Hengellinen musiikki

Suomalaista hengellistä musiikkia on ollut olemassa satoja vuosia. Sen juuret ovat jo keskiaikaisessa kirkkomusiikissa ja Suomen ensimmäisissä luostarikouluissa ja kirkon musiikinopetuksessa.
Ensimmäinen suomalainen laulukirja oli Piae cantiones, jossa oli myös hengellisiä lauluja. Se painettiin 1500-luvulla.

Virret ja virsikirjat ovat olleet eräs suomalaisen hengellisen musiikin merkittävä kehittäjä. Tutustu suomalaisen virsikirjan historiaan täällä.
http://notes.evl.fi/Virsikirja.nsf//745ff021168d4a8ac2256ff50049b96e/5b2e2f15e8d6c4d4c2256ffe004c5407?OpenDocument (tai googlaa evl.fi/virsikirja, jos linkki ei suoraan aukea. Sieltä löydät ansiokkaan esityksen virsikirjan historiasta.)

1800-luvun loppupuolelta ja erityisesti 1900-luvun aikana monet klassisen musiikin säveltäjät sävelsivät myös hengellistä suomalaista musiikkia - kuorolauluja, virsiä, messuja ym. Monet kuoromusiikin säveltäjät toimivat kirkon kanttorin virassa, joten oli luonnollista, että he sävelsivät myös paljon hengellistä musiikkia. Yksi mainio esimerkki rakastetusta hengellisestä laulusta on Suomelainen rukous, jonka sävelsi Taneli Kuusisto. Isänmaalliseen tekstiin sävelletty teos sai kantaesityksensä juuri ennen talvisodan syttymistä. Voit katsoa, millaisia tuloksia löydät hakemalla kappaletta YouTubesta. Kuuntele esimerkiksi jokin mieskuoroversio laulusta, saatat tunnistaa kappaleen.

1960-luvulta lähtien kirkkoon tulivat kitarat ja muut populaarimusiikista tutut soittimet. Kuuntele Perttu Häkkisen ohjelman ensimmäiset kahdeksan minuuttia, Jaakko Löytty ja Daikini kertovat suomalaisesta gospelista. Löytty on suomalaisen gospel-musiikin "grand old man", kuten Häkkinen ohjelmassa toteaa. Hänen tunnettuja kappaleitaan ovat esimerkiksi Kahden maan kansalainen, Ilouutinen, Toisiamme siunaten ja Käy, Herra, meitä siunaamaan.

http://areena.yle.fi/1-3329107 (Voit myös etsiä areena.yle.fi - Perttu Häkkinen - suomalainen gospel 8.3.2016)

Gospel tai hengellinen musiikki voi olla oikeastaan mitä vain musiikkia, jonka sanojen sisältö on hengellistä. Hengellisellä tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista uskonnollista musiikkia, joka on tehty tai jota käytetään Raamatun sanoman levittämiseksi tai muuten kristiilisen uskonnollisen elämän tarpeisiin. Nykyään on niin hengellistä iskelmää, metallia (white metal), jazzia, soulia, poppia kuin räppiäkin - oikeastaan kaikkea kuviteltavissa olevaa musiikkia.

Esimerkkejä tunnetuista hengellisen musiikin artisteista Suomessa kautta aikain:
Pro fide (alun perin yhtyeen johtaja oli edesmennyt Juha Kela, Anssi Kelan isä)
Freidiba boodos (eräs tunnettu Suomen romanien lauluyhtye, jonka suosio oli huipussaan 1980-l.)
Pekka Simojoki (EXIT-yhtye)
Jaakko Löytty
Annamari Kaskinen (sanoittaja)
Kaija Pispa (sanoittaja)
Bass´n Helen
J. Jyrä (Seinäjoelta kotoisin oleva musiikintekijä ja laulaja)
HB
Daikini (Lauri Kemppainen)
GX Choir
Jakaranda
Mikaveli
TERA
The Rain
Luotettava todistus (ylistarolainen metalliyhtye)