Kuva: Derrick Frilund, Yle

Sote on vasta alkua, aktivointimalli ensituulahdus. Vanhoillinen hyvinvointivaltio on tullut aatteellisen, poliittisen ja taloudellisen tiensä päähän. Tulevalla vaalikaudella alkaa suomalaisen yhteiskuntapolitiikan ennennäkemätön korjaus.

Oman arvioni mukaan tulemme siirtymään hyvinvointimallista (well-being) hyvintoimintamalliin (well-doing), jossa vastuu vapaan yksilön itsenäisestä hyvästä elämästä palautetaan valtiolta sinne minne se kuuluukin: yksilölle itselleen.

Erilaisten sosiaalitukien ja palvelujen varassa elävien suomalaisten on syytä tiedostaa, että pian kaikki menee uusiksi.

Tukiriippuvuus tekee ihmisistä epävapaita valtion alamaisia ja sehän on perustuslakimme edistyshengen vastaista. Vapaista yksilöistä muodostuva liberaali kansakunta voi edistyä vain parantamalla jokaisen yksilön itsenäistä toimeentuloa, työn tuottavuutta ja kykyä antaa arvoa luova työpanoksensa koko kulttuurin kehitykseen.

Toisin sanoen, vapaamatkustuksen helpot ajat ovat pian muisto vain.

Tämä 2020-luvun sosiaalipolitiikka merkitsee valtavaa asennemuutosta.

Ensinnäkin, marxilaisen kollektivismin ja tulontasauksen aatteellinen perusta romahtaa lopullisesti.

Toiseksi, konsensuspolitiikka tulee hajoamaan, koska julkistalouden välttämättömät uudistukset pakottavat siihen.

Kolmanneksi, yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden kehittäminen alkaa yhä enemmän kohdistua toisten kustannuksella elämisen, vastuuttomuuden ja vapaamatkustuksen poistamiseen.

Neljänneksi, 2020-luvun sosiaalipolitiikassa tullaan yleisesti ymmärtämään, että terveys ja hyvinvointi eivät ole arvokkaan elämän tarkoitus vaan edellytys. Kohtuullinen hyvinvointi tarvitaan siihen että vapaa yksilö voi keskittyä luomaan jotakin arvokasta.

– –

Kun marxilaisen sosialismin varjo vetäytyy menneisyyteen, yhteiskunnallista palvelujärjestelmää tullaan kehittämään klassisen liberalismin ja yleisen velvollisuusetiikan pohjalta.

– –

2020-luvun sosiaalipolitiikassa päätöksentekoa ja vaalilupauksia järkevöittävät budjettirajoittimet, jotka ennaltaehkäisevät kriisit ja paniikinomaiset leikkaukset. Palvelujärjestelmän laadullinen kehitystyö esimerkiksi koulutuksessa ja sivistyksessä on vakaammalla pohjalla, kun rahoitus on puskuroitu lamakausien varalta.

Työllisyysastetta on nostettava ja itsenäisesti toimeentulevien osuutta vahvistettava. Erityisenä ongelmanryhmänä kaikki ne edes jossain määrin työkykyiset ihmiset, joiden työn tuottavuus ei riitä työllistymiseen vapailla markkinoilla, on erikoisjärjestelyjen avulla ja ilman porsaanreikiä ohjattava ansaitsemaan elantonsa ainakin osittain esimerkiksi takuutyömarkkinoiden ja kolmannen sektorin avulla.

Terveyspolitiikassa jokaisen on otettava vastuu omista elintavoistaan ja niiden seurauksista. Sairausvakuutuksen on rajoitettava tuottamuksellisten vahinkojen korvaamista selkeiden yksilöllisten terveydenhoitosopimusten avulla. Jokainen alkoholin suurkuluttuja, tupakoitsija, ylipainoinen, liikuntaansa laiminlyövä huonoa elämää elävä henkilö tietää, että elintavoillaan hän sairastuttaa itseään ja siten ottaa ylimääräistä niiltä jotka elävät vastuullista hyvää elämää.

Tämä on terveyspalveluihimme nyt sisältyvä suurin epäoikeudenmukaisuus eikä se voi loputtomiin jatkua, koska kustannusten kasvu ylittää kestokyvyn. Vakavasti sairaat ja vanheneva väestö tarvitsevat hoitoa joka tapauksessa.

Koulutuspolitiikassa yksilönvastuu tarkoittaa sitä, että jokaisen on kouluttauduttava niin, että hän onnistuu työllistymään. Tätä nykyä meillä on yhä ihmisiä, jotka maksuttomassa koulutusjärjestelmässämme hankkivat itselleen jonkun tutkinnon ja alkavat sitten syyttää järjestelmää, jos eivät saa koulutusta vastaavaa työpaikkaa. Tällainen vastuunpakoilu on kauhistuttava esimerkki siitä mihin vanhoillinen hyvinvointiajattelu on johtanut. Aikuiset ihmiset käyttäytyvät kuin lapset joita kaikkivoiva äitivaltio hoitaa kohdusta hautaan.

– –

Vapauden ja valistuksen valtakunnassa vastuu hyvästä, terveestä, kunnollisesta ja tuottavasta elämästä kuuluu yksilöille – siis aivan jokaiselle meistä. Koska me itsenäiset ja vapaat ihmiset kuitenkin olemme riippuvaisia toisistamme, on reilua, että kaikki ponnistelevat ja tekevät parhaansa. Tämän ja vain tämän yleisen vastuuperiaatteen vallitessa rakentuu oikeudenmukainen yhteiskunta.

Kun sosialistiseen tulontasaukseen nojaava hyvinvointimalli korjataan yksilönvastuuseen ohjaavaksi hyvintoimintamalliksi, anarkistiset parasiittiunelmat romahtavat, jokaisen yksilön velvollisuuksien rima nousee ja koko kulttuuri pääsee kehittymään korkeammalle eettiselle tasolle.

Jari Ehrnrooth
Kirjoittaja on kirjailija ja filosofisesti suuntautunut kulttuurin tutkija. Hän on kulttuurihistorian ja sosiologian dosentti.