Ohjelmointi alkuopetuksessa - Susanne

Ajankohtainen ohjelmointi

Perusteita harjoitustyön valinnalle

Valitsin harjoitustyöni aiheeksi ohjelmoinnin alkuopetuksessa. Itse alkuopettajana minua kiinnostaa, miten eri tavoin ohjelmointia voi hyödyntää pienten lasten opetuksessa. Tarkastelen asiaa erityisesti ohjelmoinnin integroinnin kannalta muihin opittaviin asioihin, eli miten ohjelmointia voi hyödyntää yhdessä muiden oppimistavoitteiden kanssa, isompana oppimiskokonaisuutena. Ohjelmointi on ajattelutaito. Toki ensin on opittava tiettyjä asioita ohjelmoinnista ja siihen liittyvistä ohjelmista.

Harjoitustyöni on myös tieto-/materiaalipaketti ohjelmoinnin opetukseen alaluokilla. Olen kerännyt tähän erilaisia materiaaleja, joita voidaan käyttää apuna ohjelmoinnin opettamisessa. Pelkkä matematiikan kirja ei riitä! Tätä työtä tarkastelemalla voi löytää kattavan/riittävän paketin tietoa ja materiaalia pienten lasten ohjelmoinnin opettamiseen. Materiaaleihin ja toki tietoonkin on hyvä tutustua etukäteen, mutta aina kannattaa muistaa, että oppilaalle ei kannata kertoa kaikkea valmiina. Antaa hänen itse keksiä, löytää ja oivaltaa, ja näin rakentaa uutta, ohjelmoida.

Mielestäni ohjelmointia ei kannata alkuopetuksessa rajata tiettyyn tuntikehykseen tai tuntimäärään, vaan ohjelmoinnillisia ajattelutaitoja voi hyvin harjoitella jatkumona kouluarjessa.

Ohjelmointi on aiheena hyvin ajankohtainen, sillä uudessa opetussuunnitelmassa (OPS 2014) ohjelmointi on nostettu jo vuosiluokilla 1. - 2. sekä tavoitteellisesti että sisällöllisesti esille: "T12: harjaannuttaa oppilasta laatimaan vaiheittaisia toimintaohjeita ja toimimaan ohjeen mukaan (S1 L1, L2, L4, L5)". Ajattelutaitojen yhteydessä oppilaille on tarjottava mahdollisuuksia löytää yhtäläisyyksiä, eroja ja säännönmukaisuuksia, vertailla, luokitella ja asettaa järjestykseen sekä havaita syy- ja seuraussuhteita. Samoin harjoitellaan tarkastelemaan matemaattisia tilanteita eri näkökulmista ja tutustutaan ohjelmoinnin alkeisiin laatimalla vaiheittaisia toimintaohjeita, joita myös testataan. (OPS 2014, 129.)


Opettaja uuden edessä?

Olen huomannut, että ohjelmointi ja sen opettaminen ovat aiheuttaneet osaamattomuuden ja epävarmuuden tunteita opettajilla. Tämän työn myötä haluan luoda itseluottamusta ohjelmoinnin opettamiseen. Ohjelmointi voi olla todella hauskaa ja hyvin oppilaskeskeistä, kunhan tietyt perusasiat on hallussa. Pyrin tässä työssä osoittamaan yksinkertaisten harjoitusten ja niiden kehitelmien avulla ohjelmoinnin mukavuuden. Jokainen opettaja varmasti oppii opettamaan ohjelmointia, kunhan tietyt perusasiat ovat hallussa. Ja aina kannattaa muistaa ottaa asioita haltuun pala kerrallaan. Olen pyrkinyt luomaan tästä opetus-/ohjepaketista selkeän ja johdonmukaisen, pala kerrallaan etenevän ohjelmointipolun kohti ohjelmoinnin aarreaittaa ja omia ideoita.