Anna Allén
Matti Rautiaisen artikkeli sekä Richard McFahnin luennot käsittelivät kokemuksellista ja oppilaita aktiivisesti osallistavaa historian opetusta, joka sai ajattelemaan, miksi tällaista opetustapaa ei hyödynnetä enemmän – tai ainakaan minun tietämissäni kouluissa tai itse saamassani historian opetuksessa. Lukiessani artikkelia ja katsoessani luentoa mietin sitä, kuinka maailmallakin ylistetty Suomen koulutusjärjestelmä kompastuu kaikessa opettajan autonomiassa juuri siihen, että opetussuunnitelmamme ja siihen liittyvät tavoitteet jäävät vahvasti luokanopettajan vastuulle, joka lisää eroja opetuksen laadussa koskien nyt tässä kontekstissa historian ja yhteiskuntaopin opetusta. Helpointa tämän kaltaisessa tilanteessa opettajan onkin siis tutkivan oppimisen sijaan käyttää opettajajohtoista opetusta, joka käy oppilaille melko yksitoikkoiseksi. Itse innostuin tutkivan oppimisen tavoista, joista sekä Rautiainen että McFahn antoivat hyviä esimerkkejä. Ne herättivät samanlaista innostusta, kuin edellisellä demokerrallamme tehty tehtävä Tollundin mies, jonka soveltamista eri historian ja yhteiskuntaopin osa-alueisiin aloin jo päässäni suunnitella.
Artikkelissa ja luennolla molemmissa opetus- ja oppimistavat sisälsivät esimerkiksi kriittisen ajattelun taidon taitoja, tulkintaa, syy- ja seuraussuhteiden pohtimista sekä historiallista empatiakykyä. Näiden taitojen harjoittelu pääsee oikeuksiinsa nimenomaan osallistavissa tehtävissä, sillä oppilaan itse konkreettisesti tehdessä ja tutkiessa jäävät asiat paremmin mieleen, kuin opettajan yrittäessä kaataa mahdollisimman paljon tietoa oppilaiden päähän. Tutkivan oppimisen tapa käynnistää sellaisia ajattelun prosesseja, joita ei saavuttaa ellei pääse itse tutkimaan ja käyttämään mielikuvitustaan.
Opettajalta vastaavanlaisen opetuksen ja oppisisältöjen toteuttaminen vaatii perehtymistä ja tietoa tavoista, joilla vastaavanlaisia oppimiskokonaisuuksia voidaan järjestää. Luokanopettajan näkökulmasta oppilastuntemus on myös keskeistä, sillä osallistavaa ja toiminnallista oppimista on hankalaa lähteä toteuttamaan, jos yhteisiä pelisääntöjä ja kokemusta oppilaiden yhteisöllisestä oppimisesta ei ole koskaan aiemmin kokeiltu. Opettajan tulee olla myös toisaalta rohkea ja uskaltaa kokeilla erilaisia tapoja työskennellä, sillä uteliaisuus ja kokeilunhalu edistävät myös opettajan omaa ammatti-identiteettiä.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.
Annika Viitanen
Aloittaessani kuuntelemaan luentoa, oli oma asenne jo sen kaltainen, että luento tullaan vetämään samalla kaavalla, kuin oma historian opetus on aina ollut, eli opettajajohtoinen – toisin kävi. Luento sekä artikkelin pätkä kuvasivat juuri päinvastaista opetusta, mitä itse olen kokenut. Oppilaat pääsivät ryhmänä pohtimaan sekä etsimään ratkaisuja tunnilla esitettyihin arvoituksiin. Opetusmuoto, mikä nostettiin esille, oli huomattavasti oppilaita aktivoivampaa sekä motivoi oppilasta aivan uudella tavalla. Ainut asia, joka jäi askarruttamaan, oli se, että miten historian tunneista saisi aina yhtä kiinnostavaa sekä motivoivaa, koska emme varmasti voi toteuttaa tuntia aina tämän kaavan mukaan, vaan välillä tunnin on oltava opettajajohtoista.
Historian ajatteluntavoista päällimmäiseksi mieleen jäi kriittinen ajattelu, historiallinen empatia sekä ryhmätyöskentely.
Lähteitä, mutta myös omaa kokemusta hyödyntäen opettajan ehdottomasti pitäisi osata hyödyntää erilaisia opetusmenetelmiä sekä antaa oppilaiden osallistua opetukseen. Opettajalta vaaditaan paljon myös aktiivisuutta siihen, että uskaltaa päästää irti normeista, jota moni opettaja kantaa edelleen vahvasti mukana. Opettajan uskaltaessa heittäytyä osallistuvampaan opetukseen, vaatii se myös opettajalta paljon suunnittelua sekä ajatusta opetuksen taustalle, jotta opetussuunnitelmassa mainitut tavoitteet tullaan saavuttamaan. Opettajalta vaaditaan myös heittäytymiskykyä, tietämystä oppiaineesta sekä tietämystä ryhmätyön toteuttamisesta, jotta oppitunneilla pakka pysyy kasassa.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.