Matti Rautiaisen artikkeli sekä Richard McFahnin luennot käsittelivät kokemuksellista ja oppilaita aktiivisesti osallistavaa historian opetusta, joka sai ajattelemaan, miksi tällaista opetustapaa ei hyödynnetä enemmän – tai ainakaan minun tietämissäni kouluissa tai itse saamassani historian opetuksessa. Lukiessani artikkelia ja katsoessani luentoa mietin sitä, kuinka maailmallakin ylistetty Suomen koulutusjärjestelmä kompastuu kaikessa opettajan autonomiassa juuri siihen, että opetussuunnitelmamme ja siihen liittyvät tavoitteet jäävät vahvasti luokanopettajan vastuulle, joka lisää eroja opetuksen laadussa koskien nyt tässä kontekstissa historian ja yhteiskuntaopin opetusta. Helpointa tämän kaltaisessa tilanteessa opettajan onkin siis tutkivan oppimisen sijaan käyttää opettajajohtoista opetusta, joka käy oppilaille melko yksitoikkoiseksi. Itse innostuin tutkivan oppimisen tavoista, joista sekä Rautiainen että McFahn antoivat hyviä esimerkkejä. Ne herättivät samanlaista innostusta, kuin edellisellä demokerrallamme tehty tehtävä Tollundin mies, jonka soveltamista eri historian ja yhteiskuntaopin osa-alueisiin aloin jo päässäni suunnitella.

Artikkelissa ja luennolla molemmissa opetus- ja oppimistavat sisälsivät esimerkiksi kriittisen ajattelun taidon taitoja, tulkintaa, syy- ja seuraussuhteiden pohtimista sekä historiallista empatiakykyä. Näiden taitojen harjoittelu pääsee oikeuksiinsa nimenomaan osallistavissa tehtävissä, sillä oppilaan itse konkreettisesti tehdessä ja tutkiessa jäävät asiat paremmin mieleen, kuin opettajan yrittäessä kaataa mahdollisimman paljon tietoa oppilaiden päähän. Tutkivan oppimisen tapa käynnistää sellaisia ajattelun prosesseja, joita ei saavuttaa ellei pääse itse tutkimaan ja käyttämään mielikuvitustaan.

Opettajalta vastaavanlaisen opetuksen ja oppisisältöjen toteuttaminen vaatii perehtymistä ja tietoa tavoista, joilla vastaavanlaisia oppimiskokonaisuuksia voidaan järjestää. Luokanopettajan näkökulmasta oppilastuntemus on myös keskeistä, sillä osallistavaa ja toiminnallista oppimista on hankalaa lähteä toteuttamaan, jos yhteisiä pelisääntöjä ja kokemusta oppilaiden yhteisöllisestä oppimisesta ei ole koskaan aiemmin kokeiltu. Opettajan tulee olla myös toisaalta rohkea ja uskaltaa kokeilla erilaisia tapoja työskennellä, sillä uteliaisuus ja kokeilunhalu edistävät myös opettajan omaa ammatti-identiteettiä.

 -Millaisia ajatuksia artikkelin ja luennon kuvaamat opiskelutavat herättävät? Eroavatko jotenkin siitä, millaista historian ja yhteiskuntaopin opetusta olet itse saanut?

Lukiessani artikkelia, innostuin itsekkin harjoituksista. En muista, että olisin itse opiskellut historiaa tai yhteiskuntaoppia kuvaillulla tavalla. Meillä oli perinteisesti opettajajohtoista faktojen opettelua ja muistamista, kuten luennolla mainittiin. Paljon taululta kopiointia vihkoon. Luento oli opiskelijoita osallistavaa ja vaati mielikuvitusta, päättelykykyä sekä kriittistä tarkastelua. Viime viikolla teimme omalla demolla aika vastaavan tehtävän ja se jäi kyllä erittäin hyvin mieleen. Mielestäni se kertoo harjoitteen tehokkuudesta. Tämän kaltaisessa harjoituksessa joutuu käyttämään aktiivisemmin ja syvemmin omaa ajattelua, mikä jättää paremman muistijäljen. Kuten artikkelissa sanottiin, tulkintaan ja keskustelevaan pohjautuva opetus kehittää ajattelun taitoja. Opetus voi tuntua oppilaista myös mielekkäämmältä, kun opetus on osallistavaa.

