Eerika Laitinen

EP-POM2
Rautiaisen artikkelin ja McFahnin luennon kuvaamat toiminnalliset opiskelutavat herättivät minussa innostusta: Kuvatut menetelmät ja harjoitteet saivat minut odottamaan innolla opettajana työskentelyä ja vastaavien harjoitusten soveltamista ja käyttämistä omassa opetuksessani, sillä harjoitteet tuntuivat mukaansatempaavilta, mielenkiintoisilta ja helposti sovellettavilta paitsi historian ja yhteiskuntaopin oppisisältöihin, myös moneen muuhun oppiaineeseen, kuten ympäristöoppiin ja uskontoon. Lisäksi tällaista toiminnallisuutta voisi yhdistellä myös oppiainerajat ylittäviin projekteihin.
Itse en harmikseni ole törmännyt vastaavanlaisiin opiskelutapoihin omana kouluaikanani. Olisin varmasti kiinnostunut historian ja varsinkin yhteiskuntaopin opiskelusta enemmän, mikäli tuntien sisällöt olisivat olleet toiminnallisia, tai sisältäneet edes hieman oppilaslähtöisempiä elementtejä. Muistan oman peruskouluaikani olleen suurelta osin opettajajohtoista, eikä tällaisia menetelmiä juurikaan käytetty missään oppiaineessa.

Esimerkeissä harjoitellaan monenlaisia ajattelutaitoja, jotka eivät mielestäni rajoitu pelkästään historian opiskeluun. Kriittinen ajattelu, omien näkemysten perusteleminen, tiedon soveltaminen sekä yhteistyö- ja sosiaaliset taidot ovat kaikki erittäin laaja-alaisesti hyödyllisiä taitoja, joita esimerkeissä harjoitellaan. Lisäksi harjoiteltavia historian ajattelutaitoja ovat esimerkiksi historiallinen empatia ja sitä kautta ajallisen kontekstin ymmärtäminen.

McFahn kertoi luennollaan, että vastaavanlaisten harjotteiden toteuttaminen on opettajalle suhteellisen helppoa: Opettajan tulee suunnitella ainakin `enquiry` eli pääkysymys tai opiskeltavan teeman päämäärä, välikysymykset ja tuntien aikataulutus. Lisäksi opettajan tulee mielestäni omata aiheesta vähintäänkin pääpiirteiset tiedot, jotta taataan oppilaiden oppimien asioiden oikeellisuus. Myös lähteitä tulee osata hyödyntää, eikä ryhmäntuntemuksesta, joustavuudesta tai heittäytymisestä liene haittaa.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.