Joukko nuoria suomenruotsalaisia runoilijoita julistautui 1920-luvulla runouden "uudeksi sukupolveksi".
Sisällissodan ja ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä Suomessa he halusivat luoda kuvitelmia uudesta maailmasta, illuusioita, joiden avulla he halusivat ihmisten vapautuvan arjen kahleista.
Edith Södergran
Södergran oli merkittävin suomenruotsalainen modernisti.
Hän sairastui nuorena keuhkosairauteen, joka näkyy kaksinaisuutena hänen tuotannossaan. Sairauden ja kuoleman varjo kulkee Södergranin runoissa elämänriemun, ihmisuskon ja uuden odotuksen rinnalla.
Teoksiaan ovat mm. postuumina julkaistu Maa, jota ei ole(1925 ) ja Tulevaisuuden varjo (1920).
Elmer Diktonius
Diktoniuksen tavaramerkki runoudessa oli aggressiivisuus, rajuus ja särmikkyys. Hän kirjoitti mielellään mm. petoeläimistä, rajuilmasta.
Romaani Janne Kuutio (1932) taas kertoo miehestä, joka vaihtaa identiteettiään historiallisen tilanteen vaihtumisen ja olosuhteiden mukaan.