- Millaisia historian ajattelutaitoja esimerkeissä harjoitetaan?

Esimerkeissä harjoitellaan mm. lähteiden tulkitsemista, syy-seuraussuhteiden luomista, päättelykykyä, luovaa ajattelua sekä kriittisen ajattelun taitoja.

- Millaisia tietoja/taitoja vastaavanlaisten opetusten toteuttaminen vaatii opettajalta?

Opettajan täytyy osata luoda järkevä kokonaisuus, mikä on tarkoituksenmukainen ja saavuttaa opsin mukaiset tavoitteet. Oppiaineen sisällön tunteminen auttaa luomaan vastaavanlaista opetusta. Ryhmän tunteminen vaikuttaa siihen, että opettaja tietää millaiseen työskentelyyn oppilaat kykenevät. 

Artikkelissa esimerkiksi nostettu Englannissa tapahtunut opetustilanne kuulosti heti paljon mielenkiintoisemmalta ja mukaansa tempaavammalta kuin historian opetus jota olen itse saannut. Luennolla läpi käydyt tyylit opettaa historiaa oli myöskin mielenkiintoa herättäviä. Kaikki yhdessä käyty pohjustus auttaa varmasti lopussa tehtävän esseen kirjoittamisessa. Opetus jota olen itse saanut historiassa ja yhteiskuntaopissa on aina ollut hyvin opettajajohtoista. Ainut poikkeus jonka muistan on yläkoulun valinnainen yhteiskuntaopin kurssi, jossa pääsimme vaikuttamaan paljon esimerkiksi siihen, mitä aiheita kävimme läpi. Pohdimme myös yhdessä erilaisia esimerkki tapauksia ja opimme sitä kautta. Koin tuon kurssin todella mielenkiintoiseksi ja mietinkin, miksi opetuksesta ei tehty motivoivempaa tällaisia opetustyylejä hyödyntäen muillakin kursseilla.

Luennon tehtävässä oppilaat pääsevät ajattelemaan kriittisesti ja perustelemaan omia vastauksiaan. Tilanteiden yhdessä pohtiminen auttaa oppilaita ymmärtämään ja oppimaan mitä historiassa on tapahtunut, ulkoa opettelun sijaan. Tällaisen opetuksen suunnitteleminen ja toteuttaminen on varmasti aikaa vievää ja vaatii opettajalta motivaatiota, luovuutta sekä tapahtumien hyvää tuntemusta, tai intoa tutustua syvemmin tapahtumiin, jos tietoa ei vielä valmiiksi ole.

Artikkelissa ja luennolla kuvattiin opiskelutapoja, joihin en ole itse harmikseni törmännyt omana peruskouluaikanani kertaakaan. Toiminnallinen tutkiva historian opetus eroaa valtavasti omasta kokemuksestani historian ja yhteiskuntaopin opiskelusta, sillä itse peruskoulussa totuin enemmän opettajajohtoiseen ulkoa opetteluun perustuvaan opetukseen. Toiminnallinen opetus on mukaansa tempaavaa sekä motivoivaa myös mahdollisesti niille oppilaille, jotka eivät muuten olisi aiheesta niin kiinnostuneita. Lisäksi se osallistaa myös ne oppilaat, joilla on lukemisen tai kirjallisen tuottamisen haasteita.

Luennon ja artikkelin esimerkeissä harjoitellaan historiallisten lähteiden tutkimista, tulkintaa ja kyseenalaistamista. Lisäksi esimerkeissä harjoitellaan teorioiden ja hypoteesien muodostamista, sekä argumentointia.  

Tällaisen toiminnallisen tutkivan opetuksen toteuttaminen vaatii opettajalta tietoa oppiaineen sisällöistä, jotta opettaja osaa laatia oppilaille oikeasti myös oppiainesisältöjä harjoittavia harjoituksia. Tällainen opetus vaatii opettajalta myös tietämystä ryhmän taitotasosta ja siitä, minkälainen tehtävä motivoisi ja osallistaisi mahdollisimman monen oppilaan. Opettajan täytyy myös osata ohjata oppilaita oikeaan suuntaan esimerkiksi oikeanlaisten kysymysten avulla.

