-

Aliedustetut ryhmät ovat ihmisryhmiä, joita on väestössämme niin paljon, että heitä pitäisi olla nykyistä enemmän kansalaisopistojen palvelujen käyttäjinä. Koko väestöön suhteutettuna kansalaisopistoissa opiskelee enemmän naisia kuin miehiä ja enemmän ikäihmisiä kuin nuoria. Myös matalasti koulutetut henkilöt, maahanmuuttajat ja erilaiset oppijat ovat koko väestöön suhteutettuna aliedustettuja ryhmiä.

Alueellisia ja opistojen välisiä eroja on kuitenkin paljon.

 

On hyvä muistaa, että aliedustetut ryhmät eivät ole yhtenäisiä ryhmiä, vaan niissäkin jokainen ihminen on oma yksilönsä omine kiinnostuksen kohteineen. Siksi olisi hyvä koota kurssitoiveita ja -ideoita mahdollisimman monenlaisilta ihmisiltä, varsinkin niiltä henkilöiltä, joita kursseilla ei juuri näy.