Esteettömyys eli fyysinen saavutettavuus
Esteettömyys viittaa yleensä fyysisen ympäristön saavutettavuuteen. Tällöin tarkastellaan esimerkiksi rakennuksia, erilaisia ulko- ja sisätiloja, ulkoilualueita, opasteita ja liikennevälineitä. Esteettömässä ympäristössä on helpompi liikkua, ja siinä otetaan huomioon myös kuulemiseen, näkemiseen, kommunikointiin ja ymmärtämiseen liittyvät seikat.
Esteettömyyttä ohjaavat valtioneuvoston asetus rakennuksen esteettömyydestä sekä laki eräiden tuotteiden esteettömyysvaatimuksista, jonka soveltaminen alkaa 28.6.2025. Kansallisia lakeja ohjaa EU:n esteettömyysdirektiivi. Tuotteiden ja palveluiden esteettömyys auttaa vammaisia ihmisiä elämään itsenäisempää elämää. Esteettömyyden myötä yhteiskunnasta tulee osallistavampi ja osallistuttavampi.
Saavutettava ja matalan kynnyksen kansalaisopisto -hankkeessa esteettömyys on luokiteltu yhdeksi saavutettavuuden muodoksi eli fyysiseksi saavutettavuudeksi.