Rautiaisen artikkelissaan ja McFahnin luennollaan esittelemät tavat oppimisen järjestämiseksi herättivät innostusta ja mielenkiintoa itsessäni. Tuli jopa mieleen, että pääsisipä itse toteuttamaan joitain harjoitteista. Harjoitteiden rakenne vaikutti hyvin oppijaa aktivoivalta ja siten Macfahninkin mainitsemaan didaktiseen (to teach) menetelmään peilaten mielekkäämmältä lähestymistavalta (To learn). Tältä osin esitellyt opiskelun tavat poikkesivat myös omam koulupolkuni kokemuksista.

 

Historian ajattelutaitoja esitellyt opiskelutavat harjoittavat mielestäni erittäin monipuolisesti ja laajasti. Päällimmäisenä sieltä nousee historiallinen empatia ja ajan erityispiirteiden tunnistaminen. Ongelmien ratkaiseminen ja vihjeiden tulkitseminen toisaalta vaatii, mutta myös mahdollistaa oppijoilta vallinneisiin olosuhteisiin ja ihmisten rooleihin eläytymistä. Tehtävien tutkiva ote saa oppilaat myös pohtimaan mahdollisia syitä ja seurauksia tapahtumille, sekä muokkaamaan tulkintojaan tehtävän edetessä. Tällöin myös lähteiden tulkinnallisuuden ja siten historiallisen tiedon luonteen hahmottaminen voivat konkretisoitua esiteltyjen harjoitteiden kautta.

 

Mielestäni esiteltyjen opiskelutapojen toteuttaminen vaatii opettajalta juuri samoja taitoja, joita oppilaidenkin on niistä mahdollista oppia. Toki sisällöllisen osaamisen tulee olla riittävällä tasolla, mutta esimerkiksi opettajuuden ydinosaamisalueissa arvottaisin vuorovaikutusosaamisen ja moninaisuuteen liittyvän osaamisen tai esteettisen osaamisen mittavan sisällöllisen osaamisen edelle.

Matti Rautiaisen artikkeli ja Richard McFahnin luento toivat esille mielenkiintoisen kokemuksellisen opiskelutavan, joka eroaa hyvinkin paljon saamastani historian ja yhteiskuntaopin opetuksesta. Heidän esittelemä historian ja yhteiskuntaopin opetustapa sai itsenikin innostumaan ennen kovin kuivana näyttäytyneistä aineista. Saamani opetus on ollut opettajajohtoista, taululta kopioimista ja yksityiskohtien ulkoa opettelua, jossa on korostunut tiedon näyttäytyminen faktoina ja tulkinnallisuus, dialogisuus ja tutkiva ote uupuivat täysin. Tämä teki kuivasta aineesta entistä tylsemmän opiskella. Kokemuksellinen ja toiminallinen opetus muuttaa aiheen mielenkiintoiseksi ja opiskelun motivoivammaksi sekä on oppilaslähtöisempää ja tukee erilaisia oppijoita. Näin myös keskittyminen tunnin aiheeseen on helpompaa sekä ajatteluprosessit ja syy-seuraussuhteet avautuvat oppilaalle todennäköisesti paremmin. Toiminnallinen opetustyyli myös auttaa tiedon sisäistämistä ja kokonaisuuksien hahmottamista.

Esimerkeissä korostuu kriittinen ajattelu, syy-seuraussuhteiden pohtiminen, havainnointi ja omien mielipiteiden tekeminen sekä perustelu. Tehtävässä näkyi vahvasti tulkinnallisuus, kriittinen ajattelu sekä ajatusten prosessointi ja tietojen yhdistäminen. Lisäksi ryhmätyöskentelytaidot ovat tärkeitä tämän kaltaisessa opiskelussa.

Kokemuksellisen opetuksen toteuttaminen vaatii opettajalta enemmän panostusta, kiinnostusta ja etukäteisvalmisteluja kuin perinteinen opettajajohtoinen opettaminen, mutta on varmasti myös antoisampaa. Se vaatii myös heittäytymistä sekä kokonaisuuksien ja teoriatiedon hallitsemista sekä ryhmän tuntemusta ja tuen suunnittelua.

