakseni Ritva Jakku-Sihvosen raportin Sukupuolen mukaista vaihtelua koululaisten oppimistuloksissa ja asenteissa. Muistan omalta kouluajaltani sukupuolittuneen ajattelun erittäin vahvasti - oletuksena oli, että tytöt ovat automaattisesti hyviä kielissä ja innostuneita tekstiilityöstä sekä liikunnassa haluavat harrastaa naisellisia lajeja, pojat taas ovat matemaattisia, teknisesti suuntautuneita ja liikunnassa itsenäisiä, oma-aloitteisia ja aktiivisia. Opinto-ohjauksessa tämä näkyi mm. siten, että pojille tarjottiin tietoa teknisistä aloista ja tytöille pehmeämmistä, kuten kauppiksesta (ei kuitenkaan korkeakoulutasolta, sillä eiväthän tytöt osaa laskea ja ymmärtää taloutta). Myöhemmin erinäisiin lasikattoihin törmänneenä ryhdyin lukemaan tätä artikkelia hyvin kiinnostuneena.
Omat kokemukseni äidinkielen ja matematiikan sekä yleensä oppimis/opettamisasenteen suhteen ovat hyvin samanlaisia artikkelin kanssa. Ensinnäkin opettajat haluavat panostaa oppimisvaikeuksissa ja lahjakkaiden kohdalla motivaatio-ongelmissa selvästi enemmän tyttöihin kuin poikiin. Pojille (hitaasti oppiville ja lahjakkaille) asetetaan huomattavasti alhaisemmat vaatimukset - mikä taas tutkimusten mukaan heikentää motivaatiota entisestään, sillä miksipä tekisi töitä, jos saman saa vähemmälläkin. Tytöille asetetaan motivoivammat haasteet, vaaditaan enemmän - etenkin kielissä - ja tulos on toki parempi. Samoin se, että opettajat kohtelevat kurikysymyksissä poikia ja tyttöjä eri tavoin - kuten raportissakin todettiin: lähes 40% tytöistä ja 20% pojista kokee, että opettajat antavat poikien häiriköidä tyttöjä enemmän. Omat kokemukseni ovat tämän havainnon mukaisia.
Valitettavasti omat kokemukseni, havaintoni ja tämä artikkeli puhuvat samaa kieltä ja tukevat toisiaan, aivan kuten tuossa yllä Jennan kirjoituksessakin todetaan. Koulu on vahvasti sukupuolittunutta, opettajien käytös on riippuvaista sukupuolesta, vaatimukset vaihtuvat sukupuolen mukaan. Tytöt halutaan edelleen nähdä passiivisina ja "kiltteinä", joiden oppimistulokset johtuvat kiltteydestä, eivät lahjakkuudesta tai kiinnostuksesta. Pojat taas ovat aktiivisia, rämäpäitä, voittajia tai ainakin kilpailuhenkisiä. Ja heidän kritiikkinsä on tervettä keskustelua ja haastetta koululle.
Miten minä aion luokanopettajana reagoida tähän? Ilmiö on todellinen ja halusin tai en, olen osa sitä. Omalta osaltani haluan kuitenkin vastustaa sukupuolen mukaan tapahtuvaa jaottelua. Käytännön tekoina ovat ainakin itselleni kirjatut osaamisvaatimukset - niin, etten voi luistaa niistä herttaisen hymyn tai sukupuolen takia. Olen kuullut jonkun opettajan käskevän lasten kirjoittaa nimensä koepaperin taakse, joten tarkistaessa nimi ei näy ensin ja anna siten ennakkokäsitystä - tätäkin aion noudattaa. Yritän nähdä oppilaani yksilöinä sukupuolen sijaan: tyttö voi kiipeillä puussa, poika voi olla arka ja hiljainen, tyttö voi rakastaa matematiikaa ja poika kirjaimia. Yritän kohdata lapset ihmisinä. Ehkä siinä on se juttu.
Opettajan tehtävä on mielestäni esteiden poistaminen tulevaisuudelta. Esteitä voivat olla heikko motivaatio, lahjakkuus, oppimisen ongelmat... mitä vain. Opena minun tehtävä on nähdä nämä ja unohtaa selittävänä syynä yksilön tausta tai muut sellaiset syyt.
Jos minun osalla olisin noudattanut suvun "perinnettä", olisin sisar hento valkoinen... Hieno ammatti, mutta ei todellakaan minua :-) Onneksi opettaja ei nähnyt tyttöä, vaan näki innokkaan oppilaan!
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.
Jenna Kotilainen
Aivan loistava idea tuo nimen kirjoittaminen koepaperin takapuolelle! Kun kokeet on tarkistettu ja numerot annettu, voi nimen katsoa. Jos itse opettajana hämmästyisin jonkun oppilaan hyvästä/heikkommasta tuloksesta, tulisi minun mennä itseeni ja kehittää omaa opettajuuttani. Olenko tiedostomattomasta kohdellut lasta pelkän ensivaikutelman/sukupuolen perusteella? Jos olen, täytyy asiaan heti puuttua!
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.
Riitta Penttinen
Kyllä! Ja sitä on omille teoilleen usein niin sokea. Mietin myös sitä, että pitää olla todella tarkka arviointikriteerien suhteen, jotta ei "päästä jotakuta sormien välistä".
Aikuisopiskelijoilla olen tehnyt esseen kanssa esimerkiksi siten, että olet sanonut, että tiettyyn arvosanaan pitää olla x näkökulmaa, y lähdettä jne ja toiseen arvosanaan toiset määrät. Tällöin jokainen on voinut itse asettaa itselleen tavoitteet. Yllättävän moni ylitti itsensä, kun hoksasi, ettei hyvä arvosana vaadi mahdottomia. Samaa ideaa voisi yrittää soveltaa lapsillekin - eli selkeät pelisäännöt, läpinäkyvyys...
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.
bea myllykangas
Olen samaa mieltä siitä, että vaikka itse kannatan sukupuoletonta kasvatusta, on silti "ihan okei" olla tyttönä tyttömäinen ja poikana poikamainen, eli kannattan sukupuoletonta kasvatusta maltillisesti. Jaottelun ei kuitenkaan saa näkyä kouluarvosanoissa tai muussa arvoinnissa. Itse muistan myös miten aina kuljettiin poika-tyttö-jonoissa tai miten poikien annettiin olla hieman riehakkaampia.
Ketään ei saisi kategorisoida mihinkään malliin ihan vain senkin takia, ettei lapsi elä niin sanotussa väärässä uskossa koko elämäänsä. Esimerkiksi ajatus "pojat oppivat matikan paremmin", saattaa jollain tytöllä iskostua koko elämän kestäväksi ajatukseksi "minä en voi osata matematiikkaa, koska olen tyttö". Siksi jokainen pitäisi kasvattaa yksilöllisesti, hänen vahvuuksiaan painottaen.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.