Tekstin ja luennon kuvaamat historian ja yhteiskuntaopin opiskelutavat ovat erittäin innostavia ja motivoivia. Ne osallistavat oppilaita hyvin ja niissä korostuu oppilaiden oma pohdinta. Uskon, että tämän aidon pohdinnan avulla oppilaat muistavat opiskellut asiat paljon paremmin kuin kirjasta lukemalla. Parhaimmillaan oppiminen tapahtuu ns. vahingossa tehtävän lomassa ja luulen, että kuvattujen roolileikkien ja pelien kohdalla niin on mahdollista käydä. Opiskelutavat poikkeavat suuresti opetuksesta, jota olen itse saanut. Saamani opetus on ollut opettajalähtöistä ja kirjapainotteista. Olemme kopioineet monen sivun muistiinpanot vihkoihimme, lukeneet kirjan kappaleita ja tehneet kirjan tehtäviä. Koin saamani opiskelun painottuvan kirjan ulkoa opetteluun.

Esimerkeissä harjoitetaan mm. syy-seuraussuhteiden ymmärtämistä, kriittistä ajattelua, itseohjaavuutta, tiedon soveltamista ja argumentointia.

Tämän kaltaisen opetuksen toteuttaminen vaatii opettajalta aitoa kiinnostusta aihetta ja opettamista kohtaan, sillä tehtävien toteuttaminen vaatii paljon suunnittelutyötä. Opettajan täytyy myös hallita aihealue hyvin, jotta aiheen opetus on mahdollista muokata näinkin toiminnalliseen muotoon.

Artikkelin ja luennon kuvaamat opiskelutavat herättivät kiinnostusta ja innostivat miettimään niiden hyödyntämistä tulevaisuudessa. Oppilaat otetaan niissä huomioon ja osallistetaan opetukseen aivan eri tavalla kuin historian tunneilla omana kouluaikanani. Peruskoulussa ja lukiossa opetus oli enemmän opettajajohtoista, eli muistiinpanojen kirjoittamista ja ulkoa opettelua. Artikkelin ja luennon kuvaama tutkiva opiskelutapa olisi tehnyt opiskelusta paljon mielenkiintoisempaa ja innostanut enemmän oppimaan. Toiminnallisuuden myötä asioista olisi voinut tulla konkreettisempia ja helposti ymmärrettävämpiä. Toiminnallisuus voisi myös sopia paremmin oppilaille, joille paikallaan istuminen tai kirjoittaminen aiheuttaa haasteita. 

Näissä artikkelin ja luennon esimerkeissä harjoitetaan muun muassa kriittistä ajattelua, syy-seuraussuhteiden pohtimista, itseohjautuvuutta, tiedon soveltamista, historiallista empatiaa sekä argumentointia.

Opettajalta esimerkkien kuvaamien opetusten toteuttaminen vaatii suunnitelmallisuutta sekä sisältöjen ja opetussuunnitelman hallitsemista. Opettajan on myös hyvä tuntea ryhmä ja opetustavan toimivuus kyseisessä ryhmässä. Tälläinen opetus voikin olla vaikeaa toteuttaa, jos opettaja ei ole valmis heittäytymään ja joustamaan vanhoista perinteisistä opettajajohtoisista menetelmistä.

Artikkelin ja luennon kuvaamat opiskelutavat herättivät kiinnostusta, uteliaisuutta ja pohdintaa. Koko lähestymistapa oppimiseen, historiaan ja yhteiskuntaoppiin oppiaineina sekä opettajan ja oppilaan rooleihin ovat hyvin erilaisia kuin opetuksessa, jota itse olen saanut. Varsinkin historian opetus oli 25 vuotta sitten hyvin opettajalähtöistä, oppikirjakeskeistä ja ulkoa muistamista.

Artikkelissa ja luennolla painottuivat tutkiva oppiminen, oppilaan rooli aktiivisena toimijana ja oppimisen mahdollistajana, opettajan rooli enemmänkin ohjaajana sekä historian tietojen syvällisempi ymmärtäminen, tulkitseminen ja tutkiminen. Keskiössä on oppimisen kokemuksellisuus, kriittinen ajattelu ja tulkinta sekä historiallinen empatia. Juuri tällaista opetusta olisin itse toivonut saavani.

Tämän tyyppinen opetus ja oppiminen vaativat opettajalta soveltavaa ja luovaa otetta, kekseliäisyyttä, uskallusta sekä oppiaineen tietämystä, hyvää suunnittelua, oppilastuntemusta ja tietämystä ja taitoa ryhmien ja ryhmätehtävien ohjaamisesta.